sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Mediakritiikkiä Ylen raiskaus-väitteistä

Yleisradio on tehnyt laajan juttukokoelman vaihtoehtomediasta. Haluaisin kommentoida yhtä juttusarjan huuhaaksi kertomaa tapausta, koska olen aiemminkin ollut kiinnostunut aiheesta. Paikkansa pitämättömäksi väitetyn MV-lehden jutun mukaan Ruotsissa ilmoitetaan vuodessa noin 60 000 raiskausta, joista 77% olisi maahanmuuttajien tekemiä.

Ruotsin tilastokeskuksen mukaan maassa raportoitiin poliisille vuonna 2014 yhteensä 20 000 seksuaalirikosta, joista 6 700 luokiteltiin raiskauksiksi. Nähdään, että Ylen uutisessa referoitu MV-lehden juttu kertoo noin kertaluokkaa kovemmista lukemista.

Sikäli Ylen kritiikki osuu siis oikeaan, ettei Ruotsissa tosiaankaan ole ilmoitettu 60 000 raiskausta vuodessa. Mutta mikä on koko totuus ruotsalaisesta seksuaalirikollisuudesta? Paljonko Ruotsissa on oikeasti raiskauksia? Eli onko Ylen syytös perättömien tietojen levittämisestä siis järkevä?

Tarkastellaanpa asiaa ensin Ruotsissa on tehdyn kyselytutkimuksen perusteella. Siinä ihmisiltä kyseltiin minkälaisten rikosten uhreiksi he olivat joutuneet vuoden 2013 aikana. Tulosten mukaan 2,3 prosenttia kertoi joutuneensa seksuaalisen teon (sexual assault) uhriksi. Huomioiden Ruotsin väkimäärän (9,75 miljoonaa) päädymme seksuaalisen väkivallan osalta lukemaan 224 250 sattumusta.

Toiseksi lähtökohdaksi otan Helsingin Sanomaien jutun, jonka pohjalta kirjoitin aiemmin vertailun Suomen ja Ruotsin raiskaustilastoista. Sen mukaan vain 10-20% Ruotsissa tapahtuvista raiskauksista ilmoitetaan poliisille.

Koska edellä linkitettyjen tilastotietojen mukaan poliisille ilmoitettuja raiskauksia tapahtuu 6 700 kappaletta vuodessa, saadaan Ruotsissa tapahtuvien raiskausten todelliseksi määräksi yksinkertaisella laskutoimituksella 33 500 - 67 000 kappaletta. MV-lehden jutun väite 60 000 raiskauksesta näyttäisi osuvan haarukkaan, joskin sen yläpäähän.

Kaiken kaikkiaan näyttää siis siltä, ettei Ylen esille nostama Ruotsissa tapahtuvien raiskausten määrään liittyvä MV-lehden uutinen ollut mitenkään oleellisesti virheellinen. Ruotsin raiskausmäärät ovat kuin ovatkin aivan oikeasti samaa suuruusluokkaa kuin MV-lehti väitti. Tai ainakaan oleellisesti vähäisemmistä määristä ei ole näyttöä.

Entä maahanmuuttajien 77% osuus ruotsalaisten raiskausten tekijöinä. En löytänyt siitä tilastoja, mutta pohditaanpa asiaa sen Suomessa julkaistun tiedon perusteella, jonka mukaan Lähi-idän ja Afrikan suunnalta tulleet maahanmuuttajat tekevät noin 13 kertaa enemmän raiskauksia kuin kantaväestö.

Jos huomioidaan, että Ruotsin 9,75 miljoonasta asukkaasta noin viisi prosenttia on muslimeja saadaan heidän lukumääräkseen vajaa puoli miljoonaa. Jos siis laskemme tästä muslimien osuuden käyttäen kertoimena edellä mainittua Suomessa tehtyyn tutkimukseen perustuvaa yliedustusta (13x) raiskauksista saamme muslimien osuudeksi tekijöistä 68%.

Lukema on siis hiukan pienempi kuin MV-lehden mainitsema, mutta varsin hyvin samaa suuruusluokkaa. Ottaen huomioon oman laskelmani pohjana olleet karkeat oletukset, voidaan MV-lehden antamaa käsitystä pitää varsin oikeana.

* * *

Kaikkiaan näyttäisi siltä, että Yleisradion julkaisema uutinen kesti varsin huonosti siihen kohdistamani mediakritiikin. Niinpä olisi varmasti kaikkien kannalta parempi jos Yleisradio käyttäisi verovaroin ylläpidettyä koneistoaan ruotsalaisten rikostilastojen todenmukaiseen välittämiseen eikä ilman resursseja toimivan vaihtoehtomedian mustamaalaamiseen saati edelle analysoimani jutun kaltaiseen suoraan valehtelmiseen.

Itse asiassa olen varma siitä, että Ylen esille nostama maahanmuuttokriittinen vaihtoehtomedia kuihtuisi pois välittömästi, mikäli valtamedia, Yle etunenässä, pyrkisi välittämään oikeaa kuvaa esimerkiksi maahanmuuttoon liittyvistä raiskauksista. Tai muista maahanmuuttoon liittyvistä ongelmista.

Perustelen väitettäni sillä, etteivät omani kaltaiset blogit tai edes MV-lehti saisi enää juurikaan lukijoita. Sitä paitsi meillä kirjoittajilla ei olisi enää motivaatiota kirjoittaa aiheista, joista olisi muutenkin saatavilla luotettavaa tietoa.

Vai mikäs bloggauksen arvoinen tieto se olisi, jos kertoisin blogissa Ylen toteavan muslimien tekemät raiskaukset valtavaksi maahanmuuton ongelmaksi, jonka takia tulijavirtaa Suomeen pitäisi hillitä niin pitkäksi aikaa, että voimme ratkaista turvaa hakevien seksuaaliseen väkivaltaan liittyvät ongelmat? Kyllä Suomen kansa löytäisi tämän uutisen Ylen sivuilta paljon todennäköisemmin kuin täältä blogosfääristä.

Lopuksi onnittelut blogien Rähmispossu, Ylewatch, Yrjöperskeles, Paavotajukangas ja Takkirauta pitäjille valtakunnan mediassa saamastanne julkisuudesta. Eikö se jos mikä osoita, ettette ole tehneet turhaa työtä!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
HS harhauttaa somaleilla
Yle ei halua käydä yhteiskunnallista keskustelua maahanmuutosta
Suomen ja Ruotsin raiskaustilastot rikkovat ennakkoluuloja

JK Tätä kirjoittaessani Yle julkaisi aiheeseen liittyen uuden jutun. Sen mukaan vaihtoehtomedia on väärä nimitys, koska sellaisissa on pyrkimyksenä demokratian täydentäminen. Siksi Yle käyttää jutussaan termiä vastamedia, jonka se liittää demokratian vastaisuuteen ja äärioikeistolaisuuteen.

Tätä demokratiaa ja sananvapautta kaikissa muodoissaan puolustavaa omaa blogiani ei näissä jutuissa ole mainittu, mutta en kyllä ole havainnut äärioikeistolaisia tai demokratian vastaisia piirteitä myöskään esimerkiksi seuraamissani Takkirauta-, Rähmispossu-, Yrjöperskeles- tai Paavotajukangas-blogeissa, jotka kuitenkin mainittiin Ylen uutisoinnissa.

Pikemminkin päin vastoin; kaikki niistä pitävät maahanmuuttoa pikemminkin demokratian erityisenä uhkana. Siksi minä pidän mainitsemiani blogeja Ylen määritelmän mukaisina vaihtoehtomedioina. Kuten omaanikin.

17 kommenttia:

  1. Komean grafiikanhan tuo Yle on tehnyt ja siitähän saa tietysti joku asiaa tuntematon mielikuvan, että oma blogini on jonkunlainen MV-lehden alaosasto. Selvyyden vuoksi kommentoin omaa yhteyttäni MV-lehteen eli MV:n Ilja Janitskin on kerran kommentoinut blogini kommenttiosioon ja kysynyt silloin, että saako juttujani julkaista MV:ssä. Vastasin, että sen kun julkaisette. Sen kummempaa yhteyttä ei ole ollut. Olisko tuo toimittaja Mäntymaa suivaantunut, kun en suostunut hänen esittämään puhelinhaastattelupyyntöönsä ja tehnyt sitten omia salaliittoteorioitaan? Yhtä kaikki, näen, että valtamedia on itse toiminnallaan synnyttänyt tarpeen johon MV vastaa, kaikkine puutteineenkin.

    Mutta tästä toteamastasi:

    ”Itse asiassa olen varma siitä, että Ylen esille nostama maahanmuuttokriittinen vaihtoehtomedia kuihtuisi pois välittömästi, mikäli valtamedia, Yle etunenässä, pyrkisi välittämään oikeaa kuvaa esimerkiksi maahanmuuttoon liittyvistä raiskauksista. Tai muista maahanmuuttoon liittyvistä ongelmista.

    Perustelen väitettäni sillä, etteivät omani kaltaiset blogit tai edes MV-lehti saisi enää juurikaan lukijoita. Sitä paitsi meillä kirjoittajilla ei olisi enää motivaatiota kirjoittaa aiheista, joista olisi muutenkin saatavilla luotettavaa tietoa.”

    Tässä olet täysin oikeassa. Tämä vaihtoehtomedia on syntynyt reagointina siihen, että valtamedia pimittää uutisia tarkoituksella. Lisäksi pääosaa vaihtoehtomedian kirjoittajista (mukaan lukien minä itse) voi kuvailla niin, että me olemme tietoisesti ja omasta halustamme nobodyja. Meitä ei kiinnosta saada naamaamme mediaan. Meitä kiinnostaa ainoastaan kirjoittamamme asia, ja jos siihen ei ole enää tarvetta, eli jos niin media kuin hallitus toimisi nimenomaan kansalaisten parhaaksi, niin voisimme rauhassa panna blogimme telakalle eikä meitä häiritsisi yhtään se, että kukaan ei koskaan tietänyt keitä joku Ykä tai Professori olivat. Toimittajat taas tykkäävät olla julkisuudessa ja sitä kautta heidän on ehkä mahdotonta tajuta, että on todellakin olemassa ihmisiä, jotka eivät ole julkisuuden kipeitä.

    Lisäykseesi voisin todeta, että olen samaa mieltä. Demokratian vastainen taho on nimenomaan Yle, sillä se ei hyväksy kuin yhden tavan ajatella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kirjoitus, mutta pieni tarkennus; lähi-idästä ja Afrikasta tulevat raiskaavat yli 17 kertaa enemmän kuin suomalaiset ilman ikään, sosioekonomiseen asemaan, sukupuoleen tms. liittyvää tilastomuuntelua.

      Poista
    2. Käytin alempaa lukua koska massamuutto Ruotsiin on kestänyt jo pitkään. Siten ikäjakaumakin on erilainen kuin meillä.

      Poista
    3. Ruotsissa lähi-idästä ja Afrikasta tulleiden maahanmuuttajien sosioekonominen asema ei ole juurikaan parantunut; syntyvyys on selvästi suurempi kuin kantaruotsalaisilla (paljon nuoria ja suhteellisesti vähemmän vanhoja); nuoriin ja miehiin painottuva maahanmuutto on suurta; aiemmin tulleiden demografiset vinoutumat eivät ole ehtineet korjautua; jne. Löytyisikö oikea kerroin jostain 13 ja 17 väliltä?

      Poista
    4. Luultavasti. Mutta tämä on vain arvailua. Toisaalta arvailun johtopäätös ei vaikuta blogitekstin johtopäätöksiin.

      Poista
  2. MV-sivusto ei ole ansioton, vaikka onkin putinistinen ja suurelta osin liioitteleva ja (tyhmintä)kansanosaa kiihoittava.
    Sillä on selkeästi hyviä ja epätavanomaisia taustalähteitä.

    Hemmetinmoinen informaatiosota käynnissä joka puolelta, eikä siinä tosiaan pelailla pelkillä faktoilla. Tarkkaavaisuutta.

    VastaaPoista
  3. MV-lehti on hyvä vastapaino Viralliselle Totuudelle™. On se toki sensaatiohakuinen, ajoittain epäilyttävä ja pamfletinomainen. Mitkä kaikki määritteet sopivat myös VT-mediaan. On hyvä lukea molempia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MV on juuri niin luotettava kuin sinne kopioidut jutut. Myös tästä blogista. Mutta sen arvo ei liitykään luotettavuuteen vaan paineen luomiseen valtamedialle pitäytyä totuudessa. Valitettavasti juuri nyt näyttää, ettei menestys tässä tehtävässä ole kovin kehuttavaa.

      Poista
  4. Huolestuttavaa on se, että valtiollinen media on toimillaan onnistunut saavuttamaan sellaisen aallonpohjan, jossa sen pitää tapella uskottavuudesta MV-lehden kaltaisen tahojen kanssa.

    VastaaPoista
  5. Hyviä pointteja koskien tuota YLE:n hyökkäystä vaihtoehtomedioita kohtaan, samaan päädyin myös itse tutkiessani noita tilastoja tarkemmin. Aika huvittavaa on myös huomata että Yle kokee ilmeisesti asemansa uhatuksi ja yrittää vaikuttaa ihmisten mielipiteisiin.

    VastaaPoista
  6. Eikös tuo 2,3 ole kategoriassa "Assault" ja "Sexual assault" kohdassa on luku 1,3?

    VastaaPoista
  7. https://www.bra.se/bra/publikationer/arkiv/publikationer/2005-12-14-brottslighet-bland-personer-fodda-i-sverige-och-i-utlandet.html¨

    Tuolta löytyy vuoden 2005 tutkimus Rikollisuudesta Ruotsissa Ruotsissa syntyneiden ja muualla syntyneiden keskuudessa.

    Ulkomailla syntyneiden yliedustus tulee ilmi monissa eri rikostyypeissä.

    VastaaPoista
  8. Tarkkanäköisiä kommentteja.

    Yleisradion voimavarat ovat ylivoimaiset muihin tiedonvälittäjiin verrattuna, joten Yleltä on syytä odottaa tarkkaa harkintaa sen lähtiessä syyttämään muita tiedonvälittäjiä. Varsinkin, jos Ylen toimijoiden mielessä on vain toisinajattelijoiden vaino.

    Kuten professorin tekstissä seisoo, Yleisradion tulisi tietenkin selvittää, mikä on Ruotsin todellinen rikostilanne - joka on virallisenkin tilastotoimen mukaan aivan tarpeeksi huolestuttava.

    On halpamaista, että Yle käy kansalaisten rahoilla sotaa toisinajattelijoita vastaan kuin jossain pahaisessa komentoyhteiskunnassa.

    Semminkin vielä kun lukuisat vaihtoehtomediat eivät ehdi korjaamaan kuin karkeimmat Yleisradion esittämät virhelliset väittämät.

    VastaaPoista
  9. Since 2000, there has only been one research report on immigrant crime. It was done in 2006 by Ann-Christine Hjelm from Karlstads University.

    It emerged that in 2002, 85% of those sentenced to at least two years in prison for rape in Svea Hovrätt, a court of appeals, were foreign born or second-generation immigrants.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!