lauantai 17. helmikuuta 2024

Pelko ajoi Josifinsa lukeneen Putinin murhaamaan Aleksei Navalnyin

Venäjän diktaattori Vladimir Putin tapatti ainoan edes mainitsemisen arvoisen sisäpoliittisen haastajansa - Aleksei Navalnyin - kaukana Siperiassa. Näin hän osoitti seuraavansa uskollisesti esikuvansa Josif Stalinin viitoittamaa tietä: johtajan valtaa uhkaavat on parempi lopettaa ennen kuin he käyvät todelliseksi vaaraksi - tai mieluummin jo silloin, kun asiasta herää epäilys diktaattorin sairaassa päässä.

Navalnyin murha ei tietenkään ollut mikään yllätys ottaen huomioon Venäjän aiemmat tapahtumat ikkunasta putoamisineen ja erilaisine myrkytyksineen. Yllätys ei tule myöskään olemaan se, että Putin teettää Navalnyin kuolemasta raportin, jolla ei ole totuuden kanssa minkäänlaista tekemistä, vaikka siinä näin väitetäänkin - это правда.

Navalnyin tapaukseen on otettu monenlaisia kantoja, merkittävimpänä Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin lausunto, jossa hän totesi suorasukaisesti, että "Venäjän viranomaiset kertovat oman tarinansa. Mutta älkää erehtykö, Putin on vastuussa Navalnyin kuolemasta".

Bidenin ulkoministeri Antony Blinken puolestaan totesi, että "hänen kuolemansa venäläisessä vankilassa sekä yhteen mieheen kohdistunut fiksaatio ja pelko vain korostavat Putinin rakentaman järjestelmän heikkoutta ja mädänneisyyttä". Ja osui siinä oikeaan - Vladimir kun on Josifinsa kaltainen myös neuroottisessa pelossaan, eikä siksi ole vaikea ennustaa hänen tulevan jatkossa tapattamaan ihmisiä entistäkin herkemmällä kädellä. 

* * *

Nähtäväksi jää, seuraako Putinin tämänkertaisesta operaatiosta sen enempää kuin aiemmistakaan. Eli kohdistetaanko häneen paljon moittivaa puhetta, mutta vain vähän todellisia toimia - ja nekin vain lyhytaikaisesti. 

Toivoa kuitenkin sopii, että Navalnyin murha johtaisi länsimaissa edes sotilaalliseen ryhdistäytymiseen ja Putinin uhriksi joutuneen Ukrainan niin runsaaseen avustamiseen, että venäläisjoukot joutuvat poistumaan maasta. 

Tietenkin sotilaallisen kyvykkyytensä hukanneiden eurooppalaisvaltioiden tyhjistä asevarastoista on vaikea nyhjäistä ennen kuin puolustusbudjetit on saatu korjattua. Mutta jos edes USA:n edustajainhuoneessa ymmärrettäisiin asian tärkeys ennen kuin ukrainalaiset joutuvat perääntymään muuallakin kuin Avdijivkassa

25 kommenttia:

  1. Charly Salonius-Pasternakin mukaan Navalnyi oli nationalisti, siksi myös ko. henkilön murhan sureminen on tarpeetonta.
    Sanoisin kuitenkin, että nationalismia on montaa lajia: putinistinen nationalismi on varmasti pyllystä. Navalnyillä oli, jos ei muuta, niin terveempi suhde nationalismiin.
    Olen itse lukenut džugašvilin (pienellä) historiaa melko runsaasti ja putinin (pienellä) sairaaloinen idolisointi ko. kuspiätä kohtaan on käsittämätöntä.
    stalinin kuolema oli kuvaava. Kun se tapahtui, eivat lakeijat: Hrutsev, Berija, Molotov et.al, suinkaan olleet elvyttämässä.
    Eiköhän putinille käy samoin.
    Medvedev on varmasti ensimmäisenä pesemässä käsiään putinin lähdön jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en puolestani vuodata kyyneliä jos Venäjän diktaattori kokee saman kohtalon kuin Ceausescu Mustanmeren rannalla olevine palatseineen.

      Poista
    2. Meillä näkyi ranskalainen TV-kanava, jolta näin Ceausescun ja muijansa teloitukset. Se oli ilon hetki. Kukaan ei lännessäkään paheksunut, että eihän tämä ole oikeusvaltion meininkiä.

      Poista
  2. Venäjän kansalle annan vinkin: Nimittäkää Putin keisariksi nimellä Vladimir Suuri ja viekää hänet hallitsemaan Frans Josefin maata yksinvaltiaana. Maan nimi on muutettava putinin loppuelämän ajakws Putin Pienen maaksi

    VastaaPoista
  3. Euroopan heikot johtajat ovat synnyttäneet uuden super-natsin, uuden Hitlerin.

    Se, että Ukrainaa ei ole uskallettu tukea kunnolla, on signaali Putinille, että hän voi Euroopassa tehdä mitä lystää.
    Voi murhata oman maan kansalaisia milloin myrkyttämällä, milloin mitenkin ja nauraa partaansa kun länsimaissa taas pöyristytään.

    Hybridisota Eurooppaa vastaan sen kun laajenee, nyt vuorossa Suomi. Merellä putkia ja kaapeleita katkotaan tai asylum armeijaa toimitetaan rajalle hyökkäykseen jne jne.

    Ukrainassa sota kiihtyy ja esim. Avdiivkan osalta Venäjä etenee. Kaikki vain siksi kun Euroopan heikot johtajat eivät uskalla antaa riittävästi sotilaallista tukea.

    Miettikää sitä, että pysähtyykö Putin nyt kun Navalnyi on murhattu tai siihen, että Adviika on menetetty? Ei, ei pysähdy kuten ei pysähtynyt Hitlerkään.
    Venäjän vaalien jälkeen tilanne pahenee niin venäläisten kannalta kuin eurooppalaisten kannalta ja yksi seuraavista kohteista on Suomi ja itäraja.

    Natsi-Putin pysähtyy vasta kun hänet pysäytetään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Putin on jo pitkään pyörittänyt sotatalouttaan, Scholz ja Macron ovat pyörittäneet sormiaan sekä uskoneet ihmeeseen.

      Poista
    2. "Euroopan heikot johtajat ovat synnyttäneet uuden super-natsin, uuden Hitlerin."
      Täsmälleen niin. Toivottasti joku keksisi valmistaa sellaista vessapaperia, jossa olisi ainakin Scholzin ja Macronin kuvat ja teksti: "Hävetkööt nuo saamattomat pelkuripaskahousut, kun antavat Putinin isovenäläisine imperialisti- barbaareineen tehdä kansanmurhaa Ukrainassa, jotta sen jälkeen pääsisivät jatkamaan maailmanvalloitusretkeään kuin aikoinaan Hitlerin natsit konsanaan"!

      Poista
  4. Äärivasemmistolainen media on vuosikymmenet antanut viherpuniikkien lässyttää naiivia rauhanideologiaa, jonka sumuttamana länsimaat ovat antaneet armeijoidensa rapautua. Suurin syy rottakujalta ponnistaneen diktaatorin egobuustisotaan Ukrainassa ovat siis viher-khmerit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti kommenttisi sisältää merkittävän totuuden - tai ainakin sen osan.

      Poista
  5. Presidentti Zelenskyi Münchenissä: Kysykää itseltänne, miksi sota jatkuu:
    https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/ulkomaat/presidentti-zelenskyi-m%C3%BCncheniss%C3%A4-kysyk%C3%A4%C3%A4-itselt%C3%A4nne-miksi-sota-jatkuu/ar-BB1ipXSS?rc=1&ocid=winp1taskbar&cvid=9030a5a432284f76fc3fa6381c51be71&ei=10

    VastaaPoista
  6. Suuri kysymysmerkki ja huolen aihe on arvaamaton Trump, joka on suuri Putinin ymmärtäjä ainakin puheidensa perusteella, ja taitaa tanssittaa republikaaneja pillinsä mukaan. Hankala tilanne, kun vaihtoehtoina ovat dementti Biden ja puolikaheli Trump. Olisi todella aika Euroopassa herätä muistamaan se vanha totuus, että jos haluat rauhaa, valmistaudu sotaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Putin tapattaa tuhansia ukrainalaisia, mutta ongelmahan onkin Trump. Propaganda on tehonnut, syntipukki haetaan mahdollisimman kaukaa.

      Reaalisesti Trumpilla ei ole tekemistä tämän sodan kanssa. Mutta Trumppia sotketaan tähänkin, jotta saadaan keskustelu sivuraiteille ja Putin saa olla senkin ajan rauhassa.

      Poista
    2. Putin on psykopaatti murhaaja, siitähän ei ole epäilystä. Suotavaa olisi, että hänkin päättäisi hypätä ikkunasta.
      Trump huolestuttaa sen vuoksi, että hän uhkailee Nato- kumppaneita USA:n lähdöllä. Jopa moukkamaisella tavalla, että hän rohkaisisi Putinia käymään liian vähän maksavien kimppuun. Hän ei ole ihan vielä kasvanut aikuiseksi.
      Tietysti olisi hyvä, jos kaikki maksaisivat sen kaksi prosenttia vähintäin.

      Poista
    3. Miettikää nyt vähän. Trump on businessman. Nämä puheet ovat sitä, että vastapuoli maksaa sen mitä on sovittu. Toisaalta hän käy vaalikamppailua ja puheet on tarkoitettu vaalikarjalle.
      Trumpin varalta on myös laadittu laki, että presidentti ei voi irrottaa USA:a Natosta. Eikä USA:n maine kestäisi sitä, että se ei tukisi lähimpiä liittolaisia tositilanteessa.

      Poista
  7. Kehittymättömissä yhteisöissä -- ja sellaisissa kehittyneemmissäkin yhteisöissä jotka ovat kriisiytyneet ja joutuneet sosiopsyykkisen taantumisen kierteeseen -- yksilöllinen eriytyminen häviää ja sosiaalisen sitovuuden ja ydenmukaisuuden paineen voimat ajavat yksilöiden yli mennen tullen.

    Kuten jopa jonkin suuren uskonnon tyypillisissä ilmentymissä uskonnollinen johtaja saattaa puheessaan tuomita yksittäisen uskonluopion kuolemaan -- ja vaikka kyseessä ei ole käsky tappaa, yhteisön sisäinen sosiaalinen paine aiheuttaa sen että ennemmin tai myöhemmin joku tunnustuksellista tyurkaa tunteva yksilö panee tappotoimen käytäntöön -- samoin voi kehittyneessäkin yhteisössä kriisiytymisen seurauksena syntyä yhteistuntoja, joilla on kenenkään erikseen eksplikoimattomia seurauksia.

    Tuossa on mainittu että Venäjällä valtakokeiston vastustajia tippuu kummasti parvikkelta tai surmataan epämääräisten toimijoiden toimesta. Kannattaa muistaa myös, miten WTC-iskujen jälkeen USA:ssa levisi "pernaruttokirjeitä", jotka nostattivat mielialoja tiettyä terroristitahoa vastaan -- mutta kirjeiden lähettäjäksi sitten paljastui nimenomaan sosiaalista painetta kokenut isänmaallinen laboratorioeskpertti.

    Totalitarismit syntyvät sosiaalisen hajoamisen seurauksena, sillä ne ovat pohjimmiltaan lajityypillisiä yhteisöilmiöitä, joilola ihmisen alkulaumat reagoivat vaaratilanteissa. Paitsi yhteisömoraalin raju muutos -- niin että sosiaalinen paine korvaa yksilöllisen eriytymisen -- kuvaan kuuluu aina myös militarisoituminen ja väkivallan lisääntyminen.

    Jos meille kouluissamme opetettaisiin vaikka vain sosiologian alkeita, meillä ei olisi niin puhtaan ideologisia kuvia siitä miten tietyt yhteiskunnat edustavat pelkkää "pahaa", toiset taas "hyvää". Ja suhtautuisimme vähän varovaisemmin myös sellaisiin nyt ah niin syvällisiltä kuulostaviin totuuksiin kuin "Jos haluat rauhaa, valmistaudu sotaan."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kuulostaa vieläkin tieteellisemmältä jos kerrot ja perustelet meille että mitä ei niin syvällistä tuohon "totuuteen" oikein liittyy. Se kun tietyissä olosuhteissa pitää täysin paikkansa reaalimaailmassa. Tästä sinun tieteellisestä mielikuvitusmaailmasta en oikein sitten tiedä, siellä kun ei taida päteä reaalimaailman säännöt lainkaan.

      Poista
    2. "Järjellä on monia muotoja, ja myös se erityinen järjen muoto, joka on saanut ilmauksensa "tieteessä", on ollut aikojen varrella muuttuva. (G H von Wright).

      Aikalaiset eivät juuri pysty kyseenalaistamaan oman aikalaisajattelun yleisimpiäkään harhoja, ja "tieteellysyys" on aina ollut sitä mitä ajan oppineet ovat kouluissa opettaneet. Oma aikamme ei edes opeta omaan aikalaisajatteluumme syvimmin vaikuttaneiden edelläkävijöiden opetuksia.

      Niinpä sitten elämme erinäisten syvällisyyksinä omaksuttujen kliseiden ja perusteellisesti harhaisen ihmiskuvan vallassa. Pahin juttu on se, ettemme mekään, kuten eivät myöskään ihan syystä inhoamamme venäläiset, ajattele omilla aivoillamme, vaan toistelemme yleisesti totena pidettyjä, yhteisesti tunnustustettuja kliseitä.

      Poista
    3. Yllättävää, että tuon "syvällisen kliseen" merkitys ei tunnu avautuvan aivan kaikille.

      Poista
    4. Kenelle se ei nyt tässä avautunut? Eihän tässä edes käsitelty sen sisältöä ja merkitystä.

      Poista
    5. Joo joo. Klisee on siis lähtöisin roomalaisajoilta, jolloin esimerkiksi tuliaseista ei kenelläkään vielä ollut harmainta aavistustakaan.

      No, ei se ole ensimmäinen eikä ainut ikuinen totuus, joka on kliseenä säilynyt yli ei vain erilaisten, vaan kaiken ajattelunsa suhteen ihan erilaatuistenkin aikojen. Tarjoavathan oman kulttuuripiirimme uskonnot runsaastikin "totuuksia" joiden merkityssisällöt ovat onnistuneet joustamaan kunkin aikakauden yleisten ajatteluehtojen mukaan.

      Ja tokihan se on totta, ettei kukaan nykyisen päämäärärationaalisen järkemme maailmassa elävä ihan mielellään hyökkää sellaisen vihollisen kimppuun jonka tietää olevan vahvempi.

      Mutta päämäärärationaalinen järki on eurooppalaisen uuden ajan tuotetta, ja totalitarisoituvat yhteisöt taantuvat tajunnallisesti tilaan, jossa päämäärärationalismilla ei ole osaa eikä arpaa. Sotia motivoivat muut kuin järkisyyt.

      Esimerkiksi Hitleristä laativat amerikkalaiset psykoanalöyytikot jo 1941 psrofiilin narsistisena uhriajatteljana, joka ennustuksen mukaan tulisi jatkamaan sotaansa hamaan katkeraan loppuun asti ja tekisi sen jälkeen itsemurhan. Siihen ei voitaisi millään järkiperusteella vaikuttaaa.

      No kuinkas kävi? Paljon ihmishenkiä se vaati. Olisiko jotain voitu tehdä toisella tavalla? Kysyn vaan, ei meistä kellään ole hyviä vastauksia. Mutta jostain syystä meillä tuntuu olevan halua uskoa siihen putkinäköön, jossa todellisuus näyttäytyy vain oman putkemme läpi, ja esimerkiksi ihmistieteet pannaan viralta -- kun militantit mielestämme edustavat todellisuudentajuisempaa "realismia".

      Poista
    6. Vielä yksi klisee. Maassa on aina armeija, joko oma tai vieras. Esim virolaiset ovat saaneet maistaa venäläistä komentoa, joka oli niskalaukauksia, kyydityksiä Siperiaan, jne. Puolassa oli venäläisten Katynissä toteuttama 20000 puolalaisen upseerin joukkomurha, jne.

      Poista
    7. No itse pidän eurooppalaisella uudella ajalla syntyneitä kielellis-kulttuurisia kansallisvaltioita ihmislajin historian toistaiseksi kehittyneimpiä yhteisöllisyyden ilmentyminä, ja niiden nykyiset ongelmat eivät suinkaan ole sitä etteikö niiden alustalta nousisi maanpuolustustahtoa ja toimivia puolustusvoimia -- itse asiassahan nimenomaan nomadisen elämän loppuminen ja paikoilleen asettuminen -- sanotaanko about kymmenisen tuhatta vuotta sitten -- muutti ihmisen yhteisöllisyyden muodot kokonaan toiselle kannalle, ja esimerkiksi kielen ja sosiaalisten instituutioiden yleinen kehitys käynnistyi tuolloin.

      Ja kyllähän kaikki nykyisten kansojen kehitys on mahdollista mitata nimenomaan sillä mittarilla että miten paljon ne pystyvät keskuudessaan luomaan pysyviä kulttuuri-instituutioita ja miten vähän mihinkään inhimilliseen kehitykseen on mahdollisuuksia jos kansojen johtajat yhä himoitsevat naapurimaiden valtauksia...

      Eurooppalaisten vanhojen valtioiden ongelmana ovat nyt ei vain Venäjän kaltainen ikiaikaisesti primitiivinen valtio, vaan kehitysmaista tulevat juurettomat kansainvaeltajat, jotka tulevat kehittyneeseen kulttuuriin ja muodostavat yhteiskuntia yhteiskuntien sisälle ja murentavat koko sen suunnattoman edistyksen, jota eurooppalainen uusi aika on ihmissuvulle merkinnyt

      Ja tällaisten seikkojen tietäminen ja ymmärtäminen on jotain, jota jostain ihmeellisestä syystä meille ei kouluissamme opeteta, vaan opetetaan juuri tuollaisia historiallisesti harhaisia kliseitä, jotka sitten koetaan jotenkin "ikuisiksi totuuksiksi"...

      Poista
  8. Pelkokin ja ahneus ynnä kylmäverisyys ajoivat tapattamaan Navalnyin.
    Suomeksi pitäisi sanoa ehkä murhauttamaan tms., kun eihän Putsku surmatyötä omin käsin tehnyt, vaan käski alaisiaan surmaamaan kilpailijansa.
    Indoeurooppalaiset kielet ne vain painaa päälle aina kovemmin ja kovemmin. Niissähän ei osata kätevästi erottaa teki joku homman itse vai teettikö muilla.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!