perjantai 24. marraskuuta 2023

O tempora, o mores!

Harvoin on pistänyt niin vihaksi kuin äsken huomattuani, että Maahanmuuttovirastossa joku ääliö on keksinyt siirrättää Ouluun asettuneet ukrainalaiset Kemijärvelle Venäjältä eli turvallisesta maasta viime päivinä saapuneiden ns. turvapaikanhakijoiden tieltä. Siis siirrättää sotaa Suomeen paenneet ihmiset parhaimmillaankin elintasopakolaisten ja luultavammin hybridisodankäyntivälineiden tieltä. 

Minulle jäi epäselväksi vain se, että onko tämä viraston kannanotto Vladimir Putinin Suomeen kohdistuneen hybridisotaretken vai hänen Ukrainaa vastaan suunnatun erityisoperaationsa puolesta. O tempora, o mores! 

22 kommenttia:

  1. Episodi kertoo kaiken suomalaisen virkamieskunnan täydellisestä todellisuudentajuttomuudesta ja poliittisen tilannetajun puutteesta.

    Samalla se kertoo karua kieltä siitä miten hallinnon eri portaat ovat vailla kaikkea yhteisjenkeä ja yhteityötä -- ja kertoo myös siitä että hallituksen ja vakivirkamieskunnan yhteydenpito on totaalisen olematonta.

    Ja vielä tuo, toki peruttu, episodi kertoo siitä miten tolkuttomassa ja ajatuksettomassa tilassa koko Suomi on täysin käsittämättömien, pelkkää käsitesekaannusta sisältävien juristerististen saivartelujen edessä. Jos oltiin takavuosina rähmällään N-liiton edessä, nyt ollaan vielä pahemmin nokka mudassa "kansainvälisten sopimusten" ja ihmisoikeusjuristerian edessä.

    Putin jossain hykertelee ja hyväilee otsassaan kasvavia sarvia.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kertoo vain ja tasan siitä, että siellä on stalinin opetuslapsia...

      Poista
  2. Kertoo sen että Migrin akat on mustan makkaran perään...

    VastaaPoista
  3. Karjalainen sananlasku: Kylän hyvä, koin kontio.

    VastaaPoista
  4. IL tänään

    Migri: Anteeksi
    Oulun Heikinharjun vastaanottokeskuksen ukrainalaispakolaisia ei siirretäkään Kemijärvelle.

    https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/d0b5cc18-3bc8-4f3e-9fc4-0928605bdb54

    Artikkelista poimittua

    Maahanmuuttovirasto Migrin ylijohtaja Ilkka Haahtela sanoo, että ukrainalaisia pakolaisia ei siirretäkään Oulusta.
    ...
    ...
    Haahtela sanoo, että ratkaisu oli virhe. Haahtela pahoittelee ukrainalaisille aiheutetusta tilanteesta ja lupaa, että asia korjataan välittömästi.
    – Jo siirretyille asukkaille tarjotaan mahdollisuus siirtyä Ouluun.

    Haahtelan mukaan Migri ottaa asiassa takapakkia. Hän sanoo, että majoitusratkaisuja voi järjestää muutenkin kuin siirtämällä ihmisiä satojen kilometrien päähän.
    – Meillä ei ole tarvetta toimia niin nopeasti, etteikö ehdittäisi etsiä Oulusta muuta majoitusratkaisua ja sitä kautta turvata, että henkilöt voivat edelleen asua Oulun seudulla, lapset käydä koulua ja niin edelleen.

    ”Vaikka väkisin”

    Ukrainalaisia pakolaisia auttavan vapaaehtoistyön koordinaattori Tanja Huttu kertoo, että Heikinharjun ukrainalaisille oli ilmoitettu torstaina, että heidän tulisi poistua perjantaina.
    Aamulla Heikinharjusta ehti poistua ainakin yksi linja-auto, joka kuljetti ihmisiä Kemijärvelle. Osa ei kuitenkaan suostunut poistumaan paikalle tulleella linja-autokuljetuksella.
    – Ensin sanottiin, että kello 18 mennessä pitää olla asunnot tyhjät ja heidät tullaan siirtämään sitten vaikka väkisin, Huttu kertoo.

    Hutun mukaan ukrainalaisille ilmoitettiin myöhemmin, että heillä olisikin kymmenen päivää aikaa poistua Heikinharjusta.

    Migrin Haahtela sanoo, että hän ei ole tietoinen tällaisesta aikarajasta.

    VastaaPoista
  5. IL tänään

    IL:n tiedot: Venäjä myöntää kevyin perustein Afrikan sarvessa viisumeita ohjatakseen ihmiset Suomeen
    Afrikkalaiset saapuvat laillisesti Venäjälle, missä turvallisuuspalvelu FSB auttaa ja neuvoo heitä Suomen rajalle pääsyssä, ulko- ja turvallisuuspolitiikan lähteet kertovat Iltalehdelle.

    https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/73ee7d54-e27a-423e-b913-8116a0f42002

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa..enpä ihmettelisi,jos jouluna tulisi hirveä määrä ja saataisiin maksimaalinen vahinko aikaan

      Poista
  6. Disco rahat yms oli valmiina Oulussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tässä Oulun kaupungin tekemä opetusvideo näille.
      Kädet sanoo ei, lanteet sanoo kyllä:

      https://www.youtube.com/shorts/SvIQaIgKiO4

      Poista
  7. Terhomatti Hämeenkorpi24. marraskuuta 2023 klo 19.12

    Lyhyesti (silläkin uhalla, että arvon proffa bannaa kirjoitukseni): SAATANAN MIGRIN ÄMMÄT !

    VastaaPoista
  8. Ylijohtajan tulee erottaa henkilö/t, jotka tämän alkuperäisen päätöksen tekivät.
    Ei oikeita turvapaikanhakijoita näin kohdella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, päiden on putoiltava tällaisen takia. Heitä oli uhkailtu että elleivät häivy pe klo 18 mennessä niin viedään väkisin. Kuka heistä uskaltaisi uhkailla muslimimussujaan tuolla tavalla? häätö huonekaluineen ja tavaroineen kadulle 24 h käskystä? Voi vittu sentään.

      Poista
  9. Lopetetaan Venäjältä tulevien välineellistettyjen henkilöiden vastaanotto ja säästetään rahat omille ihmisille.

    Yle tänään

    Jyväskylän sairaala Novan henkilökunta antoi hätähuudon – potilaiden pelätään kuolevan päivystykseen

    Henkilökunta kertoo jaksamisensa olevan äärirajoilla eikä potilaita voida akuuttiläkäärin mukaan hoitaa enää turvallisesti.
    Kymmenestä kuolevasta 2-3 voitaisiin ehkä pelastaa.

    https://yle.fi/a/74-20062050

    Artikkelista poimittua

    Jyväskylän sairaala Novan henkilökunta on luovuttanut tänään kello kolmelta iltapäivällä adressin Keski-Suomen hyvinvointialueen johdolle.
    He kertovat päivystyksen kuormituksen ylittäneen sietokyvyn. Henkilökunta kuvailee addressia hätähuudoksi.

    Adressin allekirjoitti 278 henkilöä, ja sitä vastaanottamassa olivat hyvinvointialueen johtaja Jan Tollet, johtajaylilääkäri Heikki Miettinen sekä vs. sairaalapalveluiden vastuualuejohtaja Anne Pihl.

    Akuuttilääkäri Ossi Hannulan mukaan päivystyksen ruuhkautunut tilanne on nyt niin vakava, että hoitohenkilökunta pelkää potilaiden kuolevan tai saavan haittatapahtumia.
    Hän luovutti adressin kiittäen johtoa toimista ja suunnitelmista, mutta sanoi samalla toivovansa, että tilanne ei johda kenenkään kuolemaan.

    Potilasturvallista hoitoa ei voida Hannulan mukaan nyt kertakaikkiaan tarjota, koska potilaita ei saada jatkohoitoon päivystyksestä.
    Enimmillään potilaita on ollut kolmisenkymmentä yön jälkeen odottamassa jatkoa.
    ...
    ...
    Henkilökunta kriisissä

    Ruuhka ja pelko potilaiden puolesta on myös sairaalan väelle erittäin raskasta.

    – Toinen huoli on se, että että meidän henkilökunta ei vain kerta kaikkiaan jaksa, Hannula huokaa.

    Hannula kertoo monen tekevän nyt osa-aikaista työtä, koska täyttä työaikaa ei raskaissa olosuhteissa jaksa tehdä.
    Toisaalta henkilökunta tekee myös runsaasti ylitöitä pakon edessä, sekä usein vuoronvaihtoja.
    Niistä maksetaan lisäkorvaus, mutta Hannulan mukaan päivystyksessä ollaan nyt niin äärirajoilla, että lisäkorvauksista huolimatta vuoroja ei haluta tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi johtajilla on muhkeat palkat ja kivat työsuhde-edut. Uuteen sairaalaankin törsättiin arkkitehtikilpailusta lähtien tolkuton määrä rahaa ja rakennukset ovat rumia maiseman pilaavia mustia laatikoita.

      Poista
  10. Kyllä olisi kirveelle töitä. Jumalauta, mitä mielenterveyskuntoutujia päättävillä paikoilla huseeraa. Siis, näenkö minä painajaisia vai onko tämä totta?

    VastaaPoista
  11. Nimityksen puolesta puhuu johtajan erinomainen suoriutuminen edelllisessä virassaan joku voisi kysyä miksi helvetissä helsingin kaupungilla edes on tuollainen virka:

    https://twitter.com/Maahanmuuttovir/status/1613097564059930626

    "Elina Nurmi aloittaa vastaanottoyksikön johtajana 1.2.2023. Nurmi siirtyy meille Helsingin kaupungin maahanmuuttopäällikön tehtävästä."

    Niin https://migri.fi/-/elina-nurmi-aloittaa-vastaanottoyksikon-johtajana

    Kehittämään maahanmuutto virastoa...


    "Vastaanottoyksikön johtaja johtaa, valvoo ja kehittää tulosyksikkönsä toimintaa ja vastaa sen toiminnan tuloksellisuudesta. Johtajan tehtävässä korostuu erityisesti vastaanottokeskustoiminnan kehittäminen laadukkaaksi, asiakaslähtöiseksi ja kustannustehokkaaksi kokonaisuudeksi sekä koko Maahanmuuttoviraston toimintakulttuurin kehittäminen."

    Onhan sillä jo kokemusta helsingin kehittämisestä päin vittua...

    Mutta kun tuossa artikkelissa sanottiin, että turvallisuuden takia siirretään ukrainalaiset alta pois niin meinaako sitä, että nämä uudet tulijat olisivat merkittäväkin uhkatekijä naisille ja lapsille? Entäs suomalaisille naisille ja lapsille jos pääsevät vapaana liikkumaan? Ja paljoksiko migri on nyt tämän satsin uhrimääräksi arvionut kun edellisestä kerrasta asti jatkuvasti kasvaneet luvut ovat hyvin tiedossa...

    Mitenhän tuo virkaan pääsi :(..

    VastaaPoista
  12. Onko Migrissä näitä puumalaisia?

    VastaaPoista
  13. Demlat juu, ja kohtì Kantalahtea. Oliko migrissä muistettu ottaa aamulääkkeet?

    VastaaPoista
  14. Tunkeutujien joukossa on kuulemma myös haavoittuvassa asemassa olevia. Mitä helvettiä? Suomeenko pitäisi tunkea kaikki miljardit köyhät ja kodittomat? Entäpä, kun näiden perkeleiden takia oikeat suomalaiset yhä enemmän ovat itse haavoittuvassa asemassa?

    Ei voi muuta kuin kirota näitä Suomen wokellukseen sairastuneita pilipalipolitiikkoja. Äänestämällä vaikutat ja lässyn lässy... Peli on menetetty ja demokratian heikkous todettu. Diktatuuri voitti jo.

    VastaaPoista
  15. Venäjältä ja Lähi-idästä voi tulla myös tuberkuloosia, joka on siellä yleisempää kuin lännessä ja kohta saadaan kai kansa jonottaman uusia rokotuksia. Neulatyynynyä oleminen alkaa jo tympiä.

    VastaaPoista
  16. Yle 24.11.2023

    ”Tämä on kultainen tilaisuus” – arabiankielinen someryhmä valmistelee karavaania Eurooppaan

    Suomen päätökset itärajan tilanteesta välittyvät jopa vain minuuteissa arabiankielisiin someryhmiin, joita salakuljettajat hallitsevat.

    https://yle.fi/a/74-20061955

    Artikkelista poimittua

    Keskustelu Suomeen pääsystä Venäjän kautta käy kiivaana arabiankielisessä sosiaalisessa mediassa. Tämä siitä huolimatta, että Suomi on sulkenut lähes kaikki raja-asemat itärajalla.
    Suomen tekemät päätökset itärajasta tavoittavat arabiankieliset someryhmät hetkessä.
    Esimerkiksi uutinen ainoastaan Raja-Joosepin raja-aseman pysymisestä auki levisi arabiankielisessä someryhmässä vain joitakin minuutteja sen jälkeen, kun Suomen hallitus ilmoitti asiasta keskiviikkona.
    ...
    ...
    Suomi on noussut ykkösaiheeksi

    Yle on käynyt läpi satoja viestejä, joita on julkaistu arabiankielisissä sosiaalisessa mediassa viime päivinä.
    Monet Facebookissa ja viestipalvelu Telegramissa toimivat ryhmät ovat isoja ja toimineet useita vuosia. Joillakin ryhmillä voi olla parisataa tuhatta seuraajaa.
    Näissä ryhmissä Suomi on noussut ykkösaiheeksi muiden Euroopan maiden sijaan.

    Tässä jutussa näytetään esimerkkejä tyypillisistä keskusteluista ryhmissä.
    Viestien lähettäjät jakavat runsaasti tietoa siitä, kuinka Suomen ainoalle auki olevalle raja-asemalle pääsee.

    Ryhmissä on myös tarkkoja hintoja kuljetuksille ja viisumeille. Osa viestien lähettäjistä on todennäköisesti salakuljettajia, jotka rahastavat jopa useita tuhansia euroja Suomeen pyrkijöiltä.

    VastaaPoista
  17. Viides kolonna on termi, jolla kutsutaan ryhmää, joka pyrkii heikentämään valtiota sen sisältä käsin, yleensä vieraan valtion tai muun ulkopuolisen intressiryhmän hyväksi. Viidennen kolonnan toiminta voi olla joko avointa tai salaista. Toiminta voi olla sabotaasia, disinformaation levittämistä, terrorismia tai vakoilua ulkoisen toimijan hyväksi. Salassa toimineet voivat tilanteen tullen aktivoitua avustamaan ja tukemaan ulkopuolisen toimijan operaatioita.

    Migrin vastaanottoyksikön johtaja Elina Nurmi vahvistaa, että Migri on ryhtynyt Oulussa tekemään asiakassiirtoja. Kyse on Nurmen mukaan varautumisesta itärajan turvapaikanhakijatilanteen kehitykseen.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!