perjantai 24. kesäkuuta 2016

Brexit näkyy myös Suomessa

Aamun uutisten mukaan Iso-Britannia on kansanäänestyksen tuloksen perusteella lähdössä ulos Euroopan Unionista. Jos uutinen pitää, on Euroopassa tapahtumassa seuraavien vuosien aikana järisyttävä muutos, jolla on monenlaisia vaikutuksia.

EU:ssa pysyvän Suomen kannalta asia on perin juurin ikävä. Unionin kirjavien jäsenmaiden joukossa britit ovat kuitenkin asiakysymyksissä lähempänä meitä kuin suurin osa muista jäsenmaista.

Lisäksi se on jäsenmaksuhuojennuksista huolimatta Unionin nettomaksaja. Joudumme siis yhä useammin nielemään itsellemme ikäviä direktiivejä ja maksamaan aiempaa suuremman osuuden Unionin kuluista.

Samalla Iso-Britannia voi ottaa maahanmuuttopolitiikan omiin käsiinsä, eikä ole epäilystä etteikö sillä olisi vaikutusta nykyaikaisen kansainvaelluksen suuntautumiseen. Saanemme myös Suomeen osamme tästä liikenteestä. Ellei meille tai vielä mieluummin koko EU:lle sitten ilmaannu jostain poliittista tahtoa ilmaista maan(osan) tehneen tehtävänsä ja sulkevan rajansa spontaaneilta turvapaikanhakijoilta.

Brittien eron myötä myös jo ennestään vähäinen EU:n sotilaallinen pelote heikkenee. Tällä on asiaa korostaneelle ja Venäjän karhun kainalossa olevalle Suomelle valtava turvallisuuspoliittinen merkitys. Se ei ole EU:n turvatakuiden heikkoudesta johtuen katastrofi, mutta jättää meidät entistä enemmän yksin. On siis jälleen kerran tullut aika miettiä NATO-option käyttöönottoa.

Iso-Britannian sisällä tulee myös tapahtumaan järisyttävä muutos, sillä Skotlannin itsenäistymisliike saa jälleen vettä myllyynsä. Eikä olisi kovin suuri ihme, mikäli Eurooppa saisi lähivuosin uuden valtion ja EU uuden jäsenen maasta, joka tunnetaan parhaiten myyttisestä hirviöstä. EU-Suomen kannalta uusi pohjoinen jäsenmaa olisi luonnollisesti tervetullut lisä.

Euroopan Unionin kannalta Brexit on luonnollisesti katastrofi. Se ei voi olla näkymättä EU:n sisäisessä politiikassa. Unionin demokratiavajeelle olisi lopulta tehtävä jotain. Samalla kuitenkin kasvaa riski uusista, etenkin komission kannalta, ikävistä irtiotoista, jotka vaikeuttavat entistä syvempään integraatioon pyrkivän poliittisen eliitin tavoitteiden saavuttamista.

Osoittaahan Britannian kansanäänestys, että demokratia on vaarallista sellaisille epädemokraattisille hallintoelimille kuin Euroopan Unionin komissio. On siis syytä epäillä, että brittejä tullaan kulisseissa painostamaan Brexitin peruuttamiseen.

Saamme siis seurattavaksemme mielenkiintoisen näytelmän siitä, miten kansanäänestyksen kautta puhtainta mahdollista demokratiaa kohdellaan Euroopan Unionissa. Henkilökohtaisesti en olisi yllättynyt, mikäli britit vielä pyörtäisivät päätöksensä EU:n poliittisen eliitin organisoiman uuden kansanäänestyksen kautta. Tai että sellainen ainakin järjestettäisiin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pari sanaa Brexitistä ja saarivaltion uusimmasta poliittisesta murhasta
Raikas tuulahdus Iso-Britanniasta
Maahanmuutto ja äänestys Britannian EU-erosta

17 kommenttia:

  1. Huolia riittää nyt, totta!

    Yksi hyvä puoli Brexitillä kuitenkin on. Sen mukana on avautunut mahdollisuus ajatella asioita uusiksi. Saksa esimerkiksi on pitänyt Kreikkaa väkisin EU:n jäsenenä tai ainakin eurossa. Nyt tätä vaatimusta on vaikea enää puolustaa. Moni muukin maa haluaa osaa faktisesta päätösvallasta takaisin maan omiin käsiin.

    Nyt olisi ikkuna auki, hyvä hetki ottaa EU:n perussäädökset uuteen käsittelyyn. Miltä kuulostaisi EU:n kevytversio jossa nykyinen demokratiavaje saataisiin eliminoitua. hh

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. On toivottava, että Brexit johtaa EU:n demokratisoitumiseen ja sitä kautta epäkohtien korjaamiseen.

      Poista
  2. Siinä on Suomessakin EU-diktatuuria kannattaville maanpetturi-vallanpitäjille aprikointia!

    VastaaPoista
  3. Koko ajan enemmän syitä Suomenkin palata takaisin itsenäisyyteen, niin kauan kuin siihen voi palata ilman itsenäisyyssotaa. Euroopan NeuvostoLiitto varmaankin pyrkii lähiaikoina vahvistamaan otettaan jäsenmaistaan nyt kun yksi iso kala on päässyt karkuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viitaten yllä olevaan kommenttiini on todettava, että tämä on sitten se huonompi vaihtoehto.

      Poista
    2. Mutta todennäköisempi, ikävä kyllä. Mitä muutakaan kuin pakkovaltaa nuo Suuret Herrat ovat koskaan osanneet käyttää?

      Poista
  4. Tämä tapahtuma on äärimmäisen mielenkiintoinen monestakin seikasta:

    - Tuleeko uusi kansanäänestys, koska väärin äänestetty?
    - Uskaltaako IB:n eliitti käynnistää ero-prosessin?
    - Liittovaltiokehitys tulee pysähtymään ja ottamaan takapakkia. Ainakin Ranskassa ja Hollannissa ollaan ehditty jo vaatimaan omia äänestyksiä.
    - Jne.

    Twitteristä päätellen niin kutsuttu eliitti on varpaillaan ja hämmästynyt. Heidän on selvästi vaikea nähdä sitä, että miten tämä on edes mahdollista ja heinäsirkkaparvet eivät ihan aikuisten oikeasti ole heidän puheissaan kaukana. Tärkeintä kuitenkin on se, että EU:n on muututtava pois epädemokratista ja otettava selkeitä taka-askelia sille, että kansallinen päätösvalta korostuu enemmän. Britannian äänestys osoitti, että liittovaltio ei yksinkertaisesti voi toimia.

    VastaaPoista
  5. Tervehdys,

    Hieman aiheen vierestä, mutta kiinnittikö kukaan huomiota Ylen iltauutisissa meppiemme kommentteihin? Jaakosaari ja Pietikäinen selvästikin halveksuivat demokratiaa, sillä heidän mielestään kansanäänestys oli virhe mahdollisesta väärästä lopputuloksesta johtuen. Monellakin tapaa uskomattoman vinoutuneita näkemyksiä demokraattisesti valituilta edustajilta

    Vrka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poliitikkojen epädemokraattisuudessa ei ole mitään uutta. Ja sehän se on tärkein perussyy sillekin, että Brexit-äänestys päättyi poliittisen eliitin tappioon. Kansa ei kuitenkaan koskaan äänestä väärin.

      Poista
    2. Jos kansanedustajilta (kröhöm) kysytään, kansa äänestää aina väärin, jos se ei äänestä kuten parempansa ovat sen käskeneet äänestää.

      Poista
    3. Jaakonsaari ei ole koskaan ollut aidon demokratian kannalla. Ankaran kampanjan avulla hän aikoinaan syrjäytti oululaisen Jouko Mäkelän (näinhän se nimi taisi olla). Se ei kuitenkaan onnistunut ensi kerralla. Pettyneenä tulokseen Liisa kirjoitti Kalevan yleisönosastoon valituksen, jossa allekirjoituksen titteliksi oli laitettu ‘Listavaaleissa kansanedustaja’. Hän siis oli silloin listavaalien kannalla ja kannatti puoluevaltaa aidon demokratian sijasta. Tämä tapaus jäi lähtemättömänä mieleeni todistuksena kelvottomasta poliittisesta pyrkyryydestä.

      Toinen professori

      Poista
    4. Mielenkiintoista. Mutta ei oikeastaan yllättävää.

      Poista
  6. Käsitin, että tämä oli vasta briteillä neuvoa-antava kansanäänestys, ei lopullinen tulos...

    Eli saarivaltio pysyy vielä EU:ssa kesänkin jälkeen - kyllä ne komission herrat Brysselistä painostaa.

    heppa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minulla on sellainen käsitys, että kyllä tämä tietää lähtöä ellei uusi kansanäänestys kumoa tulosta. EU:han saattaa tehdä briteille uuden tarjouksen, josta sitten äänestetään.

      Poista
    2. Pieni huomio. Järkyttävien tapahtumien tiedetään tavallisesti lisäävän hallitsijoiden suosiota. Heistä etsitään turvaa. Tämä kuitenkin on tilapäistä. Niinpä gallupit kertoivat JO Coxin murhan vähentäneen brexitin suosiota n. 7% mikä on aika suuri luku. Tästä voi päätellä, että rauhallisissa normaalioloissa kannatus olisi ollut jossain 55-59% haarukassa ja saattaisi hyvin olla se myös uusintaäänestyksessä. hh

      Poista
  7. Kun uudella - mm. 'false flag'-terrori-iskujen avulla perustellulla - asedirektiiviillä on otettu aseet pois ihmisiltä, on hampaattomat Euroopan kansat helppo alistaa alunperin suunniteltuun EU/NWO-supertyranniaan.

    VastaaPoista
  8. Mistähän Nato-optiosta sinäkin puhut? Kyseessä on pelkkä illuusio.

    Optio tarkoittaa esim sitoumusta myydä tietty tuote tietyllä hinnalla, tietyillä ehdoilla tietyn ajan. Nato ei ole antanut Suomelle mitään lupauksia jäsenyydestä -ehdoista puhumattakaan. Mitään optiota Naton jäsenyyteen Suomella ei ole.

    Meillä on kyllä mahdollisuus hakea jäsenyyttä. Jäsenyys ei kuitenkaan ole mikään läpihuuto juttu: se nimittäin vaatii jokaisen nykyisen jäsenmaan hyväksynnän eikä ole kirkossa kuulutettu, että esimerkiksi Kreikka haluaisi Suomen myös Natoon vaatimaan sielläkin takuutus-nöyryytyksiä.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!