torstai 9. heinäkuuta 2015

Suomalaisen matkapuhelimen dilemma

Microsoft päätti jätti-irtisanomisista, joiden seurauksena yhtiön toiminta Salon kaupungissa päättyy kokonaan. Päätös ei tullut yllättäen, vaan oli pikemminkin looginen seuraus jo Nokian aikana alkaneesta suomalaisen matkapuhelinbisneksen alamäestä.

Siksi onkin yllättävää, että pääministeri Sipilä tuntuu pitävän uuden matkapuhelinyksikön perustamista Suomeen hyvänä tai toivottavana asiana. Vaikka hän puhuukin erikoispuhelimista, on vaikea nähdä että sellaisilla saataisiin aikaiseksi kovin kannattavaa ja pitkäaikaista yritystoimintaa alalla, jolla jopa suurin toimija menestyy kehnonlaisesti ja vain brändäyksessään erinomaisesti onnistunnut Apple pystyy myymään laitteitaan suurella katteella.

Tarkoitan sitä, että jos uusi suomalainen kännykänvalmistaja onnistuisikin tekemään onnistuneen erikoispuhelimen, sen edessä olisi dilemma. Joko se ei tuottaisi merkittäviä liiketaloudellisia voittoja, tai jos tuottaisi, se saisi välittömästi vastaansa jättiläismäisen ja siksi ylivoimaisen kilpailijan.

Tätä taustaa vastaan on tarkasteltava myös huhuja Nokian paluusta kännykkämarkkinoille. Yhtiön tarkoituksena on ilmeisesti lähteä liikkeelle pienillä investoinneilla eli pelkällä suunnittelutyöllä ja jättää isommat riskit puhelimet valmistavalle alihankkijalle.

Käytännössä tavoitteena lienee pelkästään rahastaa maailmalta se, mitä vanhan brändin avulla on vielä rahastettavissa. Yhtiön kännykkäbisneksen nousua maailman huipulle tuskin edes tavoitellaan.

Ja onhan meillä vielä jäljellä yksi suomalainenkin matkapuhelinyhtiö, eli Jolla. Sen siivet eivät ole riittäneet nousuun: yhtiön tilasta kertonee käyttöjärjestelmän ja puhelintuotannon eriyttäminen toisistaan. Se mitä olen kuullut puhelimesta viittaa käyttöjärjestelmän erinomaisuuteen, mutta puhelimen keskinkertaisuuteen.

Joka tapauksessa yhtiön läpimurto merkittäväksi kansainväliseksi toimijaksi on jäänyt tekemättä, mutta käyttöjärjestelmän osalta tilanne saattaa muuttua, mikäli Venäjä valitsee Sailfishin älypuhelinpalvelujensa alustaksi. Siinä on Jollan mahdollisuus, ei niinkään raudan takomisessa. Vastaavaa poliittisiin realiteetteihin perustuvaa tilaisuutta ei kuitenkaan ole ihan helposti löydettävissä toiselle suomalaiselle matkapuhelinyhtiölle.

Joka tapauksessa on siis selvää, ettei entisten hyvien aikojen paluusta kannata haaveilla. Koska nyt kuitenkin vapautuu runsaasti ammattitaitoista työvoimaa, on toivottavaa että heidän osaamisensa saataisiin suunnattua kännyköitä järkevämpiin kohteisiin - siis sellaisiin, joissa heidän osaamisensa voidaan yhdistää vallankumouksellisiin ideoihin.

Siis sellaisiin, joiden edessä on nopeasti kasvava kansainvälinen markkina, jota liian monet muut eivät ole oivaltaneet. Toisin sanoen olisi löydettävä aloja, joiden tilanne ja tulevaisuus olisi juuri nyt samankaltainen kuin Nokialla oli edessään 1980-luvun lopulla. Sellaiset eivät kuitenkaan mitä todennäköisimmin liity kännyköiden valmistamiseen, vaikka saattaavatkin hyödyntää mobiiliteknologiaa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen, Saksan ja Kreikan talouksien kohtalonyhteys
Intialaisten katkeruudesta suomalaisia kohtaan
Yrittämisen kannukset kuntoon!

5 kommenttia:

  1. Jos sipilä sanoo tuota luulen että sen voi ottaa vähän vakavammin kuin jos joku stubbi tai katainen sen sanoisi ..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tuokin, vaikka ei muutakaan sitä, että kännykkäbisnes on saturoitunut markkina.

      Poista
  2. Jollan yksi mahdollisuus on yrittää brändätä puhelimensa luksustuotteeksi ja tavoitella näin pientä siivua Kiinan ja Intian valtavista markkinoista. Jos tämä onnistuu, katteet tulevat olemaan kohdallaan.

    VastaaPoista
  3. Matkapuhelinten markkinat ovat täysin saturoituneet ja Applen, Microsoftin ja Samsungin keskinäinen taistelu pitää huolen siitä että tässä luussa ei ole lihaa sen vertaa että suomalaisten kannattaa vaivautua.

    Nyt pitää keskittyä sinisen meren etsintään. Pitää löytää niin pieniä nichejä etteivät suuret ole niistä kiinnostuneet.

    Bioteknologiassa on paljon mahdollisuuksia ja Suomessakin voidaan tehdä maailmaa mullistavia läpimurtoja kun niitä vain avoimin mielin haetaan.

    Itse näkisin mielelläni vaikkapa geneettisesti parannellun sinilevän joka muuttaisi Itämereen huuhtoutuneet ravinteet öljynjalostuksen raaka-aineeksi.

    Nokia on tehnyt hyviä peliliikkeitä tietoverkkojen kanssa. Jenkit karsastavat kiinalaisia, eurot kiinalaisia ja jenkkejä ja kiinalaiset USA:n laitetoimittajia oletettujen vakoilutakaporttien vuoksi. Nokialla ei tätä legacya ole joten se voi myydä itään ja länteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomen ongelmana esimerkiksi bioteknologiassa ei ole niinkään hyvien ideoiden tai toteutuskyvyn puute, vaan pääomaköyhyys. Meillä tehdyt keksinnöt joudutaan myydään muualle kaupallistettavaksi, jolloin Suomeen jää vain pikkurahoja muiden tehdessä isot voitot varsinaisilla tuotteilla.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!