maanantai 23. lokakuuta 2023

Vantaalaiset saavat reilun kahden miljoonan euron savusaunan

Suomi on maailman sosialistisin valtio. Näin ainakin mikäli asiaa mitataan korkeimmalla tuloveroprosentilla, joka Suomessa on korkeampi kuin missään muussa maailman maassa. 

Tämä tieto asettaa mittasuhteisiin myös Suomen hallitusohjelmassa olevan kirjauksen, jonka mukaan "kotitalouksien ostovoimaa vahvistetaan keventämällä työn ja liikkumisen verotusta". Ja joka erityisestä vasemmiston parissa herättänyt eksistentiaalista pelkoa maamme keskusjohtoisuuden vähenemisestä (esimerkki). 

Ymmärrän toki vasemmistolaisen ajatuksenjuoksun. Se olettaa julkiseen palvelutuotantoon stahanovilaisen työmoraalin eikä siksi ymmärrä sen merkitystä, minkä työstä riippuva tulo aiheuttaa tekijälleen. 

Valitettavasti stahanovilainen työmoraali on yleistä vain marxilais-leniniläisessä todellisuudessa, joten keskusjohtoinen julkisen sektorin tehokas toimintakin lienee pääosin pelkkää propagandaa. Vai mitä pitäisi tuumia siitä, että Vantaan kaupunki päätti rakentaa ihmisille järvenrantaan mukavia palveluita. 

Niiden kustannuksista kertoi Vantaan sanomat, jonka mukaan Kuusijärven ulkoilualueelle rakennettiin muun muassa pulkkamäki vaivaisella 600 000 eurolla. Saman verran vantaalaiset veronmaksajat saivat kuitata myös reitistä ja nuotiopaikasta. 

Tulossa oleva esteetön uimaranta on vieläkin halvempi, koska sen rakentamiseen on varattu vain 500 000 euroa. Sen sijaan savusaunaan suunnitellaan kulutettavan jo jonkin verran enemmän eli 2 200 000 euroa. 

Mitä tähän nyt sanoisi? Että kaikkea hyvää se suunnitelmatalous tuokin ihmisille? Vai että - ähäkutti - ainakaan muita yritteliäämmät eivät sentään pääse rikastumaan työllään? Vai pitäisikö olla kateellinen vantaalaisille, jotka saavat reilun kahden miljoonan euron savusaunan?

Päivän aiempi kirjoitus: 
Seitsemän prosenttia muslimeita

18 kommenttia:

  1. Ei voi täällä aikaan kehua että ompa "hienoa" Taloyhtiö nostaa vuokria, syy.. Perhanaan kuivauskaappi ja sähkösauna, kaikki nuo on taloyhtiön yhteisessä käytössä ja käyttäjinä ainostaan ryssiä, joten nyt pitää maksaa noiden takia kovempaa vuokraa.

    VastaaPoista
  2. Itse rakentajana ikäni ollut ,ei voi ymmärtää sitä selkärangattomuutta ja piittaamattomuutta yhteisten varojen käytössä.
    Tuommoisiin kyllä saa tuhlattua miten paljon vain ilkeää. Tosin kaiken voi varmasti saada kohtuuhinnoilla jos vain halua ja oikeasti omantunnon moraalia teettäjillä ja tekijöillä olisi.
    Suomi on menossa syksykierteessä alas joka sektorilla . tämäkin kertoo osaltaan sen.
    Kaikkea halutaan loputtomasti , eikä mitään tolkkua eikä rajaa tunnu löytyvän. Ei edes se että kirstussa ei ole kohta pennin hyrrää ja sekin joka on , on velkaa.
    Syyt löytyy perimmältään siitä, että ihmisviisaus ja hedonismi on aikamme uususkonnot jossa moraaliset arvot vedetään hatusta ja todellisuuden uskotaan muuttuvan sitä mukaa kun vain intoudutaan uskomaan mitä villimpiin väittämiin joka hedonistista ihmistä eniten viihdyttää! Mitä omituisimpia lakeja laatimalla ,miehet synnyttää ,homoperversiot korvaa aidon terveen normaalin kahta eri sukupuolta olevan seksin avioliiton ja perheen , muuttuen aina vain iljttävimmiksi muodoiksi eläimiin sekaantumisten , pedofilioiden lisääntyessä , ja niiden hyväksymisen ja arkipäiväistymisen lisääntyessä.
    Kristinuskon halveeraaminen, ja uskovien haukkuminen mielenvikaisiksi tai muuten jälkeenjääneiksi.
    Evoluutiouskonsyöttämän tieteellistä tarkastelua kestämättömien väitteiden tyhjästä itsestään syntyvästä maailmankaikkeudesta , kritiikitön kaiken nieleminen , koska evousko ei häiritse hedonistista irstailua ja loputonta itsekeskeistä ,itsekästä nautinnontavoittelua.
    Tämä kaikki on vallannut tämän sukupolven , eikä se jää seuraamuksitta.
    Tyhjyys ja elämäntarkoituksettomuus , on hedonistisen elämän lopputulos ei vain itselle vaan myös läheis-suhteiden , esim lapsiinsa , joille ei ole jättää minkäänlaista henkistäkään saatikka hengellistä perintöä ,ajaa ihmiset päihteisiin , huumeisiin , rikoksiin itsemurhiin, kyvyttömyyteen terveisiin ihmis-suhteisiin yms yms .
    Ainut toivo on , että ihmiset heräävät nyt tästä ja ruvetaan etsimään niitä oikeita arvoja joiden pojalle Suomi on aikanaan rakennettu.
    Kristinuskolle ei ole vaihtoehtoja, se pitäisi ensiksi ymmärtää. Se on ollut ja on aina hyvän yhteiskunnan kivijalka!
    Sen antamat elämänohjeet kestää kyllä minkä tahansa vertailun.
    Ilman kristinuskoa ei olisi länsimaisia yhteiskuntiakaan!
    Jokaisen Jumalasuhde on henkilökohtainen .ja sen syntyminen on yhteiskunnalle vain hyvä asia.
    Ja kristilliset arvot, ja niiden kunnioittaminen , riippumatta siitä, onko henkilökohtaista Jumalasuhdetta on hyvä asia ihan jokaiselle yhteiskunnan jäsenelle.
    Minä olen sitä ikäluokkaa, että olen lapsesta saakka hyvin pitkälle saanut elää semmoista yhteiskuntaa todeksi.
    jostain 60 luvulta pienestä alkanut kristinuskon halveeraaminen ja -arvojen kyseenalaistaminen joka on nykyisin mammuttimaisiin mittoihin kasvanut ed kuvaamani kaltainen irstailu , kaikenn Pyhän häpäisy ja mitään rajaa oleva hedonistinen elämäntapa on aikamme syöpä ja se tulee tuhoamaan tämän kansan ja koko läntisen maailman , ellei suunta muutu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Evoluutio ei ole mikään satu, eli uskonto. Joka uskonto on satua, evoluutio on se joka maapallolle on elämän synnyttänyt.

      Poista
    2. Tuo eräiden uskovaisten creationismiin uskominen syö kyllä koko uskontoporukan uskottavuutta rotan lailla. Kristinukon päävirtaus on mukautunut jo Galileon ajoista saakka tieteen löytöihin haastamatta selviä asioita, liittämällä ne melkolailla saumattomasti jumalan luomiin ihmeisiin omassa mielessään. Mutta tämä änkyräporukka joka tuntuu saavan yhä enemmän ääntä aikaan tolkun väen pitäessä uskonsa piilossa haluamatta lähteä riitoihin änkyräateistien kanssa, jotka myös hallitsevat äänialaa. Harmi että ääriporukat tuntuvat puhuvan meidän kaikkien äänellä, niin uskovaisten kuin virallisiin uskontoihin uskomattomienkin parissa. Kirjoitan noin että virallisiin uskontoihin uskomattomien parissa, koska olen todennut että nämä ateisteiksi itseään nimittävät uskovat kyllä uskonkappaleisiin ja dogmeihin, mutta luulevat niitä tosiasioiksi ja totuudeksi. No, niin uskovat ja luulevat uskovaisetkin, ei mitään eroa. t. agnostikko.

      Poista
    3. "ateisteiksi itseään nimittävät uskovat kyllä uskonkappaleisiin ja dogmeihin, mutta luulevat niitä tosiasioiksi ja totuudeksi." Minä en usko yhteenkään satukirjaan vaan kaikki tietoni tulee totuudesta eli tieteen alalta. Minulle on kaikki satua joka ei ole todistettu erittäin tarkasti. Tuon perusteella joka uskonto on kehitetty pelkästää helpottamaan heikkojen ihmisten kuolemanpelkoa, totuutta niissä kirjoissa ei ole milliäkään.

      Poista
    4. Voi hyvä ateisti, sieltä "tieteestä" tulee tänä päivänä paljon muutakin kuin sitä sinun "totuuttasi". Nykyää väitetään tieteeksi sellaista mikä olisi vielä 30 vuotta sitten potkaistu ulos kampuksen laidoiltakin huuhaana ja pesudotieteenä. Ja silti sinä ja monet muut uskovat sen höpöhöpön väitteisiin täysin, kun väität että tiede on totuutta. Ei se ole totuutta edes parhaimmillaan, se on silloinkin vain paras mahdollinen käsitys maailmassa ja maailmankaikkeudessa esiintyvistäilmiöistä ja uusi parempi käsitys korvaa sen tämänhetkisen jo huomenna aamull klo 10. Se tiede ei siis tuo meille totuutta, mutta parhaan mahdollisen tämänhetkisen käsityksen. Ja suuri osa "tieteestä" ei edes sitä vaan täysiä uskomuksia ja tuubaa ja jonka "tieteelliset" menetelmät ja metodologiat ovat täyttä huijausta ja tulokset pelkkää propagandaa. Siinä se sinun totuutesi.... lapsellinen käsitys siitä mitä tiede on.

      Poista
    5. Olen Anon klo 18.54 kanssa täysin samaa mieltä.

      Historia toistaa itseään esim. siten, että näytämme taas ainakin läntisissä maissa elävän uus-Sodoman-Gomorran aikoja. Yhtenä osoituksena on siitä on juopon naispiispan kävely Helsingissä pride-kulkueen kärjessä jokunen vuosi sitten. Kommunistipapit ovat muuttamassa koko evankelis-luterilaista kirkkoa
      Sodoman-Gomorran kirkoksi.
      Mahtaako Putin aloittaa "ilotulituksen", jolla poltetaan koko läntinen sivilisaatio tuhkaksi?

      Poista
  3. Kalergi-suunnitelma23. lokakuuta 2023 klo 20.18

    Juuri noin Ano 20.02!
    Hyvä esimerkki on tarkoituksellisesti pervertoitu ilmastotiede, josta mm. valheellisen propaganda-median vahvalla sivustatuella on monille tehty suoranainen uskonto, joka tavallisille tallaajille tulee hyvin kalliiksi - siihen upotetu rahat käärii taskuunsa planeettamme ylin rikollinen "eliitti".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi ehkä pitänyt tarkentaa että tarkoitin, oikeaa tiedettä mikä ei ole pilattu 2000 luvun sekopäisyydellä, eli ilmastohulluudella, waketuksella ja valkoisten tuhon edistämisellä. Joten se siitä. Mutta se on varmaa että joka uskonto on satua ihan sama mikä vuosiluku on ja tulee olemaan.

      Poista
    2. Voihan se olla että uskonnolliset tekstit ovat "satua" jos niitä yrittää tulkita totena, mutta kun ne useimmiten ovat vertauskuvallisia opetuksia ja sellaisina perustuvat silloin ihan käytännössä opittuihin asioihin. Ja osin ne ovat kertomuksia menneestä, joka ennen niiden kirjaamista uskonnollisiin teksteihin kiersivät suullisena perinteenä nuotioilla. Ja niidenkin tarkoitus oli opettaa uusille polville yhteisön oppimia asioita. Ja meillä mitä ilmeisimmin on jonkinlainen sisäsyntyinen tarve uskonnolle joka esim kertoo lohduttavia asioita tuonpuoleisesta ja menetyksistämme. Ja tarve olla osa samanmielistä samoihin asioihin uskovien yhteisöä. Sitä tarvettahan nämä ateistienkin uskonnolliset yhteisöt täyttävät. Uskontoja nekin. Jos pilkkaa uskontoa, pilkkaa itsessäänkin olevaa tarvetta. Ja se nyt ei ole kovin järkevää.

      Poista
    3. Se että väittää ateismia uskonnoksi, osoittaa kyllä tuota väittävän erittäin heikkolahjaiseksi eläjäksi. Minä en kyllä ole mikään ateisti, sillä minä olen normaali ihminen eikä minulle heitellä mitään nimityksiä, sillä ne on kaikki haukkumista.

      Poista
    4. :-) Ateismi on uskonto. Hehän uskovat, ilman mitään sen kummempia todisteita kuin uskonnoissa, että jumalaa tai jumalia EI ole olemassa. Uskonnot taas väittävät ilman myöskään sen kummempia todisteita että heidän kunkin oppien mukainen jumala tai useampi, ON olemassa. Eihän kummallakaan ole mitään todellisia todisteita väitteilleen. On aikalailla kunnianhimoisempi väite sanoa ettei MITÄÄN jumalaa tai jumalia ole olemassa, kuin väittää että yksi tietynlainen olisi olemassa. Voihan olla että maailmankaikkeudessa ON olemassa jotain, jonka voimme kaikki yksissätuumin luokitella jumalaksi.... Siinä minun "heikkolahjaisen" viisi penniäni tähän asiaan. Jatketaanko? :-)

      Poista
    5. "Ateismi on uskonto. Hehän uskovat.."
      Et sitten tajunnut, en usko mihinkään mitä ei ole toditettu olevan olemassa, eli ei ole esitetty todisteita jostain jumalista. Menikö se nyt perille? Ei oikein voi enää paremmin selittää.

      Poista
  4. Teemu Keskisarjalla on hyvä kolumni yhteisistä rahoista Suomen Uutisissa.

    VastaaPoista
  5. Savusaunasta syntyhin syviin?
    Tämä on pikku näpäytys lähes kaikille mm tämän jutun kommentoijille. Juu, proffa tönkää blogissaan esmes nyt tätä verorahojen hassausta. Aluksi vähän asiasta, mutta hetken päästä ollaan jo kinaamassa ateismista/ uskosta, ties mistä universumin olomuodosta!?
    Eikös nyt ollu aiheena julkisen sektorin piilotettu korruptio, mukaan lukien virkakoneiston täydellinen ammattîadottomuus!
    Ymmärrän hyvin sen tuskan yhteiskuntamme pilalle mädätetystä arvomaailmasta, mutta pidetään puurot ja vellit omissa astioissaan!
    Jos on oikein kamalasti on asiaa sydämellä, blogatkaa ite! Ei vissiin kai? Kauhean vaikeata ole? En ole vielä kokeillut, vaikka suutuspäissään harkittu on!

    VastaaPoista
  6. Tuo Vantaan toiminta on aika yleistä näissä julkisen sektorin rakennus- ja kehityshankkeissa, valitettavasti...
    Viime vuosikymmenen loppupuolella jouduin seuraamaan tilannetta jossa julkisen sektorin omistamaa rakennusta remontoitiin useilla miljoonilla, vaikka tilaajalla oli tiedossa se, että rakennus jää tyhjilleen noin vuoden päästä... no, virasto ehti toimia reilu puolivuotta ko tiloissa ja sitten pääsivät siirtymään uuteen -juuri rakennettuun- toimitilaan...
    Ei mitään järkeä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noista juuri julkisen sektorin rakennus- ja kehityshankkeita seuranneena tuli mieleeni muuan skenaario. Skenaario siitä suur-moskeijasta, jota yritettiin käsittääkseni ensin pystyttää Helsingin Kyläsaareen. Kun se "hanke" siirrettiin myöhempään aikaan ja ehkäpä kokonaan toiseen paikkaan/kaupunkiin, tulin kuunneltuani Pia Jardia ja Ritva Viljasen ajatuksia ko. asiasta siihen tulokseen, että "heureka," nää taitaa sovittaa sitä Vantaalle. Ja nyt kun Vantaa on taloudellisesti suossa, niin saattaa taas jokin rikas öljymaa (Qatar?) ehdottaa sen rahoitusta. Pia Jardin ikää on vaikea arvailla, mutta hänenlaisillaan on tapana elää turhankin pitkään ja Ritva Viljanenkin jäi käsittääkseni eläkkeelle, joten hänellä riittänee, motivaation lisäksi aikaa tarttua tilanteeseen, "kerran vielä ja yleisön pyynnöstä." Hänellä on sellaiset yhteydet erill. päättävissä tehtävissä oleviin henkilöihin, ettei paremmista väliä. Onhan hän itse ollut näiden vaikutusvaltaisten päättäjien nimitysten takana tai toverillisesti hyväksymässä mitä ihmeellisimpiä aikaansaannoksia. Mutta varmaa on se, että itse hankkeesta ei tulla kokonaan luopumaan enää koskaan. Ja onhan se jo paljon pidemmälle viety mitä yleensä annetaan ymmärtää, ja siitä mistä on jo aikaisemminkin keskusteltu, ei enää anneta periksi. Ja se rahoitus! Nyt olisi globaalisesti oikea aika, kun maailma on sitä mitä se nyt on. Ja Vantaahan on monikulttuurisesti jo valmis mihin vaan.

      Poista
  7. Tuota tuota, tässä kohtaa tulisi professorin kyllä syyttää tuota yksityistä puolta joka kuppaa vantaalta noita summia ja niiden kavereita siellä hallinnossa, voisin ottaa erään esimerkin helsingille tiettyjä tavaroita tuottaneesta firmasta joka pystyi maksamaan sangen hyviä bonuksia henkilöilleen mutta kun ei ole julkista tietoa.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!