tiistai 11. maaliskuuta 2014

Laiton lakko Uudessakaupungissa

Suomen talouden suuri ongelma on teollisuustyöpaikkojen nopea väheneminen. Ongelma johtuu osittain kansakunnan väärästä tuotevalikoimasta mutta ehkä kuitenkin enemmän muihin verrattuna huonosta kilpailukyvystä.

Suomen heikenneen kilpailukyvyn syinä ovat epäilemättä sekä euron korkea kurssi että Suomen viime vuosina nopeasti noussut ansiotaso. Euron kurssille on aika vaikea tehdä mitään Suomesta käsin, mutta suomalaisen yhteisvastuun perinteitä kunnioittaen ansiotaso-ongelmaan tartuttiin viime vuonna sopimalla poikkeuksellisen matalista palkankorotuksista.

Tässä tilanteessa tuntuu uskomattomalta, että Uudessakaupungissa on viime viikkoina lakkoiltu toistuvasti peräti 30 prosentin palkankorotusten saamiseksi. Lakkoilu on todettu työtuomioistuimessa laittomaksi, mutta se ei ole päättänyt työtaistelua.

Ilmeisesti siksi, että määrätty sakko oikeudenkäyntikuluineen on vain 5000 euroa. Toisin sanoen ei juuri mitään.

Tilanteen tekee merkilliseksi se, ettei kumpikaan osapuoli kiistä sitä, että tehtaalla on voimassaoleva työehtosopimus ja työläisillä sen mukaiset palkat, eli kaiken järjen mukaan asioiden pitäisi olla kunnossa. Näin myös lain mukaan, kuten oikeuden päätös osoittaa.

Lakkoilun takana ei olekaan sopimusriita, vaan silkka ahneus. Laittomasti työntekonsa lopettaneiden työläisten mukaan heidän palkkansa ovat nimittäin elintarviketeollisuuden keskipalkkoja alemmat. Ehkä, mutta Suomessa ei noudatetakaan samapalkkaisuuspakkoa.

Looginen tosiasiahan on, että mikäli palkoissa on vaihtelua, siitä seuraa että yksillä palkansaajilla on keskipalkkoja alemmat ja toisilla niitä korkeammat tulot. Tämä pätee myös alakohtaisessa tarkastelussa.

Kaikkiaan tuntuisi siltä, että Uudenkaupungin tehtaan ammattiosaston ja työntekijöiden olisi aika tunnustaa tosiasiat ja palata normaalisti töihin sovittuja työehtoja kunnioittaen. Palkankorostusneuvottelujen aika on vasta sitten, kun nykyinen sopimus päättyy.

Jos silloin sitten lakkoillaan ja vaaditaan vaikka kuuta taivaalta, se ei kuulu minulle eikä muille ulkopuolisille, sillä kyseessä on työntekijöiden lakiin kirjattu oikeus. Mutta laiton lakkoilu on yhteiskunnan vaiettu mätäpaise, jonka ainoa seuraus on Suomen kilpailukyvyn ja sitä kautta koko maan hyvinvoinnin heikkeneminen.

Tästä syystä Uudenkaupungin soijatehtaan lakko on erinomainen demonstraatio siitä, kuinka täydellisesti työehtosopimuksen rikkomisesta annettu laki on epäonnistunut. Tarkalleen ottaen virhe on siinä, että ay-liikkeelle lain rikkomisesta annetut rangaistukset ovat jotain naurettavan ja olemattoman väliltä.

Ongelma on onneksi helppo poistaa. Laittoman lakon seurausten moninkertaistaminen takaisi nykyistä paremmin rauhan työpaikoille, mutta ei koskisi lailliseen lakko-oikeuteen. Näin koko yhteiskunta toimisi nykyistä paremmin; ja säilyttäisi kaikki työntekijöiden nykyiset lailliset oikeudet.

Tällaisen yksiselitteisesti epäonnistuneen lainsäädännön korjaamisen luulisi olevan oikeudenmukaiselle ja rehelliselle lainsäätäjälle helppo tehtävä. Tai mikäli jonkun poliitikon mielestä näin ei ole, katsokoon sitten peiliin nähdäkseen epäoikeudenmukaisen, epärehellisen ja yhteiskunnan hyvinvoinnille vahingollisen poliitikkobroilerin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Valtavalo Oy palautti tuotannon Kiinasta Suomeen - mutta mitä sanoo laki julkisista hankinnoista
Ei naisten vaan taloudellisen hyödyn takia
Alahärmän junaseisake eli PowerParkin pysäkki

7 kommenttia:

  1. Tämä on vain esimerkki siitä, että meillä on tämä niin sanottu kolmikanta, jossa ammattiyhdistysliikkeellä on aivan liikaa valtaa mm. lainsäädäntöön. Lähes jokainen vasemmalla oleva poliitikko on jollain tavalla kytketty AY-liikkeeseen ja näin ollen valta on siellä, joka rahatuppoa heiluttaa. Onneksi on myös poliitikkoja ja ex-poliitikkoja, jotka ovat vahvasti kritisoineet ay-liikkeen asemaa Suomessa (Soininvaara, Viinanen... jopa Esko Seppänen).

    VastaaPoista
  2. Kuutiopoliisi, miksi ihmeessä työntekijät olisivat kuluttaneet resurssejaan perustaessaan yhdistyksen, jonka olemassaolo ei tuota jäsenilleen yhtään mitään, jos eivät puolustaakseen sitä samaa, mitä työnantajakin omalla tahollaan puolustaa?

    Tarkoitan tällä sitä, että kyse on ikuisesta köydenvedosta kahden täysin päinvastaiset intressit omaavan ryhmän välillä ilman omantunnontuskia "oikeudenmukaisuudesta". Kilpailu on käynnissä, häikäilemättömämpi tulee voittamaan.

    Tällä hetkellä työnantajaosapuoli on vahvoilla hyödyntäessään ulkomaista halpatyövoimaa. Onneksi se on vain poliittinen päätös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En niinkään ajatellut työnantajien ja työntekijöiden köydenvetoa, vaan pikemmin sitä, että molemmilla osapuolilla on liikaa valtaa Suomessa. Tällä tarkoitan sitä, että montaakaan työelämään vaikuttavaa lakia ei vedetä läpi ilman näiden tahojen hyväksyntää, joita kukaan ei ole demokraattisesti valtaan valinnut. Toisin sanoen valitsemamme edustajat kuuntelevat vahvasti tahoa, mihin me tavalliset kansalaiset eivät pysty vaikuttamaan. Sosiaalipoliittisesti ay-liike on myös padonnut ja estänyt monta parannusehdotusta ihan tavallisen köyhän miehen elämään. Lisäksi nykyään ei voida vetää rajaa siihen, että työnantajapuoli on häikäilemättömämpi: omistavathan ay-liikkeet suurelta osin mm. VVO:n, joka takoi kymmeniä miljoonia voittoa vuokraamalla melkoisen kalliita kämppiä ihan tavallisille ihmisille.

      Poista
  3. Ottamatta kantaa p.o. lakon oikeutukseen, ihmettelen miten kritiikittömästi yleiseen tietoisuuteen on iskostunut käsitys siitä että "heikenneen kilpailukyvyn syinä ovat epäilemättä sekä euron korkea kurssi että Suomen viime vuosina nopeasti noussut ansiotaso."

    Euron kurssi on aina väärä. Jos Euro on liian halpa suhteessa dollariin, teollisuus valittaa dollareilla maksettavien hyödykkeiden kuten öljyn kalleuden vievän kilpailukyvyn. Halpa Euro hyödyttäisi ainoastaan sellaisia teollisuudenaloja jotka eivät tarvitse euroalueen ulkopuolelta tuotavia hyödykkeitä ja jotka vievät tuotteensa sen ulkopuolelle. Ja sellaisia olivat?

    Ja mistäs johtuu se ansiotason nousu? Se johtuu siitä että pienipalkkaiset on saneerattu työttömiksi ja jäljellä on vain se kovin ydinporukka joka jaksaa toistaiseksi painaa 110% tehoilla. Toisekseen suomalaisten palkkataso on edelleen meidän omassa vertailuryhmässämme, siis länsimaiset kehittyneet teollisuusvaltiot, kohtuu matala. Ostovoimavertailussa surkea.

    Ihmeellistä tässä on sekin että niillä teollisuudenaloilla, joiden edustajat suuriäänisimmin itkevät duunareiden korkeista palkoista, työvoimakustannukset ovat korkeintaan 10-20% tuotantokustannuksita, eli vaikka palkat leikattaisiin puoleen, (hinta)kilpailukyvyssä ei tapahtuisi käytännössä mitään.

    Kilpailukyky on menetetty sillä että 90-luvun lamasta lähtien yritykset ovat keskittyneet kustannusten karsintaan ajatuksena että menestys syntyy niin että toimimme kuten aina ennenkin mutta halvemmalla. Uutta ei ole kehitetty ja investointeja ei ole kotimaahan juurikaan tehty vaan panokset on pistetty offshoreen - usein katastrofalisin tuloksin. Suomessa tehdään siis 90-luvun tuotteita 90-luvun prosesseilla, menetelmillä ja tuotantolaitoksilla. Ja ihmetellään kun ei pärjätä kilpailussa.

    Esimerkiksi Nokian syöksylasku alkoi kymenisen vuotta sitten ylimmän johdon muistiosta josa todettiin suoraan että tästä eteenpäin ei yritetä olla ykkönen teknologian kehittämisessä, nyt keskitytään kustannusten hallintaan, annetaan kilpailijoiden tehdä kalliit erehdykset ja peesataan menestyjiä. (Eli tehdään halpoja kopioita muiden ideoista)

    Nokia pärjäsi niin pitkään kun se satsasi ennakkoluulottomiin innovaatioihin ja suolsi maailmalle uusia ihmeellisiä laitteita joiden julkistusta odotettiin vaikka läheskään kaikki eivät koskaan lyöneet läpi. Sitten kun alettiin karttaa riskiä ja pelata varman päälle, peli oli menetetty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Euron kurssi on väärä Suomen tämänhetkiseen kilpailukykyyn nähden. Tilanne olisi vielä pahempi, jos olisimme eurossa ilman Etelä-Eurooppaa, sillä kurssi olisi silloin vieläkin korkeampi.

      Kilpailukyvyn menetyksen perimmäisiä syitä voidaan minunkin mielestäni etsiä edelle kirjaamistasi seikoista. Itse asiassa tutkijana olen erittäin vahvasti sitä mieltä, että ainoastaan tutkimuksen, oivallusten ja tuotekehityksen kautta voidaan saavuttaa kestävää kilpailukykyä.

      Nokiasta olen tässä mielessä kirjoittanut aiemmin (Voisikohan olla...) kanssasi yhtäpitävän kirjoituksen. Samassa yhteydessä totesin vastaavia virheitä toistettavan julkisella sektorilla.

      Olen siis pitkälti kanssasi yhtä mieltä. Mutta samalla on todettava, että nyt kun virheet on jo tehty, on meidän taloutemme oikaistava tavalla tai toisella. Ja varmaa on, ettei akuuttia ratkaisua löydy järjettömien palkkavaatimusten perusteella käytävistä laittomista lakoista, vaan yksinkertaisesti työn tekemisestä juuri nyt sekä pidemmällä tähtäimellä uusista innovaatioista.

      Poista
  4. Suomen vientiteollisuuden ongelmiin vastaus ei ole se, että yritämme kilpailla halpatyömaiden kanssa niiden omilla säännöillä. Maailmasta löytyy aina joku etnia jossa samat asiat tehdään vielä halvemmalla.

    Aiheeseen liittyvää julkista keskustelua, politikkojen ja etujärjestöjen edustajien kommentteja kuunnellessa syntyy sellainen mielikuva etteivät suomalaiset osaa myydä millään muulla kuin halvalla hinnalla. Ikään kuin ostajatkaan eivät olisi kiinnostuneet mistään muusta kuin hinnasta.

    Toinen suomalainen ongelma on kuvitelma siitä että hyvä tuote myy itse itsensä ja että myynti, markkinointi ja mainonta ovat jotain periaatteellisen epäilyttävää eikä niihin panosteta tosissaan. Tähän liittyy myös autistinen suhtautuminen asiakkaaseen: Ei käydä asiakkaan kanssa keskusteluja siitä, mitkä ovat asiakkaan todelliset tarpeet vaan yritetään ratkaista asiakkaan ongelma hermeettisesti suljetussa tuotekehitysympäristössä kehitetyllä tuotteella.

    Kuulin joskus toisella korvalla erään korkean virkamiehen haastattelua liittyen viennin vaikeuksiin. Korviini jäi soimaan lause: "Syy ei voi olla liiketoimintaosaamisessa koska yriysten johdossa ovat samat henkilöt kuin kymmenen vuotta sitten" (sic!)

    Olisikohan vika juuri siinä?

    Ihmisillä on taipumus jäädä menneisyytensä vangiksi ja jos menneisyys on ollut menestyksekäs, menestystä yritetään jatkaa niillä metodeilla joilla se eilen toteutui vaikka maailma on muuttunut radikaalisti ympärillä. Ne opit jotka toimivat noususuhdanteen aallonharjalla eivät toimi laskukauden aallon pohjalla.

    Iso puntti suomalaisten jalassa on myös tarkoitushakuinen vastakkainasettelujen hakeminen ja kärjistäminen yhteiskunnan kaikilla tasoilla ja jopa organisaatioiden sisällä. Näin pienellä porukalla ei pitäisi olla varaa hukata tippaakaan energiaa keskinäisiin tappeluihin vaan kaikkien pitäisi vetää köyttä yhteen suuntaan. Duunareita on työnantajien edusmiesten noloa mennä syyttämään ahneudesta kun ovat itse näyttäneet niin hyvää esimerkkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää pohdiskelua edelleen.

      Yksi Suomen ja muidenkin maiden ongelma on se, että tasapainoa jatkuvan muutoksen ja hyvissä käytännöissä pitäytymisen välillä ei ole helppo löytää. Kumpikaan tie ei yksinään johda pysyvään hyvinvointiin.

      Poista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!