maanantai 23. helmikuuta 2015

Oscar-palkinto: syntyikö skandaali?

Tämän vuoden Oscar-palkinto parhaasta miespääosasta meni Stephen Hawkingia esittäneelle Eddie Redmaynelle. Vaikka Eddie suoriutuikin roolistaan loistavasti, oli hänen esiintymisensä kaikkea muuta kuin vuoden paras kameroiden edessä.

Voittajaksi olisi nimittäin pitänyt julistaa venäläisen voimapolitiikan kieltäjän roolissa täydellisyyttä hipovia esiintymisiä tehnyt Sergei Lavrov. Näin siksi, ettei ole helppoa selittää mustaa valkoiseksi eikä totuutta valheeksi. Silti Lavrov on onnistunut tehtävässään loistavasti ja tunteita herättävästi.

Tämän vuoden puolella hän on vain parantanut performanssiaan ja ryhtynyt jopa viljelemään huumoria. Kentien hänet palkitaankin ensi vuonna erityisesti Venäjän ulkoministeriä varten perustettavalla huumori-Oscarilla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kova kovaa vastaan Ukrainassa - mutta miksi?
Hyviä uutisia
On surullista, että leipänsä voi ansaita näinkin



4 kommenttia:

  1. Kyllä ne venäläiset pikkuhilljaa alkaa oppia jenkkien tasolle valehtelussa, esimerkkinä vaikkapa ne kuuluisat saddamin joukkotuhoaseet tuossa reilu 10v sitten :P

    VastaaPoista
  2. Kyllä tästäkin vedätyksest pitäisi saada joku kultamuna Oscari tai ainakin Jussi-palkinto parhaasta lavastuksesta:
    "Lahtelainen seurakunta rahoitti lähes kahden vuoden ajan ulkomaalaista miestä, joka nyyhkytarinoillaan sai seurakunnalta 120000 euroa..."
    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1424705399081.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Kyllähän tuo vetää sanattomaksi. Oscaria ei kuitenkaan voi ajatella, koska kamerat eivät olleet paikalla.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!