perjantai 20. tammikuuta 2017

Gambian diktaattoria kaatamaan, mutta entä sen jälkeen?

Afrikka on tunnettu gepardihattudiktaattoreistaan. Yhden sellaisen aika on nyt tullut täyteen: vaaleissa hävinnyt Gambian presidentti on saanut vastaansa muiden Afrikan maiden johtajat ja tullee pakotetuksi luopumaan vallastaan.

Tässä tilanteessa on toivottava, että ulkomaiden sotavoimien järjestämä vallankaappaus sujuu nopeasti ja tehokkaasti ja että istuvan presidentin kannattajat hyväksyvät väkivaltaisen vallanvaihdon nurisematta. Sekä että johtajaa vaihtamaan tulleiden muiden Afrikan maiden johtajat poistuvat maasta pikaisesti vallanvaihdon jälkeen.

Wikipedian mukaan "Gambiassa elää monia etnisiä ryhmiä, niiden välit ovat varsin hyvät, eikä uskonnollisten ryhmienkään välillä ole ollut suurempia yhteenottoja. Eri ryhmät elävät sekaisin, eikä mikään osa ole vain yhden heimon valta-aluetta. Siksi eri ryhmien tavat ja perinteet ovat sekoittuneet muodostaen yhtenäisen gambialaisen kulttuurin".

Uskonnoista islam on hallitseva: sen kannattajia on peräti 90% väestöstä. Kristittyjä on vain yhdeksän prosenttia, joten heidän asemansa saattaa vaarantua mikäli maahan syntyy pysyvämpi sekasorto. Siksi nopea ja kivuton vallanvaihto olisi erityisesti heidän kannaltaan tärkeää.

Tuleva presidentti Adama Barrow on Wikipedian mukaan länsimaisen koulutuksen saanut liikemies, joka on luvannut tehdä maahansa demokraattisia uudistuksia sekä kunnioittaa riippumattoman oikeuslaitoksen ja tiedotusvälineiden vapautta. Sekä luopua vallastaan yhden kauden jälkeen.

Mikäli vallanvaihtoa avustaneiden maiden johtajilla ei ole omia likaisia intressejä ja Barrowsta käytettävissä olevat tiedot pitävät paikkansa, on mahdollista että Gambian tulevaisuus on kohtuullisen valoisa. Mutta koska puhutaan Afrikasta, valoisan tulevaisuuden toteutumisen puolesta ei kannata lyödä vetoja kovin suurilla rahasummilla. Toivoa kuitenkin aina voi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Etelä-Sudanin kehityksestä Google-haun valossa
Yllättävä käänne Gambian silpomisdraamassa
Onko Ghanalla malttia vaurastua?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!