tiistai 15. marraskuuta 2016

Irakilaisten paluumuuttajien karuja kohtaloita

Helsingin Sanomat kertoi tänä aamuna Suomesta Irakiin palanneiden karuiksi kerrotuista kohtaloista. Lehden selvitysten mukaan kaksi kertomuksista pitää paikkansa luultavasti ja kolmaskin mahdollisesti.

Onko meillä suomalaisilla siis syytä katua ja avata ovemme vielä maassa oleville irakilaisille esimerkiksi toteamalla maan olevan niin turvaton, että kaikille sieltä tuleville on myönnettävä turvapaikka samalla tavalla kuin syyrialaisille?

Vastaus saadaan ehkä hieman yllättävältä taholta. Monet lehdet kuten Ilta-Sanomat nimittäin uutisoivat eilen siitä, kuinka 25 kansalaisjärjestöä vaatii Suomea moninkertaistamaan pakolaiskiintiönsä.

Niiden mukaan "maailmassa on enemmän pakolaisia kuin kertaakaan sitten toisen maailmansodan ja että suurin osa heistä on kehittyvissä maissa. Pakolaiskiintiötä nostamalla Suomi voi auttaa kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia ihmisiä, kuten kidutuksen uhreja, vammaisia, lapsia ja yksinhuoltajaäitejä."

Tosiasiahan on, että Helsingin Sanomien jutussa kerrotuista spontaanipakolaisista - jotka kaikki olivat terveitä miehiä - ei ollut mukana ainuttakaan kaikista haavoittuvimmassa asemassa olijaa. Sen sijaan he olivat jättäneet perheensä kotiin paetessaan itse Irakin oloja.

Kun otetaan huomioon maailman heikko-osaisten määrä, on selvää, ettei Suomella tai ylipäänsä länsimailla ole mahdollista asuttaa kaikkia tänne sekasortoisista tai köyhistä oloista tulevia miehiä. Sellainen muuttaisi omaa yhteiskuntaamme peruuttamattomasti.

Selvää on myös, ettei tulijoille olisi loppua. Pelkästään afrikkalaisten ja lähi-itäläisten määrä kasvaa joka vuosi noin 30 miljoonalla ihmisellä (onhan arvoisa lukijani sisäistänyt sen, että pelkästään irakilaisten määrä kasvaa reilusti yli 700 000 ihmisellä vuodessa). Se tarkoittaa kymmenessä vuodessa 300 miljoonaa ihmistä ja sadassa vuodessa kolme miljardia. Euroopan Unionin väkiluku on juuri nyt noin puoli miljardia.

On tietenkin hyvin ikävää, että Suomesta on palannut Irakiin ihmisiä, joille on käynyt kotimaassaan huonosti. Se ei kuitenkaan tosiasioiden valossa voi mitenkään johtaa siihen, että Suomen ovet avataan sepposen selälleen spontaaneille tulijoille - ellemme sitten halua tuhota koko omaa elämäntapaamme.

Siksi meidän suomalaisten on vain hyväksyttävä se, ettei maailma ole täydellinen paikka. Ja että me emme pysty muuttamaan sitä vaikka tahtoisimmekin, vaan ikävissä paikoissa asuvien ihmisten pitää tehdä kulttuuris-poliittinen vallankumouksensa ihan itse.

Sen sijaan sikäli olen 25 kansalaisjärjestön kanssa samaa mieltä siitä, että Suomi voisi korottaa pakolaiskiintiötään ja suunnata sen etenkin hädänalaisten naisten ja pikkulasten pelastamiseen. Samalla meidän tulisi kuitenkin sulkea kokonaan spontaanin turvapaikanhaun mahdollisuus, jotta kokonaisuus ei muodostuisi hallitsemattomaksi.

Lisäksi meidän tulisi tunnustaa se tosiasia, että pakolaiskiintiönkin kautta tulevilta ihmisiltä voi vaatia suomalaisten arvojen ja käytäntöjen omaksumista ja oman kulttuurinsa sekasortoa ja kurjuutta tuottavista piirteistä luopumista. Mikäli siinä onnistuttaisiin, vähenisivät kotoutumisongelmatkin viimeistään toisen sukupolven maahanmuuttajataustaisten kohdalla. Se olisi niin kantaväestön kuin tulijoidenkin etu.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ovatko irakilaiset nykypäivän inkeriläisiä?
Pitäisikö uskoa irakilaisia?
Irakilaiset kaipaavat takaisin kotiin - mutta minne katosivat vaino ja hätä?

17 kommenttia:

  1. Se on nyt vaan niitten maiden itse laitettava asiansa kuntoon, ja länsimaiden lopetettava höpötäminen demokratiasta, kun se ei kertakaikkiaan toimi siellä, ehkä jonkun sadan vuoden kuluttua, jos ihmiskunta ei sitä ennen tuhoa itseään ..

    VastaaPoista
  2. Onneksi Yhdysvallat ei ole viellä ehtinyt Iraniin viemään demokratiaa, muuten lähiitä olis viellä sekasempi, kuitenki iran on suhteellisen vakaa valtio vaikkaki monen mielestä väärä uskonto on vallalla, mutta kuitenki ..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllähän Yhdysvallat Carterin aikana sitä taisi yrittää, mutta tuloksena oli Khomeinin kurkunleikkaajakaartin suorittama vallankaappaus demokratiaan pyrkivien nenän edestä.

      Poista
    2. Iranissa oli ennen Khomeinin vallankumousta pitkäaikainen Shaahinvalta. Se oli Yhdysvaltojen liittolainen, joten ei USA sitä yrittänyt horjuttaa.

      Poista
  3. No voisimmehan pitää heidätkin täällä, kuten monet iranilaiset ja afgaanit. Sitten vain odotellaan ja elätellään heitä jokunen vuosi, kunnes kaikilla näillä porukoilla on vankka edustus täällä pohjan perukoillakin. Eiköhän jo muutamassa vuodessa ole täysi rähinä täälläkin, sunnit vastaan shiiat, perinteiset heimot napit vastakkain ja tietenkin, kaikki nuo yhdessä ja erikseen kristittyjen kimpussa.

    Näin saamme kokea täysimääräisenä kaiken sen kulttuurien suloisen vuorovaikutuksen, aivan kuin Lähi-Idässä. Sitten ei tarvitse enää itkeä monikulttuurin puutteessa, sittenhän se on täällä, koko loputon sota.

    VastaaPoista
  4. Karuja "kohtaloita" Ylen mukaan Euroopassa:

    "Saksassa laajoja radikaali-islamistien vastaisia ratsioita: Verkosto toimi 10 osavaltiossa"
    http://yle.fi/uutiset/3-9293474

    ja sitten HS uutinen somalien 10 vuoden törkeästä KELA:n huijaamisesta lapsilisien kanssa.
    Näitä esimerkkejäkö toivomme Eurooppaan jatkuvasti lisää?

    "Vihreiden Saido Mohamed vetäytyi kuntavaaleista – syynä sisaren saama tuomio petoksesta".
    "Sisar sai tuomion mukaan 44 000 euroa Kelan lapsilisiä, vaikka oli muuttanut Britanniaan. Sisaren ja todistajan mukaan rahat käytti Saido Mohamed."

    http://www.hs.fi/kaupunki/a1479177771907

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki lukijat näitä lukiessaan sitten muistavat suvaitsevaisten ihmisten opetuksen, että nämä ovat yksittäistapauksia,
      vuodesta toiseen.
      Tämäkin verkosto on siis vain yksittäistapaus, ihan vaan vahingossa levinnyt useaan osavaltioon jakaessaan Koraaneja.

      Samoin somali-nainen tietenkin vain yksittistapaus 10 vuoden ajalta. Näinhän se virallinen totuus menee Euroopassa.

      Poista
  5. Hyysärin uutinen ei kerro missä olosuhteissa nämä hengestään luopuivat, jotain väkivaltakäytöstä siinä oli ollut. Eli jatkaneet pahoja tekojaan kotiuduttuaankin luulen mä. Hyysärin pitäisi harrastaa enemmän tutkivaa kuin hutkivaa journalismia.
    Arvelee Huru-ukko

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelkäänpä pahoin näiden surmansa saaneiden käyttäytyneen Irakissa niin kuin heidän oli määrä käyttäytyä Suomessa, ja seuraukset olivat sen mukaiset.

      Vielä pahempaa pelkoa aiheuttaa toinen Ilta-Sanomien uutinen kahdesta irakilaisveljeksestä, joiden osallisuutta Camp Speicherin terroristiseen joukkomurhaan keskusrikospoliisi on tutkinut. Asia on siirtymässä syyteharkintaan, mutta KRP:n edustajan, rikoskomisario Jari Rädyn kommentti on aivan karmea:

      "Jos Suomessa vangitut miehet todetaan syyllisiksi, ei heitä voi palauttaa Irakiin." Perusteena on, että heitä odottaisi siellä rikoksistaan kuolemantuomio.

      Toisin sanoen, Suomi saattaa siis lähitulevaisuudessa lähettää Lähi-Idän teeroristeille viestin: "Tappakaa ja riehukaa niin paljon kuin sielu sietää ja paetkaa Suomeen, täällä teidät palkitaan loppuelämäksenne taatulla turvapaikalla!"

      Poista
    2. Yksien ihmisoikeudet vaikuttaisivat siinä tapauksessa olevan tärkeämpiä kuin toisten.

      Poista
  6. On se kumma, kun Suomeen pitää vartavasten ja tietentahtoen raahata tänne mahdollisimman huonosti kotoutuvaa väkeä (somalit, arabit, muslimut, sunnit, shiat...)

    Suomea rikastuttamaan ja geeniperimää vanheventamaan on pohjan pojat tuoneet omilla kustannuksillan (Huom: ei erovaroin) aasialaisia vaimoja. Nämä naiset ovat sopeutuneet pottunokkakulttuuriin hyvin eikä radikaaleja ongelmia ole juuri ollut.

    Ehkä kuitenkin tämä on ollut feministien ja vihervasemmiston mielestä väärin toimittu? Liekkö tämä kehitysmaalaisten kameli- ja vuohipaimenien hyysääminen sitten heidän vastaisku? Mene ja tiedä?

    heppa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin minä arvaisin homman juonen:

      Kun kovin monet suomalaisista miehistä on saatu kesytettyä tasa-arvoisiksi nyssyköiksi, nämä tosi naiset huomasivatkin haluavansa sänkyynsä tosi miehiä. Ja kun näitä ei enää tarpeeksi Suomesta löydy, tarvitaan näitä eksoottisia namupaloja tuomaan värinää...

      Poista
    2. Postimyyntivaimot ne vasta hieno ilmiö ovatkin, sitä tosirakkautta oletettavasti.

      "Yksi Turkkulainen" lienee valitettavasti oikella jäljillä..

      Poista
  7. Tuhka tuumii etteivät nuo tarinat ole loppumassa ihan pian. Lähi-idän maat ovat hajoamassa, kymmenen vuoen sisällä homma voi olla oikein kunolla sekaisin

    VastaaPoista
  8. Kenia sulkee pian maailman suurimman pakolaisleirin, jossa on paljon somaleita. Leirillä jotain 250 000 pakolaista ja mihin ne somalit sieltä suuntaavat? Suomessa on jo niin iso somalikanta, että sana kiirii sinne, että seuraavaksi Suomeen vai? Keniakin on hiffanut, että Eu-maat ovat hölmöjä, ne pelastavat kaikki. Voi v*%¤u!

    VastaaPoista
  9. Edelliseen lisään, että ei mene kauaa, kun me saamme tänne omat Trumpimme. Toivottavasti pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomalaisilla on sellainen valuvika, että olemme pysyneet rauhallisina jopa sellaisissa olosuhteissa, joissa kolmannes väestöstä on kuollut nälkään... mutta toivotaan nyt, että poliitikkomme siitä huolimatta ymmärtävät olla uhraamatta yhteiskuntaamme monikulttuurin alttarille.

      Poista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!