Minulla ei ole syytä epäillä Heiskasen tarinaa tai johtopäätöstä. Tunnenhan itsekin ihmisiä ympäri maailman ja voin vahvistaa hänen näkemyksensä - minua ja heitä yhdistävät mitä moninaisimmat asiat.
Kirjoituksessaan Heiskanen toivotti Jussi Halla-aholle (ps) "rohkeutta nähdä enemmän sitä, mikä meille on yhteistä, sekä tehdä siitä oikeamieliset päätelmät. Katsokaa tulevaisuuteen – Suomi ei saa käpertyä itsekkääseen itseensä."
* * *
Heiskasen kirjoitus oli tyypillinen ns. suvaitsevaistonaisen tuote. Hän löysi maahanmuuttajista positiivisia asioita ja näyttäisi Halla-aholle antamansa ohjeen mukaan olevan sitä mieltä, että Suomen pitäisi ottaa vastaan kaikki sellaiset, jotka oman kertomansa mukaan ovat kotimaissaan hädän ja vainon uhreja.
Tällainen maahanmuuttopolitiikka on ollut käytössä läntisessä naapurimaassamme, minkä seurauksena siellä palveluala on vahvasti maahanmuuttajataustaisten hallussa. Samalla monet maahanmuuttajataustaiset - joskin selvä vähemmistö - on vieraantunut ruotsalaisen yhteiskunnan perinteisestä elämäntavasta ja elää omassa kulttuurissaan Rinkebyn kaltaisissa, usein rauhattomissa, maahanmuuttajavaltaisissa lähiöissä.
Humanitaarisen maahanmuuton lieveilmöiksi on katsottava myös Ruotsin nousu maailman raiskaustilastojen kärkipäähän. Eikä Tukholman terrori-iskuakaan olisi tapahtunut ilman maahan saapunutta pakolaisväestöä. Samalla maahanmutosta on tullut jättimäinen kuluerä maan julkiselle taloudelle.
Edelle kirjoittamieni ongelmien seurauksena Ruotsin ainoa liberaalia maahanmuuttopolitiikkaa vastustava Ruotsidemokraatit on noussut maan toiseksi suosituimmaksi puolueeksi. Ja itse asiassa, koska ruotsalaiset maahanmuuttajat äänestävät pääsääntöisesti Sosiaalidemokraatteja, on Ruotsidemokraatit mahdollisesti nousemassa lähiaikoina kantaruotsalaisten parissa suosituimmaksi puolueeksi.
On siis selvää, ettei ultraliberaali maahanmuuttopolitiikka ole saanut Ruotsissa koko kansan tukea, vaan yhä useampi naapurimaalainen on alkanut epäillä sen järkevyyttä. Mutta miten tämä liittyy Kaarina Heiskasen kirjoitukseen?
Siten, että koska meillä on käytettävissämme ruotsalaisen yhteiskunnan esimerkki kritiikittömän maahanmuuttopolitiikan seurauksista, on siitä syytä ottaa oppia. Ja se oppi on sekä suomalaisten että hädänalaisten kannalta vastuullinen maahanmuuttopolitiikka.
* * *
Maailmassa oli Suomen pakolaisavun mukaan viime vuonna 65 miljoonaa pakolaista. Siksi ei Suomella eikä edes EU:lla ole resursseja huolehtia heistä kaikista rajojensa sisällä.
Lisäksi tosiasia on, että avoin maahanmuuttopolitiikka ajaa liikkeelle joukoittain elintasopakolaisia, joita ei vainota kotimaissaan, mutta jotka tavoittelevat länsimaista elintasoa. Siten potentiaalisten tulijoiden määrä lasketaan sadoissa miljoonissa.
Siksi Heiskasen havaitsema ihmisten samanlaisuus Suomessa ja muualla ei voi tarkoittaa avoimia ovia kaikille Suomeen haluaville. Jo pelkästään nykyinen maahanmuutto - erityisesti vuoden 2015 tapahtumat - johti Perussuomalaisten siirtymiseen kuluneena viikonloppuna kohti maahanmuuttokriittistä suuntaa.
Lisäksi me tiedämme, että suurin osa suomalaista kannattaa nykyistä tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa. Jotain suomalaisten asenteista kertoo se, että peräti 25% meistä voisi äänestää tulijoilta kaiken maahanmuuton lopettavaa äärikansallista puoluetta - siis puoluetta, joka ei sallisi edes Supercellin pelintekijöiden maahanmuuttoa. Sellaista puoluetta en esimerkiksi minä voisi kuvitella äänestäväni missään tilanteessa, eikä Halla-ahon Perussuomalaisetkaan ole sellainen.
Kaiken edelle kirjoittamani perusteella on selvää, että meidän tulee auttaa maailman hädänalaisia, mutta ei asuttamalla heistä pientä osaa länsimaihin, vaan tukemalla heidän elämäänsä kotimaissaan tai niiden läheisyydessä. Samalla pitäisi kehitysmaiden ongelmien perussyy - eli hallitsematon väestönkasvu - saada tavalla tai toisella hallintaan. Siksi väestöpolitiikka tulisi nostaa kaiken kehitysavun keskeiseksi tavoitteeksi - ja jopa ehdoksi vastaanottajamaille.
Niin kauan kuin kehitysmaiden väestönkasvuongelmaa ei ole ratkaistu, jatkaa myös hädänalaisten ihmisten määrä kasvuaan. Ja siitä kärsivät eniten aivan samalla tavalla tuntevat ja rauhaa rakastavat ihmiset kuin me suomalaisetkin.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tekstit
