Onko tosiasioiden tunnustaminen viisautta?

Olen useammankin kerran perännyt tosiasioiden tunnustamista ja älyllistä rehellisyyttä päätöksenteon pohjaksi, viimeksi pari päivää sitten. Juuri lukemani Johnsonin ja Fowlerin tutkimuksen valossa voidaan kuitenkin kysyä, olenko sittenkään oikeassa. Epärealistisen hyvä itseluottamus näyttäisi nimittäin olevan evolutiivisessa kilpailussa parempi strategia kuin ratkaisujen tekeminen pelkkien tosiasioiden pohjalta. Näin siitä huolimatta, että omien kykyjen yliarviointi saattaa johtaa konflikteihin ja vaaratilanteisiin.

Selitys tutkimuksessa luodun mallin tuloksille löytyy maailman epätäydellisyydestä. Mikäli toimijalla ei ole käytössään oikeaa tietoa vastapuolesta, ei hänellä voi myöskään olla keinoa tehdä täsmälleen oikeita ja tosiasioihin perustuvia ratkaisuja. Tämän seurauksena hänen kannattaa yliarvioida kykynsä, mikäli sen kautta on saatavissa näin otettuun riskiin nähden riittävän suuri hyöty.

Tutkijat tulivat edellä kuvaamiini tuloksiin mallintamalla tilannetta, jossa kaksi yksilöä kilpailee samasta resurssista. Tällaisissa tilanteissa on periaatteessa kolme vaihtoehtoa: kumpikaan ei halua resurssia käyttöönsä, vain toinen haluaa sen tai molemmat haluavat sen.

Ensimmäisessä tapauksessa resurssi jää käyttämättä, toisessa sen ottaa halukas ja kolmannessa täydellisesti toisensa tuntevat yksilöt toteaisivat tilanteen ja keskinäiset voimasuhteensa siten, että heikompi luovuttaa resurssin suosiolla vahvemmalle. Sen sijaan todellisessa maailmassa kilpailijat eivät usein tunne toistensa kykyjä, jolloin yksilön toimintaan vaikuttaa todellisen voimatasapainon lisäksi osapuolten kyky arvioida omat ja kilpailijan voima. Tai oikeastaan se, miten vahvaksi hän arvelee vastustajansa suhteessa omaan voimaansa.

Menemättä yksityiskohtiin, edellä kuvatussa tilanteessa evoluutio suosii Johnsonin ja Fowlerin teoreettisen tutkimuksen mukaan yksilöitä, joiden itseluottamus on ylikorostunut heidän havaintokykyjensä virhemarginaalin verran kaikissa tapauksissa, mikäli resurssista saadun hyödyn ja tilanteesta mahdollisesti syntyvän konfliktin aiheuttamien  kustannusten välinen suhde on yli 3/2.

Mikäli tämä suhde on jotain 1/3 ja 2/3 välillä, syntyy populaatio, jossa esiintyy sekä kykynsä yliarvioivien että kykynsä aliarvioivien yksilöiden sekapopulaatio aina silloin kun toisen arviointi ei onnistu tarkasti. Mikäli yksilöt kuitenkin pystyvät arvioimaan toisensa tarkasti, ajautuu populaatio tilanteeseen, jossa se koostuu pelkästään rationaallisesti itseensä suhtautuvista yksilöitä.

Ja lopulta, mikäli hyödyn ja kustannusten välinen suhde on alle 1/3 voi syntyä useampia eri vaihtoehtoja, myös sellaisia joissa itsensä aliarvioivat muodostavat koko populaation.

Saamiensa tulosten jälkeen tutkijat tekivät simulaatioita myös monimutkaisemmissa tilanteissa. Tällöin ilmeni, että evoluutio suosi kykyihinsä epärealistisesti suhtautuvia erityisesti, mikäli konfliksin hävinneelle aiheutuu  voittajaa suurempi kustannus. He osoittivat myös, että aina konfliktiin valmis (rajattomasti itsensä yliarvioiva) yksilö ("haukka") häviää evolutiivisen kilpailun kykynsä arviointivirheen verran (mutta ei siis haukan tavoin rajattomasti) yliarvioivalle yksilölle.

Todellisessa maailmassahan ihmiset ovat taipuvaisia arviomaan omat kykynsä todellista paremmiksi. Esimerkiksi suurin osa meistä pitää itseään keskimääräistä parempina autoilijoina tai oman ammattinsa harjoittajina. Johnsonin ja Fowlerin tutkimus siis näyttäisi selittävän miksi tällainen epärealistinen itsemuottamus on yleistä ihmisten parissa.

Tutkijat ulottavat tulostensa merkityksen tarkastelun myös biologisen evoluution kanssa samoilla periaatteilla toimivan kulttuurievoluution piiriin. Koska kyse on puhtaasti teoreettisesta tutkimuksesta, sen tulokset ovat periaatteessa sovellettavissa myös esimerkiksi yritysten, pankkien tai kansakuntien keskinäiseen kilpailuun.

Näin tarkastellen Johnsonin ja Fowlerin tutkimus selittää esimerkiksi yritysten taipumuksen ottaa riskejä: ilman niiden ottamista ne jäisivät ajan myötä tappiolle taloudellisessa kilpailussa muita yrityksiä vastaan. Tämän seurauksena osa yrityksistä sitten aikanaan kuitenkin kaatuu arvioituaan voimavaransa väärin. Onko siis esimerkiksi nykyisessä EU:n talouskriisissä syvimmältään kyse vain eri kansakuntien vahvan itseluottamuksen ryydittämän terveen kilpailun vääjäämättömästä lieveilmiöstä, joka on merkityksetön suhteessa koko EU:n taoudellisen kehittymisen aiheuttamaan hyötyyn?

Palatakseni tekstini alkuun: osoittaako Johnsonin ja Fowlerin tutkimus siis vääräksi Paasikiven tunnetun lausahduksen tosiasioiden tunnustamisen viisaudesta? Ei oikeastaan. Pikemminkin se osoittaa, että koska tosiasioiden tunteminen on mahdollista vain tietyissä virherajoissa, olisi päättäjän hyvä tunnistaa tosiasioiden lisäksi oma arviointitarkkuutensa. Ja sen seurauksena tehdä päätöksensä tosiasioihin perustuen, mutta arviointitarkkuutensa verran optimismia päätöksiinsä sisällyttäen ja isojen riskien edessä tavanomaista suurempaa varovaisuutta noudattaen!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Integrointi ja rangaistukset - niistäkö apu toimivan monikulttuurisen yhteiskunnan luomiseksi?
Miksi nainen pettää miestään?
Tehdään oikein!