perjantai 6. syyskuuta 2019

Ihmisoikeudet ihmisoikeuksien uhrina

Syyrian Al-Holin leirissä elää Helsingin Sanomien välittämän tiedon mukaan ISIS-naisten väkivaltainen valta, joka pitää huolen siitä, ettei islamin opeista tingitä hiukkaakaan. Esimerkkinä näiden naisten vallasta kerrottiin, että säkin poistaminen päältä johti 14-vuotiaan tytön kuolemaan.

ISIS-terroristien pelote on niin vahva, etteivät edes uhreiksi joutuneiden omaiset uskalla kertoa vartijoille heidän tekosistaan. Ja arvatenkin, mustien säkkien ansioista tekijöitä on myös erittäin vaikea valvoa, tunnistaa tai saada kiinni.

Tässä tilanteessa tällainen tavallinen pohjoismaalainen ihmettelee, että miksei näiden tekojen ja ISIS-ideologian kannattajien terrorin mahdollisuuksia rajoiteta kieltämällä kasvot peittävän vaatetuksen käyttöä kyseisellä leirillä.  Ratkaisu olisi yksinkertainen, ei maksaisi mitään ja tuottaisi ainakin hiukkasen turvallisuutta leirin islamismin kirouksesta vapaille henkilöille.

Suomen Vantaalla oli puolestaan turvapaikanhakija pahoinpidellyt Iltalehden mukaan vastaanottokeskuksen työntekijää. Asia on toistaiseksi poliisitutkinnassa, mutta sen uskotaan etenevän syyteharkintaan.

Toivoa sopii, että pahoinpitely vaikuttaa tekijänsä mahdollisuuksiin saada Suomesta turvapaikka. Tai toisin sanoen, toivottavasti hänet passitetaan ympäristölleen vaarallisena henkilönä oikopäätä takaisin sinne, mistä hän on tullutkin.

Näin lisättäisiin hiukan vastaanottokeskuksen työntekijöiden ja muiden asukkien turvallisuutta kun väkivallan käyttämisestä olisi selkeät seuraukset. Ja mikä vielä tärkeämpää, turvapaikan Suomesta saavien henkilöiden joukosta poistettaisiin henkilöt, joiden impulssikontrolli on kaikista heikoin.

Tämä olisi kaikkien suomalaisten - ja myös turvapaikan saaneiden uussuomalaisten - etu, sillä heikoimman impulssikontrollin omaavat ihmiset ovat epäilemättä niitä, jotka helpoimmin aiheuttavat vaaraa muille ihmisille myös mahdollisen turvapaikan saatuaan.

Lienee kuitenkin turha odottaa, että sen enempää Al-Holissa kuin Vantaallakaan olisi todellista tahtoa hakea kaikkien etua. Sen sijaan molemmissa tapauksissa noudatetaan sellaista ihmisoikeuspolitiikkaa, joka vaarantaa tavallisten ja viattomien ihmisten ihmisoikeudet.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
ISIS-naisten ja -lasten tulevaisuudesta
Suomalaiset nihkeitä Välimeren taksiliikenteen tukemiselle
Rinteen hallitus on marokkolaisen enon ja turkkilaisen espoolaismiehen kaltaisten asialla

9 kommenttia:

  1. Suomessa tehty rikos ei vaikuta turvapaikkapäätökseen. Ulkomailla tehdyt rikokset voivat vaikuttaa. Kuitenkin, jos Suomessa tehty rikos on henkirikos, turvapaikkahakemus käsitellään nopeutetusti.

    https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/228776-torkeakaan-rikos-ei-esta-turvapaikkaa-suomessa-migri-vastasi-turun-iskun-herattamiin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, turvapaikkahakemus käsitellään nopeutetusti ja sitten myönnetään nopeutusti.

      Poista
  2. Muodostamme oman näkemyksemme eräänlaisesta "yleiskatsauksellisesta" perspektiivista, ja silloin voimme ongelmattomasti -- siis omasta mielestämme ongelmattomasti -- puhua esimerkiksi "muiden turvapaikanhakijoiden edusta".

    Todellisuudessa me elämme kuitenkin eri maailmassa kuin ne, joiden keskuudessa vallitsee tämä ehdottomaan sosiaaliseen sitovuuteen perustuva mekaaninen normimoraali. Siinä järjestelmässä tarvitaan äärimmäistä julmuutta siksi, että äärimmäinen julmuus tehokkaimmin sitoo oman käyttäytymisen vallitsevaan ryhmäpaineeseen. Ja on niin, että mitä ankarammin naiset on alistettu, sitä enemmän kaltoin naiset kohtelevat toisiaan.

    Durkheim, yksi sosiologian perustajista, aikanaan esitteli nuo eriperusteiset ja toisilleen erisuuntaiset moraalijärjestelmät, "mekaanisen" ja "orgaanisen" yhteenkuulumisen. Nyt omassa yhteiskunnallisessa keskustelussamme "ryhmän" käsitettä voidaan käyttää täsmentämättä millaisesta moraalista puhutaan. "Yleiskatsauksellinen" positiomme noituu ymmärryksemme, ja mielipiteemme muotoutuvat vain eräänlaiselta "yleisinhimilliseltä" pohjalta.

    Valitettavasti näin emme koskaan tule ymmärtämään miten vahvoja voimia nuo sosiaalisitovuuden laatutekijät ovat, ja miten erilaisella käsitteenmuodostuksella todellisuutta pitäisi kuvata ja selittää jos haluaisimme oikeasti vaikuttaa asioihin.

    VastaaPoista
  3. Olisikohan mahdollista jakaa tuo leiri hunnulisten ja hunnuttomien puoleen? Väliin pari piikkilanka-aitaa.

    VastaaPoista
  4. Al holin leiri, kävelevät jätesäkkilaumat siellä, alkava kyllä haista sisältä kuten jätesäkit tahtovat tehdä, sinne joutavat jäämään ..

    VastaaPoista
  5. Annas ku mie arvaan miten siinä turvis7sijoituspaikkajutussa käy. Ensinnäkin se vokin ohjaaja tuomitaan, syy kyllä demlassa keksitään. Tälle "rättipäälle" korkeintaan ehtoollista, kun ei olekaan ollut sitä luvattua/luvattuja neitseitä tarjolla, ihan vaan tavallisia batiikkinoitia.
    Soo soo, ei noin saa tehdä. Annetaan sulle lisää rahaa, jospa sie sit kotoutuisit paremmin.
    Huru-ukko

    VastaaPoista
  6. EU-diktatuurin Kalergi-suunnitelman toteuttamisen helpottamiseksi seuraavakin?

    "Tuomioistuinten paperit anonyymeiksi – Suomi EU:n etunenässä suojelemaan rikollisia",
    https://www.nykysuomi.com/2019/09/05/tuomioistuinten-paperit-anonyymeiksi-suomi-eun-etunenassa-suojelemaan-rikollisia/

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  7. Suomen tie on Ruotsin tie. Ei niin raakaa rikosta että saisi saappankuva persuksiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomessa vain onnistuva itsemurhapommittaja saa kunnon rangaistuksen, vaikka mätäpaise Demla tarjoilisi siinäkin vain ehtoollista.

      Poista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!