torstai 18. lokakuuta 2018

HS väitti JHL:n aikovan jättää lapset ja vanhukset ilman ruokaa

Helsingin Sanomat kertoi tänä aamuna, että "JHL protestoi irtisanomislakia kahden päivän lakolla, mukana yli 10 000 työntekijää, kouluissa ja vanhuspalveluissa ei välttämättä ruokaa – Tehy ja Super vuoronvaihtokieltoon".

Toisin sanoen lehti väittää JHL:n ottaneen poliittisessa protestissaan käyttöön lasten ja vanhusten ruokahuollon. Mikäli tämä pitää paikkansa, on mielenkiintoista nähdä kuinka suomalaiset siihen reagoivat.

Jos ruokahuolto todellakin keskeytyy, uskoisin koululaisten selviävän kotoa tuomillaan eväillä. Ainakin niiden, joiden kotiolot ovat kunnossa. Ja loputkin kyllä selviävät koulupäivän ruuatta ilman merkittäviä haittoja.

Toisin on vanhusten laita. Vaikka monet sukulaiset pitävätkin omistaan huolta, ei kaikille ikäihmisille taida riittää huolenpitäjiä. Kuka ottaa silloin vastuun heistä - etenkin silloin kun vanhus on jo muutenkin heikossa kunnossa.

Tilanteen tekee poliittisesti mielenkiintoiseksi se, että ay-liikkeen toiminta mitä ilmeisimmin kytkeytyy ainakin osittain SDP:n pyrkimykseen menestyä kevään eduskuntavaaleissa. Ja saattaa hyvinkin olla niin, että puolueen ja ay-liikkeen piirissä on laskettu ihmisten sympatian ruuatta jääviä lapsia ja vanhuksia kohtaan valuvan demareiden vaalikannatukseen.

Toisaalta on mahdollista, että ihmiset kauhistuvat ay-liikkeen pyrkimystä käyttää ihmisiä poliittisen pelin nappuloina. Ja tunnistavat demarit tapahtuneen taustavoimana sekä vetävät näiltä kannatuksensa pois.

Kumpi noista kahdesta vaihtoehdosta toteutuu riippunee lähinnä siitä, onnistuuko hallitus vai demarit paremmin mediapelissään. Tämä siis olettaen, että Helsingin Sanomien uutinen pitää paikkansa - sen sanon siksi, etten ihan tältä istumalta sittenkään usko, että vanhukset jätettäisiin poliittisen pelin takia ilman ruokahuoltoa.

Sellaista kun ei vain voi tapahtua sivistysvaltiossa eikä ainakaan hyvinvointivaltiossa. Eihän?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kysymys on suomalaisen demokratian uskottavuudesta
Kumpi ompi parempi: työpaikka vai työttömyyskorvaus?
SAK oikein nauratti

10 kommenttia:

  1. Niin ylityöt kuin vuorojen vaihto ovat normaalistikkin poikkeustapauksia -tai ainankin niiden tulisi olla. Lisäksi ne perustuvat aina vapaaehtoisuuteen.

    Jos työnantaja on mitoittanut resurssinsa niin, että toiminta kaatuu ylitöiden tekemättömyyteen on jotain mennyt pahasti pieleen. Työnantaja on yksin vastuussa jos mummo jää ilman ruokaa: Ongelmaa ei olisi jos resurssit olisi mitoitettu riittäviksi.


    Se hyvä puoli tässä on, että nyt tulee väistämättä ilmi resurssien alimitoitus ja kuinka homma on suunniteltu ylitöiden ja vuoronvaihtojen varaan.

    VastaaPoista
  2. "Työnantaja on yksin vastuussa jos mummo jää ilman ruokaa"

    Että täytyy ihmisen rakastaa sosialismia, jos on kunnan vika että mummo jää ilman ruokaa. Tässä maassa tosiaan kaikki epäkohdat johtuvat liian pienestä julkisesta sektorista. Kun vaan sillä olisi tarpeeksi rahaa, se ratkaisisi kaikki ongelmamme.

    Gulageilta kuulemma lähetettiin Stalinille kirjeitä, kun ihmiset olivat sitä mieltä, että olivat sinne syyttöminä joutuneet. He eivät siis vastustaneet gulageita sinänsä vaan sitä, että he joutuivat sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan työnantajan (kunnan) resurssoinnissa jotain pahasti pielessä jos mummon kylläisenä pitäminen perustuu ylitöihin.

      Kuka siitä sitten on vastuussa jos ei kuntatyönantaja?

      Poista
    2. Nyt päästiin aiheellisesta kysymyksestä vanhustehoidon resursseista hoitoalalla jouhevasti sitten gulageihin. En odottaisi sen perusteella kovinkaan paljon itse kysymykseesi keskittyvää vastausta edellä, ellei siksi lasketa tuota hieman pakkomielteiseltä kuulostavaa sosialismikelaa. Ei millään pahalla, Kumitonttu.

      Enkä ota edes kantaa sosialismiin yhteiskuntajärjestelmänä, en vain ymmärtänyt taaskaan asiayhteyttä, mutta se lienee minun ongelmani. Niin tai näin, useimmiten väärinpäin.

      Poista
  3. Hesarin otsikko tänään oli raaka: "JHL:n lakko uhkaa lasten ja vanhusten ruokailuja". Eiköhän esimiesvoimin saada kuitenkin jonkinlainen muonitus aikaiseksi.

    JHL:n kokematon puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine on sortunut taktiseen virheeseen. Lakko on väärin ajoitettu ja sen kärki kohdistuu yhteiskunnan heikoimpiin: lapsiin ja vanhuksiin. Kovempia paukkuja ei ole enää käytettävissä.

    Em. Hesarin otsikko romutti liiton maineen, joka on ollut Tehyä pehmeämpi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ota huomioon, että se oli lasitalon pravdan otsikko. Ja vain otsikko. Provosoiva tietenkin, mutta todennäköisesti yhtä kaukana todellisuudesta kuin Moskova Lontoosta, vai oliko se itä lännestä.

      Poista
    2. Kun Neuvostoliiton alasajon jälkeen virolaisia muutti Suomeen, niin he ihmettelivät kuinka suomalaiset näyttävät uskovan melkein kaiken, mitä sanomalehdissä kerrotaan. He tiesivät mitä (Moskovan) Pravdan "totuus" on.
      Suomalaisilla on ikioma Brysselin Pravdansa. Suuri joukko suomalaisia näyttää edelleen uskovan Brysselin Pravdansa "totuuteen" kuin Jumalan sanaan.

      Poista
    3. Kun Ilja Janitskin paljasti suurelle joukolle suomalaisia korkealla vallanportailla olevista rötösherroista sellaista, mistä Brysselin Pravda ja muu valtaVALEmedia vaikenivat, niin nyt rötösherrat kostivat Demla-”oikeus”-laitoksensa avulla Janitskinille:

      https://www.nykysuomi.com/2018/10/18/ilja-janitskinille-lahes-kahden-vuoden-tuomio-mv-oikeudenkaynnissa/

      Kannattaa vilkaista myös kommentit artikkeliin.

      Tällainen on Demla: http://www.magneettimedia.com/mika-on-demla/

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  4. Olisiko luottamusäänestyksen paikka?

    VastaaPoista
  5. Älkää kommentoiko, jos ette tiedä asiasta mitään.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!