Kyseiset Ruotsin kansalaiset olivat nuoria miehiä, joista 21-vuotiaalla on osoite Länsi-Ruotsissa ja 25-vuotiaalla Tukholman lähellä ja he voivat saada oikeudessa rikoksestaan enintään neljä vuotta vankeutta. Tosin vain siinä tapauksessa, että poliisin keräämät todisteet ovat riittävät tuomion langettamaiseksi.
Asiasta kertonut uutinen ei kertonut miesten nimiä eikä vihjannut millään tavalla heidän etniseen taustaansa. Siksi mieleeni etsiytyi väkisin ajatus, jonka mukaan heidän etunimensä eivät olisi Sven ja Håkan, vaan selvästi eteläisempää - ja kenties jopa profeetallista - alkuperää.
Joka tapauksessa on erinomaista, että Suomen ja Ruotsin viranomaiset pystyvät tekemään ennaltaehkäisevää yhteistyötä rikosten estämiseksi. Onhan toki aina parempi, mikäli väkivallanteot voidaan estää jo etukäteen kuin ruotia jo peruuttamatonta henkirikosta.
* * *
Huomasin myös toisen positiivisen rikosuutisen. Sen mukaan ihmiskaupan uhrien määrä on Maahanmuuttoviraston mukaan vähentynyt Suomessa.
Tilastojen mukaan yleisin ihmiskaupan muoto oli aiempien vuosien mukaisesti pakkotyö, mutta pakkoavioliitto nousi toiseksi jättäen seksuaalisen hyväksikäytön taakseen. Syynä ei ollut pakkoavioliittojen määrän kasvu vaan hyväksikäyttötapausten väheneminen.
Uutinen ei kertonut sanaakaan ihmiskaupan uhrien määristä, mutta Maahanmuuttoviraston mukanaolo osoittaa, ettei kyse ole suomalaisista vaan maahanmuuttajista. Ja mitä todennäköisimmin lähinnä naisista ja tytöistä.
* * *
Ei kuitenkaan kahta uutista ilman kolmatta, sillä opetushallituksen työryhmä on esittänyt islamin uskonnon kokeen lisäämistä ylioppilastutkintoon. Perusteena on se, että muslimeita on maassamme nykyisin jo selvästi enemmän kuin ortodoksikristittyjä.
Peruste on tietenkin omalla tavallaan validi, mutta jäin kuitenkin ihmettelemään sitä. Olin nimittäin aina kuvitellut, että luterilaisen ja ortodoksisen uskonnon erityisasema ei olisi liittynyt niiden harjoittajien lukumäärään vaan näiden uskontojen erityisasemaan valtionuskontoina, joiden puolesta maallinen valta kerää myös kirkollisveron.
Tällaisena uskonnottomana ihmisenä minusta olisi kuitenkin parempi, että luovuttaisiin mieluummin kokonaan uskonnosta ylioppilaskirjoitusten osana kuin lisättäisiin kirjoitettavien aineiden määriä. Sen sijaan voitaisiin laatia yleinen kaikkia maailmankatsomuksia koskeva ylioppilaskoe, jonka kysymykset kattaisivat niin kristinuskon, islamin kuin sekulaarinkin maailmankatsomuksen.
* * *
Edelle referoimani kolme uutista osoittavat Suomen muuttuneen monilla tavoilla siitä yhteiskunnasta, jossa minä kasvoin viime vuosisadan puolivälin jälkeen. Rikollisuus on nykyään kansainvälistä ja monin tavoin erilaista kuin silloin ja jopa ihmisten uskomukset ovat monimuotoisempia.
Tämä asettaa haasteita tulevaisuudelle etenkin yhteiskunnan turvallisuuden ja yhtenäisyyden suhteen. Ja vaatii nykyisiltä ja tulevilta poliitikoilta paljon ymmärrystä, osaamista ja taitoa, jossa Suomi säilyisi hyvänä paikkana myös lastenlasteni asua ja elää.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Oikeus- ja sisäministeri bilehuumeiden kimpussa
Lumikokkare, koira ja väestötieto
Koulujen ja huippu-urheilijoiden ongelmat
Oikeus- ja sisäministeri bilehuumeiden kimpussa
Lumikokkare, koira ja väestötieto
Koulujen ja huippu-urheilijoiden ongelmat
Mistä ymmärrystä, osaamista ja taitoa voi jatkossa löytyä, kun sitä ei ole löytynyt 35 vuoteen. Suomalaisten keskimääräinen älykkyysosamääräkin on laskenut vuodesta 1995. Kansaa on tietoisesti tyhmennetty median avulla. Opintovaatimuksia on alennettu koko ajan. Pian tohtoriksi pääsee tiedoilla, jotka aiemmin oli peruskoulun käyneillä. Toivoa toki voi kuten lapset joulupukkia.
VastaaPoista"Kansaa on tietoisesti tyhmennetty median avulla."
PoistaJa internetin.
Onneksi on netti! Käyttäjästä riippuu, tyhmistääkö se vai avartaako maailmaa. Ylen ja Hesarin varassa olevia käy sääliksi ja ilmeisesti heitä riittää kun seuraa gallupeja puolueiden kannatuksesta.
PoistaÄO:n varianssista ympäristöllä on noin 1/3 :n merkitys. Uskoisin, että absoluuttinen pohja saavutetaan vielä tämän vuosikymmenen aikana. Sama pätee lähes kaikkiin henkisiin (ja useimpiin fyysisiin) kykyihin, kuten pitkäjänteisyyteen, impulssikontrolliin jne jne.
VastaaPoistaKokeillaanpa esittää tällaisia:
PoistaNäkemykseni mukaan koko Ukrainan sota on monisyisempi kuin on ollut valtamediassa ja poliittisilla puolueilla se "virallinen totuus".
Kun siellä oli silloin takavuosina se neukkumielinen pressa (Janukovits tai jotain), niin tuli kahinoita, ja miekkonen pakeni Moskovaan jättäen Neukkulan ärtyneeksi. Noille alueille tunkesi silloin EU ja Nato. Neukku ei tykännyt - nämä ovat faktoja sen lisäksi, että sateenkaaret ja kuujumalauskonnot eivät ole tervetulleita sinne, woketuksesta puhumattakaan. Länsieurooppaan on - seuraukset ovat tunnetut.
Trumpin suuresti arvostamani hallinto on myös sopivan konsevatiivi, joten arvostan, enkä laske pienehköjä kauneusvirheitä.
Lisäksi nämä kaksi umpislaavilaista kansaa, jotka nyt sotailevat, ovat kulttuuriaan, uskontomuotoaan ja kieltään myöten kuin paita ja takamus - myös huikeissa korruptioluvuissa. Eivät kuin enkeli vs. paholainen. Ovat olleet sisäkkäin jotakin 1000 vuotta. Ei Neukkula ala valtaamaan tätä perus-Eurooppaa sotilaallisesti, ei se pystyisikään. Se hajoaisi itse pian.
MINUN MIELESTÄNI pikku Suomen EI tulisi sekaantua (kuviteltuna) maailmanmahtina tällä tavalla kaikkeen repaleisen EU:nsa kanssa. Ampuu omaan jalkaansa, uskokaatten kaverit.
Kohta liki koko Suomilandia on täynnä ongelmia, joista noin 50 % kuvaa se jokin Vuosaaren Tähtitornitalo, vai mikä se nyt olikaan. Ajattelin heti, kun kuulin massakehitysmaahanmuutosta nuorine mieslaumoineen, että mikä valtava demografinen vinouma - suomeksi: mistä näille heilat?
No, eipä mistään, tilastot ovat rumat. Kulttuurituontiaatteensa on ruma. Seuraustalousluvut ovat rumat. Valtamedia pimittää, ja kun se on naisistunut ennennäkemättömillä kiimafemakoilla, niin jälki soijapoikineen on niin limainen, epäeettinen ja rietas valheineen ja valikoituine tietopalasineen etteipä ole ennen nähty. Sokeat sokeita taluttavat. Ehkä totuus ilmenee vielä.
Kuka tätä haluaa: maksimaalinen äärikapitalistinen voitonmaksimointi sekä yhtyneet sosialistit maailmanvalloitushaaveineen. Lisäksi vielä kuujumalan sisäänkirjoitettu maailmanmahti. Ehkä idän polyteismiuskonnot eivät allekirjoita tätä; sitäkään vähää originaali juutalais-kristillisyys.
Suomistanin kannattaisi keskittyä omiin asioihinsa, kansaansa, sisäiseen turvallisuuteensa sekä ulkoiseen kanssakäymiseensä diplomaattisesti. Olen kekkoslainen, myönnän. Samoin arvostan sellaisia henkilöitä kuin A. Ylppö tai Mannerheim. Naiseksi otan tähän nykyaikaisen sairaanhoidon luojan ha terveydenhuollon uranuurtajan F. Nightingalen (brittisairaanhoitaja), joka sai oivalluksillaan sotasairaiden kuolleisuuden murto-osaansa mm. hygieniaa parantamalla hoitopaikoissa. On niitä paljon muitakin "näkemyksellisiä" hahmoja, mutta enää ei tahdo olla. Johtajuus, ohjaus ja kertakaikkiaan äly puuttuu.
Trump on Amerikan nykyinen Kekkonen. Kiistanalainen, mutta älykäs ja ehdottomasti isänmaan mies. Tulokset puhuvat puolestaan.
Ei kaikki. Ei heti. Malttakaa odottaa. Verratkaa. Hankkikaa tietoa. Monipuolisesti. Kyl se siitä...
Kuulkaas: kuka teistä haluaa käyttää tällaista kammoainetta:
PoistaAkuutit riskit: Kokaiinin käyttöön liittyy verihyytymän, rytmihäiriön, sydänlihastulehduksen, aivohalvauksen ja kehon ylikuumenemisen riski. Nämä ovat yleensä seurauksia kokaiinin yliannostuksesta. Yliannostukseen voi liittyä myös hengitysteiden lamaantuminen. Muita yliannostuksen oireita ovat hallusinaatiot, paniikkikohtaukset ja vainoharhaisuus. Oireet muistuttavat runsaan amfetamiinin käytön seurauksia. Kokaiinin käyttö on liitetty myös äkillisiin epileptisiin kohtauksiin.
Runsaan käytön riskit: Pitkään jatkuneesta kokaiinin käytöstä voi seurata muun muassa aliravitsemusta, univaikeuksia, kroonista väsymystä, ahdistusta, masennusta, muisti- ja keskittymisvaikeuksia, päänsärkyä, kouristuksia ja paniikkikohtauksia. Runsas käyttö myös lisää vainoharhaisten ajatusten ja muiden psykoottisten oireiden todennäköisyyttä. Oireet voivat kärjistyä useita päiviä kestäväksi psykoosiksi. Kokaiinin käyttö nenän kautta voi pitkällä aikavälillä aiheuttaa kroonista nuhaa, nenäverenvuotoja, hajuaistin heikkenemistä tai johtaa nenän väliseinän puhkeamiseen.
Kokaiiniin voi kehittyä voimakas psyykkinen riippuvuus, jos ainetta käyttää useasti. Tällöin lopettamisesta voi seurata väsymystä, uupumusta, masentuneisuutta, itsetuhoisuutta ja vainoharhaisia ajatuksia. Yliannostustapaukset vaativat välitöntä lääkärin hoitoa.
Opetushallituksen akkojen järjen on sumentanut halu muslimimiehen nussittavaksi.
VastaaPoistaTosin on huomattava, että mitään evolutiivista painetta ÄO:n säilyttämiselle, saati nousemiselle, ei ole kymmeniin vuosiin ollut. Nykyään ratkaisee vain raaka lisääntymisnopeus. Kaikki kyllä pidetään hengissä ja päästetään lisääntymään.
VastaaPoistaMe tulemme vielä kipeästi tarvitsemaan eugeniikkaa.
Olisiko se ollut myös positiivinen uutinen, kun YLE ilmoitti uutisessaan, että somalinaiset synnyttävät nyt ehkä 1/2 lasta vähemmän kuin ennen? En ole ihan varma oliko se lapsen puolikas vai kokonainen.
VastaaPoistaSuomi on ainoa valtio maailmassa, jossa suomalaisuutta arvostetaan yleisesti.
VastaaPoistaEn tiedä, mikä on seuraavan todellinen kvantitatiivinen merkitys, mutta nähtynä se oli kyllä varsin häkellyttävä:
VastaaPoistaNuorisopsykiatrian osastot ja yksiköt muodustuivat varsin nopeasti, erityisesti kännytköitten ja tekstiviestien tulon jälkeen, aivan loistavan hienoiksi treffi- ja senssipaikoiksi juuri niille ihmisille, joitten ei missään tapauksessa koskaan olisi saanut antaa tavata toisiaan.
Mistä treffeistä puhut? Vanhan vitsin mukaan sadisti ja masokistihan sopivat hyvin yhteen. Narsisti varmaan etsii sellaista, jolla on rahaa ja itsetunto-ongelma. Yleensäkin vakka kannen nappaa.
PoistaIslamin lisäämisellä yo-kirjoituksiin oltaisiin taas hiukan lähempänä sitä, että ala-astelaisia vietäisiin tutustumaan moskeijoihin uskonnontunnilla, missä imaami opettaa kumartamaan oikein. Tämähän on jo arkipäivää ainakin englannissa. Jos sitä perustellaan jollain "islamin asemalla ja muslimien määrällä", niin pitäisi huomauttaa että kristinusko on kuitenkin vielä Eurooppalainen valtauskonto, mutta muslimeja ei pakoteta tulemaan tutustumaan kirkkoon.
VastaaPoistaNykyään on tämä ilmiö, että nuoret miehet alkavat korostaa kristillisyyttään tavalla joka ärsyttää "hyviä ihmisiä" ja ylen kalkkunoita (koska patriarkaatti, joka on sallittua ainoastaan muslimeille), niin mitä muuta se on kuin hylkimisreaktio tähän islamin rummuttamiseen ja esiintuomiseen joka paikassa.
Eiväthän "uskonnot" mitään merkityksettömiä tekijöitä ole. Itse asiassa nehän ratkaisevat maailman kohtalon. Presidentti Trump saa "demokraattisen" kannatuksensa Yhdysvaltain ns. "raamattuvyöhykkeeltä" -- ja sen kannatuksen suunnattoman "tunnustuksellinen" ja normimoraalinen laatu ratkaisee sen, ettei Trumpilla ole varaa menettää karismaansa, joka juuri hämem kannattajakuntansa keskuudessa voisi romahtaa kertaheitolla, jos esimerkiksi kävisi ilmi että hän on taannoin rietastellut Venäjällä ja Putinilla on hänestä filminauhaa jonka avulla häntä on nyt mahdollista kiristää.
VastaaPoistaKyllä uskonnoilla on ihmeellinen voima, ja totta totisesti, maailman kaikilla uskonnoilla pitää olla "ihmisoikeuksien" mukaiset rajoittamattomat oikeudet uskoa ihan kaikkea mitä "pyhänä" pitävät. Kukaan ei saa esittää kysymyksiä siitä, miten "uskontojen" keskinäistä täydellistä yhteismitattomuutta pitäisi käsitellä. Eli siinäkin suhteessa ihmisillä -- kunnon kansalaisilla -- on tilaisuus oppia vaikenemisen taitoa ja puhumattomuuden kulttuuria, jotka ovat orwellilaisen Oseaniamme juristeriassa niitä eniten hyvellisiä taitoja.
Joten meidän tulee tulee tulee kunnioittaa kunnioittaa kunnioittaa kaikkia maailman entisiä nykyisiä ja tulevia "uskontoja", jos haluamme olla kunnollisia kunniallisia kunnioittavia ihmisiä.
Tuskin mitään sellaista nauhaa on..CIA sun muut olisivat kyllä tietoisia ja sellaista eivät päästäisi pressaksi syystä jonka kaikki ymmärtää
PoistaYes, mutta sellainen kortti on, ja poliitikor ovat narsisteja, jotka pelaavat peliä, eivätkä itse asiassa ymmärrä mitään todellisuuden tai tosiasioiden päälle.
PoistaNe on ihan eri ihmisiä jotka jaksavat ajatella suhteellisuusteoriaa kuin ne hitlerit, jotka rahoilla palkkaavat sata fyysikkoa todistamaan, "ettei juutalaisen A Einsteinin suhteellisuusteoria voi olla totta".
Opetuksen tuominen julkiseen koulutukseen toisi sisällön virallisen Suomen haltuun. Toisaalta ajatus legitimoi lähi-idän islamin asemaa Suomessa.
VastaaPoistaEli varovainen jees, kunhan "opetushallituksen akat" määrätään lukemaan opetusmateriaali niin ettei sinne eksy ei-feminististä näkökulmaa.
Kai tässä oli tarkoitus kilpailuttaa oppimateriaalin tuottajat niin, että se varmasti tulee Riadin rahoilla tänne? Tätäkin pitää varoa.
Ajatus, että "uskontojen" tunnustuksellisia ominaisuuksia voitaisiin hallita niiden näennäisten "tiedollsten" ominaisuuksien kautta, on kestämätön. Uskonnot tulevat ja menevät miten tahtovat, ja niin niiden "sisällä" kuin niiden "ulkopuolelta" on kaikki ohjailu ja rajoittaminen käytännössä mahdotonta.
PoistaOppisivistyksen pitäisi sisältää ja käsittää vain yleispätevää tietoa -- ja kaiken, mikä sen lisäksi on välttämätöntä, pitäisi meillä nousta oman eurooppalaisen kulttuurimme ja sille ominaisen "titeteellisen" tiedollisen ajattelun pohjalta.
Koulu ei voi olla yleissivistävä laitos, ellemme pysty määrittelemään sitä minkä pitäisi olla kaikille ihmisille yhteistä -- uskomuksista ihan riippumatta -- eikä se voi olla ihmisyyden kasvatuslaitos, ellei se pidä lähtökohtinaan oman eurooppalaisen ihmisyytemme historiallisia premissejä.
Yliyleistävien yleiskäsitteiden -- kuten "uskonto" -- noituma "ajattelu" kuuluu eurooppalaiselle keskiajalle, ja sitä on turha enää elvyttää uusien käsiterealististen ideaoppien ja "ihmisarvoihanteiden" nimissä. Kaikki ihmisyys on kulttuurista ihmisyyttä, eikä yksikään maailman lukemattomista "uskonnoista" sitä asiaa miksikään muuta.