sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Donald Trump feministien hampaissa

Donald Trump otti viime viikolla vastaan Yhdysvaltojen presidentin viran. Samalla hänen vastustajansa aktivoituivat osoittamaan mieltään.

Ainakin itselleni hieman yllättäen nähtiin heti aluksi kuinka amerikkalainen vasemmisto ryhtyi terrorisoimaan ympäristöään. Ainakin talojen ikkunoita särjettiin ja autoja poltettiin. Tapahtunut kertoo siitä kuinka vaikeaa joillekin näyttää olevan vaikea hyväksyä demokratiaa.

Seuraavassa vaiheessa nähtiin Trumpin sovinististen kommenttien nostattama feministinen mielenosoitus. Sitä varten Washingtonissa järjestettyyn tapahtumaan saapui median mukaan jopa puoli miljoonaa ihmistä. Ja saman verran Los Angelesiin. Voimannäyttö oli siis kiistaton.

Tällä feministimarssilla ihmiset halusivat Helsingin Sanomien mukaan muistuttaa presidenttiä naisten ja vähemmistöjen oikeuksista, ilmastonmuutoksen uhasta ja aseiden vaaroista. Jutussa haastateltu amerikansuomalainen Tiina Itämeri osoitti, ettei hyväksy tai ainakaan ymmärrä Yhdysvaltain liittovaltioluonnetta: "Trumpin pitäisi muistaa, että hän sai vaaleissa vähemmän ääniä kuin Hillary Clinton".

Hän nosti esille myös näkemyksensä, että "naisella pitää olla oikeus päättää omasta kehostaan ja saada samaa palkkaa kuin mies". Olen samaa mieltä, mutta sillä tarkennuksella, että palkan osalta pitäisi vaatimukseen lisätä sanat "samasta työsuorituksesta".

Feministimarssille osallistuneen miehen mukaan Trumpin valinnan taustalla oli se, että demokraatit unohtivat ihmisten taloudellisen ahdingon ja puhuivat liikaa identiteettikysymyksistä. Hänen näkemyksensä lienee oikean suuntainen.

Tarkoitan sitä, että poliittisen vasemmiston hellimät ihmisoikeuskysymykset ovat aina alisteisia sille tärkeimmälle ihmisoikeuskysymykselle eli välittömän toimeentulon varmistamiselle sekä sen kautta oman ja muiden kunnioituksen saavuttaminen omalla tekemisellä.

Näiden asioiden merkityksestä kertoo esimerkiksi Etelä-Pohjanmaan puukkojunkkarien historia. Sen taustalla oli taloudellisen minimiturvan saavuttamisesta seurannut väestönkasvu, joka esti agraariyhteiskunnassa ylöspäin suuntautuvan yhteiskunnallisen urakierron tai edes syntymässä saadun aseman pitämisen. Kunnioituksen hankkimisen ainoaksi tieksi jäi rikollinen toiminta.

Trumpia vastaan suunnatut mielenosoitukset levisivät ympäri maailmaa. Teemat vaihtelivat maittain, eikä aina pitäydytty pelkästään presidentin arvostelussa.

Suomessakin Trumpia kokoontui vastustamaan satojen ihmisten joukko. Osa tapahtuman osallistujista saapui paikalle vastustaakseen Yhdysvaltain uutta presidenttiä, mutta tilaisuudessa oli kyse myös naisten oikeuksien, ympäristöasioiden ja siirtolaisten oikeuksien puolustamisesta.

Pyydän arvoisaa lukijaani huomaamaan, että edellisessä virkkeessä ovat sekä naisten oikeudet, että siirtolaisten oikeuksien puolustaminen. Siirtolaisilla tarkoitettaneen turvapaikanhakijoita, joista suurin osa saapuu naista oleellisesti Trumpia vähemmän kunnioittavista kulttuureista.

Naisten oikeuksien ja siirtolaisten oikeuksien yhteen liittäminen viestii vahvasti siitä, että marssijoilta olisi jäänyt huomaamatta jälkimmäisten vaikutus ensimmäiseen. Eli se, että syntymässä olevassa monikulttuurisessa Suomessa yhä useampi nainen välttelee liikkumista tietyissä paikoissa ja tiettyihin kellonaikoihin. Ja että yhä useampi nainen on joutunut seksuaalisesti ahdistelluksi tai jopa raiskatuksi humanitaarisen maahanmuuton lisääntyessä.

On hienoa, että monissa maissa mielen osoittaminen oman tai vieraan valtion presidenttiä kohtaan on sallittu. Tässäkin tapauksessa on selvää, että etenkin Trumpin väheksyvät lausunnot naisista ovat tunteita herättäviä ja sellaisena huomion ansaitsevia. Samoin ovat feminististen marssijoiden keskenään ristiriitaiset näkemykset sallittuja vaikkakin kelvottomia toteutettavaksi.

Onneksi tässä kohkaamisessa Suomen poliittinen johto on pitänyt päänsä kylmänä. Pääministeri Juha Sipilä (kesk) totesi, että maailman poliittisen ykkösmiehen toimintaa tulee arvioida hänen tekojensa pohjalta. Samoilla linjoilla olivat myös ulkoministeri Timo Soini (ps) ja valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok).

Toisin oli Paavo Arhinmäen (vas), Eva Biaudetin (ruots), Ville Niinistön (vihr) ja Ozan Yanarin (vihr) laita. He katsoivat tarpeelliseksi osoittaa mieltään vastavalitulle suurvallan presidentille jo ennen kuin tämän käytännön teoista on näyttöä mihinkään suuntaan. Vai olivatko he sittenkin paikalla ainoastaan puolustamassa naisten ja turvapaikanhakijoiden oikeuksia?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Donald Trumpista ja mediavallasta
Trump ja Clinton suomalaisessa mediassa
Mitä Donald Trump tekee voittaakseen Hillary Clintonin?

38 kommenttia:

  1. Intersektionaalinen feminismi on näitä kummajaisia, joissa pyritään syleilemään ja suvaitsemaan maailmaa kaikin puolin - jopa maailman sovinistisimmista ja patriarkaalisimmista kulttuureista tulevia raakalaisia.
    Melkoinen utopia, joka liian pitkälle toteutettuna vie taatusti koko auttavan käden mukanaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se minusta ole sinänsä kummajainen, vaan ilmentymä vanhasta "viholliseni vihollinen on ystäväni"-ajattelusta. Aivan samoin perustein F.D. Roosevelt kannatti Stalinia sulkien silmänsä tämän ilmeisistä yhtäläisyyksistä yhteisen vihollisen Hitlerin kanssa.

      Poista
  2. Televisiouutisissa haastateltu em. mielenosoitukseen osallistunut nainen ei huomannut puhuvansa itseään pussiin. Hänen mielestään Trump on uhka naisten oikeuksille mutta maahan tulleet tp-hakijat eivät. Outoa logiikkaa. Nimim. Nainen

    VastaaPoista
  3. Se vanha Freudin aikainen naisten tauti hysteria näyttää tulleen takaisin. Ja mielenosoituksissa mukana alistamisestaan ylpeitä musliminaisia huiveihin pukeutuneena. Ylistetään siis uskontoa, joka alistaa ja orjuuttaa naisia. Feminismi on joutunut fanaatikkojen käsiin.

    VastaaPoista
  4. Trump on ihana olkiukko, todella sopiva projektiivinen viholliskuva, kaikkien itseidentiteettikriiseissään kiemurtelevien ideologiaihmisten tarvitsema pahuuden personoituma -- mistään enemmästä nämä kielteistä vihakulttiaan tunnustavat hofferilaiset "tosisukovaiset" tuskin edes painajaismaisissa toiveunissaan voisivat haaveilla.

    Verous puukkojunkkareihin tarvitsee täsmennyksen: siinäkin oli kyse yhteistuntojen säilyttämisestä projektiivisia vihollisia kehittämällä. Uhrit olivat toki todellisia ihmisiä -- toki myös näiden omiin käsiterealistisiin ideologiatodellisuuksiinsa hukkuneiden julistajien todelliset uhrit syntyvät siinä vaiheessa jolloin heidän on omaa uskottavuuttaan omissa silmissään säilyttääkseen ryhdyttävä sanoista tekoihin.

    Näennäisesti järjettömät ja mitään päämäärää palvelemattomat anarkistiset mellakat tihutöineen sekä kulttuurisia synboliarvoja omaavien kohteiden tuhoaminen ovat nimenomaan yrityksiä näyttää itselle ja muille ettei ideologiassa ole kysymys epärealistisesta haihattelusta vaan jostain "todellisesta".

    Aikamme tragedia on että meiltä jokseenkin täysin puuttuu todellinen älymystö, joka uskaltaisi nauraa niin Trumpeille kuin itsensä "sivistyneenä ja suvaitsevanana" noteeraavalle mutta itsensä kielteisestä käsin määrittelevälle vastakultille. Kyllähän siinä ovat vastakkain veljekset kuin ilvekset. Tai siis sisaret.

    Ideologioiden tunnustuksellinen itsetarkoituksellisuus tulee tosiaan hyvin näkyviin siinä, että Trumpia sovinistiksi leimaavat feministit samaan hengenvetoon sympatiseeraavat vahvaan sukupuoliseparaatioon perustuvia misogynistisia vieraskulttuureja ja islamilaisia maita, jotka eivät ole hyväksyneet YK:n ihmisoikeuksien julistusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älyllisesti rehellisen näkyvän älymystön puute on tosiaan länsimaiden tragedia.

      Poista
    2. Älymystö on olemassa, mutta esimerkiksi Theodore Dalrymplen kaltaiset kirjoittajat, joiden merkittävyys on minusta Orwellin tasoa, eivät saa punavihreässä valtamediakentässä mitään huomiota. Järkiargumentit on sensuroitu, eikä kyseessä voi olla vahinko.

      Näemmehän saman myös Suomessa: esimerkiksi professori Timo Vihavaisen, filosofi J. Sakari Hankamäen ja kirjailija Timo Hännikäisen ansiokkaat kirjoitukset löytävät yleisönsä vain netissä. Ja kukapa voisi kiistää vaikka Yrjö Perskeleen pakinoiden osuvuutta. (Mainitsin näistä juuri Hesarin kommenttipalstalla, mutta kommenttini jätettiin julkaisematta.)

      Poista
    3. Kyllä se on olemassa, mutta pakotettuna pysymään pois julkisuudesta, vihapuhesyytöksien uhkaamana ja vähälukuisena.

      Poista
  5. Suomalaisista lehdistä puuttuu uutisointi, missä analysoitaisiin eilista mielenosoitusta.

    Oma analyysini on, että kysymyksessä on demokratian vastainen mielenosoitusaalto. Asia pitää naamioida rasismiasian, feminismin, luonnonsuojelun tms. kaapuun, koska ilmiön nimittäminen sen omalla nimellä, demokratian vastustamisella, olisi liian rankkaa.

    Ja saadaanhaan tällaisella teemasopalla lisää osallistujia: luonnonsuojelu 100 kpl, naisasia 100, pakolaiset 100, seksuaalivähemmistöt 100 ja siitähän se meidän 400 osallistujaa tulikin.

    Ajatelkaapa päinvastaista - jos punavihreät pärjäisivät vaalissa ja seuraavana päivänä osoitettaisiin mieltä. Kuinka demokratian vastaisena sitä pidettäisiin. Voin kuvitella Ville Niinistön tviittaavan hurjasti...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Demokratian vastaisiahan kaikki vaalitulosta vastustavat mielenosoitukset ovat riippumatta mielenosoittajat.

      Poista
    2. Kyse on uhrihierarkioista. Trumpin ja demokratian vastaista vihapuhettahan se on, mutta vihapuheeksi sitä ei voi kutsua, koska sellainen voi kohdistua vain patriarkaalisesti korkeammasta statusasemasta alempaan. Ainakin intersektionaalisen kolmannen aallon feminismin näkökulmasta.

      Oikeasti tässä ei ole kovin paljon eroa luokkasodan käsitteeseen verrattuna. Yhteiskuntaan sovelletaan tiettyä sapluunaa, jossa "uhrien" (proletariaatin, etnisten vähemmistöjen, naisten, seksuaalivähemmistöjen jne.) kamppailu "sortajia" (maanomistajia, porvareita, valkoisia heteromiehiä jne.) vastaan on oikeutettua edistyksen ja valistuksen nimissä. Jokainen leninisti tietää, että munakasta ei voi tehdä rikkomatta munia.

      Täsmälleen sama toiminta ja puheenparsi on luonnollisesti fasismia, jos se kohdistuu uhrihierarkiassa korkeammalla olevaan ryhmään.

      Poista
  6. Tämä Trumpin patologinen sovinistiseksi ja seksistiseksi kategoriointi ei kestä kriittistä tarkastelua. Amerikan iso D on koko liikemiesuransa ajan palkannut ennakkoluulottomasti naisjohtajia. Trump-toweria rakennettaessa esim. herätti suurta ihmetystä, että Trump nimitti koko projektin johtoon naisen, ja nimittipä myös naisen tälle oikeaksi kädeksi. Feministilogiikan mukaan on naisjohtajien palkkaaminenkin sovinismia, jos sen tekee väärä mies. Trump on sen niin moneen kertaan todistanut, ettei hän tunne sukupuolieroja johtajia palkatessaan, että hänellä on mielestäni täysi oikeus sanoa naisille suoraan, jos he hänen nähdäkseen tekevät jotain päätöntä.

    VastaaPoista
  7. Hämmentävää tässä sopassa on myös se että yksi marssin puuhanaisista, Linda Sarsour ilmeisesti kannattaa shariaa.

    http://www.thegatewaypundit.com/2017/01/figrues-organizer-dc-womens-march-linda-sarsour-pro-sharia-law-ties-hamas/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö meilläkin jotkut pitäneet muslimihuntua feminismin merkkinä.

      Poista
    2. Eikä kannata. Nyt kannattaa sen sijaan tämän älymystösiiven siistiä itsestään vaihtoehtototuuksien painolasti. Kaivakaa asioita niin kauan että kriittinen ydin paljastuu http://www.haaretz.com/us-news/.premium-1.767187

      Poista
  8. Suomi on pieni maa.Ilmeisesti meidän valtalehti ja viihdeohjelmat saa vapaasti haukkua sekä Trumpia että Putinia,kahta suurvaltajohtajaa.!Mitään haittaahan tästä ei voi meille olla?

    VastaaPoista
  9. Lähetin juuri kommentin Hesarin uutiseen, joka koskee naisten marssia. Joka marssi on siis nimenomaan Trumpia vastaan. Saa nähdä meneekö läpi.

    Ihmettelin siinä juuri sitä, että miksi ei synny maailman laajuista protestia niiden todella alistettujen naisten puolesta, tarkoitan tietysti muslimeja. Mutta sitä sanaa en uskaltanut kommenttiini panna, sitten ei ainakaan läpäisisi sensuuria. No tietenkin musliminaisissakin on vähemmän alistettuja, mm. he, joiden ei tarvitse kulkea säkissä ja sukulaismiehen käsipuolessa.

    Mutta onhan se järjetöntä, että nyt naiset ympäri maailman luulevat, että Trump vie heiltä kaikki oikeudet! Ja ilman normaaleja ihmisoikeuksia olevia naisia kuitenkin on massoittain.

    Suomessa tosin juuri noiden naisten puolustusmarssista voisi joutua oikeuteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo muuten on järjetöntä, että jotkut luulevat että naisten perusoikeuksien toteutumisesta huolehtiminen ympäri maailmaa olisi "hysteriaan" liittyvää. Päinvastoin. Juuri tässä otsikon kysymyksessä on kyse päinvastaisesta asiasta kuin hysteria, eli rationaliteetista. Kerron siitä juuri nyt blogissani, joten en sitä.tässä enää toista. Tosin olen pakotettu sulkemaan blogini, joten käykää nyt lukemassa selitys.

      Poista
  10. Teh internetsissä oli linkki, jossa kerrottiin virkaanasettamismielenosoituksessa pidätettyjen 230 huligaanin saavan mahdollisesti jopa 10 vuotta vankeutta. Miten sattuikin, Obama armahti viime tekoinaan vastaavan määrän vankeja. Balance the Book, you know.

    VastaaPoista
  11. Trumpin olisi kannattanut virkaanastujaisissaan ajaa räjähteillä lastatulla rekalla riehuvan paskasakin yli samalla uzilla ikkunasta ampuen ja allahu akbaria kirkuen - samat idiootit kuin nyt nyyhkyttävät olisivat jo valmiusasennossa nuolemassa hänen peräaukkoaan voimavaraa odottaen ja hänen maltillisuuttaan ylistäen.

    VastaaPoista
  12. En usko, että tarvitsee olla feministi halutakseen itselleen raskauden ehkäisyn.

    VastaaPoista
  13. Teidänkin olisi täällä Suomessa avattava silmänne. Trumpa vastaan mieltään osoittaneet eivät olleet mitään "feministejä", vaan tavallisia naisia, niin kuin teidän vaimonne (elleivät ole ns telaketjufeministejä). Miettikääpä sitä, miksi näitä "feministejä" oli PUOLET enemmän kuin yleisöä oli Trumpin vihkimistilaisuudessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä samasta syystä kuin rock-festivaalissa on enemmän yleisöä kuin jonkin puolueen vaalitilaisuudessa?

      Poista
    2. Obaman tilaisuus veti väkeä niin paljon, että Trump laittoi omaan Twitteriinsä kuvan Obaman tilaisuudesta esittämään omaansa

      Poista
    3. Eiköhän meidän täällä Suomessa pitäisi vähitellen keskittyä oman maamme hyvinvoinnin hoitamiseen ja lopettaa iänikuinen muisen maiden halveksiminen ja heidän politiikkaansa puuttuminen.

      En ole toistaiseksi nähnyt HS:ssa ainoatakaan myönteista Trumpia koskevaa uutista. Sen sijaan jatkuvaa räksyttämistä on ollut jo viikkokaudet.

      Me suomalaiset emme päätä sitä mitä Pohjois-Amerikan Yhdysvalloissa asioita hoidetaan.

      Poista
    4. Valitettavasti kuitenkin sillä, miten siellä asioita hoidetaan, on perinteisesti hurjat vaikutukset ympäri maapallon. Tämä on kai fakta, minkä kaikkein kouluttamattominkin tietää. Puhumattakaan nyt kun Trump on ohjaksissa.

      Poista
  14. http://nymag.com/thecut/2017/01/what-happens-when-fake-news-about-abortion-becomes-law.html?mid=facebook_nymag

    VastaaPoista
  15. Nyt sen sitten tiedän, alistettuja musliminaisia ei saa puolustaa ainakaan Hesarissa. Siinä menee sensuuriraja. Itsepäinen kun olen niin kolme kertaa yritin saada kommenttini sinne, joka kerta vähän loiventaen sanomaani, mutta asian ydin oli sama. Eli että miksi ei missään marssita niiden naisten puolesta, joilla ei ole mitään sananvaltaa omiin asioihinsa. On vain kuljettava säkissä tai vähintäänkin hunnutettuna ja uskottava miestä.

    Pelkoko estää, voisi joutua vaikka oikeuteen moisesta uskaliaisuudesta. Tai ääri-ihmisten tappolistalle paremminkin.

    Näitä naisiahan on miljoonittain, he ovat ilman ihmisoikeuksia, jotka kuuluvat meille itsestään selvästi.

    Ayaan Hirsi Alin kaltaisia naisia tarvittaisiin paljon lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen alkanut epäillä, että Hesari sensuroi maltillisistakin kirjoituksista noin 60-80 prosenttia. En ole mitenkään huono tai kiihkomielinen kirjoittaja, mutta suuri osa kommenteistani jää sensuurin haaviin. Siitä huolimatta kommenttiosioiden tykkäyksistä ja painotuksista voi päätellä, että punavihreällä kuplalla ei mene kovin hyvin. Sen pintajännitys pysyy riittävänä ainoastaan toimittajien lähes varauksettoman tuen ansiosta.

      Poista
    2. Hesarilla on "listansa" minkä mukaan kirjoituksia saa julkaista

      Poista
  16. Mitä eroa on sillä, että toisella puolen maailmaa naiset eivät saa käyttää ehkäisyä ja tehdä aborttia, ja toisella puolen(kaan) maailmaa naiset eivät saa käyttää ehkäisyä tai tehdä aborttia? Ei niin mitään. Totta kai naiset marssivat tällaisen puolesta. Suomessakin takuulla tekisivät vaikka suomalainen on muuten hidas osoittamaan mieltään. Onneksi new yorkin pormestari ilmoitti, että ei suostu Trumpin vaatimuksiin, vaan että NY:ssa naisilla on yhä oikeus ehkäisyyn ja aborttiin. Älkääkä vaan unohtako että niin Yhdysvalloissa kuin vaikka Iranissakin uskonto näyttelee suurinta osaa valtion propagandassa mikä suuntautuu naisten hallitsemiseen.

    VastaaPoista
  17. Nyt tuli muuten tieto, että ei siellä paikan päällä ole pelkästään naisia, vaan aviomiejiä myös. (Minulla on "on line-reportteri" paikan päällä. ) Luonnollisesti. Kuka mieskään haluaa ei-toivottuja lapsia? Naisten ehkäisyn ja abortin kieltäminen on koko yhteiskunnan asia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäisy ja oikeus aborttiin ovat Suomessa itsestäänselvyyksiä. Pidetään huoli siitä, että ne pysyvät sellaisina myös jatkossa.

      Tehokkain keino varmistaa tämä asia on huolehtia suomalaisten koulutustasosta. Se kun tutkitusti ja tunnetusti ehkäisee dogmaattista uskonnollisuutta. Kirjoitin aiheesta aikanaan otsikolla "tappaako analyyttinen ajattelu uskonnollisuuden?"

      Poista
    2. http://nymag.com/daily/intelligencer/2017/01/potential-trump-science-adviser-9-in-10-colleges-will-fail.html?mid=facebook_nymag

      Poista
    3. Jotenkin onnistuin tämän kommenttini poistamaan, joten postaan sen uudelleen: http://nymag.com/daily/intelligencer/2017/01/potential-trump-science-adviser-9-in-10-colleges-will-fail.html?mid=facebook_nymag

      Poista
  18. No niin, siellähän se kommentti onkin, mutta mobiilista sitä ei näkynyt :). Anteeksi muuten, jos spämmään tätä sivuasi, mutta minulla ei oikein muuta kanavaa enää ole ilmaista ajatuksiani. Siis asiaan: näyttää siltä, että "intellektuellismin" sietäminen on ollut laskussa jo pitkään. Inho, mitä duunari (tai vähemmän koulutettu yleensä) voi kokea opiskellutta älykköä kohtaan, on tullut näkyväksi, ja siten, että nimenomaan tänä päivänä saa ilmaista vihansa lukevia älykköjä kohtaan. Sitten tämä näkyy monella yhteiskunnallisella tasolla: paradoksaalisesti se näkyy sekä sananvapauden rajoittamisina, että mv-lehden kaltaisten vaihtoehtofaktojen esittäjinä. mv-lehti Suomessa ja Trumpin ilmiö Yhdysvalloissa ovat toisiaan vastaavia: Trumphan keksi käsitteen "alternative fact", mitä Suomessa vastannee Janitskinin ja kumppaneiden levittämä "valemedia", tai miksi sitä nyt halutaan kutsua.
    Ja tässä kohtaa tullaan siihen paradoksiin (tämä on siis minun itseni näkemyksestä ja omasta kokemuksesta havainnoitua, mikä kietoutuu opinnäytteeni kirjoittamisprosessiin): kun kritisoin tietyn uskonnon tapoja naisiin ja lapsiin nähden, sain vihapuhetuomion, millä on todennäköisesti vaikutusta tulevaisuudessa esim apurahojen saamisessa (sanon todennäköisesti, koska en tiedä, toisaalta olen keksinyt tutkimustyökalun, jolla on merkitystä tulevaisuuden historiantutkimuksen kannalta, mikäli onnistun sen opinnäytteessäni testaamaan toimivaksi), ja millä on ollut jo vaikutusta useilla elämäni alueilla negatiivisesti.
    Mutta on kuitenkin olemassa feminismiä ja "feminismiä": "feminismi" protestoi niitä ilmiöitä vastaan, mitä ilmenee läntisessä maailmassa, ja jättää islamin ongelmat huomiotta (tämä muuten liittynee vahvasti naistutkimuksen gender-käsitteeseen, mille opinnäytteessäni olen siis keksinyt vaihtoehdon, ja mikä tutkii naishistoriaa genderin ahtaan fraamin ulkopuolelta. Tiedämme myös, että gender-tutkimus on polittisesti korrekti tapa esittää asiat, ja mikä todennäköisimmin on juuri tämän "feminismin" ideologian ja käytäntöjen takana).
    Sitten on olemassa feminismiä, minkä harjoittajia en ole itseni lisäksi vielä muita tavannut, eli henkilöitä jotka protestoivat SEKÄ islamin ongelmia vastaan näkyvästi ja omalla nimellään seurauksista välittämättä, SEKÄ läntisen maailman ilmiöitä vastaan, edelleen seurauksista välittämättä, mikä tällä kerta johti oman blogini "pakkohiljentämiseen".
    Sananvapaustuomioiden ja -rajoittamisien ja vaihtoehtofaktojen vuoksi olemme maailmantilanteessa, missä rationaliteetti on ajettu alas. Vaihtoehtofakta on rationaliteetin vastakohta. Tästähän Orwell kirjoitti.
    Luulen ,että kiellettyjen sanojen lista on pidempi kuin vain "neekeri" tai "ählämi" joista itsekin sain tuomion, ja mitkä ovat yleisesti poliittisissa piireissä tiedetty sanoiksi, mitä ei saa sanoa. Luulen, oman blogini kohtalon perusteella, että sana "rationaliteetti" on samoin eliitin tiettyjen osien tarkkailussa.

    Tietysti tähän kysymykseen kietoutuu muitakin samanaikaisia prosesseja, kuten vaikka "uskonnon uusi tuleminen".

    Kiitos ajatusteni ilmaisuväylästä.

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!