maanantai 29. lokakuuta 2018

Anna-Stiina Nykäsen iso ja liian etäinen ongelma

Helsingin Sanomien Anna-Stina Nykänen kertoi meille, että ilmastonmuutos oli liian kauan iso ja ainoastaan Vihreisiin leimautunut ongelma. Hänen mukaansa pakolaisleirit, maahanmuutto ja uusi kansainvaellus ovat nyt aivan kuin ilmastonmuutos. Liian suuri ja etäinen aihe sekä leimautunut Perussuomalaisiin.

Hän intoutui kutsumaan aihetta peräti "ihmisyyden alasajoksi" oikein kursiivilla painottaen. Jostain syystä Nykänen arveli vihreän "kultakimpaleen" Antero Vartian kuitenkin pystyvän ratkaisemaan sen. Ja myös ilmastonmuutoksen torjuntatoimien auttavan. Mielenkiintoista.

Ja vielä mielenkiintoisempaa on se, että Anna-Stina Nykänen kuvaili ongelmaa räjähdysaltteina leireinä, joissa ihmisiä pidetään ympäri maailmaa, kotimaiden muuttumisena ilmastonmuutoksen ja sotien seurauksena sekä kaduilla asumisena. Mutta - niin huomatkaa jälleen kerran - hän ei maininnut tässä jutussa koko ongelman syvintä ydintä. Siis kehitysmaiden väestöräjähdystä.

Minulle jäikin Nykäsen kirjoituksesta sellainen käsitys, ettei ihmisyyden alasajo suinkaan ole se liian iso ja etäinen ongelma vaan kehitysmaiden väestöräjähdys. Siis se kehitys, jonka seurauksena afrikkalaisten määrä noussee yli neljään miljardiin seuraavan reilun 80 vuoden aikana.

Ja minkä seurauksena afrikkalaiset yhteiskunnat ovat vaarassa epästabioloitua entisestään, elintilan kapenemisesta aiheutuvat sodat lisääntyä, talouskehityksen jäävän riittämättömäksi, sademetsien hiilinielut kadota, biodiversiteetti tuhoutua ja kansainvaellukset kohti Eurooppaa ja muita kehittyneitä maanosia kiihtyä. Ja jotka kaikki tekevät kasvihuonekaasujen hallinnan entistä vaikeammaksi.

Mutta väestönkasvusta Nykänen ei siis halunnut puhua, eikä edes mainita. Johtuuko se siitä, että aihetta ovat pitäneet esillä vain Perussuomalaiset. Siis se poliittinen ryhmä, jonka parissa valtamedian toimittajat eivät näe vihreiden nuorten miesten kaltaisia kultakimpaleita eivätkä poliittisesti korrektien ratkaisuehdotusten tekijöitä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
HS:n Minttu Mikkonen tajosi malliesimerkin epärehellisyydestä
Kari Enqvist spekuloi lapsiverolla
Synkän tulevaisuuden edessä

7 kommenttia:

  1. Miten tämän nyt sanoisi? ;)

    Kyllähän yleisellä elämänkokemuksella n. 58-vuotiaan naisoletetun mielestä 38-vuotiasta miesoletettua voi hyvinkin pitää 'kultakimpaleena'.

    VastaaPoista
  2. Ei kimpaleen vaan oikeana kultamunanan....

    VastaaPoista
  3. Just just. Mitä Antero V. on saanut aikaiseksi? Antero oli tähdenlento. Vihreät muutenkin pelkkä kupla ja farssi. Liian monta narsissia.

    VastaaPoista
  4. Olen pitänyt Anna-Stinaa pikkunäppäränä tekstintuottajana, mutta viherhöperöksi hänkin paljastui kun puuttui näihin suuriin uskonnollisiin aiheisiin.

    VastaaPoista
  5. Kolumnien tajunnanvirtaa. Sen kuin istuu vain päätteen ääreen ja antaa tulla sisältöä. Ilman pidäkkeitä ja realismin kahleita. Hesarissa ilmeisesti vuorollaan jokainen pääsee keksimään näihin hienoja oivalluksia, kuten tuo "ihmisyyden alasajo".

    VastaaPoista
  6. Afrikkalaisten holtiton sikiäminen on tabu, eikäpä siitä muuallakaan paljon puhuta. Sehän on asia, johon afrikkalaiset ja vain afrikkalaiset itse voisivat vaikuttaa, eikä siitä voi ketään muuta syyttää. Siksi siitä ei sovi puhua. Jos afrikkalainen mies ei halua käyttää ehkäisyä eikä anna naistensa käyttää, niin minkäs teet? Lisäät kaivoon kaadettua rahaa ja toivot, että edes yksi sielu valaistuisi?

    hesari jatkaa valitsemallaan uralla - ja ihmettelee että tilauskanta vähenee vuosi vuodelta.

    Hienoa että olemme saaneet Suomen Don Quijoten joka yksin pelastaa ilmaston. Sancho Panchojahan onkin jo kokonaisen puolueen verran, Rosinante jolla ratsastaa aatteeseen ei toivottavasti uuvu kesken.
    tira+

    VastaaPoista
  7. Vuosituhannen vaihteessa kun puhuttiin väestönkasvusta, niin siihen suhtauduttiin optimistisesti ja väitettiin vetoamalla tilastoihin, että väestömäärä jäänee jonnekin 8-11 miljardin ihmisen tasolle ja alkaa sitten hiipua. Ajatusmalli oli kaiketi otettu länsimaiden vastaavasta kehityksestä, missä elintason kasvu on johtanut pienempiin lapsilukuihin. Tuo ei välttämättä pidä kutinsa länsimaiden ulkopuolella, missä myös meistä poikkeava kulttuuri ja ns. maan tapa määrittelee perhekokoa. Eikä kukaan noina vuosina oikein osannut ajatella, että kokonaiset väestöryhmät lähtisivät liikkeelle, kuten nyt näyttää tapahtuneen. Mikäli väestöräjähdystä ei saada kuriin, niin herää itselläni kerettiläinen kysymys, miksi minun ylipäätänsä pitäisi osallistua ilmastotalkoisiin, jos ongelma on jossain muualla kuin siinä, että en aina muista sammuttaa keittiöstä valoja, kun istun olohuoneessa.

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!