torstai 5. helmikuuta 2015

Auttaako media etnisiä rikollisia tappamaan ja raiskaamaan?

Viime päivinä olemme saaneet lukea surullisesta tapauksesta, jossa 17-vuotias porilainen lenkkeilijätyttö tapettiin ja poltettiin latoon Kokemäellä. Teosta epäilty mies oli paatunut rikollinen, joka oli tuomittu kätkemisrikoksesta, valehteli naapureilleen silmää räpäyttämättä, huijasi tehneensä töitä joita ei ole tehnyt, varasti kylässä käydessään rahaa ja osallistui tappeluihin.

Myös Helsingin Sanomat kirjoitti tänään yhteenvedon tapahtuneesta. Juttu on muilta osin asiallinen, mutta jättää kertomatta yhden seikan, joka on jo pitkään ollut tiedossa kaikille sosiaalisesta mediasta tapahtumia seuranneille. Tappajapolttajaksi epäilty on nimittäin maahanmuuttajataustainen.

Tämän seikan on varmistanut sittemmin Iltalehti, joka tuli eilen maininneeksi oikeudenkäynnin viivästyneen tulkin puuttumisen takia. Ennen sitä Iltalehti oli julkaissut epäillystä tunnistamattomaksi pikselöidyn kuvan, josta jokainen maahanmuuttouutisointiin perehtynyt saattoi aavistaa, ettei epäilty ollut kantasuomalainen eikä edes länsimaista Suomeen muuttanut.

Toinen viime aikoina huomiota herättänyt maahanmuuttouutinen on Ruotsinlaivalla tapahtunut joukkoraiskaus. Myös siinä tekijät olivat "poliisille tuttuja", joiden somalitausta paljastui valtamedian varassa eläville vasta tiistain Turun Sanomien jutusta. Sosiaalisessa mediassa asia oli tiedossa jo sunnuntaina.

Yksin nämä tapaukset riittävät osoittamaan, että suomalainen lehdistö jättää lukijansa tietämättömäksi tiettyihin maahanmuuttajaryhmiin liittyvistä riskeistä (joista olen kirjoittanut esimerkiksi tässä ja tässä). On tietenkin vaikea sanoa, miten nyt tapettu ja raiskattu nainen ovat nämä riskit tiedostaneet.

Selvää on kuitenkin, etteivät he ole noita riskejä sisäistäneet, sillä lenkkeilijän sanotaan seurustelleen epäillyn tappajansa kanssa ja raiskatun tulleen houkutelluksi yhden raiskaajansa hyttiin. Toisin sanoen kumpaakaan tapausta ei ehkä olisi tapahtunut, mikäli suomalainen ja ruotsalainen media kantaisi vastuuta lukijoidensa maailmankuvan oikeellisuudesta ja kertoisi myös maahanmuuttajiin liittyvät uutiset totuudenmukaisina - mitään salaamatta ja mitään lisäämättä.

Lopuksi kysyn vielä retorisen kysymyksen: auttaako media tahallaan etnisiä rikollisia tappamaan ja raiskaamaan kantaväestöä?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä.
Tarvitseeko Suomi työvoimapulan paikkaajia
Vallankumous Ruotsissa?
Huonot imaamit kuriin!

12 kommenttia:

  1. No, minä vastaan. Kyllä auttaa. Ei ole tätä tiedotustaustaa vasten katsottuna ihmeellistä että edelleenkin pohjoismaalaiset naiset ovat niin naiiveja etteivät tiedäja ymmärrä näihin tulijoihin liittyviä riskejä, jotka realisoituvat todella usein. Virallisen ihmiskuvan mukaan vain ja nimenomaan VHM pitää naista nyrkin ja hellan välissä ja raiskaa kotona ja puutarhassa.

    VastaaPoista
  2. Taidanpa tehdä klassisen typerästi ja vastata retoriseen kysymykseen, koska sama asia on minuakin ihmetyttänyt ei-retorisesti.

    Minun arvaukseni pitkän harkinnan jälkeen on se, ettei kyse ole niin paljoa vihasta kantasuomalaisia kohtaan vaan enemmänkin toimittajien pohjaton typeryys yhdistettynä heillä pressikortin ohella vakiovarusteisiin kuuluviin pollyanna-mallisiin silmälaseihin.

    VastaaPoista
  3. Eiköhän tässä ole kysymys laumasieluisuuden ja itsesensuurin yhdistelmästä. Toimittajapiirit ovat pienet ja toimittajien laumavaistot vahvat. Kun Kekkosta ja Brezhneviä ei enää ole ei ole, normit syntyvät toimittajien kollektiivisen tietoisuuden tuloksena. Ja se kollektiivinen tietoisuus sanoo, mitkä ovat niitä asioista, joista ei saa puhua, vaan niistä täytyy vaieta. Olisiko ehkä niin, että itse kehitettyyn normiin pitäytyminen antaa turvallisuuden tunnetta. Vapaus kun saattaa olla aivan konkreettisestikin varallista ja ajattelu lisätä tuskaa, kun maailma ei olekaan ristiriidattomien ja silkoisten totuuksien kotipesä. Oli miten oli, tuloksena näyttää olevan tutkivan journalismin vastakohta, tutkimaton journalismi josta näyttää levikkilukujen valossa kehittyvän katoava journalismi.

    VastaaPoista
  4. Kun media alkaa rummuttamaan "yksittäistapaus"-liturgiaansa ja sen jälkeen julkisesti tuomitaan ja sätitään kaikki, jotka ovat sanoneet jotain negatiivista alkuperäisestä teosta, niin voiko sen selkeämpää signaalia antaa väkivallantekojen hyväksyttävyydestä?

    VastaaPoista
  5. Suomi ei enää eroa maahanmuuttajarikollisuuden uutisoinnissa Ruotsista. Olemme saavuttaneet pahan valtakunnan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ehkä uutisoinnin laadussa (ainakaan paljon), mutta määrässä kyllä. Ainakin jos on uskominen Rähmiksen blogiin, josta löytyy tietoa muiden pohjoismaiden uutisoinnista.

      Poista
  6. Suomen media on niin vihervasemmistolaista jo tutkitusti, etten ihmettele tälläistä uutisointia ollenkaan. Lehdissä taidetaan olla vielä erityisesti kielletty tuomasta etnistä taustaa esille ellei se ole ehdottomasti tarpeellista.

    VastaaPoista
  7. Totesin toisaalla että käsittääkseni Virossa mediat, myös perinteiset mediat eli lehdet, tv, ja radio, kertovat epäillystä kaiken mitä heistä tiedetään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viro on varsin erilainen yhteiskunta kuin Suomi tai Ruotsi. Syy löytyy varmaankin 50 vuoden miehityksestä.

      Poista
  8. En ihmettele yhtään jos virolaisten mielestä Suomi tai varsinkin Ruotsi on sosialistinen tai kommunistinen. Kumpaakin vaivaavat korkeat verot, suuri julkinen sektori, holhousvaltio, poliittinen oikeaoppisuus, utopiaan uskovat poliitikot, valtamedia joka leikkii olevansa vallanpitäjä, itseään täynnä olevat julkishallinnon viranhaltijat joilla on pohjaton usko omaan erehtymättömyyteen...

    Suomelta ja Ruotsilta jäi kokematta minkä Viro koki. Jos jotain hyvää etsii siitä niin virolaiset saivat lääkkeen utopioita vastaan.

    Ruotsi on todellinen kirous Suomelle. Jostain syystä Suomessa halutaan apinoida kaikki mahdollinen Ruotsista. Tanska ja Norja ovat harrastaneet löysää ulkomaalaispolitiikkaa, mutta ne eivät yleensä matki Ruotsia. Tanskassa ja Norjassa asuneet osaavat sanoa tarkemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korkeat verot tai suuri julkinen sektori eivät ole lähtökohtaisesti ongelma. Mutta niiden tulee tuottaa palveluja, jotka maksajien ehdoton enemmistö hyväksyy maksettavaksi verokertymän kautta. Suomessa ja Ruotsissa ei monessa suhteessa ole näin.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!