maanantai 2. syyskuuta 2019

Eettiset munat?

Kanat munivat kahdenlaisia munia - toisista kehittyy kukkoja ja toisista kanoja. Näistä kukoilla ei ole oikein käyttöä, joten ne tapetaan yleensä heti syntymänsä jälkeen. Mittaluokka on valtava - päivänsä päättää tällä tavalla vuosittain peräti seitsemän miljoonaa kukonpoikaa.

Tämän monet kokevat epäeettisenä, joten kukkomunien tunnistamiseen on tarjolla tutkimusrahaa. Science-lehdessä julkaistun jutun mukaan tavoitteen saamiseksi on julistettu jopa kuuden miljoonan dollarin palkinto.

Koska rahalla saa myös tutkimusta, on viime aikoina kehitetty monenlaisia tapoja tuottaa "eettisiä munia", eli keino tuhota kukkomunat ennen kuin poikanen on kuoriutunut. Yksi keinoista on Saksassa kehitetty menetelmä kukkomunien tunnistamiseksi yhdeksän päivää munimisen jälkeen. Se tapahtuu analysoimalla munan sisällöstä erään vain kanamunilla esiintyvän hormonin pitoisuus. 

Tätä varten näytteenottoa varten kehitetty robotti tekee kuoreen neulankärkeä pienemmän reiän ja menetelmää käyttävä yritys pystyy tarkastamaan 3000 munaa tunnissa. Tosin jotkut eläinsuojelijat kritisoivat menetelmää, koska yhdeksän päivän ikäiset alkiot saattavat heidän mukaansa tuntea kipua. 

Niinpä kehitystyölle on edelleen tilaa ja yrittäjiähän riittää. Toinen uusi menetelmä on raapaista munan pintaan viilto ja analysoida sisuksen väri ennen viillon peittämistä laastarilla. Menetelmä ei kuitenkaan ole vielä riittävän täsmällinen. 

Kolmas kukkomunien tunnistusmenetelmä perustuu munasta haihtuvien molekyylien analyysiin. Sen taustalla on havainto, että viiriäisenmunista on mahdollista tunnista sukupuoli noiden yhdisteiden perusteella. Kananmunista ei vielä tiedetä onnistuuko sama. 

Täysin erilainen ratkaisu on kehitetty Australiassa, missä kukkojen sukupuolikromosomiin on liitetty geeni, jonka seurauksena munat fluoresoivat. Ratkaisu on siis geneettisesti muokattu GMO-kukko. 

Siinäkin on vielä ongelmia, joista teknisten haasteiden lisäksi on tietenkin mainittava eurooppalaisten kuluttajien epäluuloisuus geenien kopelointiin. Amerikkalaisia tai australialaisia kuluttajia tämä tuskin vaivaa, joten ehkäpä he saavat piankin käyttöönsä geneettisesti muokaten tuotettuja eettisiä kananmunia.

Mitäpä edelle kirjoittamastani siis opimme? 

No ainakin sen, että mikäli tutkijoille tarjotaan rahaa, ovat he valmiita tarttumaan mitä omituisimpiin haasteisiin. Ja myös löytämään niihin luovia ratkaisuja. Tämä on ymmärrettävää, koska tutkimusrahasta on jatkuva pula niin suomalaisissa kuin maailman muissakin yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa.

Samoin opimme sen, että eettisesti valveutuneilla tahoilla on sijoittaa miljoonia dollareita siihen, ettei päivän ikäisiä kukonpoikia lahdattaisi. Ilmeisesti ihmiskunnalla menee heidän mielestään siis järkyttävän hyvin, koska tieteen voimaa ei tarvitse käyttää todellisten ongelmien - väestöräjähdyksen, ympäristön tilan monenlaisen heikkenemisen, nälänhädän, köyhyyden, terrorismin ja yhteiskunnallisen levottomuuden tai modernin kansainvaelluksen - ratkaisemiseen. 

Tällä kaikella en halua sanoa, että tieteen tekemisessä olisi jotain vikaa. Ei suinkaan, vaan se on epäilemättä hyödyllisin instituutiomme

Sen sijaan tahdoin tuoda esiin sen kuinka valtavasti resurssien hallinta vaikuttaa siihen, mihin tiede-instituutiota käytetään. Näin myös Suomessa, missä vapaa tiede on ajautunut yhä vahvemmin poliittiseen ohjaukseen esimerkiksi joitakin vuosia sitten päivänvalon nähneen Strategisen tutkimuksen neuvoston perustamisen myötä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

14 kommenttia:

  1. Yhteiskuntatieteellisellä puolella rahoituksen saamiseksi tutkijan lienee syytä pitää huolta julkisuuskuvastaan, brändistään ja tulosten poliittisen sopivuuden ennakoitavuudesta. Rahoittajat kun mieluusti haluavat tietää tutkimuksen tuloksen jo etukäteen. Arvaisin tämän seikan kaventavan yhteiskunnallisen tutkimuksen näkökulmia.

    VastaaPoista
  2. Niinhän se ikävä kyllä on, että tutkimuksen rahoituksesta tässä maassa päättävät tieteen diletantit - ja päätösten perusteina ovat etupäässä 1) onko hakijana tuttu kaveri, ja 2) mitä viime aikoina on julkaistu Nature tai Science -aikakauslehdissä. Kun tähän umpiluutouhuun yhdistetään vielä rahoituksen lyhytjänteisyys, niin turhapa on odottaa luonnon- tai lääketieteen nobel -palkintoja tänne lähivuosikymmeninä.

    VastaaPoista
  3. Miljoona kilpikonnanpoikaset joutuvat erilaisten lintujen suuhun vuosittain, millonkahan ne rupe tutkin kuinka tämä voitas estää kun se on epäeettistä ..

    VastaaPoista
  4. Ja Ameriikoissa kiistellään koska abortin, siis ihmislapsen, saa tehdä. Jotkut tahot vaativat, että koska vaan ennenkuin päälaki näkyy haarovälissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keitä ne "jotkut tahot" ovat? Olkikukkoja?

      Poista
    2. New Yorkin osavaltiossa aborttilainsäädäntö uudistettiin. Vanhassa laissa abortti oli sallittu 24 viikon jälkeen vain, jos se vaaransi äidin elämän. Uudessa laissa abortti voidaan tehdä loppuun asti, jos synnyttämisestä on terveyshaittoja äidille.

      Jo ennen lain uudistusta osavaltiossa tehtiin abortteja enemmän kuin lapsia syntyi.

      Poista
  5. Professori kirjoitti:

    "Sen sijaan tahdoin tuoda esiin sen kuinka valtavasti resurssien hallinta vaikuttaa siihen, mihin tiede-instituutiota käytetään."

    Pitäisiköhän tuota tiedeyhteisöä käyttää hyväksi myös sen selvittämiseen onko tämä ilmastonmuutos keskustelu ja
    ilmastonmuutoksella uhkaaminen ollenkaan relevanttia vai onko se vain iso huijaus?

    Professorikin on useasti blogannut väärinkäytöksistä ja muitakin kriittisiä näkemyksiä on.

    Taustaksi kriittinen luentosarja "Ilmastohuijaus" by Mikko Hamunen. Löysin tähän mennessä 10 osaa jos kiinnostaa:

    https://www.youtube.com/playlist?list=PLWqj0kc2k090c2-7cVl_Yxb6qo2Yvk_mu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Den gröna väckelserörelsen
      Den så kal­la­de klimatrörelsen har de senaste åren gått fram som en potent ideologisk kraft. Anton Stigermark ser emellertid hur klimatrörelsen kan betraktas som en form av väckelserörelse som i likhet med tidigare religiösa rörelser framför allt appellerar till negativa känslor av skuld och ångest. Situationen riskerar att bli farlig i ett läge när rörelsens anhängare kan utöva politiskt inflytande..."

      Koko artikkeli: https://www.nyatider.nu/den-grona-vackelserorelsen/

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  6. "Samoin opimme sen, että eettisesti valveutuneilla tahoilla on sijoittaa miljoonia dollareita siihen, ettei päivän ikäisiä kukonpoikia lahdattaisi. "

    Itse ihmettelin joitakin päiviä sitten, kun uutisoitiin, että Suomessa on jäänyt tutkimatta suomalaiset kommunismin uhrit Neuvosto-Karjalassa. Heitä kuuluu menehtyneen punaterrorissa yhtä paljon kuin Talvisodassa kaatui suomalaisia. Ihmettelin, olisiko jotenkin epäeettistä, jos tieteen rahoittajat kääntäisivät muutaman fasismintutkijan kommunismintutkijoiksi.

    Kai lista Pekka Siitoimen suorittamista murhista on jo saatu valmiiksi.

    VastaaPoista
  7. Suvakeille kilpailu: Kenellä on eettisimmät munat!

    VastaaPoista
  8. Setan ja sateenkaarikansan kirkastettava keihäänkärkensä. Vanha muna-kana-kukko-arvoitus otettu käyttöön murha mielessä. Munassa vankina oleva sikiö, saati syntynyt kana, kukko, lgbtqtitityy tai oletettu siivellinen ei ole vielä saanut itse kertoa valitsemaansa sukupuolta. Niinpä, tietysti kyseessä ovat vain linnut, mutta mihin vedetään raja? Simpansseihin? Persuihin? Saksan vasensydämisiin vaalilaskureihin?

    Tällä tasolla käydään isommistakin asioista ylevää keskustelua 2+2=5 - mediassa.

    VastaaPoista
  9. Olen ajatellut, että kesämökkiläiset voisivat ottaa kesäkissojen sijasta kesäkukkoja. Ne voisi sitten syksyllä teurastaa ruoaksi tai antaa jollekin toiselle, jos ei itse halua teurastaa.

    VastaaPoista
  10. Kun länsimaat kehitysmaalaistuvat, palataan koraanin tutkimukseen, toisin sanoen toistetaan samaa mantraa jopa useammin kuin ilmastotutkimuksessa nykyään. Ne, jotka eivät toista mantroja, menettävät jo nyt vähintään määrärahansa. Kulttuurimarksilaisessa tieteessä ei ole totuutta, eikä sen komiikassa huumoria.

    Tätä kehitystä politisoitunut tiede vieläpä haluaa edistää taustajoukkojensa tukemana. Mainittu humaani kokonpoikien tappotutkimus saa rahaa vielä nyt, mutta samaan aikaan edes Animalia ei uskalla puuttua julmiin rituaalisiin kidutusteurastuksiin. Uhrieläinten hakkaamiseen, potkimiseen ja pistelyyn saa jopa erillislupia Saksassa muslimien eid-juhlien aikaan. Etelä-Afrikassa mustat älyköt haluavat päästä eroon valkoisesta tieteestä ja sen tuloksista (decolonization of science). Sinänsä Afrikan todellinen itsenäistyminen omavaraisuuteen mm. tieteen alalla on suotavaa, jos se johtaa esimerkiksi kestävään väestökehitykseen. Kannettu vesi ei kaivossa pysy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ei ihan pienestä hätkähdä, voi katsoa tästä miten sairasta muslimien touhu on, 2min 33s:
      PT-media 12.8.2019

      "Muslimien mielisairas Eid al-Adha-juhla alkoi"

      https://pt-media.org/2019/08/12/muslimien-mielisairas-eid-al-adha-juhla-alkoi/

      Poista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!