keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Hoitovirheiden karsintaa hölmöläisten keinoilla

Muistatteko sadun hölmöläisistä, jotka yrittivät pidentää liian lyhyttä peittoa leikkaamalla palan toisesta päästä liittääkseen sen toiseen päähän? Tuloksena ei tietenkään ollut peiton pidentyminen, vaan runsaasti työtä sekä arvatenkin entistä huonompi peitto.

Satu tuli mieleeni kun luin Yle:n nettisivulta eilisessä Ajankohtaisessa kakkosessa esitetystä ohjelmasta, jossa käsiteltiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n rajujen budjettileikkausten seurauksia. Niiden myötä mm. hoitovirheiden karsimisohjelma on päätetty lopettaa.

Vaan eipä hätää, sillä ministerillä on tähän ongelmaan "ratkaisu". Itse Paula Risikon sanoin: "vaikka hanke loppuu Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksella, niin meillä otetaan koppi sosiaali- ja terveysministeriössä. Juuri tänä aamuna olen saanut siitä dokumentin, että miten se täällä jatkuu". 

Ja edelleen Ylen mukaan "Risikon mukaan strategia päivitetään, tutkimukseen panostetaan ja potilaita osallistavia menetelmiä lisätään yhteistyössä Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen kanssa."

Arvoitukseksi tästä kaikesta jää, mitä tästä kustannussäästöstä jää veronmaksajalle ja terveydenhuollon asiakkaalle käteen? 

Vastaanpa itse, tuskin yhtään sen enempää kuin peittoaan jatkaneelle hölmöläiselle - ellei mukaan sitten lasketa hoitovirheiden karsimisohjelman uudelleen organisoimisesta aiheutuvia huomattavia lisäkustannuksia. Hölmöläisen hommaa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen alasajo alueellistamalla?
Tieteen innovatiivisuus ja strategisen tutkimuksen rahoitusväline
Miljoonia poliittisiin pamfletteihin - näin on hallitus päättänyt

7 kommenttia:

  1. Kyllä kai tuo nyt on ihan hyväkin paikka aloittaa, jos säästöjä kaivataan. Jotenkin kaikilla tuntuu unohtuneen lääkärin päätehtävä. Joskus kunnanlääkäriaikaan ammatinharjoittajina lääkärit tapasivat päivässä jopa 40 potilasta. Tällä hetkellä tk-lääkärit eivät pääse yli 15 kuin poikkeustapauksissa.

    Yhä useampi potilas kulkee hoitajan kautta lääkärille, kun lääkärit täyttelevät "hoitovirhelappuja" ja "anamneeseja" tietokoneohjelmiin, joista tietoja ei kukaan koskaan ehdi tai jaksa lukea.

    Hoitovirheitä tulee nyt ja jatkossakin, mutta nykyinen järjestelmä on THL:n norsunluutornissa syntynyt mammutti.

    Heh - olipa osuva kielikuva.

    En usko että vaikka kuinka lisättäisiin raskaasta byrokratiaa, että hoitovirheistä päästäisiin. Mitä kokeneempi lääkäri, sen vähemmän hän tarvitsee kaitsentaa ja ohjausta, valvontaa ja rajoituksia. Eli "hoitovirheiden" kontrollia byrokraateilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä mistä lääkäreiden ATK-kujanjuoksu on peräisin, mutta kuulin, että se on tullessaan lisännyt hoitovirheitä. Sen lisäksi että vie aikaa potilailta.

      Se mihin kuitenkin halusin kiinnittää huomiota ei ole tämä. Vaan se, että ollaan säästävinään lopettamalla jokin toiminta ja samalla ruvetaan tekemään samaa asiaa eri momentilta. Eli tehdään edelleen samat asiat, ei säästy rahaa eikä työtä mutta hallintokulut lisääntyvät. Siinä ei ole järkeä yhtään enempää kuin hölmöläisten peiton pidentämisessä.

      Poista
    2. Niinkauan kun raportit on tärkeempiä kuin itse työ, byrokratia jatkaa paisumistaan ja kustannukset vaan kasvaa..

      -jpt-

      Poista
  2. Tuosta byrokratiasta tuli mieleen että milloin vastuu elämisestä annetaan takaisin ihmisille? Meillä ei ole enää hyvinvointiyhteiskuntaa vaan selkeä palveluyhteiskunta, joka ei kykene julkisia palveluja järjestämään soedettävään hintaan koska pohjimmiltaan pesemme yhä suurenevassa määrin toistemme paitoja.

    VastaaPoista
  3. Softa valmistajat tuskailevat thl:n kankeasta toiminnasta ja vähäisestä järjenkäyttöä.

    VastaaPoista
  4. Olisiko niin että kun valtion virastojen menoja karsitaan niin viraston viranhaltijat toteuttavat karsimisen niin että se haittaa eniten kansalaisten saamia palveluja, ja näin turhimmat byrokraatit ja toiminnot saavat jäädä organisaatioon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkien hallinnollisten uudistusten tekeminen on hallinnossa toimivien vastuulla. Sen mukaisesti myös supistuksilla on taipumus kohdistua muihin toimintoihin kuin hallinnollista uudistusta suunnitteleviin tahoihin. Tämän seurauksena virastojen varsinaiset toiminnot tahtovat jäädä toissijaisiksi suhteessa hallintotoimintoihin.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!