Petja Pelli kirjoitti kolumnin, jossa hän kertoi ruotsalaisten yksityisten ja julkisten koulujen kilpailevan oppilaistaan antamalla näille ansaittua parempia arvosanoja. Sen seurauksena ruotsalaisoppilaiden arvosanat ovat ajan myötä parantuneet, vaikka PISA-tutkimukset osoittavat osaamisen alamäen olleen liukas. Toisin sanoen kouluarvosanat eivät mittaa todellisuutta.
Samassa jutussa Pelli vertasi Ruotsin kouluissa tapahtunutta suomalaisen ulkoistetun vanhustenhuollon ongelmiin, eli vanhustenhoidon järkyttävään tasoon yksityisissä hoivakodeissa. Nähdäkseni hänen vertailunsa on hyvä ja avaa myös oven ratkaisuun. Tosin ilman, että Pelli itse sitä oivalsi - tai ainakaan kirjoitti kaiken kansan luettavaksi.
Tuo oivallus syntyi siitä, että Suomessa koulujärjestelmä on kohtuullisen toimiva. Ja toimiva se on siksi, että meillä koulujen antaman opetuksen taso näkyy vääjäämättä viimeistään lukion päättymisen yhteydessä. Siis erillisen ylioppilaslautakunnan arvostelemissa ylioppilaskirjoituksissa, jollaisia Ruotsissa ei ole.
Ulkoistetussa vanhustenhuollossa on samoin. Hoivayritysten omavalvonta ei ole toiminut, eikä viime aikojen uutisten perusteella liene ollut myöskään mainittavaa viranomaisvalvontaa - ei ainakaan riittävässä määrin. Kun tähän on vielä lisätty EU:sta pakotettu kilpailulaki, joka on ohjannut vanhusten hoitamiseen käytettävät varat halvimmalla toimiville yrityksille, on lopputulos ollut luettavissa lehtien palstoilla.
Ratkaisuksi vanhustenhuoltoon ehdotan hoivakotien sertifiointijärjestelmää. Eli ulkopuolista tahoa, joka tekee säännöllisesti tarkastuksia vanhusten hoitolaitoksissa ja poistaa antamansa sertifikaatin mikäli niissä ilmenee ongelmia.
Palvelujen järjestäjän tehtäväksi jää kirjata kilpailutuskriteereihin tällaisen uskottavan ja varsinaisesta hoivatyöstä riippumattoman tahon antaman sertifikaatin olemassaolo. Palvelun tarjoajan tehtäväksi puolestaan jää sertifikaatin hankkiminen. Lopuksi viranomaiselle on annettava tehtäväksi sertifikaattien antajan valvominen - eli sertifioitujen vanhustenhoitolaitosten toiminnan laadun varmistaminen pistotarkastuksin ja sertifikaatinanto-oikeuden poistaminen, mikäli ongelmia ilmenee.
Näin toimien hoitolaitosten laatu tulee varmistetuksi niiden omalla kustannuksella (joka toki siirtyy palveluiden hintoihin). Ja viranomaisten valvontakulut jäävät kohtuulliselle tasolle - näin jo siitäkin syystä, että mikäli sertifikaattien toiminta muodostuu kovin kannattavaksi, syntyy niiden myöntämisestä kilpailua, joka markkinatalouden pelisääntöjen mukaisesti rajoittaa kustannustason nousua.
Jätän ajatukseni vapaasti käytettäväksi niille, jotka haluavat kehittää suomalaista vanhustenhuoltoa. Ja miksei samaa periaatetta voisi soveltaa myös muiden peruspalveluiden järjestämiseen. Oleellista tässä on, ettei työn laadun arviointi tapahdu ruotsalaisen koulujärjestelmän tavoin sisäsiittoisena omavalvontana vaan ulkopuolisen tekemänä valvottuna toimintana.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
HS väitti JHL:n aikovan jättää lapset ja vanhukset ilman ruokaa
Kahden pisteen vihje
Maahanmuuttobisneksestä malli koko julkiselle sektorille?
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kilpailulaki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kilpailulaki. Näytä kaikki tekstit
tiistai 5. helmikuuta 2019
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Kiitos ajatuksen lukemisesta
Tervetuloa uudelleen!
