Näin siitä huolimatta, että SDP:n pitkäaikaisella vaikuttajalla, Riku "Pirisellä oli puhelimessaan 264 pornografista tiedostoa. Niistä 49 oli lapsipornoa esittäviä kuvia ja 215 lapsipornoa esittäviä videoita. Tiedostot sisälsivät muun muassa vauvoihin ja pieniin lapsiin kohdistuvaa törkeää seksuaalista hyväksikäyttöä eri muodoissaan."
Arvoisalle lukijalleni lienee yhtä selvää kuin minulle itsellenikin, että kyse on Ylen poliittisesta vaikuttamisesta. Kunta- ja aluevaalit ovat jo lähellä, joten vasemmistolainen toimituskunta ei halua gallupien mukaan tulossa olevan SDP:n vaalivoiton sulavan ainakaan omaan uutisointiinsa.
Siksi olisi vähintäänkin kohtuullista, että demareiden johto kiittäisi vaalien jälkeen reilulla tavalla Ylen toimitusta siltä saamastaan tuesta.
* * *
Gallupeista sen verran, että minua ihmetyttää Keskustan kannatuksen nousu viime aikoina. Tänään julkaistun mittauksen mukaan puolue olisi säilyttämässä neljän vuoden takaisen kannatuksensa sekä kunta- että aluevaaleissa huolimatta siitä, että se toimi viime hallituskaudella Suomen taloutta ja sisäistä turvallisuutta kovalla kädellä tuhonneen poliittisen vihervasemmiston apupuolueena.
Keskustan kannatus näyttää olevan erityisen korkea juuri aluevaaleihin liittyen. Niissä lähes joka viidennen suomalaisen aikeena on äänestää sitä - sen sijaan kuntavaaleissa Antti Kaikkosen joukkojen kannatus olisi jäämässä noin viiteentoista prosenttiin.
Mielenkiintoista on myös SDP:n korkea kannatus: se on saamassa melkoisen vaalivoiton ja nousemassa maan suurimmaksi alue- ja kuntapuolueeksi. Lisäksi Vasemmistoliitto näyttäisi olevan ottamassa aiempaa suuremman osan laitavasemmiston äänisaaliista niistä kilpailevien Vihreiden kustannuksella.
Sen sijaan molempien päähallituspuolueiden kannatus olisi putoamassa selvästi neljän vuoden takaisesta. Se todistaa jälleen kerran sen, ettei kansa palkitse vastuullisesta talouspolitiikasta vaan elää mieluummin velaksi vaikka julkisen sektorin konkurssiin asti.
Toki tämä on tiedetty aina. Onhan meillä siihen liittyvä sanontakin eli "kiittämättömyys on maailman palkka".
Tämä kertoo vain ihmisen rajallisuudesta: mielikuvilla voidaan sivuuttaa tosiasiat.
VastaaPoistaYLE:n toimittajat uskovat SDP:n kokonaishyveelliseen statukseen; solisaliraatit eivät ole niitä paheellisia persuja.
No, onhan Trumpkin presidentti!
Äänestäjä kun on semmoinen otus joka kovasti kannattaa kovaa talouskuria. Vaan kun sitten leikataan sossuilueduista niin ei se talouskuri ollutkaan kivaa. Äänestäjä ihmettelee vilpittömästi miksi hänen etujaa leikataan. Äänestäjä kun ei ymmärrä sen kuuluisan rikkailta leikkaamisen olevan hyttysen kakkaa. "Rikkaita" kun ei vain ole riitävästi. Leikkaukset tuppaa olemaan sellaista volyymihommaa. Tottahan toki vasemmiston kannatus kasvaa. Vaatii melkoisen romahduksen ennenkuin äänestäjä ymmärtää.
VastaaPoistaTytti Tuppurainen (SDP) oli ilmeisesti televisiossa esittänyt verotuksen kiristämistä. Vuonna 2027 maastapoistumisvero palaa jälleen hallitusohjelmaan. Onnea Suomi valitsemallasi tiellä.
PoistaSen samanlailla kun Ruotsissa, vasemmisto ja sdp on palenstiinan kannattajia ihan näkyvästi ja se on tyyli millä nuo kalastaa islamitien ääniä, jos joku luulee että ei noilla äänillä ole merkitystä niin väärässä ovat. Sillä Ruotsissa pelkästään islamitien äänillä vasemmisto kalastaa 70% kannatuksen. Suomessa toki pienemmän mutta silti isomman kun Suomalaisten äänillä tulevan.
VastaaPoistaEipä YLE:n kaltaisella "yhteisellä" inkvisitiolla, anteeksi instituutiolla, ole mitään mahdollisuuksia mitenkään "muuttaa linjaansa", jota kukaan laitoksen sisällä ei edes "linjaksi" tunnista saati tunnusta.
VastaaPoistaJa hulluintahan tässä on se, että YLE:en kohdistuva kritiikki on omiaan vain käpertämään laitoksen sisääläitsensä vastuuhenkilöiksi mieltävät vielä tiukemmin omiin aatteellisiin uomiinsa. Siis uomiin, joita he itse eivät uomiksi edes koe.
Se on imisen tieoisuuden ja tiedollisen ajattelun yleinen ja varmaan myös vahvin ominaisuus, tuo, että kritiikin kohteeksi joutuva ja kriisiytyvä ajattelu tarvitsee puolustautuakseen lisää "varmuutta" (Wittgenstein), ja koska ajattelun epävarmuus fokusoituu parhaiten kun vahvistetaan vallalla olevaa "viholliskuvaa", kritiikki kääntyy päälaelleen ja tuottaa paradoksaalisesti vastavaikutuksen, joka on juuri päinvastainen kuin mitä kritiikiltä odotetaan.
Mikä tässä on vaikeaa ymmärtää? Mitä perustellummin ja terävämmin kritisoit hullua Putinia, sitä psykopaattisemmin hän loukkaukset kostaa. Tapahtuu joka päivä.
Historiassa hyvistä teoista saattaa olla huonoja seurauksia ja huonoista teoista hyviä. Niin se käy. Ei kannata jakaa sen enempää kehuja kuin haukkuja. Ehkä on olemassa jokin tapa vain "todeta" asioita -- tapa jolla toimittelijarepsukat ehkä itse ymmärtäisivät oman alennustilansa reagoimatta pakoreaktiolla, joka sulkee heidät vain entistä tiukemmin omiin ideologisiin ympyröihinsä.
Totean, että puniikkimedia Yle pitää lakkauttaa.
PoistaPoista sinäkin yle -vakoilusovellus - ole se, josta vasemmisto lakkaa tietämästä
PoistaESS tänään
VastaaPoistaYhdenvertaisuusvaltuutettu: Sisäministeriön poliittinen johto syrji pakolaiskiintiön valmistelussa
https://www.ess.fi/uutissuomalainen/8342204
Artikkelista poimittua
Marraskuussa valtuutetun sijainen Robin Harms sanoi saamiensa asiakirjojen osoittavan, että ministeriön poliittinen johto oli ohjeistanut virkakuntaa suosimaan kristittyjä pakolaisia.
Harmsin mukaan syntyi vahva olettama syrjinnästä uskonnon perusteella.
-------------------------------------
Jos jossain maassa on uhanalaisia tai vähemmistössä olevia kristittyjä, on täysin oikein auttaa heitä.
Muslimeja on otettu vuosikymmeniä, nyt on kristittyjen vuoro!
Miten näiden Suomen tuhoajien voi olla näin vaikeaa ymmärtää tämä?
Muslimit voidaan pelastaa esim. Saudi-Arabiaan, Kuwaitiin, Qatariin, Arabiemiraatteihin, Iraniin, Irakiin jne jne
Selvästi tarvitaan lisää äänestäjiä Suomen pelastajien taakse.
Yhdenvertaisuus on käsiterealismia -- se on pelkkä stiiknafuula, verbaali-idealismia, jolla ei ole pohjaa todellisuudessa, jossa vallitsevat aivan toisenlaatuiset realiteetit.
PoistaYhdenvertaisuusvaltuutetut voisiva perehtyä edustamaansa mekaaniseen normimoraaliin sosiologian klassikoiden avulla, eikä heidän pitäisi noitua pienen päänsä pientä ymmärrystä tuijottamalla kauniita yksityistapauksia silmiin.
Eivät "uskonnot" voi olla keskebään missään mielessä "yhdenvertaisia", koska uskonnot edustavat ihmistä ja elämää suurempia voimia -- eli käytännössä antavat nimissään uskoville yksilöille vallan uskoa ihmistä ja elämää suurempaan moraaliin -- ja siitä moraalista voi kaikki "tasa-arvoisuus" olla poissa.
Onhan eurooppalainen ihminenkin elänyt pimeitä aikoja, jolloin uskonnot ovat merkinneet koko "totuutta". Ei vain millään uskoisi, että edelleenkin.
Se valintaperuste on aiemmin ollut mahdollisimman vahingollinen ja kuormittava..ei sitä muuten saa hyvesignaloida
PoistaKuten aina vaalien alla, vanhukset, köyhät lapsiperheet ja terveydenhuolto nousevat poliitikkojen "huolestuneisiin" puheisiin. Oppositiopuolueet pommittavat Eduskunnan kyselytunnilla taas kaiken kansan edessä hallitusta vanhusten- ja terveydenhoidon surkeasta jamasta. Ns. suurelle yleisölle ei kuitenkaan ole kerrottu, että 21:n hyvinvointialueen valtuustot eli ne, jotka rahanjaosta itsenäisesti päättävät, nykyinen oppositio on enemmistönä 16:sta alueella. Eli mm. keskusta ja SDP syyttävät nykyistä hallitusta siitä, että
VastaaPoistane itse jakavat rahaa ja resursseja mieluummin jonnekin muualle kuin vanhusten- ja terveydenhoitoon. Tärkeämpää on huolehtia puolueesta, päälliköiden reilusta palkkatasosta ja valtuutettujen ruhtinaalllisista kokouspalkkioista. Ja pähkähullut vihreät esittävät näille sotealueille vielä verotusoikeutta!
Persujen rikostuomioista, kuten kännissä sekoilusta yms. jaksetaan aina muistuttaa, mutta jostain syystä meteliä ei pidetä tai se hiljennetään siitä, että kaikki erityisen kuvottaviin ja moraalittomiin rikoksiin syyllistyneet löytyvät aina demareista; esim. tämä riku "pirinen", veijo baltzarin tapaus, se tyyppi joka kidutti ja tappoi kissanpentuja, isis-imaami ja se afrikaano joka raiskasi tyttärensä, joka tuli raskaaksi sekä sanna marin joka tuhlasi veronmaksajien rahat.
VastaaPoista"sanna marin joka tuhlasi veronmaksajien rahat" − niin, ja josta SDP luultavasti tekee seuraavan presidentinvaaliehdokkaansa, vastoin professorin (luullakseni ennenaikaista) ilakointia siitä, että kyseinen "kokkelihutsu" olisi lopullisesti jättänyt Suomen kansan kiusaamisen sikseen.
VastaaPoista"Tuhlasi veronmaksajien rahat"
PoistaMiten se nyt on, Valtiontalouden tarkastusvirasto oli laskenut nyky hallituksen säästöjen suuruden olevan n 4´500´000´000 euroa. Kokoomuksen Sipilän hallituksessa tekemä veronkierto automaatti aiheuttaa tämänkin hallituksen aikana n 13´000´000´000 euron menetykset verotuloihin, ja nyt suunnitellaan perintöveron muutosta joka tekisi 700-800´000´000 euron veromenetykset vuodessa lisää.
NO, KYLLÄ LAINAA SAA LISÄÄ !!
Eilen tv ssä R.Purra näytti aivan siltä kuin olis tajunnut että Kokoomus ja Orpo on kussut hänen muroihinsa.
Kuntapolitiikkaan on pesiytynyt kaikenlainen kuppikuntaisuus ja suhmurointi, se on paljolti syynä siihen että Perussuomalaiset löysivät niin vähän vaaliehdokkaita, ja kun voi odottaa että ainakaan nuoria miehiä ei paljon äänestäminen siksi kiinnosta,niin on varmaan tulossa persuille huono vaalimenestys.
VastaaPoista