keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

EU suunnittelee 8 miljardin tukipakettia kansainvaelluksen lähtömaille

Helsingin Sanomat on innostunut ilmeisestä vaikutusvallastaan ja jatkoi vielä tänäänkin irakilaisperhekirjoituksella aloittamallaan maahanmuuttoaiheella. Sallittakoon siis lyhyt kommentti tässäkin blogissa.

Lehden mukaan EU aikoo käyttää kahdeksan miljardia euroa lähtö- ja kauttakulkumaiden tukemiseen. The Guardianin tietoihin perustuen HS kauhistelee sitä, että suunnitteilla on myös Eritrean ja Sudanin avustamista, vaikka maissa on täysin kelvottomat hallitukset.

Sen sijaan HS jättää mainitsematta, että EU:n suunnittelemat kahdeksan miljardin euron tuet mille tahansa Afrikan maalle ovat sen esittämässä muodossa kestämättömiä. Näin siksi, että "olemme valmiita lisäämään taloudellista ja operationaalista tukea sekä investoimaan pitkäjänteiseen taloudelliseen ja yhteiskunnalliseen kehitykseen – parantamaan ihmisten elämää ja purkamaan siirtolaisuuden aiheuttajia."

Mallina sopimukselle on lehden mukaan taannoinen sopimus Turkin kanssa. Se on sinänsä toiminut, koska kulku Turkista Kreikkaan on käytännössä pysähtynyt. Samalla on Turkin niinikään kelvoton diktaattori kuitenkin ryhtynyt raivoisiin ponnisteluihin saadakseen maan jo muutenkin kovan väestönkasvun holtittomaan nousuun.

Tuki tulee mitä todennäköisimmin johtamaan väestönkasvun kiihtymiseen myös nykyisissä kansainvaelluksen lähtömaissa. Mikäli ihmisten elinolosuhteet paranevat, mahdollistaa se entistä tehokkaamman lisääntymisen. Tämä puolestaan on perimmäinen syy sille, miksi Afrikan maista on viime vuosina pyrkinyt Eurooppaan yhä kasvava joukko ihmisiä.

Jos ja kun EU:lla on siis tarve pysäyttää parempaa elintasoa hakevien ihmisten tuleminen omalle alueelleen, tulisi siihen käytettävä voitelurahoitus suunnata elintason korottamisen ohella ennen kaikkea lähtömaiden väestönkasvun pysäyttämiseen. Tai ellei se onnistu, niin ainakin väestön määrää tukevien hankkeiden kuten tyttöjen koulutuksen rahoittamiseen.

Nyt HS:n välittämien tietojen mukaan jää lähinnä sellainen käsitys, että EU rahoittaa lähtömaiden väestönkasvun kiihdyttämistä. Ja, kuten sanottu, sen pitkän tähtäimen seurauksena on ennemmin tai myöhemmin vielä viimevuotistakin rajumpi kansainvaellus kohti Euroopan rajoja.

Ja sitä ei Suomessa tai muissa EU-maissa halua juuri kukaan, vaikka Helsingin Sanomien toimituskunta niin ehkä tekeekin. Onneksi meillä Suomessa on hallitus, joka ainakin toistaiseksi on noudattanut hallitusohjelmaansa.

Sen seurauksistakin HS teki pienen uutisen, kun avoimia rajoja maanmiehilleen haluava somali siirtyi Kokoomuksesta Vihreisiin. Se on hyvä ja osoittaa oleellisen sekä hallituksen maahanmuuttopoliittisesta toiminnasta että Vihreästä puolueesta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
HS osoitti medianvallan laajuuden
Onko Petteri Orpo lähdössä ristiretkelle perustuslakia vastaan?
Maahanmuuttajalasten hyväksikäyttö on loppumassa

14 kommenttia:

  1. Kiitos että jaksat kirjoittaa väestönkasvusta, joka on monen ongelman perussyy, mutta jonka edessä muut laittavat päänsä pensaaseen.

    Antero Järvinen

    VastaaPoista
  2. Eiköhän Eurooppaan lähtijöiden tulva saataisi parhaiten lopetettua vanhalla, muissa asioissa toimineella konstilla: lahjotaan lähtömaiden diktaattorit/hallitukset. Harmi vain, että Libyassa tilanne taitaa olla niin sekava, että ei ole selkeää lahjottavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lahjomalla annettu raha valuisi diktaattorin kautta aseiden myyjillä ja niillä aseilla diktaattori pitäisi valtaansa yllä. Kunnes kuitenkin tulisi jonkinlainen vallanmuutos ja sen jälkeen ne aseet on hullujen käsissä ja soppa valmis. Sehän näkyy nyt arabimaissa ja muualla.
      Kukaan valtaapitävä ei ole ikuinen, ei edes Rooman valta, ei Kolmas valtakunta, ei Neuvostoliitto jne
      Ehdotuksesi ei hyvä. Sori vaan.

      Poista
  3. Turkin kanssa tehdyn sopimuksen toimimisen arvioimista hankaloittaa se, että Kreikan pohjoiset rajanaapurit ovat käytännössä sulkeneet rajansa maahanmarssijoilta, joten Kreikasta on tullut umpiperä. Mikäli Kreikan pohjoisrajat vuotaisivat vanhaan malliin, tilanne olisi todennäköisesti yhtä paha kuin viime vuonna?

    Itsekin olen kauhulla seurannut, kuinka juuri väestönkasvu on julkisuuden suuressa kuvassa sivuutettu liki tyystin. Myös uskontojen vaikutus väestönkasvuun olisi syytä ottaa huomioon. Hyvänä esimerkkinä on ollut taannoinen Erdoganin julkilausuma, ettei perhesuunnittelu kuuluisi hyvän muslimin elämään, vaan lapseton tai vähälapsinen musliminainen olisi vajavainen.

    Niin ikävä kuin se onkaan todeta, uskonnollisten perinnäistapojen liika kunnioittaminen johtaa pelkkään perikatoon. Kehitys- ja talousapu pitäisi lujasti sitoa väestönkasvun ja siirtolaisuuden hillitsemiseen. Valitettavasti vain tiukat toimet saavuttavat ihmismassojen tajunnan. Niin kauan kuin sääliruuvi on käytettävissä härskein aina pääsee sisälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kirjoitit yllä "Kehitys- ja talousapu pitäisi lujasti sitoa väestönkasvun ja siirtolaisuuden hillitsemiseen."
      Olet oikeassa mutta Eurooppalaiset päättäjät eivät halua nähdä tosiasioita, vielä vähemmän Tunnustaa tosiasioita, saati sitten tehdä jotain.
      Tässä meillä ongelma. Miten saada nykyiset päättäjät tunnustamaan tosiasiat tai mistä saada sellaiset päättäjät, jotka tunnustavat tosiasiat ja toimivat niiden mukaan pelastaen Euroopan?

      Poista
    2. Jostain syystä eurooppalaiset ovat ottaneen imperialismin taakan liian tosissaan. Jopa Suomen kaltaisissa maissa, jotka olivat itse imperialismin uhreja.

      Poista
  4. Erdogan kannustaa turkkilaisia lisääntymään koska maa on kovaa vauhtia "kurdistumassa". Etnisten turkkilaisten hedelmällisyysluku on hyvin länsimaista tasoa. Useampaan otteeseen aiheesta on kirjoittanut David P. Goldman

    http://atimes.com/2016/05/turkeys-demographic-winter-and-erdogans-duplicity/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "“We will multiply our descendants. They talk about population planning, birth control. No Muslim family can have such an approach,” Erdogan said."

      Erdogan puhuu retoriikassaan nimenomaan muslimiperheistä eikä "turkkilaisista". Mikäli taustalla tosiaan on vahva etninen tendenssi yhdistettynä uskonkiihkoisuuteen, Euroopan olisi syytä todella huolestua. Tuo porukka ei todellakaan ilmeisesti aio sulautua johonkin "eurooppalaisuuteen".

      Poista
    2. Minun käsittääkseni kukaan ei tiedä kurdien lukumäärää Turkissa. Mutta niin tai näin; Turkin väestönkasvu on jo nyt ongelmallista oli kyse sitten etnisistä turkkilaisista tai kurdeista.

      Poista
  5. Amerikkalainen Pew Research Center on tehnyt kyselyn useassa Euroopan maassa (Saksa, Ruotsi, Hollanti, Iso-Britannia...ei Suomi, eikä Tanska). Kysely osoittaa, että ihmisten mielikuvat EU:sta ovat kääntymässä kielteisiksi, noin puolella haastatelluista (yht. 10 000) käsitys EU:sta oli negatiivinen. EU:n turvapaikkapolitiikan tuomitsi 67% saksalaisista. Kansalaiset haluaisivat kääntää EU-politiikan suuntaa enemmän kansallisvaltioihin päin. EU:n kykyyn hoitaa siirtolaiskriisiä ei luoteta. Turvapaikkapolitiikka on ollut tyhjän puhumista, sitä hallitsee neuvottomuus, EU ei ole löytänyt keinoja taloussiirtolaisten tulon hillitsemiseksi, ja siltä on puuttunut halu tehdä välttämättömiä ratkaisuja. (Ny måling ryster Europas politikere Den korte avis 8.6.16)

    VastaaPoista
  6. Tulijoita siis tulee Somaliasta, Irakista, Afganistanista, Syyriasta, Eritreasta jne lista on loputon. Ja siis tulijat eivät lopu nykyisin keinoin!

    Näin tänään: http://yle.fi/uutiset/yk_eritreassa_kauhistuttavia_ihmisoikeusrikoksia/8940598

    Alkaa tuntua siltä, että vaikka 20-vuodeksi (näin aluksi) ulkorajojen valvonta kuntoon ja otetaan mallia Australiasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Australian malli on se, jota tässä tilanteessa pitäisi noudattaa. Harmi, ettei se ole todennäköistä niin kauan kuin ihmiset eivät ajattele ketä äänestävät, vaan antavat vallan niille, jotka eivät osaa sitä käyttää..

      Poista
  7. IEP:n mukaan maailmassa on tällä hetkellä 11 maata, joissa vallitsee hyvin vahva rauhantila. Suomi mahtuu tähän joukkoon, sen sijoitus on 11.

    http://yle.fi/uutiset/rauhanindeksi_maailmassa_vain_11_taysin_rauhallista_maata__suomi_mukana/8939857

    Toivon todella, että Suomi pysyy myös tulevaisuudessa tällä listalla.

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!