lauantai 2. toukokuuta 2015

Hanna Kouri, minä välitän ja pelastan sinut itkulta ja anteeksipyynnöiltä

Hanna Kouri on kirjoittanut sydäntä raastavan kirjoituksen Välimereen hukkuneiden pakolaisten kohtalosta. Siinä hän kertoo itkeneensä kuolleesta pakolaistytöstä otettua kuvaa ja valittaa kuinka suomalaiset eivät välitä maailman ihmisten hädästä, vaan vain kännäävät vappua juhlien. Kirjoituksensa lopuksi toimittaja vielä pyytää anteeksi kuolleelta pikkutytöltä.

Minustakin Välimeren tapahtumat ovat karmeita; onhan jokainen mereen kuollut ihminen aina ainutkertainen. Sen sijaan olen Hannan kanssa eri mieltä siitä, kenen syytä nämä kuolemat ovat. Lisäksi arvelen ratkaisuehdotukseni ongelmaan olevan erilainen kuin hänellä; mutta tästä en voi olla varma koska hän ei liittänyt tarinaansa ensimmäistäkään keinoa ongelman ratkaisemiseksi.

Ensimmäisenä syyllisyyslistallani ovat ne ihmiset lähtömaissa, jotka eivät osaa elää keskenään rauhassa. Tarkoitan tällä erityisesti niitä, jotka uskonnon, kansanryhmän tai vain henkilökohtaisten valtaanpyrkimysten takia käyvät asellista sotaa toisiaan vastaan tai sortavat ja vainoavat muuten vain toisiaan.

Toiseksi syyllistän niitä, jotka ovat hallinneet maataan niin huonosti, että elintaso on jäänyt alhaiseksi. Usein näiden "valtionpäämiesten" oma elämä on pelkkää luksusta, jonka hinnan heidän maidensa kansalaiset - tai kuvaavammin heidän alamaisensa - ovat maksaneet.

Kolmanneksi syyllistän niitä, jotka toiminnallaan ovat saaneet Euroopan näyttämään houkuttelevalta vaihtoehdolta köyhyydessä eläville. Erityisen pahoja ovat ne, jotka hankkivat elantonsa näiden ihmisten kuljettamisesta ja vastaanottamisesta. Siis Välimeren ihmissalakuljettajat, laittoman työvoiman palkkaajat ja maahanmuuttobisnestä länsimaissa pyörittävät.

Pyydän ja vaadin kaikkia edellämainittuja ryhmiä tässä ja nyt katumaan sekä parantamaan tapansa. Kolmannen maailman epäonnistuneet diktaattorit luopukoon vallasta ja palauttakoon varastamansa omaisuuden yhteiseen käyttöön, uudet johtajat ajakoon koko yksi- tai monikulttuurisen kansansa etua, uskonnolliset ryhmät lopettakoon vihanpitonsa, klaanit ja kansat käyköön yhteistyöhön ja rakentakoon kotimaansa tulevaisuutta toinen toistaan tukien, ihmissalakuljettajat luopukoon tuottoisasta bisneksestään ja ryhtyköön vaikka kalastajiksi, elleivät muuta keksi.

Täällä Euroopassa laitonta työvoimaa palkanneet siirtyköön lailliseen työvoimaan ja maahanmuutto- sekä kotouttamisbisnes supistettakoon minimiin. Turvapaikkoja myönnettäköön vain niille, jotka pystyvät itse osoittamaan henkilökohtaisen vainon lähtömaassaan ja oleskelupapäätöksistä toissijaisin perustein luovuttakoon kokonaan.

Uskon, että edellä mainituilla toimenpiteillä Välimerellä ei tulevaisuudessa huku muita kuin uimataidottomia, sairaskohtauksen saaneita tai juopuneita. Näin maailmasta tulee taas paljon parempi paikka, eikä Hanna Kourin tarvitse enää itkeä eikä pyydellä anteeksi hukkuneiden vaaleanpunaiseen mekkoon puettujen pakolaislasten takia.

Ja ei, en usko Sipilän hallituksen saavan aikaan edellä kuvaamaani muutosta pakolaisvirtojen pysäyttämiseksi. Mutta eivät ne virrat ja niihin liittyvät kuolemat pysähdy myöskään avaamalla Euroopan ovet kaikille tulijoille.

Välimeren sijasta vapaa maahanmuutto-oikeus Eurooppaan vain siirtää ongelmat ja väkivallan Euroopan mantereelle viimeistään silloin kun kantaväestön kyky ylläpitää luku- ja kirjoitustaidottomien tulijoiden elintasoa loppuu, eri maahanmuuttajaryhmät ovat tuoneet omat ristiriitansa tullessaan, syrjäytymiseen liittyvät ongelmat eskaloituvat ja väestöryhmien väliset asenteet polarisoituvat.

Samalla koko Eurooppa muuttuu osaksi rauhatonta kolmatta maailmaa, jossa varakkaat ja vauraat asuvat omissa eristetyissä yhteisöissään valtaväestön joutuessa elämään käyhyydessä, epävarmuudessa ja todennäköisesti rikollisten hallitsemassa todellisuudessa. Sellaista tulevaisuutta en tahdo itselleni enkä tulevaisuuden eurooppalaisille.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Perussuomalaisten maahanmuuttopolitiikkavaatimukset vastaavat suomalaisten näkemyksiä
Välimeren hukkumistragedioiden lopettaminen vaatii vain yhden poliittisen päätöksen
Ikävät faktat vain vahvistavat maahanmuuttouskovaisten asenteita

10 kommenttia:

  1. Hanna unohti pillittää sitä, että laivamatka salakuljetettuna maksaa tuhansia euroja. Ne ei ole mitään tyhjätaskuja, joilla se matka on varaa ostaa. Suurinpiirtein samanlaista logiikkaa, kuin jos Suomalainen syrjäytynyt vinkuisi, että joutui ostamaan ferrarin, kun ei ole varaa matkustaa julkisilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsittääkseni näitä matkakuluja on ainakin joissain tapauksissa tapana periä myös jälkikäteen.

      Poista
    2. Kyllä, rahaliikenne Pohjois-Euroopasta Afrikkaan on huomattavan vilkasta. Hälytyskelloni kilkattavat todella kovaa, kun pääasiassa työttömät somalit kykenevät lähettämään Suomesta Afrikkaan (pääasiassa Somaliaan ja Etiopiaan) joka kuukausi satoja tuhansia euroja. Mistä nuo rahat tulevat?

      Hanna Kourin vuodatus oli taattua "eikö kukaan ajattele lapsia" -tyyppistä soopaa. Amnestyyn viittaaminen viestii ainakin minulle Kourin todellisista motiiveista: realiteeteista viis, pääasia on viihde ja se, että joku muu maksaa tästäkin hullusta touhusta.

      Poista
    3. Minä taas luulen hänen olevan hyvää tarkoittava ihminen, jolla on vaikeuksia loogisessa ajattelussa. Ellei hänellä sitten ole jotain kautta yhteyksiä maahanmuuttobisnekseen; sellaisesta en kuitenkaan löytänyt pikaisella googlauksella viitteitä.

      Poista
  2. Syytä on syyllistää nekin, jotka ovat menneet kehitysmaissa lisääntymään aivan edesvastuuttoman runsaasti, mikä on pahentanut köyhyyttä ja luonut tikittävän demograafisen aikapommin.

    VastaaPoista
  3. Taloustieteilijä Paul Collier on pohtinut laitonta maahanmuuttoa, eikä ymmärrä EU:n toimintaa, missä suositaan laittomasti maahantulevia jakamalla heille etuja, vaikka suurin osa tulijoista ei ole oikeutettuja turvapaikkaan. Mitä enemmän EU lisää pelastustoimia Välimerellä, sitä useampia lähtee uhkarohkeasti matkaan Afrikasta ja yhä useammat menettävät henkensä. Collier arvelee, että köyhien maiden asukkaista 40% muuttaisi mielellään maastaan pois, jos se vain tehtäisiin helpommaksi. Euroopan väestö on lyhyessä ajassa etnisesti muuttunut. Esim. Norjassa oli 1970 ulkomaalaistaustaisia 1,3% asukkaista, 2013 jo 14 %. Australia on onnistunut lopettamaan maahanmuuttajien hukkumiset. Eurooppalaiset itkevät, säälivät ja pitävät hiljaisia hetkiä kuolleitten kunniaksi, ja jatkavat politiikkaa, millä aiheuttavat lisää hukkumiskuolemia.

    VastaaPoista
  4. Ruotsissa rikkaat ovat jo alkaneet linnottautua aidatuille ja vartioiduille asuinalueille lisääntyneiden turvallisuusriskien takia:

    http://www.rakennuslehti.fi/2015/04/ruotsissa-turvallisuupelot-synnyttavat-aidattuja-asuntoalueita/

    Eu-maat voisivat ottaa käyttöön Australian menetelmän, jolla estetään kaikkien laittomien maahantulijoiden maahanpääsy tehokkaalla merivalvonnalla, kameralennokeilla, rajavalvonnalla, jne. Se on lopettanut laittoman maahanmuuton Australiaan käytännössä kokonaan. Tässä Australian hallituksen video, jossa olevaa informaatiota levitetään kaikkialle maailmaan, erityisesti laittoman maahanmuuton lähtömaihin:

    https://www.youtube.com/watch?v=BypuBsE_Eq8

    VastaaPoista
  5. ... Maksimaalista laitonta ja laillista maahanmuuttoa kannattavien kannalta on hyödyllistä, että laiton maahanmuutto on mahdollisimman katastrofaalista, mahdollisimman paljon onnettomuuksia ja rikollista välinpitämättömyyttä aiheuttavaa, jolloin he voivat kiristää emotionaalisia liberaaleja järkyttävillä ja myötätuntoa herättävillä mediakuvilla yhä suuremman maahanmuuton kannattamiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Australia on tosiaan toimiva malli.

      En usko, että kovin moni sinänsä kannattaa maksimaalista maahanmuuttoa. Paitsi ehkä siitä palkkansa saavat eli maahanmuuttoklusterissa toimivat.

      Suurin osa maahanmuuttokritiikittömistä ihmisistä on kuin Hanna Kouri, eli elävät voimakkaasti tunteillaan ja tarkoittavat hyvää, mutta eivät ymmärrä, että tässä asiassa tie helvettiin on päällystetty hyvillä aikomuksilla.

      Poista
  6. Juuri kuten kirjoitit. Lisään vielä seuraavaa: Nato-maat suuressa viisaudessaan kaatoivat Gaddafin järjestyneen hallinnon Libyasta. Samalla valtaan nousi sekalaisia porukoita. Näistä suurin osa kiittää vallastaan ja tienaa järjestämällä siirtolaisia veneisiin Euroopan matkaa varten.

    Vesa Tanskanen

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!