Järjestelmien kilpailu johti huippunopeuksiin

Verkkouutiset kertoi, että ääntä nopeammat matkustajakoneet saattavat tehdä paluun 2030-luvulla. Näin voi olla tai olla olematta, vaikka yliäänilennot ovatkin epäilemättä tavallisia lentokoneita enemmän ympäristöä saastuttavia.

En kuitenkaan kirjoita tästä syystä, vaan tartuin aiheeseen siksi, että jutussa oli melkoinen virhe. Tarkoitan sitä, että artikkelin mukaan "tähän mennessä maailman ainoa matkustajakäytössä ollut yliäänikone on ranskalais-brittiläinen Concorde. Vuonna 1973 käyttöön otettu kone lensi Pariisista New Yorkiin kolmessa tunnissa, kun tavalliselta lentokoneelta matka vei noin kahdeksan tuntia."

Jutun epäilemättä minua paljon nuorempi kirjoittaja ei muistanut eikä ollut vaivaantunut selvittämään yliäänilentokoneiden historiaa. Concorde ei nimittäin ollut ainoa eikä edes ensimmäinen sellainen. 

Se kunnia kuului neuvostoliittolaiselle Tulpolev Tu-144:lle, jonka ensilento tehtiin - Wikipedian mukaan - "31. joulukuuta 1968, kaksi kuukautta ennen brittiläis-ranskalaista Concordea, mikä teki siitä ensimmäisen yliäänimatkustajakoneen maailmassa". Tu-144 ei ollut mikään menestys: sillä tehtiin ainoastaan 55 matkustajalentoa, joilla kuljetettiin vain reilut 3 000 matkustajaa.

Tämä johtui siitä, ettei sosialistisessa Neuvostoliitossa ollut rikkaita ihmisiä, jotka olisivat kyenneet maksamaan lennoistaan korkeita hintoja. Eikä yliäänilennoille siitä syystä ollut sellaista kysyntää, jonka varassa Concordelle riitti matkustajia. 

* * *

Verkkouutisten toimittajan virhe puolestaan kertoo siitä, kuinka selvästi länsimaat voittivat niin sanotun kylmän sodan. Tu-144 ei nimittäin ollut mikään tuntematon asia, vaan yksi keskeinen aihe niissä lukemattomissa ihmisten välisissä keskustelussa, joita käytiin Suomessakin vasemmiston ja oikeiston kannattajien välillä sosialistisen ja kapitalistisen järjestelmän paremmuudesta.

Eikä se ollut yksin kapakka-iltojen tai kotibileiden keskusteluasia, vaan myös syy koko Tu-144:n olemassaololle. Tämän asian kuvaa muun muassa Wikipedia nasevasti: "koneen suunnittelua ja kehitystyötä kiirehdittiin, sillä pääasia oli voittaa Concorde ja osoittaa siten Neuvostoliiton olevan länsimaita kehittyneempi. Sillä oli koneen luotettavuuteen, käytännöllisyyteen, matkustusmukavuuteen ja viimeistelyn laatuun negatiivinen vaikutus."

* * *

Tu-144:llä ja Concordella voitiin lentää hiukan yli kaksinkertaisella äänennopeudella. Ensin mainitun huippunopeus oli hiukan suurempi, noin 2 500 kilometriä tunnissa eli 2,35-kertaisella äänennopeudella. 

Tätä voi verrata taisteluhävittäjien huippunopeuksiin. Niistä ykkönen on - tämän artikkelin mukaan - jo vuonna 1967 esitelty MiG-25, jolla pystyi lentämään peräti 2,83-kertaisella äänennopeudella. Samaan yltää 1970-luvun lopulla esitelty Mig-31. 

Neuvostoliittolaista lentävää rautaa seuraa amerikkalainen - vuonna vuonna 1976 esitelty - F-15-hävittäjä, jonka huippunopeus on 2,5 kertainen äänennopeus. Todettakoon, että Suomen nykyisellä hävittäjällä - F-18:lla - pääsee 1,8-kertaista äänennopeutta ja tulevalla F-35:llä "vain" 1,6-kertaista. 

Tästä voitaneen päätellä, ettei hetkellinen huippunopeus ole enää nykyisin oleellinen ominaisuus taisteluhävittäjille. Sen sijaan niiltä vaaditaan ennen kaikkea ketteryyttä, nousunopeutta ja aseidenkantokykyä sekä kykyä lentää pitkiä aikoja - eli taloudellisesti - ääntä nopeammin. 

Maailman nopein sarjavalmistuksessa ollut lentokone ei kuitenkaan ole ollut taisteluhävittäjä vaan amerikkalainen tiedustelukone Lockheed SR-71.  Sen ensilento tapahtui jo vuonna 1966 ja koneella pääsi peräti 3,35-kertaista äänennopeutta. SR-71 ei ole ollut käytössä enää tällä vuosituhannella. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaiset - maailman parhaita
Liikahduksia järjettömässä sodassa
Freudilainen lipsahdus ja teknologian taso