torstai 12. syyskuuta 2019

Kansalaisuus pois terroristeilta ja heidän morsiamiltaan

Sveitsi on perunut kansalaisuuden mieheltä, joka on tuomittu oikeudessa muun muassa Isis-terroristijärjestön jäsenten värväysyrityksistä. Ja Britanniassa sisäministeriö ilmoitti helmikuussa ISIS-morsiameksi 15-vuotiaana lähteneen tytön menettäneen kansalaisuutensa.

Esimerkit osoittavat, että terroristinen toiminta nähdään muualla Euroopassa niin vakavana rikoksena, ettei siihen syyllistyneiden ihmisten haluta nauttivan kansalaisuuden tarjoamista eduista. Eikä ylipäänsä muodostavan uhkaa tavallisille ihmisille.

Kysymys kuuluukin, että milloin Suomi ryhtyy samaan tapaan suojelemaan lainkuuliaisia kansalaisiaan terrorismilta? Lakihan meillä jo on, mutta sitä ei ole tiettävästi käytetty.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kalifaatin kansalaisten pääsy suomalaisten pariin on estettävä
Mitä tehdä palaaville islamisteille?
Kaksoiskansalaisuuskeskustelu on hyväksi lakimuutokselle

11 kommenttia:

  1. Taitaa olla hitusen ohuelle pohjalle aseteltu johtopäätös noiden parin yksittäistapauksen perusteella. Britannian arvopohjista kertoo paremmin esim.

    https://www.breitbart.com/europe/2019/09/11/top-anti-terror-chief-blames-press-coverage-exacerbating-terrorism/

    Sveitsissäkin menee lujaa:

    https://lenews.ch/2019/06/17/lake-geneva-region-switzerlands-jihadist-hotspot/

    https://eeradicalization.com/the-muslim-brotherhood-in-switzerland-the-first-decades/

    VastaaPoista
  2. Kansalaisuuden pois ottaminen on purkkaviritys ja sillä on lähinnä symboliarvoa. Kansalaisuuttahan ei voi pois ottaa, jos muita kansalaisuuksia ei jää; näin asia on, jos on saanut kansalaisuuden jo syntymässään tai jos on luopunut kansalaisuudesta.

    Oikea lääke on oleskelulupien ja kansalaisuuden myöntämisen tiukentaminen.

    -- Aika ajatella

    VastaaPoista
  3. Vaikka menettäisi kansalaisuuden, oikeus julkisiin palveluihin ja toimeentulotukeen säilyisi, kunhan vaan oleskelee Suomessa vaikka laittomastikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. IS tänään:

      Kulmuni keskustan maahanmuuttolinjasta: ”Jos ei ole oikeutta maassaoloon, ole hyvä ja poistu”

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000006236002.html

      Artikkelista poimittua:

      Kulmuni kehotti puhumaan maahanmuutosta ja linjasi että turvapaikkajärjestelmää väärinkäyttävät pitää ajaa pois maasta.

      – Hädänalaisia ihmisiä autetaan. Työntekijöitäkin me tarvitsemme.

      – Mutta sitten, turvapaikkajärjestelmäämme ei saa väärinkäyttää. Jos ei ole oikeutta maassaoloon, ole hyvä ja poistu. Tämä on Keskustan linja, Kulmuni paalutti.

      Kulmunin mukaan Suomessa on epäonnistuttu myös kotouttamisessa.

      – Kotouttamispolitiikkaa on uudistettava. Suomeen jääviltä on oikeus edellyttää tehokkaampaa koulutukseen osallistumista, työntekoa ja kielen oppimista.
      Tämä on myös tärkeä työllisyyskysymys, Kulmuni linjasi.
      ////////////////////////

      Pitääkö keskustan linja vai pettääkö kepu taas? Jää nähtäväksi...

      Poista
  4. Joskus muinoin vakavien rikosten oheisseuraamuksena oli kansalaisluottamuksen menetys. Nyt vastaava voisi olla kansalaisuuden menetys ja yhteiskunnan tukia koskevien oikeuksien menetys.

    Aikoinaan juristit tulivat siihen tulokseen, että kansalaisluottamuksen menetys ei ole hyväksyttävä seuraamus mistään rikoksesta. Nyt juristit löytävät tuhat ja yksi syytä siihen, miksi terroristisiin rikoksiin syyllistyneiltä ei voida poistaa sen enempää kansalaisuutta kuin tukiakaan. Niinpä me käytännössä rahoitamme terroristista toimintaa.

    Olaus Petri sanoi, että ”Yhteisen kansan hyöty on paras laki; ja sen tähden mikä havaitaan yhteiselle kansalle hyödylliseksi, se pidettäköön lakina, vaikka säädetyn lain sanat näyttäisivät toisin käskevän”. Mutta siitä on jo kovin kauan aikaa.

    VastaaPoista
  5. Tätä ei Suomessa Polpo veisi demlakommunisti-tuomareiden lavastamaan näytösoikeudenkäyntiin tuomittavaksi, koska on kysymys EU-diktatuurin Kalergi-suunnitelman toteuttamista edistävästä asiasta:

    "Suosittu rap-artisti vaatii Ruotsissa valkoihoisten tappamista, ryöstämistä ja naisten kaappaamista

    Sosiaaliset mediat, valtamedia, viranomaiset, eivätkä poliitikot reagoi valkoisiin kohdistuvaan rasismiin. Tämä on nähtävissä Ruotsissa, jossa rap-artisti lietsoo avoimesti valkoihoisiin kohdistuvaa väkivaltaa..."

    Koko artikkeli: https://mvlehti.net/2019/09/11/rap-artisti-vaatii-ruotsissa-valkoihoisten-tappamista-ryostamista-ja-valkoisten-naisten-kaappaamista/

    "Commission: EU Too White, Mass Third World Migration Must Be "New Norm"",
    https://www.breitbart.com/europe/2017/12/18/eu-white-mass-migration-norm/

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olli Pusa: ”Kommunistista oikeusteoriaa käytännössä”, https://www.oikeamedia.com/o1-66711
      *
      Mikä on Demla?
      ”Kirjainyhdistelmä Demla (ent. Suomen Demokraattiset Lakimiehet) on monille etäisesti tuttu. Se symboloi Suomen oikeuslaitoksen poliittista korruptiota. Demla on kommunistien vuonna 1954 perustama vasemmistolainen lakimiesyhdistys, joka Neuvostoliiton aikana piti tiiviisti yhteyttä idän ”edistyksellisiin” (so. kommunisteihin). Sen tavoitteena on ohjailla suomalaista oikeusjärjestelmää ja lainsäädäntöä oman poliittisen arvopohjansa mukaisesti. Sillä on kautta historiansa ollut huomattavasti valtaa maassamme, ja monet Demlan jäsenistä ovat kuuluneet presidenttiä (Halonen) ja pääministeriä (Jäätteenmäki) myöten korkeimpaan valtiojohtoomme. Juuri järjestön vaikutusvalta tekee siitä vaarallisen; demlalaiset ovat perinteisesti olleet avainasemassa esimerkiksi Suomen maahanmuuttopolitiikasta päätettäessä.

      Vasemmiston taktiikoille uskollisena Demla on julkilausumissaan piilottanut todelliset tavoitteensa ympäripyöreän ihmisoikeushötön taakse. Kommunismin edistäminen on sittemmin vaihtunut monikulttuurin kannattamiseen ja muun muassa aseiden omistusoikeuden vastustamiseen. 2000-luvulla demlalaisten toiminta on herättänyt suomalaisissa närkästystä etenkin siksi, että yhdistyksen jäsenet ovat pyrkineet aktiivisesti rajoittamaan suomalaisten sananvapautta oikeusteitse.

      Ruben Stiller totesi taannoin Yle Puheen keskusteluohjelmassa, että Suomeen tarvittaisiin lakimiesryhmä, joka ottaisi asiakseen ”rasistien” (eli monikulttuurisuutta vastustavien) jatkuvan ahdistelun. Demla on juuri se ryhmä.” http://www.magneettimedia.com/mika-on-demla/

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  6. Koko joukko "yleisessä ajattelussa" eli valtalehdistönkin omaksumassa "Suuressa Yhteisesssä Valheessa" sementoituneita käsitteitä pitäsi ensin panna uusiksi, ennen kuin näitä esityksiä kansalaisuuden perusteista päästäisiin kunnolla käsittelemään.

    Siitä pitäisi aloittaa, ettemme enää ylimalkaan puhuisi "turvapaikoista". Kyse on kansainvaelluksesta, ja vieläpä ihan poikkeavanlaatuisesta kansainvaelluksesta -- koskaan aiemmin ihmiskunnan historiassa eivät niin valtavat joukot ole lähteneet liikkeelle kuin mitä nyt alkaneella vuosisadalla tullaan näkemään. Eikä sosiodynaamisesti täysin erisuuntaisten -- ja kehistyksellisesti täysin eritasoisten -- kulttuurien kohtaaminen koskaan aiemmin ole ollut niin jyrkkä kuin mitä se nyt tulee olemaan.

    Ja nyt me vain yritämme sementoida omia yleiskäsitteellisiä kiertoilmauksiamme välttääkseemme näkemästä todellisuutta ja väistääksemme kaikkea älyllistä rehellisyyttä. Kun vihreä poliitikko Emma Kari puhuu "kunniakulttuurien väkivallasta" hän puhuu kuin kyseessä olisi ikiomalle kulttuurillemme ominainen sukupuolisen epätasa-arvon ongelma. Kyse on kuitenkin sosiaalisesti sitovan kehittymättömän normimoraalin ongelmasta, jonka sisään sulkeutuvat vaeltajien niin miehet kuin naisetkin. Ja törmäyskurssi ei suinkaan ole kulttuurien sisällä vaan oman ja vieraiden kulttuurien välillä.

    VastaaPoista
  7. https://magaimg.net/img/7gck.jpg

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  8. Kansalaisuuden menettäminen auttaa heidän asiaansa. Kansalaista kuntoutetaan, pakolaisia kotoutetaan. Kotoutuja ei esim koskaan joudu työelämän haasteisiin.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!