perjantai 29. toukokuuta 2015

Marko Piirainen, AKT:n piilothatcherilainen puheenjohtaja

AKT:n puheenjohtaja Marko Piirainen syyttää Sipilän hallitusta mafiahenkisestä uhkailusta. Syynä on se, että hallitus on ilmoittanut hallituksen pystyvän luopumaan isosta osasta budjettikiristyksiä, mikäli työmarkkinajärjestöt pääsevät sopimukseen, joka parantaa suomalaisen elinkeinoelämän jälkeenjäänyttä kilpailukykyä.

Ratkaisuksi ongelmaan Piirainen aikoo käyttää lakkoasetta varmistaakseen koko yhteiskuntamme kilpailukyvyttömyyden. Onkohan ay-Markolla nyt ihan varmasti kaikki inkkarit kanootissa? Ainakin ulkopuolisen silmissä vaikuttaa nimittäin aivan siltä kuin hän haluaisi Suomeen ihan välttämättä thacherilaisen episodin, jonka seurauksena joko laillinen esivalta nöyrtyy tai ay-liike köyhtyy ja menettää vaikutusvaltansa!

Vain onko Piirainen vain erilainen ay-johtaja, joka haluaa hyödyntää thacherismin syvimmän opin? Britanniassahan pääministerin ja ay-liikkeen pitkäksi venähtäneen taistelun voitti lopulta laillinen esivalta, minkä seurauksena pohjamudissa rypenyt maan talous lähti monen vuosikymmenen nousuun.

Onko ay-liikkeen romahduttaminen siis Marko Piiraisen salainen toive? Eli onko hän sittenkin piilothatcherilainen? Ellei suorastaan suomalaisen ay-liikkeen Vidqun Quisling?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tyytyväisyys parantaa tulosta
Koska ja miten Suomen yrityssektori kääntyy kasvuun?
SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne ilmoitti edustavansa älyllistä epärehellisyyttä



3 kommenttia:

  1. Saa nähdä miten tiukasti SDP käyttää ulkoparlamentaarista valtaansa ay-liittojen kautta. Demarien 15%:n kannatus ottaa koville entiselle mafiapuolueelle. Vielä jättivät ilman puhemiehen paikkaakin...

    Oletan että tulee kovia lakkoja, mutta niiden merkitys jää aika pieneksi, kun ei ole ketään, ketä vastaan lakkoilla. Ei EK päätä veroista tai työajan muutoksista. Yleislakkoa nuo hullut eivät saa ikinä aikaiseksi, joten ay-liike taitaa ymmärtää vihdoinkin, että sen painoarvo yhteiskunnassa laskee samaa vauhtia kuin sen poliittisen siivenkin eli SDP:n.

    VastaaPoista
  2. Minusta on aika paradoksaalista, että AY-mafian edustaja puhuu tälläisiä? Eikö AY-liikkeen uhkailuja voida yhtä hyvin verrata mafian toimintatapaan? Toisekseen esimerkiksi AY-liikkeen omistama VVO nyhtää hirvittäviä vuokria pienituloisilta ihmisiltä ja sen jälkeen sen omistajat (AY-liike) itkevät, että "voivoi kun pienituloiset kärsii taas".

    Minusta olisi korkea aika, että AY-liikkeen ote hallituksen palleista murretaan joko kiltein ja tai sitten ikävin keinoin. Sipilä olisi voinut uhata sanoa vaikka AY-maksujen verovapaudelle sayonara ja ainakin minä olisin taputtanut tahtia. :-)

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!