keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Brysselissä räjähti, mutta Petteri Orpo kaipaa Suomeen lisää pakolaisia

Tämän aamun uutisessa kerrottiin, että Brysselissä on ammuttu räjähdevyötä kantanut mies, jonka epäillään räjäyttäneen kaupungin keskusrautatieasemalla pommin ja ylistäneen sitä ennen arabiaksi Jumalan suuruutta. Räjähdyksessä ei ilmeisesti kuollut muita.

Maanantainen Pariisi puolestaan koki autoiluhyökkäyksen, jonka rynnäkkökivääriä mukanaan kuljettanut tekijä kuoli, mutta jätti jälkeensä kirjeen, jossa vannoi uskollisuutta ISIS-järjestölle. Tämäkään neitsyiden pariin pyrkinyt Adam Djaziri, 31, ei onnistunut tappamaan muita ihmisiä.

Mielenkiintoisena nyanssina uutisoitiin myös, että Pariisin iskun tekijä oli ollut poliisin terroristitarkkailulistalla, mutta siitä huolimatta hänellä oli aseenkantolupa ja yhdeksän laillista asetta, muun muassa rynnäkkökivääri. Hän oli saanut luvat liittymällä ampumaseuraan. Mielestäni aikamoista sinisilmäisyyttä ranskalaisilta.

* * *

Saimme Suomeen äskettäin uuden puolueen: se on nimeltään Sininen Tulevaisuus. Puolue syntyi hallitusvastuuseen ja pelasti Suomen hallituskriisiltä mitä ilmeisimmin myöntymällä moniin hallituskumppaneidensa linjauksiin.

Yksi mielenkiintoisimmista seikoista on Perussuomalaisista irronneen uuden puolueen maahanmuuttopolitiikka. Siitä saimme esimakua eilen, kun Petteri Orpo (kok) ehdotti maamme pakolaiskiintiön nostamista, koska spontaanien tulijoiden määrä on pudonnut (tämän vuoden tammi-toukokuussa turvapaikkaa on hakenut 4756 henkilöä).

Simon Elo (st) kuitenkin linjasi, että "pakolaiskiintiö ei nouse ja turvapaikanhakijoiden EU-siirrot perustuvat vapaaehtoisuuteen". Puheet eivät siis ole ranskalaisen sinisilmäisiä vaan pikemminkin nuivia.

Jatkossa on kuitenkin vielä seurattava kuinka Suomen pakolaiskiintiölle käy Sipilän hallituksen lopputaipaleella, ennen kuin voimme tehdä lopullisia päätelmiä Sinisen Tulevaisuuden maahanmuuttopolitiikan käytännön linjasta. Toivottavasti Elon nuivat puheet pitävät myös hallituskumppaneiden linjausten paineessa.

Kokoomuksen osalta maahanmuuttopolitiikan linjaukset ovat selvät. Petteri Orpon mukaan hänen ehdottamansa kiintiöpakolaisten määrä (1050 henkeä) ei ole päätä huimaava, mutta hänestä kiintiön nostaminen olisi ele ja ihmisyyden puolesta tehty teko, jolla toimittaisiin oikeaan suuntaan. Hän myös kiisti, että ehdotus olisi mikään testi uudelle hallituskumppanille.

Orpon mukaan ehdotus pakolaiskiintiön nostamisesta "on Kokoomuksen mielipide". Se on selvää puhetta, jonka soisi leviävän myös äänestäjien tietoisuuteen. Etenkin silloin, kun Brysselissä pommit räjähtelevät, Pariisissa autot törmäilevät ja Helsingissä siirrellään betoniporsaita.

Kuten kahdessa edellisessä kirjoituksessani (tässä ja tässä) olen todennut, tällaiset tapahtumat eivät ole vahinkoja, vaan harjoitetun maahanmuuttopolitiikan loogisia seurauksia. Siis sellaisen politiikan, jonka Petteri Orpo painotti olevan "Kokoomuksen mielipide".

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kiitos siitä, ettei Suomi ole enää lintukoto
Lontoossa pakettiauto niitti muslimeita
Minkälaiseen yhteiskuntaan Petteri Orpo meitä johtaa?

20 kommenttia:

  1. Asiaan heikosti liittyen

    "Tuplavedätys" - folio liittyen hallituskriisiin:

    Kehittelin aamulla autonratissa teorian jossa:
    - Orpoa ja Sipilää on vedätetty, ja kansaa tuplavedätetty, sillä
    - Kun alkoi vaikuttaa siltä että Halla-aho tulee voittamaan, "vuodetaan" PS:n Plan-B lehdistölle ja tätä kautta Sipilälle ja Orpolle muhimaan takaraivoon
    - Kun sitten selvisi että Orpo ei hyväksy H-a:a jatkamaan hallituksessa, sopivasti "törmätään" Orpoon ja esitetään "loikkaussuunnitelma" (Plan-B)
    - Sipilä nielaisee syötin, ja peruu hallituksen hajoittamisen
    - Täten perussuomalainen arvomaailma jää sittenkin hallitukseen, ja meitä kaikkia on vedetty nenästä

    Tämä kaikki on pitänyt esittää niin vakuuttavasti, ettei kukaan tulisi epäilemään tuplavedätystä. Jos folio pitäisi paikkansa, niin Simon Elon pitäisi saada Oscar "näyttelemisestään". Elon ensimmäinen lausunto hallituksen toiminnasta voisi viitata folioon...

    Nyt Sipilä/Orpo eivät enää tohdi hajoittaa hallitusta, jos tajuaisivat vedätyksen. Tässä on tietysti riski että kahden "perussuomalaisen" puolueen kannatuksen summa 2019 on pienempi kuin 2015 vaaleissa, johtuen kansalaisten vihasta Sinisten puoluetta kohtaan...

    Setarkos

    VastaaPoista
  2. Onkohan kyse hommasta jossa kaveria vähän jelpataan? Orpo "vaatii" pakolaiskiintiön suurentamista ja Elon sekä Terhon "annetaan" sitä vastustaa. Näin he pääsevät näyttelemään itsenäistä roolia hallituksessa. hh

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osuit oikeaan varsinkin nyt kun alkoholilaissa Soinilaiset antoivat taas periksi ja sallitaan omantunnon äänestys.

      Poista
    2. Mitä ilmeisemmin juuri tästä on kyse. Hämäysliike!

      Poista
  3. Eivätkö pakolaiskiintiöiden puitteissa olevat ole haettuja pakolaisleireiltä tai muuten oikeasti todennetun turvapaikan tarpeessa?
    Tällaisia oikeita pakolaisia voisi mielelläänkin ottaa lisää, jos vastineeksi voisi käännyttää Euroopan halki matkailleet "spontaanit turvapaikanhakijat" tehokkaammin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terroristi on usein toisen polven maahanmuuttaja. Ehdotuksesi ei siis ole ratkaisu nykyisiin terroritekoihin. Teoista päästään vain palauttamalla kaikki riskiryhmän jäsenet.

      Poista
    2. Jatkuva terrori vähenee vasta kun rahoituskanavat terroristiryhmille tukitaan ja länsimaat sekä Venäjä ja Kiina lopettavat aseiden myynnin näille uskontoa hyväksi käyttäville ryhmille.
      Tämän jälkeen olisi toivoa pakolaisryhmien synnyn vähenemisestä.

      Poista
    3. Olet Antti oikeassa. Jos vielä huomioitaisiin mahdolliset kristityt sieltä joukosta. Heidän olemassa oloansa harvoin muistetaan. hh

      Poista
  4. Sininen tulevaisuus on punainen tulevaisuus.Verenpunainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen tulevaisuus on jäätävä, siis Jäätävan Sininen.

      Poista
  5. Soini voisi nyt käyttää "vaikutusvaltaansa" ja muslimien sijaan ottaa kristittyjä turvapaikanhakijoita jos jotain otetaan?
    En silti kannata pakolaismäärän kasvattamista.
    Myös Eurooppaministeri Terho antakoon ilmoituksen päättävissä pöydissä, että muutkin Euroopan maat keskittyisivät kristittyjen auttamiseen.
    Lisättäisiin Euroopan turvallisuutta!

    "Kristityt joutuivat yhä pahempaan pulaan Lähi-idässä − osa yhteisöistä vaarassa jopa kadota"
    https://yle.fi/uutiset/3-9649879

    Viranomaisten ilmoitusten mukaan Suomestakin on lähtenyt Isis:n joukkoihin taistelijoita ja nyt heitä odotellaan takaisin.
    Osa on ilmeisesti tullutkin kun puhutaan seurattavista henkilöistä. Järjen köyhyyttä ottaa taistelijoita takaisin!
    Ja millä perusteella? Ovatko he niitä Orpon lisäpakolaisia?

    Jopa Yle tajuaa totuuden islamisteista:

    "Terroristijärjestö Isis käyttää herkkää tilannetta lietsoakseen vihaa väestöryhmien välille. Juuri Isis on ilmoittanut tehneensä suurimman osan isoista iskuista, joita kopteihin on kohdistunut viime kuukausina.
    Se pyrkii aiheuttamaan epävakautta lietsomalla ihmiset toisiaan vastaan."

    Olemme kaikki tietoisia Euroopan ja Ruotsin tapahtumien johdosta miten julmiin tekoihin islamia tunnustavat ihmiset pystyvät,
    ei ainakaan heitä tulisi ottaa pakolaisiksi yhtään enempää vaikka Orpo niin haluaakin.

    Jopa Supossa on järjen valoa vilkahtamassa:
    "Merkittävimmän terrorismin uhkan Suomessa muodostavat edelleen yksittäiset toimijat tai pienryhmät, jotka saavat motivaationsa radikaali-islamistisesta propagandasta tai terroristijärjestöjen kehotuksista."
    http://www.supo.fi/terrorismintorjunta/terrorismin_uhka-arvio

    Erittäin hyvä analyysi Suomen tilanteesta:

    http://aripesonen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/238990-miksi-uhkataso-on-vain-kohonnut-kun-temppeliaukiolle-kohdistuu-terroriuhka?ref=karuselli

    VastaaPoista
  6. Uusi vihreä päällikkö (Istuva Touko) varmaan kertoo Jyväskyläläisille miten ihanaa on monikulttuurisuus kun sen mukana saamme terroristit ja kaiken muun ihanuuden.

    "Jyväskylä varautuu terrorismiin – kävelykadulle hidasteita ennen MM-rallia"
    "Taustalla on Suojelupoliisin viime viikolla antama uhka-arvio kohonneesta terroriuhkasta Suomessa. Jyväskylässä poliisi ja pelastuslaitos esittivät voimakkaan toiveen kaupungille hidasteiden rakentamisesta."

    https://yle.fi/uutiset/3-9682869

    Ja kaikki tämä nykyinen touhu vain siksi, että otamme vapaaehtoisesti "turvapaikanhakijoita" vuodesta toiseen!

    Kansalaiset, nyt viisaat päät yhteen, miten lopetamme tämän hulluuden?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äänestämällä. Tosin toistaiseksi suomalaiset ovat äänestäneet lähes yksimielisesti ääriliberaalin maahanmuuton puolesta.

      Poista
    2. Äänestäminen on ainoa laillinen keino. Silti, jos katsoo miten asiat ovat edenneet Ruotsissa niin meillä pitäisi olla liki miljoona ihmistä vieraista kulttuureista ennen kuin seuraukset olisivat riittävän kovat vaaleissa. Riittääkö suomalaisten sitkeys sinne asti? hh

      Poista
    3. Nythän tässä on äänestetty Peruspettureita ja kuinka kävi?
      Heihin toivonsa laittaneita äänestäjiä pidetään ihan pilkkana.
      Samalla Hgin torilla olevat retkeläiset nauravat paskasta naurua suomalaisille - vellihousujen touhua.

      Poista
    4. Kuten kirjoituksestani ilmenee, niin kyllä he ainakin nyt torppasivat Orpon haaveet pakolaiskiintiöiden kasvattamisesta. Toivottavasti myös jatkossa.

      Ilman mainitsemaasi äänestämistä pakolaiskiintiö olisi luultavasti aivan oleellisesti suurempi kuin nykyisin. Ehkä jopa useita tuhansia.

      Poista
  7. Brysselin lihapatojen äärelle politrukiksi tähtäävän PettUri Orpon "ihmisyys" ei ulotu kantasuomalaisiin vähäosaisiin, jotka joutuvat jatkuvasti esim. leipäjonoissa seisomaan.

    Kaikille uusille sekä "pakolaisille" että pakolaisille maksettava maailman korkeimpiin kuuluva sosiaaliturva rahoitetaan käytännössä paisuttamalla kriittisenä pidetyn 60% rajan bruttokansantuotteesta ylittänyttä valtionvelkaamme, melkein kaikki KOROLLISTA ULKOMAANVELKAA. Velan vuotuinen kasvattaminen on ollut luokkaa 4-5 miljardia euroa.

    Tämä häikäilemättömästi vain omaa ja nykyisen johtavan suomentuho-puolueensa (ENTISEN KANSALLISEN) Kokoomuksen etua ajava valehteleva psykopaatti tietää hyvin , että hän tietoisesti edistämällä EU-diktatuurin Kalergi-suunnitelman toteutusta ajaa mm. Suomea jo esim. Saksassa vallitsevaan tilaan, josta kerrtotaan esim. seuraavassa artikkelissa:

    "Saksan poliisi voimaton Lähi-idän taustaisten islamistirikollisjengien kanssa: "Viidakon laki"
    Tuomioistuimet antavat tuomioita, jotka perustuvat virheelliseen monikulttuurisuuden ymmärtämiseen ja rasistiksi leimautumisen pelkoon...", http://beta.oikeamedia.com/o1-23624

    Ranskassa on jo myös vastaava tilanne ja Ruotsissa vielä pahempi.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. PettUri Orpo entisenä sisäministerinä tietää varmasti varsin hyvin seuraavan Mvlehden artikkelissa esilletuodun:

      "“Suomi on ainoa pohjoismaa, jossa spontaanien turvapaikanhakijoiden määrä ei ole laskenut vuoden 2015 vyöryä edeltävälle tasolle. Suomi on ainoa pohjoismaa, joka osallistuu täysimittaisesti turvapaikanhakijoiden sisäisiin siirtoihin Italiasta ja Kreikasta.

      Muista pohjoismaista Tanska on lopettanut kiintiöpakolaisten vastaanottamisen kokonaan spontaanien tulijoiden suuren määrän vuoksi. Kuitenkin Tanskaan tuli sekä vuonna 2015 että sen jälkeen vähemmän spontaaneja hakijoita kuin Suomeen.

      Suomi on myös ainoa pohjoismaa, joka myöntää kansainvälistä suojelua neljäksi vuodeksi kerrallaan. Jopa Ruotsi myöntää toissijaista suojelua vuodeksi kerrallaan. Lisäksi Suomi on ottanut käyttöön vähemmän EU-direktiivin sallimia perheenyhdistämisen ehtoja kuin muut pohjoismaat.

      Ei ole yllättävää, että myös viime vuonna 6000 turvapaikkashoppailijaa käveli muiden pohjoismaiden läpi Suomeen.

      "Vastuullinen" linja näyttää jatkuvan.”

      Ks. http://mvlehti.net/2017/06/20/jussi-halla-aho-tarjoaa-faktoja-pakolaiskiimaiselle-petteri-orpolle/

      Mainittakoon, että kokoomukselainen, tällä hetkellä Brysselin politrukki Katainenkin Urpilaisen avustamana "VASTUULLISESTI" repäisi pelastuspaketin suomalaisten selkänahasta konkurssikypsäksi tietämäänsä Kreikkaa rahoittaneiden ulkomaisten pankkigangstereiden keinotteluvoitoille.

      Poista
  8. Hei Helsinkiläiset! Pitääkö huhu paikkansa, että torin "sotapakolaisten" mielenosoitusleiri on muuttunut camping-alueeksi?

    Vai onko se nykyisin uuden suomalaisen vientituotteen mainos?

    "Risikko: uusi työryhmä selvittämään kriisinhallinnasta suomalaista vientituotetta"

    https://yle.fi/uutiset/3-9682677

    Voi sitä Järjen Valon määrää mikä kokoomuksessa nyt loistaa!

    VastaaPoista
  9. Porvoon kaupunginhallitus päätti maanantaina maksaa laittomasti Suomessa olevien sote- ja koulutuskulut. Sitä kautta varmaan pujahdetaan myös erikoissairaanhoidon palveluihin, jos tarvis tulee. Ja tuleehan se.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!