tiistai 24. marraskuuta 2015

Lakkoilemallako Suomi saadaan kuntoon?

Olemme jälleen kerran todistamassa sellaista merkillisyyttä, jossa AKT on ryhtynyt hankaloittamaan maamme kauppaa tukeakseen jonkin toisen ammattiliiton lakkoa. Tällä kertaa kyse on Postin työntekijöiden tukeminen DHL:n lähetyksiä pysäyttämällä.

En ota tällä kirjoituksella kantaa siihen, kuka on oikeassa ja kuka väärässä Postin työriidassa. Sen sijaan ihmettelen maamme lakeja ja käytäntöjä, joiden mukaan on asiallista pysäyttä ja vaikeuttaa yritysten toimintaa, vaikka niillä ei olisi mitään tekemistä työriidassa olevan yrityksen kanssa.

Erityisen kummallisen tämänkertaisista tukitoimista tehee se, että jo Postin omien työntekijöiden lakkoilu on tehokasta - toisin kuin vaikkapa terveydenhuoltoalan lakot, joiden tehokkuutta heikentää velvollisuus suojatyöhön kiireellisten tapausten hoitamiseksi. Siten sen tukemiseksi ei ole hyväksyttäviä perusteita sen enempää AKT:lle kuin muillekaan palkansaajajärjestöille.

Olenkin sitä mieltä, että nyt meneillään oleva arvoton näytelmä osoittaa työlainsäädäntömme ja niiden käytäntöjen vanhentuneisuuden ja ristiriidan suomalaisten yleisen hyvän kanssa. Erityisen moitittavaa on toiminta Suomen nykyisessä taloustilanteessa, joka ei kaipaa yhtään ainutta lisäkiveä rekeen vedettäväksi.

Ainoa oikea ratkaisu käsillä olevaan tilanteeseen on se, että Posti ja sen työntekijät saavat aikaiseksi sopimuksen, jossa huomioidaan mahdollisimman tasapainoisesti sekä työnantajan että työntekijän tarpeet. Ja erityisesti postin asiakkaiden etu - sillä ilman tyytyväisiä asiakkaita ei Postillakaan ole tulevaisuutta nykyisessä taloudellisen vapauden maailmassa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Iloitkaamme irtisanomisesta
Laittomat lakot ovat valtiovallan erityisessä suojelussa
Laiton lakko Uudessakaupungissa


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!