maanantai 2. marraskuuta 2015

Yle ja viharikos

Yleisradio uutisoi tänään Poliisiammattikoulun tutkimusta, jonka mukaan Suomessa epäillään ensimmäistä rasistista murhaa. Tapaus sattui Vaasassa noin vuosi sitten kun 16-vuotias nuorukainen puukotti 60-vuotiasta miestä kaulaan.

Edelle linkitetyistä uutisista tuoreimmassa kerrotaan ensimmäistä kertaa, että tekijä kuuluu etniseen vähemmistöön ja uhri valtaväestöön. Ja että puukotuksen syynä on ollut tekijän viha valtaväestöä kohtaan.

Jäin uutiset luettuani miettimään tekjän etnistä taustaa. Onko kyseessä somali tai arabi, yönmusta afrikkalainen vai kenties vietnamilainen, venäläinen tai chileläinen.

Asia ratkesi kun hain vastaavan uutisen Pohjanmaan paikallislehdestä eli Ilkasta. Sen tekemän jutun mukaan tekijä ei ole lainkaan maahanmuuttaja vaan jo pitkään Suomessa vaikuttaneeseen romanivähemmistöön kuuluva nuorukainen.

Huokaisin helpotuksesta, sillä nykyisessä tulenarassa maahanmuuttotilanteessa en kaipaa yhtään Suomeen äskettäin turvapaikkaa hakemaan saapuneen henkilön tekemää murhaa, saati rasistista sellaista. Sellainen teko kun aiheuttaisi melkoisella varmuudella joidenkin älyllisesti heikkolahjaisten, mutta niinikään rasististen, kantasuomalaisten aktivoitumisen ja lähtemisen hölmöilemään.

Tällaisesta aktivoitumisestahan on jo muutenkin ollut valitettavia merkkejä, eivätkä kantaväestön terroriteot auta sen enempää järkevän maahanmuuttopolitiikan muotoilussa kuin turvapaikanhakijoiden virran tyrehdyttämisessäkään. Sen sijaan tekijät pilaavat oman elämänsä ja istuttavat meihin suomalaisiin kohdistuvan vihan ja epäluulon maahanmuuttajien mieliin.

Suomalaisiin kohdistuva viha taas ei edesauta täältä turvapaikan saavien kotoutumista tippaakaan. Eikä siis vähennä myöskään heistä aiheutuvia kustannuksia koko yhteiskunnalle. Eikä ainakaan edistä heidän intoaan kantaa kortensa kekoon tämän maan hyvinvoinnin lisäämiseksi.

Palatakseni Ylen uutiseen. Minusta olisi mielenkiintoista kuulla, mitä yhtiön toimittaja on ajatellut jättäessään tekijän romanitaustaisuuden pois uutisesta.

Onko hän pyrkinyt suojelemaan romaniväestöä? Vai onko ajatuksena kenties ollut tarkoituksellinen epäluulon kylväminen turvapaikanhakijoita kohtaan? Vai eikö toimittaja vain ole ymmärtänyt, että juuri sitä hänen juttunsa lietsoo?

Niin tai näin, tässä minä omalta osaltani tarkennan Ylen uutista ja toivon, ettei kantaväestön viha kohdistu romaneihin etnisenä ryhmänä. Eivät he ole kollektiivisesti vastuussa toistensa tekemisistä sen enempää kuin me muutkaan suomalaiset.

Sitä eivät ole myöskään turvapaikanhakijat, vaikka joissain ryhmissä monet heistäkin sortuvat rikollisuuteen merkittävästi kantaväestöä useammin. Siksi näiden ryhmien kohdalla meidän tulee keskittyä rajoittamaan heidän määränsä Suomessa mahdollisimman pieneksi ja samalla huolehtia tänne turvapaikan saaneiden tehokkaista kotouttamistoimista, joissa huomioidaan erityisesti sellaiset heidän kulttuurinsa piirteet, jotka edesauttavat rikolliselle polulle siirtymistä. Tai ehkäisevät työelämässä menestymistä.

Näin toimien säästymme tulevaisuudessa mahdollisimman monelta viharikokselta puolin ja toisin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mediakritiikkiä Ylen raiskaus-väitteistä
Vietnamilaiset tarjoavat mallin somaleiden sopeuttamiseen
Turvapaikkapolitiikan seurauksista

  

3 kommenttia:

  1. Viharikoksen toteaminen lie teknisesti haastavaa rasistisyytös-pelkoisessa ilmapiirissä, mutta tällä kertaa nettikirjoittelu toimi kiistattomana todisteena.
    "maineteko" oli kyseisellä kaverilla samalla ilmeisesti hakusessa - tietyissä kaaleitten piireissä kun "mainemiehiä" kovasti kunnioitetaan tänäkin päivänä. Tiedän vastaavia tapauksia useampiakin, joissa veitsi tai pyssy ollut käytössä "maineteot" mielissä - oikeudessa selitetään sitten tietysti jotain muuta.

    VastaaPoista
  2. Uhri taisi olla jopa "bättre folkia",jos näin syytetään...

    VastaaPoista
  3. Viharikoksen ja rasismin määritelmään kuuluu kyllä se, että se kohdistuu Toiseuden edustajaan. Tässä tapauksessa siis kyseessä ei millään voinut olla viharikos. Hai sie tuomar, Valto vappaaks ja vainajalle pien sakko!

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!