maanantai 3. maaliskuuta 2014

Mitä meidän tulee oppia Venäjän aggressiosta Ukrainaa kohtaan

Venäjä on osoittanut röyhkeää aggressiivisuutta Ukrainan uutta hallintoa kohtaan. Sen seurauksena Krim siirtynee Venäjän hallintaan joko suoraan tai jonkinlaisena Ukrainaan muodollisesti kuuluvana autonomisena alueena.

Krimin lisäksi Venäjä on uhkaillut suoraan Ukrainan uutta hallintoa, joka syrjäytti maan aiemman venäjämielisen gepardihattuhallinnon. Ellei länsi tee mitään konkreettista Ukrainan hallituksen puolesta, on mahdollista että Ukrainaan palaa venäläismielinen nukkehallitus. Pelkät keskustelut ja suunsoitto tuskin riittää.

Oleellista meille suomalaisille on huomata muutama asia.

Ensinnäkin Venäjä on käyttänyt Ukrainan venäläistä vähemmistöä aggressionsa tekosyynä. On selvää, ettei tämän jälkeen ole mahdollista sallia rajoittamatonta maahanmuuttoa Venäjältä Suomeen. Myös venäläisten viime vuosien Itä-Suomen tonttien ja asuntojen ostaminen on tavalla ta toisella saatava loppumaan.

Toiseksi on Suomen puolustuskyvystä pidettävä huoli. Nykyisessä taloustilanteessa on saatava rahoitus tähän tarkoitukseen lisäämällä säästöjä yhteiskunnan muista menoista.

Itse puolittaisin ihan ensimmäiseksi kehitysavun ja muuttaisin spontaanien maahanmuuttajien tuen kokonaan laitoshoidoksi. Näin kehitysmaista parempia elinolosuhteita hakevien maahanmuuttajien määrä pienenisi murto-osaan nykyisestä. Niin myös kustannukset.

Kolmanneksi pyrkisin välttämään investointeja Venäjälle. Maa näyttää olevan pysyvästi arvaamaton, joten mahdollisessa konfliktitilanteessa Suomen kanssa se todennäköisesti sosialisoisi maassaan olevan suomalaisomistuksen. Investointeja Venäjälle kannattaa tehdä vain, mikäli rahan voi odottaa kotoutuvan Suomeen muutamassa vuodessa. Tällaiset rahasammot ovat harvinaisia.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Varokaa demokratian kasvattamia diktaattoreita!
Onnea Venäjälle tuplahopeasta olympialaisten pariviestissä ja jääkiekossa!
Homoseksuaalien urheilijoiden turvallisuus on taattava myös tulevaisuudessa

1 kommentti:

  1. Mikä muuten mahtaa olla Kiinan ja Venäjän suhteet, tulevaisuudessa taitaa Kiinan paine kasvaa Venäjää kohti ?
    -jpt-

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!