Kaupunginmuseon ristiretki homeisen kirkon puolesta

Helsingin sanomien mukaan kirkkobussi vie väkeä Tikkurilasta Ilolaan kuulemaan sanan julistusta. Syynä on vuonna 1956 valmistuneen kirkon huono ilmanlaatu, joka on vienyt seurakunnan työntekijöiden terveyden.

Tässä tilanteessa seurakunta haluaisi purkaa koko rakennuksen ja rakentaa tilalle uuden. Niin minäkin tekisin; onhan viimeisten vuosikymmenien aikana nähty väärin rakennettuihin rakennuksiin syntyneiden homeongelmien aiheuttaman huonon sisäilman massiivinen vaikutus suomalaiseen väestöön. 

Kyseessä on itse asiassa kansallinen katastrofi. Tämän uutisen mukaan huonolle sisäilmalle sairastuu Suomessa peräti 600-800 tuhatta ihmistä ja niistä suomalaisille aiheutuneet vahingot arvioidaan 450 miljoonaksi euroksi vuodessa. 

Tätä taustaa vasten tuntuu suorastaan irvokkaalta, että alussa siteeraaamani HS:n uutisen mukaan Vantaan kaupunginmuseo vastustaa kirkon purkamista pontevasti, sillä epäonnistunut rakennus on aikanaan suojeltu asemakaavassa. Kaupunginmuseon rakennustutkija Anne Vuojolaisen mukaan "kirkko on kulttuurihistoriallisesti merkittävä. Se on rakennettu kaupunkikuvalliseksi pariksi kaupungintalon kanssa."

En voi olla ihmettekemättä Vuojolaisen ja hänen työnantajansa asennetta. Sinänsä varsin vaatimaton kirkkorakennus halutaan suojella sen täydellisestä epäonnistumisesta huolimatta koska se muodostaa "parin" toisen varsin vaatimattoman rakennuksen kanssa. Näin siitä huolimatta, että korjauksia on kyllä yritetty tehdä, mutta ongelmat ovat säilyneet - vain rahaa on palanut.

Onneksi terveyshaittoja ei enää synny, sillä työsuojeluviranomaiset ovat sentään käyttäneet järkeään ja asettaneet rakennuksen käyttökieltoon. Sen sijaan maankäytön ongelma on ilmeinen, koska korjaus- ja käyttökelvoton homekirkko vie tilaa nopeasti kasvavan Tikkurilan parhaalta paikalta niin kauan, kunnes se lopulta päätetään purkaa. 

Tässä tilanteessa toivoisinkin kaupunginmuseon väen ammentavan jostain edes tilkkasen järkeä ja luopuvan ristiretkestään Tikkurilan seurakuntaa ja koko Tikkurilan keskustan kehittämistä vastaan ja keskittyvän antamaan ohjeita siitä, minkälainen rakennus olisi hyväksyttävä kaupungintalon pariksi. 

Näin kirkkomaa saataisiin takaisin sellaiseen käyttöön mihin se on alun alkaen tarkoitettukin; eikä tikkurilalaisille tarvitsisi enää järjestellä viiden kilometrin bussikyytejä peräkylän seurakuntakotiin.

Laajemmin tarkasteltuna tämä merkillinen episodi näyttäisi viittaavan siihen, että rakennusten suojelu on sellainen toiminto, johon vakituisesti palkattu henkilöstö näyttäisi olevan riski koko yhteiskunnalle. Kun henkilö on palkattu tällaiseen vain ajoittain järkevää tekemistä tarjoavaan tehtävään kokopäiväisesti, syntyy hänelle tarve osoittaa oma tarpeellisuutensa ja löytää itselleen työtehtäviä jokaiseksi päiväksi. 

Tämä on tietenkin ymmärrettävää ja inhimillistä. Mutta hintana tällaisesta oman aktiivisuuden osoittamisesta saattaa pahimmillaan olla jopa sellainen homeenpalvonta kuin Tikkurilassa on parhaillaan menossa. Koko yhteiskunnan kannalta saldo on tietenkin vahvasti negatiivinen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Monikulttuurinen kansallisraati ja muut maahanmuuttajien kotoutumista ehkäisevät ratkaisut
Alahärmän junaseisake eli PowerParkin pysäkki
Vipinää talviseen Helsinkiin