lauantai 7. tammikuuta 2017

Kestävyysvaje väestöpyramidin valossa

Suomessa on viime vuosina puhuttu paljon kestävyysvajeesta. Siis siitä kuinka suurten ikäluokkien eläköityminen heikentää huoltosuhdetta ja siten yhteiskuntamme taloudellista perustaa ja hyvinvointivaltion olemassaoloa.

Asiaa voidaan tarkastella väestöpyramidin avulla. Muokkasin sen tähän hiukan eri muotoon kuin yleensä on totuttu näkemään.

Kuviosta nähdään, että Suomessa suurin ikäluokka väestöpyramiditilastoa tehtäessä olivat 67-vuotiaat. Heidän jälkeensä 66- ja 68-vuotiaat. Siis ikäluokat, jotka ovat jo lähes kokonaan eläkkeellä. Tästä voisi äkkinäinen tehdä sen johtopäätöksen, etteihän meillä olekaan ongelmaa, koska enää ei ole eläkkeelle siirtymässä yhtä suuria ikäluokkia.

Johtopäätös on kuitenkin väärä ainakin jos oletamme huoltosuhteen olevan suoraan liityksissä työikäisiin ikäluokkiin. Niiden osalta näemme, että suomalaiset ihmiset vähensivät jostain syystä lisääntymisvolyymiään noin 25 vuotta sitten. Tämä näkyy alle 25-vuotiaiden vanhempia ikäluokkia pienemmissä määrissä.

Koska nyky-Suomessa suurin osa ihmisistä astuu työelämään juuri 20-25-vuotiaina, pienenee työelämässä toimiva väestö vuodesta toiseen ainakin seuraavan 25 vuoden ajan. Näin siksi, että eläkkeelle jäävät ikäluokat pienenevät työelämään astuvia merkittävästi hitaammin ja ovat jo lähtökohtaisesti suurempia.

On kuitenkin syytä tiedostaa, että pienenevät syntyvyysluvut myös vähentävät kestävyysvajetta, sillä vanhemmilla on niiden seurauksena yhä vähemmän huollettavia. Toisaalta väestön ikä kasvaa jatkuvasti, mikä painottaa vanhempien ikäluokkien merkitystä kestävyysvajeen kannalta.

Valitettavasti en löytänyt ennustetta, jossa työikäisten määrä olisi rajattu 20-25-vuotiaisiin, vaan virallisissa tilastoissa käytetään aina 15 vuoden ikärajaa, joka ei Suomen kaltaisessa koulutusyhteiskunnassa ole todellinen. Sellaisen väestöennusteen/tilaston mukaan väestöllinen huoltosuhde oli vuoden 2014 lopussa 57,1 sataa 15-64-vuotiasta kohden.

Ennusteen mukaan 60 huollettavan raja ylittyisi tänä vuonna (2017) ja 70 huollettavan raja vuoteen 2032 mennessä. Vuonna 2060 väestöllinen huoltosuhde olisi 76.

Todellisuudessa huollettavien osuudet ovat siis suuremmat kuin virallisessa tilastossa, koska säännöllinen työelämä ei meillä yleensä ala 15 vuoden iässä vaan paljon myöhemmin. Suuntaa antava virallinen tilasto toki lienee.

Kestävyysvaje on siis ikäpyramidin perusteella todellinen ja edelleen kasvava ongelma. Sen selättämiseksi on siten löydettävä ratkaisuja.

Pitkällä aikavälillä on nähtävissä kolme mahdollisuutta. Ensimmäinen on työn tuottavuuden nostaminen siten, että jokainen työtä tekevä pystyy osallistumaan entistä enemmän työelämän ulkopuolella olevien elättämiseen.

Tässä aivan keskeinen tekijä on toisaalta nettovarallisuutta tuottavan (lähinnä) yksitysen sektorin ja toisaalta huollettavien ylläpitoon osallistuvan (lähinnä) julkisen sektorin tehokkuus. Lienee sanomattakin selvää, että suuret hallintorakenteet ovat tässä suhteessa pelkkä rasite.

Toinen keskeinen tekijä on työurien pituus. Jos eläkkeelle siirrytään nykyistä myöhemmin, helpottaa kestävyysvaje. Samalla tavalla työelämän aikaistaminen johtaa kestävyysvajeen helpottamiseen. Valtiovalta on puhunut molemmista: sitähän eläkeuudistus ja toisaalta puhe jatko-opintojen nykyistä nopeammasta aloittamisesta tarkoittivat.

Työelämään siirtymisen aikaistaminen ei kuitenkaan liene realismia. Näin siksi, että Suomen kaltaisessa kehittyneessä yhteiskunnassa ammatit muuttuvat yhä vaativammiksi ja siten myös niihin valmistava koulutusaika pitenee.

Sen sijaan eläkkeen myöhäistäminen on hyvinkin perusteltua eliniän pidentyessä. Ongelmaksi siinä saattaa muodostua se, että ikääntyneet työntekijät muodostavat tulpan nuoremmille ja siten lisäävät työelämästä syrjäytymistä.

Ongelma ratkeaa vasta sitten, jos yhteiskuntaan syntyy työvoimapula. Se ei valitettavasti juuri nyt ole näköpiirissä, sillä Suomessa on virallisesti 213 000 työtöntä, mikä tarkoittaa noin 21-kertaisesti 65- ja 20-vuotiaiden määrien eroa. Käytännössä iso osa työttömistä on kuitenkin vaikeasti työllistettäviä nykyisessä työelämässä, joten tilanne ei ole koulutuksesta valmistuvien nuorten kannalta aivan näin paha (eikä kestävyysvajeen kannalta hyvä).

Kolmas kestävyysvajeen ratkaisumalli liittyy ikäluokkien kokoon. Pitkällä aikavälillä kestävän kehityksen kannalta paras ratkaisu on väestön koon säilyminen ennallaan tai lievässä laskussa.

Siten ikäluokkien nykyisen kaltainen nopea pieneneminen ei missään tapauksessa ole suotavaa. Optimaalinen taso saavutettaisiin silloin, kun lapsia syntyisi keskimäärin noin 2,1 tai hiukan vähemmän jokaista naista kohden. Suomalaisten naisten nykyinen hedelmällisyysluku on vain 1,65 (2015).

Todettakoon tässä, että maahanmuuton lisääminen voi myös olla ratkaisu kestävyysvajeelle. Se tarkoittaa sellaisen väestön rekrytoimista, joka työllistyy ongelmitta.

Siten nykyisin paljon huomiota saanut kehitysmaista Suomeen suuntautuva pakolaisuus ei ole kestävyysvajeen kannalta toimiva ratkaisu, koska suurimmat maahamme humanitaarisin perustein saapuneet väestöryhmät eivät näytä työllistyvän riittävän hyvin edes pitkällä aikavälillä, ja siten muodostuvat pysyväksi taakaksi koko yhteiskunnalle lisäten kestävyysvajetta entisestään.

Lopuksi on vielä todettava, että huoltosuhde ei ole käytännössä muuttunut ongelmaksi työelämälle. Maassamme on edelleen työttömiä, jotka voidaan tarvittaessa rekrytoida työelämään. Sen sijaan se on omiaan lisäämään painetta verojen nostoon ja julkisen sektorin paisuttamiseen.

Väestöpyramidista näemme, että jatkossa tilanne tulee mitä todennäköisimmin heikkenemään, ellei sitten työelämän kehittyminen - robotisaatio ja tuotannon siirtyminen ulkomaille - tee suomalaisesta työvoimasta pysyvästi tarpeetonta ja pane koko kestävyysvaje-ajattelua uusiksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Eläkeiän nostostako ratkaisu nuorisotyöttömyyteen?
Lapsettomuus ja kestävyysvaje
Ammattisotilas, kestävyysvaje ja tulevaisuuden haasteet

7 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Jospa vaikka löysättäisiin hiukan vaatimuksia? Jos työnantajat ottaisivat töihin halukkaita ILMAN kolmea loppututkintoa ja kuutta eri (kallista) korttia? Ihminen kuitenkin oppii parhaiten asioita niitä tehdessään, ei koulunpenkillä istuessaan.

    Ei tuokaan ehdotus ole täydellinen, mutta nykytilanne, missä käydään 12-20 vuotta kouluja ja valmistutaan työttömyyskortistoon ellei ole sukulaisuussuhteita joitten avulla saa akateemisen suojatyöpaikan yhteiskunnan kustannuksella (kallis tapa jakaa työttömyyskorvausta) ei ainakaan toimi hyväksyttävästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain tuollaista kai Sipilä tarkoitti yhteiskunnan liiallisesta sääntelystä puhuessaan.

      Poista
    2. Tuossahan on ongelmana se että koulutusta käytetään työelämässä nykyään pikemminkin eräänlaisena minimikunnollisuuden merkkinä, kuin lisäarvoa tuottavana toimintana.

      Kun lukion jälkeen kouluttautumisen lopettanut nuori hakee töitä, työnantaja olettaa koulutustaustan keveyden tarkoittavan että hän on joko tyhmä, tai laiska. Ja kuka haluaisi palkata henkilön joka on suurella todennäköisyydellä vähintäänkin toista näistä, jos hänestä eroon pääsemiseen vaaditaan hirvittävä paperisota ja YT-neuvottelut?

      Kun sama nuori hankkii maisterintutkinnon joltain alaa sivuavalta koulutushaaralta, työnantaja mielellään palkkaa hänet, vaikkei hänen koulutustaustastaan suoraan olekaan mitään hyötyä itse työssä.

      Esimerkiksi Nokialla oli aikoinaan paljon geologeja koodareina. Geologitaustasta ei sinällään ollut mitään hyötyä, mutta he osoittivat olevansa älykkäitä, ja olivat ehkä käyneet muutaman ohjelmoinnin perusteet -kurssin.

      Tämän ongelman aiheuttaa ilmainen koulutus ja suuret sisäänottomäärät.

      -T

      Poista
  3. Ongelma on oleellinen. Parhaat ratkaisut löytyvät tuottavuuden kasvattamisesta ja eläkeiän nostamisesta. Tuottavuuden kasvu vaatisi mm työelämän joustavuuden radikaalia lisäämistä, mikä ei ole näköpiirissä. Syntyvyyden kasvu olisi hyvä, mutta vaikea toteuttaa. Kaiken kaikkiaan väestöpyramidin läpikululla on aikansa. Väkimäärä ei sinänsä ratkaise yhtesikunnan varallisuutta.

    VastaaPoista
  4. Jos maailma jatkuu edes suht' koht' nykyisen kaltaisena niin ratkaisu tuskin voi poiketa radikaalisti elintason laskemisesta. Kun muistelen millä tavara- ja palvelutasolla elettiin vaikkapa 60-luvulla ja oltiin yhtä tyytyväisiä kuin nytkin olemme tässä ylikulutuskulttuurissamme niin kysymykseksi nousee, että miten muutos saataisiin aikaiseksi ilman romahduksia? Taitaa juuri nyt olla se vanha vainooja, kateus suurin ongelmamme. hh

    Ps. 30-luvullakin katsoivat useimmat maan puolustamisen arvoiseksi.

    VastaaPoista
  5. Komppaan muutamaa aiempaa kommenttia:
    Nykyään ei ole tärkeää mitä osaat, vaan minkälainen koulutustitteli/-kortti sinulla on. :(

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!