perjantai 3. heinäkuuta 2015

Kuinka monikulttuurinen kaaos lopetetaan?

Jemenissä vallitsee monikulttuurisen yhteiskunnan kaaos. Shialaiset huthit olisivat muuten ottaneet maassa vallan, mutta sunnalaisten naapurimaiden väliintulo on aiheuttanut lähes syyrialaistyyppisen monen osapuolen sodan, joka näyttäisi pitkittyvän epämääräiseen tulevaisuuteen.

Monikultturisen yhteiskunnan eteläosassa asuu sunneja ja itäosissa shiialaisia. Lisäksi maa on pullollaan somaleita. Näiden lisäksi maassa on useita pieniä vähemmistöjä ja aivan uutena ryhmänä arabien ja afrikkalaisten risteytyessa syntyneet ihmiset.

Jemen on aiemmin ollut jakautuneena kahdeksi valtioksi, joista eteläinen oli Neuvostoliittoon tukeutuva yhden puolueen hallitsema diktatuuri. Pohjoinen oli puolestaan ensin kuningasvaltainen diktatuuri kunnes muuttui arabitasavallaksi.  

Sisäisten levottomuuksien lisäksi etelä ja pohjoinen kävivät keskenään parikin rajakahakkaa ennen kuin yhdistyivät nykyiseksi Jemeniksi vuonna 1990. Uusi valtio on sittemmin käynyt naapureidensa kanssa monenlaisia sotia ja kärsinyt myös sisäisistä levottomuuksista. Tilanne paheni entisestään ns. arabikevään jälkeen. ja nyt maa on siis täydessä sekasorrossa.

Tätä taustaa vastaan olikin varsin mielenkiintoista lukea tutkija Susanne Dahlgrenin ratkaisuehdotus Jemenin tilanteeseen. Hänen mukaansa "Jemen vielä tulee jakautumaan kahdeksi valtioksi. Se voisi olla sellainen asia, joka vie maan kohti rauhaa". 

Olisi hyvä, jos Suomeenkin monikulttuurista värinää kaipaavat ihmiset lukisivat ajatuksella Dahlgrenin lausahduksen. Voisi ainakin toivoa, että se avaisi heidän silmänsä monikulttuurisista haaveista kylmälle todellisuudelle. Timo Soinia mukaillen: missä monikulttuuri, siellä sekasorto.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Neiti Sofia valitsi Carl Philipin ja monikulttuurisen valtakunnan
Oxfordin professori lopettaisi Välimeren tragedian
Monikulttuurisuuden hedelmiä poimitaan tällä kertaa Jemenissä

8 kommenttia:

  1. Jakautuminen siis UUDELLEEN, minkä journalisti taisi 'jättää' mainitsematta. Eipä noudattanutkaan opiskelemaansa 'teesi-antiteesi-synteesi'- logiikkaa tällä kerralla ja tässä tapauksessa. Taisi tehdä kipeää.
    Tilanne Jemenissä on kuin Sudanissa: i-ismi ja toinen kulttuuri toimivat sybioosissa yhtä hyvin kuin on mahdollista tehdä kiehuva jääpala.
    -Beowolf-

    VastaaPoista
  2. Ei kun rajat auki vaan joka suuntaan. Rauhanuskontoa kaikille vaikka väkipakolla, niin alkaa Jemen taas kukoistaa. Jemenhän muuten kukoisti siihen maailman aikaan kun vielä myivät suitsukkeita juutalaisille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime aikoina suurin vientituote on tainnut olla lunnasmaksut terroristeille. Onkohan sekasorto lopettanut senkin?

      Poista
  3. Propaganada vaan atkuu. LÄHES(?) kaikki pitävät:
    http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/lahes-kaikki-suomalaiset-pitavat-kehitysapua-tarkeana-eivatka-haluaisi-leikata/5211896

    -heppa-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos asia on noin, niin eiköhän rahat löydy keräyksellä. Olisi myös mukava tietää kuinka paljon itse kunkin verorahoista viedään kehitysmaihin.

      Poista
    2. Siis kuinka moni tietää, kuinka paljon hänen verorahoistaan käytetään kehitysapuun

      Poista
  4. Jos ei osata olla sovussa kimpassa niin erohan siitä tulee.

    Monikulttuurisuudesta puhuttaessa kannattaa tarkistaa että sana kulttuuri ymmärretään samalla tavalla. Itse ymmärrän - korjatkaa jos olen väärässä - kulttuurin olevan yhteisön jakamat arvot ja uskomukset, Sarasvuon sanoin salainen sopimus siitä miten tulee olla ja elää.

    Jos miettii tuota kulttuurin määritelmää niin ymmärtää että aito monikulttuurisuus on oxymoroni, mahdottomuus.

    Monikulttuurisuus on kuin annettaisiin yhdelle erityisryhmälle lupa ajaa vasemmalla kaistalla oikeanpuoleisessa liikenteessä. Törmäyshän siinä tulee.

    Monietnisyys on sitten eri juttu ja jenkeillä on reilu pari sataa vuotta kokemusta siitä miten sekavasta siirtolaisporukasta saadaan yhtenäinen kansa.

    Jenkeissä americana yhdistää enemmän tai vähemmän toimivasti sekä etnisesti että kulttuurillisesti kirjavan porukan amerikkalaisiksi. Juju on varmaan siinä että vahvan yhtenäiskulttuurin alle mahtuu paljon alakulttuureja elämään kohtuu väljästi. mutta vain niin pitkään kun eivät haasta vallitsevaa kulttuuria.

    Olisiko tässä jotain opittavaa?

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!