Ruotsin vaalit näyttävän saavan mielenkiintoisen jälkinäytöksen. Syyttäjä nimittäin epäilee jaetun äänestyslippuja, joihin oli rastitettu jo ennalta somalitaustainen vasemmistopoliitikko Mohamed Abdukadir Alin nimi.
Kyseessä on henkilö, jota ruotsalaisviranomaiset luonnehtivat pari vuotta sitten kirjaamalla, ettei hän "täyttänyt kunniallisen elämäntavan vaatimusta”. Ja nyt mies on – mahdollisen vaalivilpin kautta – valittu Ruotsin valtiopäiville kansanedustajaksi.
Toki Ali on kiistanyt tietävänsä mitään nimensä sisältävistä äänestyslipuista. Tämä tapahtui tekstiviestillä asiasta kertoneelle toimittajalle. Sen mukaan "En ole tehnyt sitä. Tiedän lain. Olen saanut luottamusta jokaisessa Taalainmaan piirissä. En voisi tehdä niin vakavaa rikosta Ruotsin lakia vastaan."
* * *
Tapauksesta nousi mieleeni kolme ajatusta. Ensimmäinen on kysymys siitä, että yllättyikö joku vaalivilpistä epäillyn henkilön sukujuurista.
Toinen puolestaan panee pohtimaan sitä, kuinka ruotsalainen yhteiskunta on muuttunut viime aikoina. Enkä tarkoita pelkästään sitä, että epäillyn vaalivilpin tekijä oli uusruotsalainen, vaan hänen elämäntavastaan aiemmin tehdyn luonnehdinnan sisältöä, joka ei estänyt miehen valintaa.
Tähän liittyen mieleeni nousi – kolmantena asiana – epäily siitä, että mahtaisiko Alin menestyksen taustalla olla niin sanottujen "ruotsalaismiesten" johtama järjestäytynyt rikollisuus, joka epäilemättä haluaa omia edustajiaan vaikuttamaan parlamenttiin. Ja olisi järjestänyt siitä syystä puheena olevalle ei-kunniallisen elämäntavan omaavalle miehelle läpimenoon riittävän äänimäärän.
Hyvä kuitenkin, että ruotsalaisviranomaiset tutkivat tapausta ja saavat selville mitä saavat. Toivon mukaan myös meidät suomalaiset pidetään tietoisina asian tulevista käänteistä. Eivätkä täkäläiset "espoolaismiehet" saisi päähänsä pyrkiä vastaavanlaiseen yritykseen oman parlamentaarikkonsa saamiseksi osaksi suomalaisen Vasemmistoliiton eduskuntaryhmää.
"Eivätkä täkäläiset "espoolaismiehet" saisi päähänsä pyrkiä vastaavanlaiseen yritykseen oman parlamentaarikkonsa saamiseksi osaksi suomalaisen Vasemmistoliiton eduskuntaryhmää." Olisi kyllä ihan hauskaa seurata, miten suuren äänisaaliin raiskaavien rauhanuskontolaisten ehdokas saisi vasemmistoliitossa. Mahtaisiko enemmistö äänestäjistä olla nuoria naisia?
VastaaPoistaEn yllättynyt mahdollisesta vaalivilpistä. Kyseessähän on somali. Muistetaan Minnesotan tukirahaskandaali (tunnetaan Yhdysvalloissa nimellä Feeding Our Future -skandaali) viittaa Yhdysvaltain historian suurimpaan korona-ajan avustusten petosvyyhtiin. Tapauksessa ryhmä pääosin Minnesotan somaliyhteisön jäseniä perusti valeorganisaatioita, joiden kautta he huijasivat liittovaltion tukirahoja satoja miljoonia – syyttäjien ja viranomaisten laajempien arvioiden mukaan jopa miljardeja dollareita.
VastaaPoistaJa kyllä. Ruotsi on muuttunut rajusti ja huonompaan suuntaan mistä he saavat kiittää niitä suvaitsevaisia ja hyväuskoisia hölmöjä, jotka kannattavat haittamaahanmuuttoa.
Yle artikkelista poimittua
"Expressen kertoo, että kaksi vuotta sitten Alilta vielä evättiin Ruotsin kansalaisuus. Maahanmuuttotuomioistuimen mukaan hänellä oli tuolloin paljon velkaa, eikä hän ”täyttänyt kunniallisen elämäntavan vaatimusta”."
Kuka on maksanut tuon kaverin velat pois, jotta hän on saanut "kunniallisen" elämän?
Kenties Qatarista käsin johdettu Muslimiveljeskunta, joka rahoittaa toimintaa myös USA:ssa ja Englannissa.
Toki voi hyvinkin olla jengirikolliset velkojen maksajina ja äänestysjärjestelyn takana. Molemmat vaihtoehdot ovat kantaväestön kannalta tuhoisia.
Tekoälystä poimittua
PoistaKysymys: onko Ruotsi tehnyt päätöksen, että laittomast maassa olevia ei tueta ja pyritään poistamaan maasta?
Kyllä, Ruotsi on tehnyt poliittisia päätöksiä ja lakimuutoksia, joilla pyritään estämään laittomasti maassa olevien tukeminen ja tehostamaan heidän poistamistaan maasta.
Pääministeri Ulf Kristerssonin hallitus on toteuttanut merkittävän suunnanmuutoksen maan maahanmuuttopolitiikassa. Tämä näkyy useissa konkreettisissa toimissa:
1. Laittomasti maassa olevien ilmoitusvelvollisuus (”ilmoituslaki”)
Ruotsin valtiopäivät hyväksyi kesäkuussa 2026 kiistellyn lakimuutoksen, joka velvoittaa tietyt julkisen sektorin työntekijät ilmoittamaan poliisille, mikäli he kohtaavat työssään paperittomia tai laittomasti maassa oleskelevia henkilöitä.
Velvoite koskee esimerkiksi vero-, työllisyys- ja sosiaalivakuutusviranomaisia.
Laajasta kritiikistä johtuen opettajat, lääkärit ja sosiaalityöntekijät rajattiin lopulta tämän raportointivelvollisuuden ulkopuolelle.
(tämä on yhteiskunnan heikkoutta ja typeryyttä)
2. Sosiaalitukien tiukentaminen ja kytkeminen lailliseen oleskeluun
Ruotsi uudistaa sosiaaliturvajärjestelmäänsä siten, että asumisperusteisesta sosiaaliturvasta siirrytään malliin, jossa etuuksien (kuten lapsilisien, asumistukien ja vanhempainrahojen) saaminen edellyttää joko EU/ETA-alueella asumista tai riittäviä ansiotuloja.
Tämä sulkee automaattisesti järjestelmän ulkopuolelle ne, joilla ei ole laillista oleskeluoikeutta tai lupaa maassa oleskeluun.
3. Maasta poistamisen ja karkotusten tehostaminen
Hallituksen tavoitteena on poistaa maasta kaikki ilman lupaa oleskelevat henkilöt.
Pakkokeinojen lisääntyminen:
Laittomasti maassa olevien karkotuksia pannaan täytäntöön yhä useammin viranomaisten pakkokeinoilla. Viranomaissaattojen määrä lennoilla on kaksinkertaistunut.
Karkotusperusteiden laajentaminen:
Samalla Ruotsi on säätänyt uuden lain, joka mahdollistaa oleskelulupien peruuttamisen ja karkottamisen myös "huonon käytöksen", kuten rikollisjengeihin kytkeytymisen, velkaantumisen tai radikalisoitumisen vuoksi, vaikka varsinaista rikostuomiota ei olisi.
Lisäksi Ruotsi on ottanut käyttöön mittavan rahallisen porkkanan: maasta vapaaehtoisesti palaaville maahanmuuttajille tarjotaan vuodesta 2026 alkaen mahdollisuutta hakea jopa 350 000 Ruotsin kruunun (noin 31 000 euron) suuruista paluumuuttopalvelun avustusta.
----------------------------------------
Tähän on siis johtanut "Ruotslainen maahanmuuttopolitiikka".
Minkälaista politiikkaa sinä haluat Suomeen?
Ota huomioon päätöksesi vaikutukset kun äänestät.
Äänestätkö haittamaahanmuuttoa vastaan vai sen jatkumisen puolesta?
Suorastaan tyylikäs esimerkki kyseisen kulttuurin edustajien sopeutuvaisuudesta länsimaiseen yhteiskuntaan.
VastaaPoistaPaitsi ehkä Ruotsiin...
Näillä (äänestyslipuilla) mennään, sanoi Magdalena Andersson.
VastaaPoistaMagdalena Andersson edustaa Ruotsin sosiaalidemokraattista työväenpuoluetta (Sveriges socialdemokratiska arbetareparti).
PoistaAngela Merkel "Wir schaffen das“ tarkoittaa suomeksi "Me pystymme siihen".
Ja nyt molemmat maas ovat aivan kusessa tulijoiden kanssa. Hyvä naiset! Älkää ihmetelkö jos katuturvallisuus järkkyy ja raiskaustilastot pullistelevat.
Tiedän, että on olemassa myös tervejärkisiä naisia. Nouskaa esiin ja tuokaa mielipiteenne rohkeasti esiin.
Te voitte pelastaa yhteiskunnan jos yhtään ajattelette itseänne, tyttäriänne tai tyttärentyttäriänne.
Ruotsissa ollaan hvyin huolissaan myös ei- ruotsalaisten äänioikeudesta kuntavaaleissa. Ja syystäkin:
VastaaPoistahttps://rodionr.vuodatus.net/lue/2023/02/ruotsissa-muslimit-kaappaavat-jo-kuntia-ja-kaupunkeja
PoistaSama Nilsu
Mohamed Abdukadir Ali on "käsi raamatulla" vakuuttanut viattomuuttaan.
VastaaPoistaNo, ei tämä ole ensimmäinen esimerkki somaleiden sopeutumisvaikeuksista Euroopassa; johan se on nähtävissä yleisafrikkalaisesta elämästä, afrikan infrasta ja niin edelleen.
Onhan tämä samansuuntainen reaktio, kuin se, että somali-imaami kehoitti suomalaisia muuttamaan pois Suomesta, heidän maastaan.
Ps. Kyllähän myös Suomessa annetuissa Venäjän näytösvaalien ennakkoäänissä yli 18% meni kommunisteille. Ei se yli vuosisatainen "rasputitsa" merkinnyt mitään.
Pps. Täytyy onnitella meitä ihmisiä.