torstai 2. heinäkuuta 2015

Kuinka turvata kehitysyhteistyön ja luonnonsuojelun rahoitus?

Tämän aamun Helsingin Sanomien yleisönosastossa Saija Kuusela ja Kimmo Syrjänen vaativat lisää rahaa Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma Metson toteuttamiseksi ja Sari Salomaa kehitysyhteistyövarojen pitämistä entisellään.

Metso-ohjelma perustuu metsänomistajien halukkuuteen rauhoittaa omaa metsäänsä. Käytännössä ohjelma toimii niin, että metsänomistaja ottaa yhteyttä ohjelmaan, jolloin paikalle järjestetään asiantuntija arvioimaan alueen suojeluarvo. Mikäli se todetaan suureksi saa omistaja suojelupäätöksen ja myös korvauksen menettämistään tuloista. 

Nähdäkseni Metso-ohjelma on lähtökohdiltaan terve. Se perustuu maanomistajan vapaaehtoisuuteen eli kunnioittaa yksityistä omistusoikeutta. Veronmaksajan kannalta ongelman muodostaa kuitenkin ohjelman rahoitus taloudellisesti vaikeina aikoina. 

Kehitysapua olen käsitellyt jo aiemmin. Siihen on syydetty vuosittain pari prosenttia julkisista varoista, eikä niille ole saatu vastinetta kuin nimeksi. Tai no, tokihan sillä on elätetty suurta joukkoa kehistysyhteistyöstä palkkansa saavia suomalaisia.

Tätä taustaa vastaan on suorastaan surkuhupaisaa lukea Salomaan kirjoituksesta sellaisia kliseitä kuin "ihmiskunnan karkkikulholle on päästetty vain osa meistä". Siis miten niin päästetty? Ja kuka on päästänyt?

Eiköhän totuus ole, että me olemme sillä "kulholla" edellisten suomalaissukupolvien ansiosta. Ja kulholla pysymisen edellytyksenä on tietenkin oma osaamisemme ja ahkeruutemme.

Salomaankaan ei pitäisi unohtaa, että vielä 1860-luvulla Suomi oli suurvallan alistama kehitysmaa, jossa ihmisiä kuoli nälkään. Siitä tilasta noustiin panostamalla koko kansan koulutukseen, luomalla yrittämiselle ja sijoituksille suotuisa toimintaympäristö sekä tekemällä ahkerasti töitä. 

Sama tie on tarjolla kaikille nykyisille kehitysmaillekin, kunhan ne vain pidättäytyisivät väestöräjähdyksestä, keskinäisestä nahistelusta ja korruptiosta sekä ryhtyisivät ahkerasti ja yksituumaisesti kehittämään omaa yhteiskuntaansa.

* * *

Kun hallitus on nyt kestävyysvajeen takia supistamassa julkista sektoria kaikilla tasoilla, olisi Kuuselan, Syrjäsen ja Salomaan ollakseen uskottavia pitänyt kertoa miksi Metso-ohjelma tai kehitysyhteistyö ovat tärkeämpiä kuin muut supistamisen kohteena olevat julkiset toiminnat. Siis sellaiset kuin tutkimus, päivähoito, koulutus, sosiaaliturva tai terveydenhoito. 

Koska en usko sellaisia perusteita löytyvän, kannustan kirjoittajia ryhtymään toimiin ja alkavan rakentamaan vapaaehtoisuuteen perustuvaa rahoitusmallia ajamilleen asioille samaan tapaan kuin toimittiin esimerkiksi Helsingin lastensairaalan kanssa. Mikäi heillä on hengenheimolaisia, uskon että heillä on hyvät mahdollisuudet kerätä rahoitusta nyt kun verorahoista sellaista ei tunnu löytyvän.

Totesihan Sari Salomaakin, että hänen "veroeuroistaan riittää jaettavaa myös nälänhädästä kärsiville". Hän ja muut lahjoittajat voisivatkin ajatella kehitysyhteistyöhön lahjoitettavia varoja vapaaehtoisena veronkorotuksena. 

Esimerkiksi prosentti keskimääräisestä noin 40 000 euron vuositulosta tekisi jo 400 euroa. Jos joka kymmenes suomalainen kantaisi näin vastuutaan, kertyisi kehitysyhteistyöhön jo 200 miljoonaa euroa.

Jos prosentti tuntuu suurelta, kannattaa muistaa, että suurin osa suomalaisista maksaa samanlaisen summan seurakunnalleen. Tämä siis täysin vapaaehtoisesti ilman julkista painostusta. 

Ehkä maallistunein osa kirkkoon kuuluvista, mutta kehitysyhteistyövaroista huolestuneista, ihmisistä voisi vaihtaa jäsenmaksunsa maksuksi suoraan kehitysyhteistyöhön. Näin heidän kokonaisverorasituksensa ei edes kasvaisi.

Lisäksi kannattaisi etsiä vastuuta kantavia yrityksiä, jotka voisivat kiillottaa kilpeään lahjoittamalla suuriakin summia hyvään tarkoitukseen. Näin kehitymaiden nälkäänäkevät saisivat apua ja asian puolesta toimivat hyvän mielen. 

Sama logiikka toimii tietenkin myös luonnonsuojelun osalta. Siinä kannattaisi ottaa mallia Pentti Linkolasta, joka on perustanut tarkoitusta varten säätiön, joka ostaa metsiä suojellakseen niitä. Ehkä Kuuselan ja Syrjäsen kannattaisikin ryhtyä Linkolan säätiön aktiivisiksi toimijoiksi, jolloin heidänkin ajamansa asia edistyisi. 

Summa summarum. Nykyaikainen hyvinvointiyhteiskunta on labiili rakennelma. Nousukausina jaettavaa riittää ja usein mennään yli jakovaran. 

Tämä kostautuu sitten taloudellisesti ankeina kausina, jolloin säästötoimet on syytäkin osoittaa sellaisiin toimintoihin, joilla ei ole suoraa vaikutusta talouden kohenemiseen. Valitettavasti sekä luonnonsuojelu että kehitysyhteistyö ovat sellaisia, joten niiden toiminnan taso voidaan turvata yli huonojen aikojen vain niistä kiinnostuneiden omalla aktiivisuudella. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kehitysavun leikkaaminen ei ole Suomen (tai ainakaan Kepan) etu
Turvapaikanhakijat haastavat hallitusneuvotteluiden sopeuttamisohjelman
Susisopu

6 kommenttia:

  1. Mun mielestä metsiensuojelussa pitäs keksittyä sellasiin toimenpiteisiin, että puuta hakattas vain jatkuvan kasvunmallilla, metsästä kaadettas korkeimmat tukkipuut välistä, eikä harvennuksia tehtäs välistä, näin satas myös kunnon hirsipuuta ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja ennen kaikkea saataisiin lahoja kuusen tyvitukkeja. Eli jatkuva kasvatus ei ole hyvä idea, vaikka sitä jotkut propagoivatkin innokkaasti.

      Poista
    2. Se on taas taidosta kiinni, pitää kaataa ne kuuset oikean ikäsinä, yleensä kuusi alkaa lahota kun se menee liian vanhaksi, kaadetiin tuolla tuolla jatkuvan kasvatuksentyylillä isoltaalalta kuusia, 300 rungosta 23 oli tyvestälahoja, mutta ne oli jo kasvunsa lopettaneet vuosia sitten, loppuosa niiistäkin kuusista pystyi käyttään sahaukseen.
      Suurinosa rungoista oli aivan tervetta pitkää puuta..
      Mistä muuten proffa luulee vanhojentalojen pitkien suorien hirsien tulleen ?
      Suomessa on 50v pelkästään selluloosateolisuuden tarpeisiin kasvatettu metsiä halvaksi selluloosaksij a se alkaa näkyä ei taho enään saada esim. kunnonhirsipuuta tai rakennuspuuta.
      Selluloosaa voidaan kasvattaa vaikka pellolla tarvittaesa, mutta kunnollista tukkipuuta ei ..

      -jpt-

      Poista
    3. Se laho näkyykin vasta seuraavassa puusukupolvessa. Jatkuvassa kasvatuksessa uudet puut kasvatetaan alikasvoksesta, joka on juurikääpäisellä kasvupaikalla saanut tartunnan jo ennen vapautumistaan. Toki jatkuvaa kasvatusta voi harrastaa juurikäävättömällä kasvupaikalla, mutta silloin on huolehdittava erityisen hyvin siitä ettei sieni pääse tarttumaan.

      Poista
    4. En sanonutkan että jokapaikassa pitää ja jatkuvasti, välilä on hyvä vetää ihan jokualue aukoksi ja viellä mielummin kulottaa alue, jos vaan mahdollista..
      Sitä vaan snaoin että suomen metsien ongelma alkaa olla se että metsäpolitiikkaa on toteutettu massatehtaitten ehdoilla vuosikymmenet ..

      -jpt-

      Poista
    5. Toki on niin, että metsiemme hoitoa pitäisi monipuolistaa nykyisestä (jatkuvaa kasvatustakin voi harrastaa, jos on varma siitä, että kasvupaikka on juurikäävästä puhdas, se vain tuppaa olemaan Etelä-Suomessa harvinaista).

      Vaikeutena yksittäisen metsänomistajan kannalta on se, että puut kasvavat niin kauan, että myyntihetken tarvetta on vaikea arvioida. Tämä on tietenkin myös hyvä peruste monipuolistaa metsänhoitoa - jos ei tiedä mitä tarvitaan, on hyvä varautua kaikenlaiseen.

      Ja kyllä. Metsätaloudessa on selkeä taloudellinen intressiristiriita metsänomistajan ja teollisuuden välillä. Omistaja haluaa metsästään yleensä maksimaalisen taloudellisen tuoton, kun taas teollisuudella lienee tavoitteena maksimaalinen jalostushyöty. Nämä eivät useinkaan ole sama asia. Yhteiskunta on vielä kolmas peluri, joka haluaa maksimoida koko yhteiskunnalle koituvan hyödyn; miten ikinä se sitten lasketaankaan.

      Ja jos mennään pois ekonomisesta talousajattelusta, haluaa kasvava joukko metsänomistajia metsistään jotain aineetonta tai vaihtoehtoista taloutta; eikä aineettomiin arvoihin perustuva yritystoimintakaan ole supistumaan päin. Kokonaisuus on siis kaikkea muuta kuin helppo yhtälö. Siksihän meillä on aika ajoin myös kaikenlaisia metsäkiistoja.

      Poista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!