Suomen keskusta jatkaa linjallaan. Aiemmassa kirjoituksessani sanoin mm. näin: " siis Kiviniemen mielestä äänestäjillä ei pidä olla sellaista illuusiota, että äänestämällä voi vaikuttaa Suomen EU-politiikkaan." Lisäksi totesin että "kun suunnilleen saman asian (joskin toisesta aiheesta) sanoi jokin aika sitten myös edellinen keskustan puheenjohtaja [siis Matti Vanhanen], on kai pakko todeta että tässä on keskustan näkemys demokraattisten vaalien tarkoituksesta."
Keskustan linja näyttää pitävän, sillä tällä kertaa, tämän uutisen mukaan, "keskustan ehdokkaille kovat ukaasit - sakot tulee, jos kritisoi omiaan nimeltä". Suorastaan hämmästyttävää, mutta loogista, sillä eihän nykyinen puheenjohtaja Juha Sipiläkään ole kommentoinut Kevan johtajan käyttäytymistä virassaan ja sen ympärillä.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Keskustan linja: äänestämällä ei voi vaikuttaa
Miljoonia poliittisiin pamfletteihin - näin on hallitus päättänyt
James Hirvisaari, Muutos 2011
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Marja Ailus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Marja Ailus. Näytä kaikki tekstit
torstai 21. marraskuuta 2013
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Kiitos ajatuksen lukemisesta
Tervetuloa uudelleen!
