maanantai 26. kesäkuuta 2017

Väkivalta satoi maahanmuuttoklusterin kukkaroon

Poliisi määräsi Helsingin Rautatientorin laittomien maassaolijoiden mielenosoitusta vastustaneen mielenosoituksen lopetettavaksi. Perusteena mielenosoituksen lopetuspäätökseen olivat poliisin mukaan kolme pahoinpitelyä, joista epäillään kolmea eri mielenosoittajaa.

Mielenosoitusta on ylläpitänyt Suomi ensin -järjestö, joka on pyrkimässä myös puoluekartalle. En ollut tätä ennen käynyt heidän nettisivullaan, mutta nyt kävin ja huomasin siellä listattuna järjestön keskeiset vaatimukset.

Niiden mukaan Suomi ensin vaatii Suomen poliittista (Fixit), taloudellista (Markka) ja kansallista (rajakontrolli) itsenäisyyttä, rajan sulkemista luvatta tuleville ja jo tulleiden palauttamista, auttamisresurssien kohdistamista YK:n pakolaisleireille, sananvapautta mielipiteen ilmaisuun sekä päättäjiltä kansan kuuntelemista ja suoraa demokratiaa sitovine kansanäänestyksineen. Näistä vain aivan ensimmäistä (Fixit) en pidä millään tavalla järkevänä.

Poliisin mukaan mielenosoittajille annettiin 10 päivää sitten kehotus taata turvallisuus mielenosoituksessa, mutta näin ei siis ole tapahtunut, vaan paikalla on ollut kolme pahoinpitelytapausta. Siksi mielenosoitus päättyy nyt.

Jos ja kun edellä kerrottu pitää paikkansa, eikä minulla ole syytä epäillä ettei pitäisi, on Suomi ensin tehnyt palveluksen maamme maahanmuuttoklusterille. Koska suurin osa kansasta ei erota maahanmuuttokritiikin esittäjiä toisistaan, tulevat demokraattisesti maahanmuuttopolitiikkaan järkeä ajavat tahot leimatuiksi samaan porukkaan väkivaltaisten ääriainesten kanssa.

Sen seurauksena moni ei voi edes kuvitella ajattelevansa minkään maahanmuuttokriittisen tahon kannattamista esimerkiksi vaaleissa. Lopputuloksena maahanmuuttopolitiikkamme pysyy löyhänä ja klusterista leipänsä saavat voivat paksusti veronmaksajien kuitatessa laskun toisensa jälkeen. Tämä näkyy jo nyt: viimeisten gallupien mukaan noin 90% suomalaisista äänestysikäisistä kannatti avointa maahanmuuttopolitiikkaa ajavia puolueita, vaikka erikseen kysyttäessä kansamme enemmistö vastustaa sellaista.

Edellä linkittämässäni uutisessa kerrottiin myös, ettei poliisilla ole mitään huomautettavaa laittomien maassaolijoiden mielenosoituksesta. Se ei ole turvallisuusriski samaan tapaan kuin Suomi ensin -järjestön vastamielenosoitus. Näin siitä huolimatta, että humanitaarinen maahanmuutto kokonaisuutena lisää terrorismiriskiä, tuottaa seksuaalirikollisuutta ja lisää ihmiskauppaa.

Edelle kirjoitettu jos mikä osoittaa sen, ettei tärkeää ole vain se, miten asiat ovat, vaan myös se miltä ne näyttävät. Tämä näyttää olevan joillekin aivan liian vaikeaa ymmärtää.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Soinilaiset saavat alle puolet halla-aholaisten kannatuksesta
Puhdistus ja väkivallan uhka
Media vaikenee päivän mielenosoituksesta monikulttuurisuutta vastaan


28 kommenttia:

  1. Poliisi on puolensa valinnut poliitikkojen pakottamana. Vieläkö Espoon poliisi panttaa tietoa pitserioiden polttopulloiskujen tarkoituksesta ja tekijöiden etnisestä taustasta? Minulla on asiasta ennakkoluulo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedon panttaus sen kun jatkuu:

      "Poliisi esittää vangittavaksi kahta miestä epäiltynä Espoon pizzeriapalosta"

      https://yle.fi/uutiset/3-9694545

      "– Kaksi miestä on otettu kiinni ja nyt esitämme heitä vangittavaksi. Heidän taustoihinsa en ota kantaa tässä vaiheessa, Länsi-Uudenmaan poliisin rikoskomisario Teemu Värtinen sanoo."

      Poista
  2. Rautatientorin mielenosoittajat ovat toistuvasti korostaneet, että he toimivat väkivallattomasti. Nyt heitä kuitenkin syytetään pahoinpitelyistä. He ovat tähän saakka pyrkineet videoimaan häiriötilanteet, joten saattaa olla, että heillä on näistäkin tapauksista videot. Niiden perusteella voidaan ehkä nähdä, onko syytöksissä perää.

    Nämä mielenosoittajat eivät varmaankaan ole kaikkein järkevintä väkeä, mutta siitä huolimatta heille kuuluvat lain takaavat oikeudet. Itse he väittävät, että poliisi rikkoo perustuslakia ja vainoaa heitä. Tästä ei tietenkään voi vakuuttua katsomalla vain heidän omia videoitaan, mutta kyllä sellainenkin mahdollisuus on olemassa. Joka tapauksessa kyseessä on sangen pieni joukko, sillä hehän kykenevät kokoamaan mielenosoituksiinsa vain parikymmentä henkeä. Siihen nähden heitä kohtaan kohdistettu operaatio tuntuu ylimitoitetulta.

    Toinen professori

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ellei Suomi ensin -joukko ole syyllistynyt väkivaltaan, on sen kaikesta päätellen joku tehnyt. Ja mielikuvat ovat joka tapauksessa levinneet jo kansan pariin, eikä siitä seuraa mitään hyvää. Siksi tuon mielenosoituksen järjestäjien olisi kannattanut huolehtia siitä, ettei mielenosoituksen yhteydessä esiinny kenenkään - ei edes vastapuolen provokaattoreiden - tekemää väkivaltaa.

      Poista
    2. Tämä nyt on melko lailla arvailua, mutta poliisi ei liene ollut paikalla. Varmaankin jotkut ovat tehneet rikosilmoituksia, jolloin poliisi on toiminut niiden mukaisesti. Nämä ilmoitukset voivat olla provokaatioita tai sitten ei. Videoilta on nähty, kuinka leiriin on aiemmin hyökkälity ja Suomi ensin -väen päälle on syljeskelty ja iholle on käyty. En pitäisi ollenkaan mahdottomana, että pahoinpitelyt ovat keksittyjä tai leiriläiset ovat puolustautuneet hyökkäyksiä vastaan, mutta ei ole myöskään mahdotonta, että jonkun leiriläisen hermot ovat pettäneet. Sinänsä taitaa olla hiukan tarpeetonta spekuloida asialla, joka voi olla niin tai näin…

      Toinen professori

      Poista
  3. "USA:n korkein oikeus sallii Trumpin ajaman maahantulokiellon suurilta osin"

    https://yle.fi/uutiset/3-9690917

    Lopullinen päätös tulee lokakuussa.

    VastaaPoista
  4. On syytä epäillä, etteivät pidä paikkaansa nuo kolme pahoinpitelytapausta ym., jos monet Hesarin uutisen kommentoinnit yhtään ovat totta. Olisi ollut syljeskelyä ym. provosointia SE-leiriä kohtaan. Ja provosoijat ovat olleet ehkä tuon SE-leirin vastustajia, niitähän on! Kai siinä sitten tulistuu, ja yrittää ajaa pois häiriköijiä, siitäköhän on vain kysymys?

    Tietämykseni asiasta on vain Hesarin jutun varassa, ja itsekin lähetin kommentin kyseiseen uutiseen, vaan eipä sitä näy. Olen ilmeisesti bannissa, vaikka heidän ohjeissaan ei banneista mainita. Nyt olen sen verran monta kommenttia lähettänyt tuloksetta, että totta se taitaa olla. Yksi kommenttini aattona kai aiheutti sen, koska se katosi pian sivulta. Kumma että edes pääsi hetkeksi näkyviin, ja saikin monta "peukutusta" nopeasti. Syyllistyin siinä poistetussa kommentissani arvostelemaan valtakunnansyyttäjää nimeltä mainiten. En tiennytkään, ettei niin saa tehdä, ainakaan hesarissa!

    Mutta tuo on nyt kuitenkin ehdottoman epätasa-arvoista, että se toinen leiri saa jäädä, silkkaa mielistelyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten jo edellä kommentoin: ei olisi pitänyt provosoitua jos on provosoitu. Ei etenkään tilanteessa, jossa poliisi on pyytänyt estämään väkivallan mielenosoituksen yhteydessä.

      Poista
    2. Vielä sen verran, ettei sen toisen leirin väki ole ilmeisesti provosoitunut, mikäli on provosoitu. Sinänsä en minäkään hyväksy sitä, että laittomat maassaoleskelijat ylipäänsä saavat pitää mielenosoitustaan, eikä heitä vain läheteä kotiinsa. Mutta se on eri asia.

      Poista
  5. "Jos ja kun edellä kerrottu pitää paikkansa, eikä minulla ole syytä epäillä ettei pitäisi"

    Professorilta taitaa nyt unohtua poliittisen eliittimme pitkään harrastama valehtelu?

    Miksi Professorilla ei ole syytä epäillä poliisin väitteitä? Kuuluuko Professori kuitenkin samaan eliittiin, jota hän kritisoi? Puolen valita on tulossa, niin ikävää kun se onkaan meille suomalaisille...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika harvoin poliisi on syyllistynyt siihen, että se väittäisi väkivaltaa esiintyneen, ellei sellaista ole esiintynyt. Siksi ei ole syytä epäillä.

      Jos väitteen esittäjä olisi poliitikko, mediatoimittaja tai vaikkapa ihmisoikeusjärjestön edustaja minulla olisi syytä epäillä.

      Poista
    2. Tarvittaessa otetaan ne "mainilan laukaukset" käyttöön. Osataan sitä täälläkin. Samoin oli ne hallitustunnustelut Halla-ahon kanssa. On vitun naivia uskoa kaikkea.

      Poista
    3. Eli edelleen uskot poliisin toimivan suomalaisten etujen turvaamiseksi?

      Jos et tänään vielä herännyt, niin koita nyt petrata.

      Politisoitunut poliisi on syyllistynyt valehteluun ja tulee syylistumään siihen aina vain lisääntyvästi. Tie on avattu ja meistä tulee se Halosen toivoma (EU)DDR...

      Poista
  6. Itse asiassa olisi ollut kohtuullista poistaa molemmat leirit kaupungin keskustasta samaan aikaan. Ja lähettää turvapaikkahakemuksensa hylätyt kotimaahansa.

    VastaaPoista
  7. Tekaistut syyt. Olen seurannut Maidanin striimejä. Uskallan väittää, että aggressiot ovat kohdistuneet SE-leiriä kohtaan, myös poliisien taholta.
    "Aika harvoin poliisi on syyllistynyt siihen, että se väittäisi väkivaltaa esiintyneen, ellei sellaista ole esiintynyt. Siksi ei ole syytä epäillä."
    Proessori (!) esittää väitteen, joka ei perustu professorin hankkimiin faktoihin, vaan pelkkiin mielikuviin!!!!!!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, syyt ovat kaikella todennäköisyydellä tekaistuja. Sen mitä olen seurannut SE-leirin videoita, niin aggressiot ovat todellakin tulleet enemmän vastapuolelta. Leirille on tullut häiriköimään ja riehumaankin sen vastustajia, ja sitten leiriläiset ovat jossain tapauksissa suorittaneet kansalaiskiinnioton ja kutsuneet poliisin paikalle.

      Todellinen syy leirin purkamiselle on todennäköisesti se, että poliiseille on tullut ylemmältä taholta käsky poistaa leiri, eli syyt ovat poliittiset.

      Poista
    2. Käsky tullut ylimmältä taholta.
      Taitaa olla ongelmia luvassa. Suvakkiresut olivat näyttävästi esillä Suomen lahjomattomien puhtaanapitolaitoksen haalarisankarien näyttäessä voimansa. Suomen kannattajat narskuttelevat vielä vain hampaitaan.

      Poista
  8. Olen samaa mieltä, että syyt ovat tekaistuja, mikä on huolestuttavaa. "Laittomien" leiri sen sijaan saa rauhassa jatkaa mielenosoittamistaan. Professori suhtautuu kovin luottavaisesti poliisin sanomisiin...

    VastaaPoista
  9. Anneli Auerin ja Jari Aarnion jutut ovat hieman vaikuttaneet poliisin uskottavuuteen. Ei se ole todellakaan erehtymätön ja osaa hämmentää todellisuutta, jos haluaa.

    Ruotsin tiellä kuljetaan hyvää vauhtia. Tosin Suomi on köyhempi maa ja rahat loppuvat nopeammin, koska ei ole omaa valuuttaa. Kannattaa varautua pahan päivän varalle, se on tulossa.

    VastaaPoista
  10. Sen verran olen asiaa seurannut, että kysymyksiä jää ilmaan. Perustuvatko syytökset väkivallasta todellisuuteen? SE on korostanut väkivallattomuuttaan, provosoijat ovat videoidenkin mukaan työntäytyneet iholle, jotta saisivat vastapuolen tönäisemään toisen pois ja pääsisivät syyttämään väkivallasta.

    Turvallisuusuhan vähättely turvapaikanhakijoiden leirin suhteen on poliisin puolelta kannanotto, ja sen korostaminen SE-leirin suhteen lähes pakkomielle. En voi käsittää, että laittomasti Suomessa oleilevilla on turvanaan poliisin hyväksyntä jatkuvalle mielenosoitukselle. Onko poliisi tehnyt virhearvion, vai toteuttaako ideologista ohjausta monikulttuurisesta Suomesta?

    Poliisin mielestä SE-mielenosoitus aiheuttaa pelkoa. Minun tuttavissani ehdottomasti enemmän pelkoa aiheuttavat nämä nuoret turvapaikanhakijamiehet. Itsekin kierrän Helsingissä asemalle Kansallisteatterin puolelta, koska en uskalla sivuuttaa turvapaikkaleiriä. Emmehän me edes tiedä, millaisia miehiä siellä on, ainakin heitä tukevat suomalaisnaiset tuntuvat lähes kaikki olevan fanaatikkoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla niin, että poliisi toteuttaa "ideologista ohjausta monikulttuurisesta Suomesta", ylempien tahojen käskystä. En usko poliisin tehneen virhearviota.

      Poista
  11. Olen seurannut Suomi Maidanin videoklippejä paljon. Niistä saa näkyviin yksityiskohtia, joista ei puhuta sen paremmn ISILHSYLE tai somessa. Ne muruset liitettynä blogien kuninkuusluokkaan tuottaa sen totuuden, johon uskon Suomen matupolitiikasta Tsadin Rautatieaseman tapahtumien osalta. Poliisiin en ole koskaan luottanut.

    VastaaPoista
  12. Neuvostoliitto-mallin mukaan rakennetun EU-diktatuurin poliisivaltio-terroria!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heitetään ilmoille perätön väite, muka uhka. Ja sitten isketään kovalla poliisivoimalla. Vanha temppu, jota on käytetty paljolti ei-oikeusvaltioissa. Kyllähän tuo pitäisi tajuta, jos on kyky ajatella analyyttiseti.

      Poista
  13. Pari klippiä, joiden perusteella voi funtsia valtaeliitin ja sen alaisen turvallisuudesta huolehtivan joukkion asemoitumisen.

    http://mvlehti.net/2016/09/27/tekopyhyyden-esiinmarssi-poliittinen-eliitti-vakivalta-ja-aariliikkeet/

    http://static.mvlehti.net/uploads/2016/09/Peli-seis-MM-kk.jpg

    http://www.breitbart.com/london/2017/06/27/saxony-court-investigating-pro-migrant-ngo-for-people-smuggling/

    http://www.breitbart.com/london/2017/06/27/italy-overwhelmed-as-13500-african-migrants-arrive-in-past-two-days/

    VastaaPoista
  14. Ja pari lisää...
    https://yle.fi/uutiset/3-9693210
    http://mvlehti.net/2017/06/27/raakalaispoliiisit-hyokkasivat-kansalaisten-kimppuun-katso-video/

    VastaaPoista
  15. Yle 28.6.17:

    "Mitä tapahtuu, jos vastustaa pakkopalautusta? Poliisi ottaa usein säilöön – jopa kuukausiksi"

    https://yle.fi/uutiset/3-9694157

    "Helsingin poliisi suorittaa saatettuja palautuksia, eli kansankielellä pakkopalautuksia päivittäin. Irakiin pakkopalautuksia tehdään Pietilän mukaan joka viikko."

    Johtopäätös on, että poliisi voisi priorisoida Rautatien torin porukat poistettavaksi mutta piruuttaankin pitää ne siellä ärsyttämässä kantaväestöä.

    VastaaPoista
  16. Rautatientorin viime päivien mielenilmaustapahtumat näyttävät aktivoineen somea.
    Katsokaa uusin mv-lehti ja etenkin siinä olevat videostriimit. Jos ei aatteellisista tai muista syistä pysty/halua lukea lehden tekstejä, voi luoda oman mielikuvan videoiden perusteella. Huomionarvoista on, että striimien katsojamäärät sekä juttujen kommenttien määrä näyttäisivät olevan nousussa. Johtopäätöksiä?

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!