lauantai 3. helmikuuta 2024

Saalistajista ja niiden vaikutuksesta

Yellowstonen kansallispuistossa USA:ssa tehtiin mielenkiintoinen havainto sen jälkeen kun sieltä oli hävitetty kaikki sudet 1920-luvulla. Sikäläisten hirvieläinpopulaatioiden kasvu nimittäin räjähti kasvuun ja samaan aikaan kasvillisuus alkoi kärsiä ja eroosio lisääntyä. 

Sudet palautettiin puistoon 1990-luvun puolivälissä, minkä jälkeen myös kasvillisuudessa nähtiin positiivisia muutoksia ja eroosio väheni. Tämän oletettiin ajallisen yhteyden perusteella johtuvan suden hirvieläimiin kohdistuvista saalistuksesta, joka niiden määrän lisäksi vaikutti käyttäytymiseen. Eli hirvet olivat aiempaa enemmän liikkeellä, jolloin niiden aiheuttama paine kasvillisuudelle levisi laajemmalle alueelle kuin aiemmin.

Tieteellisessä mielessä tällaista muutosta kutsutaan ekologiseksi kaskadivaikutukseksi. Mutta ongelmana oli, ettei Yellowstonen ympäristönmuutoksen ja suden yhteyttä oltu osoitettu tieteellisesti. Eli periaatteessa nämä muutokset voisivat ajallisesta yhteydestään huolimatta olla toisistaan riippumattomia. 

* * *

Siksi oli mielenkiintoista lukea tuore tutkimusraportti, jossa oli tutkittu merisaukkojen palauttamisen vaikutuksia Kaliforniassa. Siellä merisaukko on tietyssä ympäristössä samanlainen huippupeto kuin susi Suomessa tai Yellowstonessa ja eräs rapu hirven kaltainen ympäristöään muokkaava kasvissyöjä. Ja yllä linkittämäni tutkimuksen mukaan saukon palauttamisen rannikolle havaittiin vähentävän rapujen aiheuttamaa eroosiota. 

Tämä tulos vastaa Yelloswtonessa havaittua muutosta susien palauttamisen jälkeen. Mutta poikkeaa siitä sikäli, että tällä kertaa merisaukkojen palauttamisen vaikutuksia oli selvitetty tieteellisin menetelmin ja voitu siten osoittaa, että suden kaltaisten huippupetojen palauttaminen korjata ekosysteemien häiriöitä ja voi kaskadivaikutuksen kautta vähentää maaperän eroosiota ainakin vesistöjen välittömässä läheisyydessä. 

* * *

Suomessa tilanne poikkeaa edellä kuvatuista amerikkalaisista esimerkeistä, eikä meillä ole havaittu ympäristön tilan heikenneen oleellisesti susipopulaatioiden pienenemisen eikä myöskään paranevan niiden viimeaikaisen kasvun seurauksena. Sen sijaan on kylläkin havaittu, että etenkin lounaisessa Suomessa valkohäntäpeurat ovat lisääntyneet holtittomasti ja samalla puutiaisten määrä on karannut käsistä. Ja että metsätaloudelle aiheutuu hirvieläimistä valtavat kustannukset.

Siten myös meillä on todennäköistä, että mikäli lounaisen Suomen susipopulaation annettaisiin kasvaa niin suureksi, että se pienentäisi valkohäntäpeurojen määriä, vähenisivät myös puutiaiset ja niiden kantamat taudinaiheuttajat. Ja samalla myös niiden metsätaloudelle aiheuttamat tuhot. 

Toistaiseksi näin ei kuitenkaan ole tehty, vaan hirvieläinten määriä pyritään Suomessa säätelemään metsästämällä. Se puolestaan perustuu harrastustoimintaan, joiden harjoittajilla on vahva intressi pitää kaikki hirvieläinkannat - mukaan lukien vieraslajiksi laskettava valkohäntäpeura - niin korkealla, että niistä vuosittain saatavan lihan määrä on mahdollisimman suuri. 

Sillä on tietenkin valtava taloudellinen merkitys, jonka hinnan maksavat muut metsissä oleskelevat suomalaiset borreliooseina ja aivokuumeina. Ja myös sudet - metsästäjien harjoittamana laillisena, ja todennäköisesti myös, laittomana metsästyksenä.

20 kommenttia:

  1. Peuran metsästyksellä on tosiaan taloudellista merkitystä. Lounais-Suomessa metsästäjillä on niin paljon peuran lihaa, että he myyvät sitä ihmisille, jotka eivät metsästä.
    Kyllä he varmaan riittävän toimeentulon saisivat ilman ym. myyntiäkin. Siinä mielessä tärkeämpää olisi toimia sen puolesta, että muut haitat kuten punkkiongelma vähenisi.

    PS. kpl 4. Susi vai saukko?
    "tutkimuksen mukaan suden palauttamisen rannikolle havaittiin vähentävän rapujen aiheuttamaa eroosiota."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toimin noita-akkana ja muutin suden saukoksi. Kiitos tarkkaavaisuudesta!

      Poista
  2. Punkit ovat lisääntyneet myös,kun kulotuksia ei enää tehdä kuten ennen..ja laidunnus on vähentynyt.
    Muurahaiset ovat myös siksi hyödyllisiä,että missö on pesiä ei ole punkkeja..ne kun syövät ne

    VastaaPoista
  3. Oikean trendin, hyveellisyysideologian muodollinen noudattaminen on woke.
    Miinusmerkkiset faktat muljutetaan väkivalloin taka-alalle.
    Tämä näkyy toki myös riistanhoitoideologioissa.
    Tämä asenne on perusteltua, sikäli että myös riistometsästystä on aika-ajoin harrastettu ja voimallisesti.
    Omat kokemukseni voin kertoa, Naissaaren possumetsältä.
    Naissaari on petoeläimistä vapaa saari Virossa. Mutta villisikoja siellä on ja runsaasti. Ilman metsästystä, siellä ei olisi metsiäkään.
    Villisika voi porsia kaksikin kertaa vuodessa, 5-6 porsasta kerrallaan. Sukukypsäksi se tulee jo vuoden ikäisenä.
    Ensimmäistä kertaa siellä käydessäni, ihmettelin nuorten lehtimetsien tilaa: ne olivat kuin kynnetty perunalle. Villisika syö puiden juuria. Jo 10-15 possun populaatio tuhoaa metsää enemmän kuin suomalainen lepikkoharvesteri.
    Olen julma suomalainen (so. realisti). Annoin Beretta 1301:n ja täyteisten tehdä niille kuuluvaa työtä.
    Itse en villipossun lihasta välitä, liian voimakkaan makuista, mutta luovutin osuuteni virolaisille.
    Mutta, kuten professorin blogissakin tuodaan esille: avoimia kysymyksiä on. Niitä tulisi käsitellä, kuten yleensäkin, ilman hyveellisyysideologioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tajunnallisten kontrapunktien ongelmia ja aivoissamme tapahtuvia kaskadivaikutuksia kannattaisi katsastella myös yleisimmin aikalaisajattelun ilmiöiden, eikä vain tällaisten yksittäisten -- toki dokumentoitujen -- tapausten yhteydessä.

      Kyseessä on nimittäin yksi eurooppalaisen uudeen ajan ajatteluun olemuksellisesti kuuluva tajunnallinen ominaisuus -- tai sen puute, sillä kyky hahmottaa käsitteellisiä vastakohtia on omana aikanamme katoamassa.

      Nicolaus Cusanut 1400-luvulla avasi ajattelun uuden aikakauden ideallaan "coincidentia oppositorumista" eli "vastakohtien yhteenlankeamisesta". Hänen pähkäilynsä olivat vielä kovasti teologisia, mutta siitähän se keskiaikainen ymmärryksen noituminen yliyleistävillä yleiskäsitteillä vähitellen alkoi selkiytyä.

      No, keskiaika on taas palaamassa keskuuteemme. Käsitteelliset kyvyt ovat katoamassa ja tv-ruudut ja valkokankaat räjähtelevät erilaisia efektejä.

      Poista
    2. Tarkoitan siis sitä, että mainitsemasi "hyveellisyysideologiat" ovat merkki siitä, ettei Cusanuksen viesti ehkä mennyt kyllin hyvin perille, kun uudet sukupolvet nyt ihan tosissaan ovat vaatimassa maailmaa, joka jotenkin koostuisi pelkästään hyvistä asioista.

      Siellä alitajunnassa täytyy olla kauheita tunkioita, kun reaalimaailmassa jopa oppilaitoksissa vaaditaan "turvallisia tiloja" joista kaikki "paha" -- Shakespearesta Peppi Pitkätossuun -- on siivottu pois.

      Jaska Jokunen yhdessä sarjakuvaruudussa seurasi kun Ressu piti yksityistä mielenosoitusmarssia kantaen kylttiä jossa luki: "Poistakaa paha maailmasta!". Jaska sanoi: "Sinun kannattaisi määritellä tuo "paha" tarkemmin." Ressu meni vaikean näköiseksi, pähkäili vähän aikaa, ja raapusti sitten kylttiin uutta tekstiä. Nyt siinä luki: "Poistakaa KAIKKI paha maailmasta!"

      Poista
    3. Ymmärrän kyllä mitä tarkoitat, en tokikaan itse olisi kyennyt asiaa noin tuoda esiin, kuvailla.
      Ollessani 8-vuotias isäni osti Grimbergin Kansojen historia sarjan - toki se on popularisoitu versio historian kirjoituksesta - taisin kuitenkin olla ainoa perheestä, joka luki koko sarjan.
      Jo nuorena koin tuon tiedon historian tärkeyden. Aikakautensa julmuudet, siis tunnustuksellinen ja metodinen julmuus (ei putinistis kim jong il julmuus) oli käsittämättömässä ristiriidassa niihin aikakauden oivalluksiin, mitä vieläkin hyödynnämme.
      Mutta olemmeko nyt paremmin varustettuja tiedon suhteen? Kun avaa mainosrahoitteisen tv-ohjelman, huomaa, että tyhmyys on periytyvä ominaisuus.

      Poista
  4. Tuttuni metsästävät peuroja ja sellaisia. Vievät ruokaa aukion laitaan, kiipeävät läheiseen puutorniin ja lahtaavat peurat sieltä. Mielestäni kyseessä on jonkinlainen spedeily ei metsästys. Lihat ovat kyllä hyviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten ajattelit, että niitä peuroja metsästetään? Tai pitäisi metsästää?

      Poista
    2. Jousipyssyllä metsässä hiipien.

      Poista
    3. Se johtuu siitä, että peuraa ei voi metsästää ajosta. Tulee ns. stressilihaa, eli käytännössä liha on pilalla jos ampuu ajosta.

      Poista
  5. ValkohäntäKAURIIN metsästys pitäisi vapauttaa kokonaan. Nyt ongelma on se, että sen metsästys tarvitsee luvat aivan kuten hirvenkaatokin, ja lupia saavat samat seurat jotka hirviäkin kaatavat. Hirviä vaan kaadetaan mieluummin ja kauriita sitten joutoaikoina lisäksi. Jos valkohäntäKAURIITA voisi metsästää kuten jänistä, niin kannanhoito tapahtuisi paljon tehokkaammin.

    VastaaPoista
  6. Suomen susilaki on täysi susi. Kärkijoukkona sitä ovat olleet sorvaamassa asvaltinharmaat viherkommarit, turvallisessa Arkadianmäen betonibunkkerissaan. Heillä ei ole minkäänlaista kosketusta maaseudun ihmisten karuun arkeen. Esim. jos lampaankasvatuksesta ainakin osan toimeentulostaan saava maanviljelijä ampuu aitauksen sisällä hänen lammaslaumaansa raatelevan suden, niin hän voi joutua kiven sisään puoleksi vuodeksi "metsästysrikoksesta". Samanlaisia uhanalaisia ovat muutkin kotieläimet ja pienet lapsetkin, joiden henki näyttää olevan viherkommareille vähempiarvoinen kuin suden - tai minkä tahansa suurpedon.
    Siinä on yksi peruste olla äänestämättä noiden "maapallonpelastajina" esiintyvien suomentuhoajien Homo-Pekkaa presidentiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieni täsmennys: Arkadianmäellä ylväänä seisoo graniitti- eikä betonibunkkeri.

      Poista
    2. Tapauskohtaisesti pitäisi harkita rangaistusta lammasfarmarille eläinrääkkäyksestä, kun jattää lampaat suden raadeltavaksi.

      Poista
    3. Mikä loistava älynväläys, meidän vakiotrollimme taas vauhdissa!

      Poista
  7. Siitä ei ole koskaan mitään hyvää seurannut kun ihminen on lähtenyt luojan kätten töitä sorkkimaan. Katastrofista toiseen on ihmiskunta mennyt, eikä ikinä opita mitään.

    Edesmennyt ajattelija Pentti Linkolakin aikoinaan kirosi sitä että ihminen ei osaa luontoa ajatella muuta kuin taloudellisen
    hyödyn näkökulmasta.

    Onhan se selvää että kun evoluutio on miljoonien vuosien aikana hakenut kaikille eliöille paikkansa erittäin herkissä ekosysteemeissä, niin ihmisen mukaan tulo ekosysteemiin pelkkä taloudellinen ajattelu mielessään ei voi saada aikaan muuta kuin pelkkää vahinkoa.

    Nuo vieraslajit saisi hävittää kaikki pois. Vieraslajeista valkohäntäpeura on vielä helppo tapaus, ne olisi helppo ampua pois, mutta eräät kasvit ovat paljon hankalampia hävittämisen kannalta. Ja ihmislajin toheloiminen luonnossa jatkuu......

    VastaaPoista

  8. Jankutat valkohäntäpeuroista ja puutiaisista niin usein, että kannattaisi varmaan hieman paneutua tutkimukseen tässäkin aiheessa.

    Puutiainen sinänsähän on täysin harmiton, ongelmana on sen levittämä borrelioosi (aivokuume on harvinainen ja sitä vastaan on kelpo rokotteet). Ja borrelioosia eivät hirvieläimet levitä.


    https://metsastajalehti.fi/ajankohtaista/supikoirat-ja-janikset-tarkeimmat-borrelioosiriskin-kannalta/

    VastaaPoista
  9. Tässä lyhennelmä pidemmästä ohjelmasta jossa tehtiin vastaavaa: https://www.youtube.com/watch?v=THXRzbn1Bjw

    VastaaPoista
  10. Harrastusmetsästäjiä saamme myös kiittää kohta Suomeen leviävästä Afrikkalaisesta sikarutosta, joka lopullisesti romahduttaa sikatalouden maassa. Kun villisikoja alkoi tulla maahan, niitä ei saanut tuhota samantien vaan harrastusmetsästäjät olivat innoissaan uudesta "riistaeläimestä" ja nyt on muodostunut lisääntyvä ja maahan sopeutunut kanta. Eli myöhässä ollaan. on vain ajan kysymys koska Virosta ja Venäjältä tulee viruksen kantajia Suomeen. Sianlihan vienti loppuu saman tien.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!