tiistai 13. kesäkuuta 2017

Leena Malkki kertoi terrorismin syistä

Tutkija Leena Malkki piirsi kuvan terroristien motivaatiotekijöistä. Hänen mukaansa kyse ei ole varsinaisesta mielenterveysongelmasta (vaikka terroristi on IMHO mielenvikainen), muusta luonteenpiirteestä, yhteiskunnallisista epäkohdista, eriarvoisuudesta, köyhyydestä tai syrjäytymisestä.

Lähelle aletaan päästä kun puhutaan vääryyden ja epäoikeudenmukaisuuden kokemuksista. Ei kuitenkaan henkilöön kohdistuvasta kokemuksesta kuten rasismista tai turvapaikan haaveeksi jäämisestä, vaan maailmankatsomukseen liittyvästä utopiasta.

Leena Malkin mukaan terroristin "toiminnassa pitää olla kertomus, joka antaa asioille merkityksen ja väkivallalle oikeutuksen. Sellaisen salafijihadistinen ajattelu tarjoaa. Se on ilman muuta välttämätön osa ilmiötä."

Salafismijihadismissa on kyse pyhästä sodasta, jossa tavoitellaan paluuta alkuperäiseksi katsottuun islamiin. Suuressa kehyskertomuksessa länsi on sodassa muslimeja vastaan, joten terroristin elämälle löytyy kunniakas merkitys siihen osallistumisesta.

Tämän jälkeen me tiedämme, mistä terrorismi juontaa - uskonnollisesta haaveilusta. Mutta selittääkö Malkin teoria sitä terrorismia, jota esiintyy runsain mitoin islamilaisessa maailmassa? Tai aikanaan yleistä Baskien ETA:n tai Pohjois-Irlannin IRA:n terrorismia?

Ehkäpä islamilaisten maiden terrorismi syntyy siitä, ettei vallitseva islamin tulkinta ole terroristin mielestä puhdasta ja alkuperäistä. Baskien tai IRA:n terrorismia ei kuitenkaan selitä lännen ja muslimien sota, vaan niiden tapauksessa jihadistinen kehystarina oli korvautunut sosialistiseen vallankumoukseen sekoittuneella kansallisella kiihkolla ja Pohjois-Irlannissa lisäksi katolisella fundamentalismilla. Hyviä kehystarinoita nekin.

Kirjoitin jokin aika sitten siitä, kuinka äärivasemmisto ja islam ovat kuin kaksi marjaa. Tämänkin kirjoituksen valossa asia näyttää olevan juuri niin: molempiin liittyy muita aatteita korkeammaksi kuviteltu tavoite, jonka varassa osa niiden seuraajista on valmiita ääritekoihin.

Samassa kirjoituksessa, jossa Leena Malkki esitti näkemyksensä puhuttiin myös terrorismin torjunnasta. Sen mukaan on mahdotonta ennustaa kenestä tulee terroristi. Siten terrorismin torjuminen ei ole yksinkertaista.

Jutussa tarjottiin keinoiksi osallisuuden tarjoamista maahanmuuttajille sekä luottamuksen kasvattamista poliisiin. Tehokkaimmaksi terrorismin torjuntakeinoksi ehdotettiin ulospääsyn tarjoamista niille, jotka haluavat irtautua jihadismista.

Näkemys on outo. Onhan selvää, että vielä kohtuullisen pienen muslimiväestön Suomessa jihadismiterrorismi voitaisiin ehkäistä luultavasti kokonaan lopettamalla muslimien joukkomaahanmuutto Suomeen. Lisäksi tänne saapuneiden muslimien oman kulttuuriperinnön vaihtaminen sekulaariin länsimaiseen ajatteluun mitä todennäköisimmin vähentäisi terrorismiin johtavan suuren kehyskertomuksen houkuttelevuutta.

Näitä keinoja ei Suomessa kuitenkaan haluta käyttää ilmeisesti syistä, jotka pääministeri Juha Sipilä (kepu) ja puheenjohtaja Petteri Orpo (kok) eilen nostivat esiin. Siis jonkinlaisista yleishumanistisista arvoista, jotka eivät salli tosiasioiden tunnustamista esimerkiksi maahanmuuttokysymyksissä. Ne ovat myös arvoja, joiden varassa Suomea mitä todennäköisimmin luotsataan seuraavan kahden vuoden ajan kohti tulevaisuutta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

16 kommenttia:

  1. Julkaisin allaolevan "avoimen kirjeen" Kokoomuksen verkkolehdessä. Saas nähdä kauanko se on siellä.

    Avoin kirje kokoomusnuorille,Teille moraalisesti ylivertaisille kodin, uskonnon ja isänmaan toivoille,

    Nyt kun vihapuhe ja "vihainen puhe" on saatu karsittua Suomesta suomalaisilta, minulla olisi vielä yksi pyyntö tai oikeastaan kaksi.

    Jos voisitte pyytää poistamaan kirjanjulkaisijalta & netti Koraanista (ja Vanhasta Testamentista) kaikki vihapuhe koskien esimerkiksi "ateistin tai vääräuskoisen tappamisesta tavattaessa". Ettei tarvitsi olla huolissaan 15 -vuotiaiden muslimien mahdollisesta radikalisoitumisesta.

    Ja jos voisitte pyytää kirjoittajia myös katumaan noita löytämiänne vihalauseita em kirjoista.

    Ai niin, Muhammed on kuollut 1600 -vuotta sitten, ja toiseksi ne lauseet ovat itseasiassa suoraan Jumalan lauseita, joten taitaa olla mahdotonta.

    Toivoo,
    Henkensä (ei sielunsa koska sielua eläimillä ei ole tieteen mukaan)
    puolesta pelkäävä ateisti jo 35 -vuoden ajan

    P.S. Niin A. Hitlerin kirja "Mein Kampf" kiellettiin nopeasti jo toisen maailmasodan jälkeen, mutta Koraani senkun levittää rauhan sanomaansa.

    VastaaPoista
  2. http://ryppyjareika.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. Sipilän ja Orpon "yleishumanistiset arvot".

    Nauraako vai itkeäkö? Nämä kaksi ammattivalehtelijaa ja kivikovaa psykopaattia, jotka ovat vannoneet ministerinvalan Suomen kansalle ja kuitenkin maanpettureina ajavat ensisijaisesti vieraan sortovallan, Euroopan Unionin asiaa sen lakeijoina. He ovat menossa EU:n, tämän jo natsien suunnitteleman monsterin diktatuurin-kiristämisneuvotteluihin, puhuen kaunistelevasti ja kansaa huijavasti 'integraation syventämisestä' - jolla Suomelta viedään jäljellä oleva vähäinenkin määräysvalta omiin asioihinsaa ja pannaan suomalaisetkin veronmaksajat maksamaan eteläisten EU-maiden valtavia velkoja.

    He ovat mukana toteuttamassa EU-diktatuurin Kalergi-suunnitelmaa kanta-eurooppalaisten kuten suomalaisten korvaamiseksi diktatuuriin helpommin alistettavalla negroidisella sekarodulla, ks. esim. http://mvlehti.net/2015/08/26/lukija-eun-isa-kreivi-richard-coudenhove-kalergi/
    ja "The Barcelona - Euro Mediterranean - EU's dirty secret", http://balder.org/avisartikler/Barcelona-Declaration-Euro-Mediterranean-English-Version-2009.php

    Siksi he EU-diktatuurin poliisivaltio-lakeja toteuttaen käyvät sotaa mm. 200 nettipoliisin voimin niitä kantasuomalaisia vastaan, jotka koettavat puolustaa laillisia oikeuksiaan vieraita maahantunkeutujia vastaan. Näitä matuja PettUri Orpo jo pelkästään syksyllä 2015 otti kymmenin tuhansin avosylin vastaan, vaikka olisi Dublinin sopimuksen perusteella tämän etupäässä nuorista miehistä koostuneen joukon voinut välittömästi käännyttää takaisin turvalliseen maahan Ruotsiin.

    VastaaPoista
  4. Sipilän ja Orpon "yleishumanistiset arvot".

    Orpo:
    Vaimo tekee sitä rahasta 'yksintulleiden pakolaislasten' kanssa.
    - siis rahastaa kansaa toimimalla lakimiehenä/-naisena turhanpaikanhakijoille

    Sipilä:
    Lupasi kotinsa lihaksikkaille 'yksintulleille pakolaislapsille (17-vuotiaille)'.
    - mutta perui lupauksensa, syytä peruutukseen ei tiedossa

    :D

    VastaaPoista
  5. On se syy sippilän talolupauksen peruutukselle tiedossa vaikka sitä ei julkisuuteen ole kerrottu. Syy on sen koulutytön raiskaus Kempeleessä, aivan sippilän naapurissa. Pahat kielet kerovat, että kyseessä olisi ollut jopa sippilän sukulainen, ainakin uskonveljen lapsi. Näin kerrotaan, en tiedä pitääkö paikkansa, kun en ollut jalkaa pitelemässä.
    Huru-ukko

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin minäkin olen asian ymmärtänyt. Tapaus ei kuitenkaan näyttäisi tehneen Sipilästä erityisen maahanmuttokriittistä, vaan pikemminkin nimbyläisen.

      Poista
  6. YLE tänään:

    Ihmisiä kuolee nälkään Etelä-Sudanissa: "Toivottavasti suomalaiset eivät väsy tukemaan"
    https://yle.fi/uutiset/3-9657106

    "Münchenissa Saksassa on sattunut tänään aamulla ampumatapaus. Poliisi kertoo useiden ihmisten haavoittuneen."
    Poliisin uskomus ettei ole terrorismia.
    https://yle.fi/uutiset/3-9666299

    "Tukholmassa poliisioperaatio: Kuorma-auto törmäili autoihin Södermalmilla"
    Aftonbladetin mukaan kuorma-auto olisi ensin ajanut yksisuuntaisella Blekingegatan-kadulla väärään suuntaan.
    Ajoneuvo törmäsi lehden mukaan useisiin autoihin. Aftonbladetin mukaan poliisin pommiryhmä on aikeissa tutkia paikan.
    https://yle.fi/uutiset/3-9666265

    Eilen Suomi muuttui - maailma ei!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen Suomi oli täynnä arvoja -
      tänään se on Uusi vaihtoehto

      https://yle.fi/uutiset/3-9666816

      Jäljelle jää kysymys miten Suomessa ehkäistään terrorismia?

      Poista
    2. Tavallaan; toivotaan hurjan hartaasti ja hekä rukoillaankin, ettei terroristi-iskua vain tulisi.

      Koska kaikki asianosaiset kuitenkin varsin hyvin tietävät sen olevan vain ajan kysymys, on maassamme jo useamman vuoden ajan varauduttu siihen syyllistämällä suomalaisia hyvissä ajoin etukäteen.

      Tuon tuostakin olemme saaneet kuulla islamilaisten maahantunkeutujien toistuvien väkivallantekojen kantasuomalaisia kohtaan olevan suora ja väistämätön seuraus suomalaisten hirvittävästä rasismista viattomia pikku muslimiparkoja kohtaan.

      Terroristi-iskun tapahduttua onkin odotettavissa lähinnä poliittisen, hallinnollisen ja mediaeliittimme raivokasta hyökkäilyä kansallismielisiä kohtaan, jotka rasismillaan pakottivat pikku muslimiraukat tällaiseen hätähuutoon ihmisyytensä puolesta.

      Poista
  7. Vielä ennen perussuomalaisten puoluekokousta Soini kirjoitti kotisivuillaan, että ajatus hänen loikaamisestaan on järjetön.
    Hallintarekisterilaista Soini kirjoitti aikoinaan plokissaan että ei tule!

    Enää ei voi puhua takinkääntämisestä vaan kyseessä on äänestäjien pettäjä eli PETTURI

    Ihmiset joiden sanaan ei voi luottaa, ovat Suomen Uusi vaihtoehto vahvistettuna kepulilla ja toisella petturilla.

    PS. Tiedättekö missä on Dublin-sopimuksen hautapaikka?

    VastaaPoista
  8. Professori kirjoitti:

    "Lisäksi tänne saapuneiden muslimien oman kulttuuriperinnön vaihtaminen sekulaariin länsimaiseen ajatteluun mitä todennäköisimmin vähentäisi terrorismiin johtavan suuren kehyskertomuksen houkuttelevuutta."

    Norjassa ainakin yritetään - entä Suomessa?

    "Norja määräämässä huntukiellon kouluihin: ”Eivät kuulu Norjaan”

    https://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/223101-norja-maaraamassa-huntukiellon-kouluihin-eivat-kuulu-norjaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, uutinen taisi olla aamulla myös HS:ssä. Norjassa ollaan sen verran syvemmällä ongelmissa, että "jotain tarttis tehrä".

      Poista
  9. Lystikästä: "Soinin loikkariryhmä jää ilman puoluetukia – oma laki puri omaan nilkkaan
    Soinin seteliselkärankaan tuli skolioosi ja hillotolppa vietiin kuin tikkari lapselta.

    Kaksikymmentä perussuomalaisten kansanedustajaa on tänään ilmoittanut perustavansa uuden eduskuntaryhmän, jonka tavoitteena on jatkaa hallituksessa.
    Timo Soinin johtamat loikkarit eivät kuitenkaan tule saamaan mukaansa puoluetukia. Uusi eduskuntaryhmä joutuu kitkuttelemaan pelkällä kanslia-avustuksella, joka on hyvin pieni.

    Kansanedustajien määrän mukaan laskettu puoluetuki maksetaan jatkossakin samansuuruisena Jussi Halla-ahon johtamalle PS-puolueelle. Kyse on isoista rahoista: perussuomalaiset saavat puoluetukea 5,6 miljoonaa euroa vuodessa. Nyt koko potti jää Halla-ahon käyttöön...", koko artikkeli: http://mvlehti.net/2017/06/13/soinin-loikkariryhma-jaa-ilman-puoluetukia-oma-laki-puri-omaan-nilkkaan/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perussuomalaisten tukisäätiö on kuitenkin vahvasti Vistbackan ja Soinin käsissä. Rahojen irrottaminen uudelle ryhmälle saattaa edellyttää kuitenkin sääntömuutosta, johon kuluu jonkin verran aikaa.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!