perjantai 10. marraskuuta 2023

Miksi Yle korosti akselerationistisen satanistin ex-perussuomalaisuutta?

Yle teki jutun sekopäästä, jonka epäillään julkaisseen sosiaalisessa mediassa aineistoa, jonka perusteella hän on suunnitellut satanistista rituaalimurhaa ja lähetellyt ääriradikaalin akselerationistisen aatteensa hurmaamana valepommeja muutamien puolueiden toimistoihin. Yksi keskeisistä uutisoinnin sisällöistä oli se, että epäillyn miehen tiedetään olleen Perussuomalaisten jäsen ja kirjoitelleen aikanaan jopa puolueen nettilehteen. 

Perusuomalaiset ovat joukolla (ainakin tässä ja tässä) kiittäneet poliisia sen tekemistä tutkimuksista sekä harmitelleet, että puolueeseen on liittynyt henkilöitä, jotka eivät kunnioita demokratiaa. Sisäministeri Mari Rantanen (ps) totesi myös, että "kaikesta toiminnasta, jossa etuliite on ääri, tulee olla huolissaan, eikä sellaista pidä hyväksyä". 

On tietenkin hyvä asia, että mies joutui poliisin haaviin ennen kuin hän ehti tehdä valepommien lähettämistä vakavampia rikoksia tai aiheuttaa ihmisille todellista vaaraa. Sen sijaan Ylen päätöstä kytkeä mies entiseen puolueeseensa voidaan pitää jossain määrin outona.

Tapaus nimittäin poikkeaa esimerkiksi niin ikään ääriradikaaleista ajatuksista kiinni jääneen Hussein Al-Taeen (sd) tapauksesta siinä, että tämä oli omia edesottamuksiaan käsiteltäessä - ja on edelleenkin - puolueensa jäsen. Lisäksi Al-Taee oli kansanedustajana ihan oleellisesti merkittävämmässä yhteiskunnallisessa asemassa kuin nyt esillä ollut henkilö. 

Siksi ei voi välttyä ajatukselta, että Ylen toimituksen yhtenä tarkoituksena tässä käsiteltävää tapausta uutisoidessa on vaikuttaa Perussuomalaisten kannatukseen suomalaisten äänioikeutettujen parissa. Siis toimia vähän samaan tapaan kuin Helsingin sanomat toimi kesän aikana kirjoitellessaan juttuja Wille Rydmanista (ps), mikä saattoi vaikuttaa siihen, että puolueen kannatus lähti laskuun. 

Nähtäväksi jää, onnistuuko Ylen toimitus tavoitteessaan. Samoin kuin se, säilyykö hallituksen yhtenäisyys tällä kertaa paremmin kuin kesällä nähdyssä mediavetoisessa teatterikappaleessa. 

31 kommenttia:

  1. Yle ja Hesari kunnostautuvat aina rikosasioissa, jotka koskeva perussuomalaisia tai suomalaisia yleensä. Kun Järvenpäästä löydettiin katujengi, niin eipä lähdetty saivartelemaan, täyttyvätkö katujengin kriteerit. Mamujengejä sen sijaan ei ensin ollut olemassakaan, mutta kun kieltäminen ei enää onnistunut, yritettiin pimittää se, että ne todella ovat mamujengejä. Nyt "iloittiin" että kyllä suomalaisetkin... Mitä me teemme medialla, joka lorottaa omiin muroihin?

    VastaaPoista
  2. Eiköhän se saa vaikutettua ainakin osaan äänestäjistä. En voi välttyä ajatukselta, että kun äskettäin uutisoitiin suomalaisten olevan kansainvälisen tutkimuksen mukaan Trump-vastaisimpia, niin eipä tarvi paljoa miettiä mistä se voisi johtua. Media tuuttaa täydellä höngällä yksipuolista uutisointia ja sitten saadaan uutinen siitä, että ihmiset suhtautuu asiaan X negatiivisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä yksi objektiivisimmista saatavilla olevista tuloksista koskien sitä, missä määrin suomalainen media on USA-uutisoinnissaan demokraattipropagandan levittäjä – suhteutettuna muihin maihin. Suomessa lienee yksi maailman vasemmistohegemonisimmista valtamedioista.

      Poista
  3. Paras lääke Yleä vastaan on ettei kiinnitä mitään huomiota kyseisen median uutisointiin. Antaa niiden Ylen kommunistien mölistä mitä mölisevät. Minulle Yle ja MV-lehti ovat molemmat yhtä arvottomia roskamedioita molemmat. Tekee muuten mielenterveydelle hyvää IHAN OIKEASTI kun jättää Ylen kaltaiset roskamediat ihan omaan arvoonsa!

    VastaaPoista
  4. Eilisessä uutisessa sentään todettiin ettei tyyppi enää ole perussuomalaisten jäsen. Se siitä. Seuraava uutiset.

    VastaaPoista
  5. Tendenssi on tuttu ja pysyvä. US-blogeissa toimitaan niin, että teksti poistetaan ja kirjoittajalle bannit, kuten nyt tuo Teppo Mesimäen teksti, muiden ohella osoittaa.
    Yhteneväinen, valheellinen ja näennäishyveellinen tarkoitus jatkuu Suomen tiedotuslinjassa.
    Onneksi on poikkeuksia, muutenhan eläisimme itäblokissa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löytyykö Mesimäen texti jostain. Teksti on osunut ilmeisen arkaan paikkaan,, hyvä niin!

      Poista
  6. Otsikon kysymykseen on yksinkertainen, suora ja selvä vastaus. Se on plajon yleisluonteisempi kuin kysymys yhden tietyn puolueen jatkuvasta kaikenmuotoisesta halveksimisesta ja alentamisesta.

    Se on tämä: YLE on viisikymmentä vuotta ajastaan jäljessä. YLE on ideologinen instituutio, jossa eletään "nykyaikaa" -- ja nykyaika on aina -- kaikissa yhteiskunnissa -- aina viisikymmentä vuotta ajastaan jäljessä.

    Sitä sanotaan kulttuurivitkaksi. Karkeasti ottaen se on aika joka kuluu siitä, kun yhteiskunnalliset edelläkjävijät luovat uusia ajattelutapoja ja aatteita, siihen, kun ne tulevat omaksutuiksi vailla omaa ajattelua elävän valtaväestön keskuudessa.

    Kyllä nämä muun muassa monikulttuurisuuteen ja kaikenlaiseen rauhanmerkin alla tapahtuvaan mielenosoittamiseen liittyvät ideat tuotiin tähän maailmaan 60-lukulaisen sukupolven toimesta. Nyt ne sitten -- toki täydellisen muodottomiksi ja mauttomiksikin vääntyneinä ovat jokamiehen ja -naisen "valistunutta" ideologista ajattelua.

    Minkä tuolle teet? Kuin kukkona tunkiolle, tai kukkina hunningolle, tuntuu siltä kuin taistolaislaulutkin tulisivat uudelleen. Puistattaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa 60-luvun kommunismissa oli sentään jonkun verran kyse myös työläisten asiasta. Tämän päivän viherkommareilla ei taida olla muuta tavoitetta kuin oman valta-aseman vahvistaminen, yhteiskuntaa mädättämällä.

      Poista
    2. Kommunismissa ei ollut, sosiaalidemokratiassa oli hieman.

      Poista
    3. Aatteenansa on hyväntahtoisesti maailmanpelastus, miten tuota edes voi olla huomaamatta??? Toki valaistuneet haluavat olla pelastusta johtamassa.

      Poista
    4. Joskus kauan kauan sitten Wienin sanottiin olevan niin vanhoillinen paikka että maailmanloppu saapuu sinne 50 vuotta myöhemmin kuin muualle.

      Kenraalit "sotivat" edellistä sotaa ja skribenyot osallistuvat edelliseen "kulttuurivallankumoukseen".

      Jopa Kiinan politiikassa ollaan törmätty nyt tähän samaan ongelmaan.

      Elämä toistuu ensin farssina ja myöhemmin tragediana.

      Karuna Pettila

      .

      Poista
  7. Se vanha kommunistinen Repo-media edelleen näyttää elävän ja voivan hyvin, enemmän tai vähemmän naamioituna ja ainakin myös ajoittain globalististen Bilderberg- ja CFR-maanpetturien kontrolloimana. Bilderberg-ryhmä ja Council on Foreign Relations (CFR) ovat aikoinaan rosvoparoni Rockefellerien perustamia.
    Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka monta aikoinaan Moskovasta korkeampaa kommunismin oppia ammentaneen Tampereen punayliopiston taistolais-professori Kaarle Nordenstrengin kouluttamaa toimittajaa on vielä Ylen palkkalistoilla, disinformaatiotaan suoltamassa suomalaisten tajuntaan.
    Nordenstreng piti jäähyväisluentonsa vasta v. 2009.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kysyt kuinka monta ent professorin kouluttamaa Ylessä. Vastaus: Liian monta. Yle-vero puolitettava.

      Poista
  8. Medialla on kaksi syytä maailman pahuudelle ja ongelmille, ja ne ovat persut ja ilmastonmuutos. Näillä voi erilaisilla keksityillä syy-yhteyksillä selittää sekä kotimaiset että maailmanlaajuiset vastoinkäymiset.
    Nykyisin varsinkin erilaisia ilmastonmuutosuhkia julkaistaan päivittäin. Viimeisimmät riskit ovat tunturimaisemien katoaminen, kun mäntymetsät lisääntyvät pohjoisessa, ja lumettoman maan nopeasta jäätymisestä aiheutuvat "maanjäristykset", jotka rikkovat rakennukset ja tiet!
    Voiko enää typerämpää kuvitella: jos metsät lisääntyvät, se onkin paha asia, ja Suomessahan tietysti maaperän jäätyminen eli routa on tähän asti ollut täysin tuntematon ilmiö, kun täällä arktisella alueella asutaan. Herranen aika sentään, mitä älyttömyyksiä "tutkijat" päästelevät suustaan !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyajan "tieteelliseen" tutkimukseen on pesiytynyt viherideologia, jolle pitää kumartaa, mikäli mielii tutkimusapurahoja. Niinpä ongelmia kehitetään täysin luonnollisista asioista tai tekaistaan niitä hatusta vetämällä. Varmaan pitäisi itse alkaa tutkia vaikkapa ilmastonmuutoksen vaikutusta oravien talviturkin ohentumiseen ja mahdolliseen vaikutukseen niiden pariutumiskäytökseen.

      Poista
  9. Yle korostaa niitä, jotka sen agendaan sopii ja vaikenee niistä, joista sen mielestä ei pidä puhua. YLE ei ole paljon puhunut Antti Taskisesta, Heinolan kolmoissurmaajasta. Yksi uhri oli Taskisen rekisteröity elämänkumppanimies.

    Tai Pekka Seppänen, joka tuomittiin kahdesta taposta, kolmesta tapon yrityksestä, törkeästä kuolemantuottamuksesta, heitteillepanosta, alkoholirikoksesta, parituksesta ja pahoinpitelystä. Nelosen rikosohjelmsssa siteerattiin Seppästä, joka oli sanonut olleensa rakastunut yhteen uhriinsa, häntä nuorempaan mieheen: "Jos minä en tuota Jania, saa, niin ei saa kukaan muukaan".

    Homoseksuaali sarjatappaja on ehdoton tabu tässä maassa, siis valtamediassa.

    VastaaPoista
  10. Jos joku luki noi uutiset niin varmasti kaikki huomasi mitä niissä luki eli paketeissa oli eristevillaa ja jotain johdonpätkiä oli paketeissa suomeksi _rakennus jätettä_ .

    En kyllä kutsuisi miksikään sekopääksi kai nyt katoitte edes ne kuvat niistä parista risusta jotka yle oli löytänyt metsästä ja luitte "Ylen grafiikat on tehty ryhmän keskustelujen pohjalta. Osaa kommenteista on lyhennetty." Tulee mieleen se sketsi missä jotkut julkkikset ja politiikot puhuivat ihan normi juttuja ja sitten laitettiin se sensuuri piip aina tiettyihin kohtiin, että saatiin siitä tosi hämärä ja kaksimielinen se oli hyvä sketsi...

    Eihän tota ylen uutista voi kukaan täys järkinen edes tosissaan ottaa.. Ja ne hurjat videot joissa huilu musiikki, mistä tuo typeryys sikiää... Mä luulen, että räkä naurua nauretaan jossain ja paljon, muuten tuollaisia kalloja on metsät täynnä mutta onhan noi "rituaalipaikka" kuvat ihan pahkasikalaatua paitsi, että siinä ne oli kuvat oli huomattavasti parempia..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Valepommeja", meinasin joskus lähtettää säkin kananpaskaa erään puolueen toimistolle, että kokeilkaas kasvattaa järkeä tässä tai edes ruokanne, että teette jotain järkevää välillä... Mitenhän se oisi uutisoitu "jättimäinen valepommi .... piip toimistolle" jeesus "valepommi," mitä jos joku lähettää joskus sellaisen vanhanmallisen hurjaa ääntä pitävän herätyskellon niille kera viestin, että herätkää pahvit mikähän sekin on, "ääriherätysliikemäinen terroriteko"?

      Pullo pirtua olisi kyllä paras lähetys koska kännissä ne harvemmin pääsee edes töihinsä tekemään vahinkoa.,

      Leffoja katsoneena epäilisin kyllä enemmän jotain tilattua pizzaa, pysähtynyttä bussia: https://www.imdb.com/video/vi2400691225/?playlistId=tt0133952&ref_=tt_pr_ov_vi tms.

      Jos joku tosin ajaa jonkun vanhan ladan jonkun puoluetoimiston, eteen niin silloin kyllä voidaan alkaa puhua jo oikeasta pommista eikä mistään "valepommista".

      Poista
    2. Tulisiko kaikki toimistojen lähelle pysähtyneet ajoneuvot itseasiassa käsittää valepommeiksi, etenkin jos ne on leimassa olevia?

      Poista
  11. Yle menettää uskottavuuttaan näillä jutuilla. Miksi maksaa propagandasta. Yle on yleisesti ottaen yleishyödyllinen pakolla maksullinen palvelu. Puolueettomuus kuuluu toimenkuvaan. Ylen budjetti ei ole " kiveen hakattu".
    Sitten kiitos. Ahtisaaren hautajaisten äänitys oli hieno, niiinkuin tuolla budjetilla po.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi Albanian mafialta saamistaan 40 miljoonan euron korruptiorahoistaan voinut vielä eläessään luovuttaa ainakin osan hautajaiskuluihinsa, jotka rokottivat veronmaksajia aika paljon.
      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/serbipoliitikko-syyttaa-ahtisaarta-lahjusten-otosta/2291300#gs.6wdhvx

      Poista
    2. Ja edelleenkin kälergi, höpöhöpö. Uskotko sinä muka jotain katkeraa serbiä joka ei saanut jatkaa pienempiä etnisyyksiä koskevaa lopullista ratkaisuaan koska länsi sotilaallisella voimallaan ja Ahtisaari rauhan neuvottelijana eivät antaneet heidän tappaa kaikkia muita?

      Poista
    3. Näytät olevan globalistirikollisten kontrolloiman valta- eli propagandamedian aivopesemä, heidän hyödyllinen idioottinsa.
      Tiedetään, että Bilderberg-kokoukseen ei lähetetä toista kertaa kutsua ns. vierailevalle osallistujalle, jos tämä ei ole noudattanut ensimmäisessä kokouksesaan saamaansa ohjeistusta. Ohjeistuksen antajiin kuuluvat Bilderberg-sisäpiiriläiset, jotka ovat kokousten vakio-osanottajia. Näihin kuuluvat mm. Wall Streetin pääbanksterisuvun eli Rotschildien edustajat, rosvoparoni Rockefellerien
      edustaja ja sotarikollinen Henry Kissinger. Ahtisaari oli osallistunut kahteen Bilderberg-kokoukseen eli oli noiden ylimpien globalistirikollisten käsikassara.

      Tässä on sinulle ja monelle muulle propagandamediaan ja "viralliseen totuuteen" sokeasti luottavalle näkemystä avartavaa luettavaa - jos haluaa karistaa suomuja silmiltään:
      "Radikaali arkisto: Martti Ahtisaari – Sorosin suomalainen ase", https://www.partisaani.com/archive/s2023/10/16/radikaali-arkisto-martti-ahtisaari-sorosin-suomalainen-ase/

      George Soros on eräs Rotschild-agentti, joka mm. tukee "hädänalaisia" Afrikasta Eurooppaan kuljettavien "hyvätekeväisyys"-järjestöjen meritaksiliikennettä - kilpaa varsinaisten ihmissalakuljettajien kanssa.

      Keskusteluni sinunlaiseni trollin kanssa päättyy tältä erää tähän:

      "Internet Trolls Are Narcissists, Psychopaths, and Sadists.
      Trolls will lie, exaggerate, and offend to get a response.",
      https://www.psychologytoday.com/us/blog/your-online-secrets/201409/internet-trolls-are-narcissists-psychopaths-and-sadists

      Poista
    4. Vaikka kysymys onkin mitättömästä painovirheestä, niin varmuuden vuoksi korjaan sen: "sinunlaiseni" piti olla "sinunlaiseSi"!

      Poista
    5. Sinunlaisesi... kalergi, sinä tarvitset hoitoa tuohon, mikä se nyt lieneekin. Terveyskeskus on varmaan sopiva paikka aloittaa.

      Poista
  12. YLE oli oikealla asialla. Hullut voivat tehdä hulluuksia sekä juömuunsia. ja perussuomalaisilla on vaihtoehtotiukistelijoita varten katto korkealla ja seinät levällään.
    Hiljattainhan saati kiinni samantapainen porukka, joka havitteli tekevänsä joukkomurhan Helsingin yliopistossa.
    Jos tuommoiset saavat turvapaikan PS:sta, niin kyllä siitä hyvästä alkaa paha kello kalkattaa ja täydestä aiheesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eräässä toisessa puolueessa on kissan murhaaja puoluesihteerinä, mutta se on eri asia.

      Poista
  13. Yle tänään

    Käräjäoikeuden työntekijän epäillään vuotaneen tietoja rikollisjengille Ruotsissa

    https://yle.fi/a/74-20008814/64-3-190905

    Ruotsin Attundan käräjäoikeuden työntekijää syytetään salaisten tietojen vuotamisesta järjestäytyneelle rikollisjengille.

    Rikostutkinnan mukaan nyt syytteessä oleva nainen vuoti itse tietoja, mutta päästi jengirikollisen myös käyttämään työtietokonettaan.
    Näin jengirikollinen sai pääsyn oikeuslaitoksen tietojärjestelmään.

    Vuodetut tiedot koskivat joko suoraan kyseistä jengirikollista tai tämän lähipiiriä. Hän sai muun muassa tietoja itseensä kohdistuvasta salakuuntelusta.
    Poliisi pääsi vuotajan jäljille huomattuaan rikollisten olevan yhtäkkiä tietoisia poliisin suunnittelemista toimista.

    Ruotsin viranomaiset kuvailevat tapahtunutta erittäin huolestuttavaksi esimerkiksi järjestäytyneen rikollisuuden soluttautumisesta yhä syvemmälle yhteiskunnan rakenteisiin.

    VastaaPoista
  14. Onkohan kellään luetteloa näistä YLE:n toimittelijoista? Oli asia mikä tahansa, sille tuntuu YLE:stä löytyvän oma toimittajansa. Esim. joka urheilulajille hevospoolosta lähtien on oma toimittaja. Urheilulajeja löytyy nyt 100 ainakin. Kiinnitin heti samaan asiaan huomiota, että muistettiin mainita, että tämä saatananpalvoja on ollut joskus perussuomalaisten jäsen. Se ikään kuin kohosi pääasiaksi tässä jutussa. YLE on viherkommareiden hallitsema talo ja jälki on sen mukaista. Toivottavasti YLE:n budjettia karsitaan kovalla kädellä, ainakin 200 miljoonaa noin aluksi, joka ei vielä vaikuta ohjelmien "tasoon":

    VastaaPoista
  15. Uskonvapaus ei näemmä koske satanismia.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!