torstai 12. lokakuuta 2023

Paljastuvatko seksuaalisesti häiriintyneet kulttuurit?

Kuten tiedämme, on joidenkin ihmisten mielestä äärimmäisen tärkeää, että naisten sukuelimet on silvottu niin sanotulla ympärileikkauksella. Sillä on useampia tarkoituksia, kuten naisen sukupuolivietin vähentäminen estämällä nautinnollinen seksi sekä morsiamen neitsyyden varmistaminen tarkastamalla umpeen ommeltu pimppi. 

Vaikka edellä käsittelemäni väkivalta nauttiikin seksuaalisesti häiriintyneiden ihmisten suurta suosiota, osoittaa se myös heidän pohjatonta tyhmyyttään. Onhan nimittäin niin, ettei seksuaalivietti riipu suoraan yhdynnän nautinnosta, vaan naisten tekee niin sanotusti mieli siinäkin tapauksessa, että seksi tekee kipeää. Lisäksi silvotun pimpin korjaaminen kirurgisesti on mahdollista - ja suosittua niissä osissa maapalloa, missä ympärileikkaus nauttii suurta suosiota. 

Koska sukuelinten tuhoaminen ei ole pelkästään miesten keino kontrolloida naisia, vaan nauttii monissa yhteisöissä myös naisten suosiota, kertoo se näiden kulttuureiden syvällisestä kieroontuneisuudesta. Ja sen tähden tähän tapaan ei voida vaikuttaa pelkästään yksilöille tai edes kaikille miehille järkeä puhumalla, vaan lisäksi vaaditaan myös syvällistä muutosta kaikkein pimeimpien kulttuureiden vallassa olevissa yhteiskunnissa - naiset mukaan lukien. 

Siksi oli mielenkiintoista kuulla, että nyt on tehty ehdotus naisten sukupuolielinten julistamisesta Unescon maailmanperintökohteeksi. Jutun juoni on siinä, että maailmanperintökohteiden katsotaan olevan niin arvokkaita, että koko ihmiskunnan oletetaan osallistuvan niiden suojeluun ja säilyttämiseen.

Tämä tarkoittaa sitä, että jos ehdotus etenee maailmanperintökohteista päättävään 21-jäseniseen maailmanperintökomiteaan, saamme mielenkiintoisen seurantakohteen. Siinä edustetut maathan joutuvat silloin ilmaisemaan julkisesti edustavatko he seksuaalisesti häiriintynyttä ja kieroontunutta kulttuuria vai eivät. 

Mikäli päätös tehdään nykyisen komitean kaudella pääsevät itseään ilmaisemaan Argentiina, Belgia, Bulgaria, Egypti, Etiopia, Kreikka, Intia, Italia, Japani, Mali, Meksiko, Nigeria, Oman, Qatar, Venäjä, Ruanda, St Vincent & Grenada, Saudi-Arabia, Thaimaa ja Sambia. Jos pitäisi lyödä vetoa, panisin lanttini likoon sen puolesta, ettei päätös synny yksimielisesti, vaan monet komitean jäsenmaat ilmaisevat pitävänsä pimpin eheyttä vähemmän arvokkaana kuin vaikkapa Sammallahdenmäen pronssikautista röykkiöaluetta.









 

38 kommenttia:

  1. Lähi-idän kulttuureissa silvotaan myös miesten sukuelimet. Miksi tämä aina unohdetaan, jopa halutaan unohtaa? Poikavauvoja kuolee ympärileikkausten aiheuttamiin komplikaatioihin.

    Leikkaus ilman lääketieteellistä tarvetta on pelkkä uskonnollis-kulttuurinen silpominen ja siksi rinnastettavissa naisten vastaavaan leikkelyyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poikalapsen ympärileikkaus puoskaroiden eli amatöörivoimin on Suomessa sallittua ja poikalapsen edun mukaista.
      Eli pulinat pois, Korkeimmat Lakitulkit eivät voi olla väärässä. Eiväthän?
      https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2016033121345532

      Poista
  2. Naisena minulla on täysin varma käsitys siitä, että taitavinkaan kirurgi ei pysty korjaamaan ympärileikkauksessa tehtyä vahinkoa, vaan jos jotain yritetään tehdä, kysymys on lähinnä kauneusleikkauksesta. Naisen mahdollisuudet nauttia seksistä on tuhottu ja sehän on ollut tarkoituskin, sekin huvi on varattu vain miehille. Erikoisinta on se, että kulttuureissa, joissa tätä karmeaa tapaa harrastetaan, monesti juuri äidit ja isoäidit pitävät "perinnettä" yllä; leikkaamaton tyttö ei "pääse" naimisiin. Kun vielä tiedetään, minkälaisia fyysisiä vaikutuksia terveyteen operaatiolla on ja mitä esimerkiksi maksavat suomalaiselle yhteiskunnalle leikattujen naisten synnytykset, on käsittämätöntä, että asiaa täälläkin katsotaan läpi sormien. Feministit ja seksiä pursuava mediakin on asiasta ihan hiljaa. Miltähän se näistä leikatuista naisista täällä tuntuu? Minusta asia täyttää rikoksen tunnusmerkit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama koskee poikien raakalaismaista leikkelyä toisien lähi-idän läjien eli juutalaisten toimesta, yhtä pahoja terroristeja mitä muslimit.

      Poista
    2. Käsittääkseni kaikkien terveydenhuollon ammattilaisten ja muidenkin, jotka epäilevät, että suomalaiselle tai suomen lakien alaiselle tytölle on tehty tai teetetty silvontaa pitäisi ilmoittaa asiasta viranomaisille lähinnä poliisille. Ne, jotka eivät näin ole tehneet ovat syyllistyneet rikokseen.

      Ennen kuin joku soijapoika ilmestyy tänne kertomaan, että silpominen ei kuulu islamiin niin muistutetaan mm. siitä, että Indonesian suurin muslimijärjestö Nahdlatul Ulama suosittelee fatwassaan sukuelinten silpomista.

      Poista
    3. Eiköhän se naisen mahdollisuus sellaiseen ole olematon muutenkin oli elimet mitkä hyvänäsä, oletkos katsonut minkä näköisiä ne miehet siellä on harva nainen haluaa sellaista vapaaehtoisesti..

      Poista
    4. Huomioitakoon, että edellisen hallituksen NAISviisikko ei tehnyt elettäkään naisten silpomisen kriminalisoimiseksi. Tekopyhä rasismijauhaja, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson oli hiljaa kuin pissa sukassa, vaikka hänellä olisi ollut tuhannen taalan paikka tehdä kerrankin jotain hyödyllistä sen sijaan, että toimii suomalaisnuoria orjuuttavan pakkoruotsin ylläpidon ylipapittarena. Ja olihan siellä Rkp:llä se jonninjoutava pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministerinkuvatus myöskin tyhjän panttina.

      Poista
    5. Niin sä meinaat, että se ei ole rikollista, tuo on se ongelma.. entäs onko oikean käden amputaatio sitten laillista kun ei laissa ole erikseen kohtaa joka kieltää oikean käden amputaation...

      Poista
  3. Tämä silpominen tai se, että vagina voidaan ommella kiinni, kuvaa hyvin primitiivisten kansojen ja muslimimiesten vallanhalua.
    Kaikkia elämänalueita pyritään hallitsemaan ja kontrolloimaan.
    Voisivatko nämä ihmiset koskaan sopeutua länsimaiseen kulttuuriin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paikalliset Martat pitivät kaupungin laskuun maahanmuuttajanaisille ruoanlaittokurssia, jonne yrittivät tunkea myös heidän miehensä. Heidät saatiin häädettyä ulos, mutta kolme tuntia odottivat pihalla ja kurkkivat ikkunoista, ettei mitään sopimatonta tapahdu. Omituista porukkaa ja sääliksi käy niitä sinisilmäisiä suomalaisia naisia, jotka näiden kelkkaan lähtevät.

      Poista
    2. Ei se miesten vallanhalua ole, vaan vanhojen ämmien. Naiset tuota kulttuuria ylläpitävät. Miehet sitten käyvät silpomattomissa huorissa, koska ei siitä silvotusta arpikudoksesta miehellekään juuri iloa ole.

      Poista
  4. Siis 98 % somalinaisista silvottu. Tekeekö ne mitään muuta noin ”tunnollisesti”?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitut tee muuta kuin rikkovat lakiamme.

      Poista
  5. Juu. Käyttävät kelan palveluksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalergi-suunnitelma12. lokakuuta 2023 klo 10.10

      Juuri niin, viher- ja muiden kommunistien erityisellä hyväksynnällä.
      Heidän mielestään kun Suomi voi ja sen pitää toimia maailman sosiaalitoimistona - ulkomaanvelkaamme jatkuvasti kasvattamalla. Esim. Arhinmäen mukaanhan valtion velkaa ei tarvitse koskaan maksaa takaisin!

      Poista
  6. Terhomatti Hämeenkorpi12. lokakuuta 2023 klo 9.41

    Ei, saatana ( kiroan silläkin uhalla, että arvon proffa bannaa kirjoitukseni) ! Jo meni aamukahvi väärään kurkkuun! Mitä tahansa murjaaneista lukee / kuuleekin, niin se kaikki on paskaa, räyhää ja terroria. Tämä naisten silpominen kirjaimellisesti vittumaisimmasta päästä!

    VastaaPoista
  7. Pimpsa Unescon maailmanperintökohteeksi lienee - ainakin hieman - genren vastainen: vaikka se pimpsa onkin, Primus Motor kaikelle olemiselle. Penis olisi tähän tarkoitukseen ehkä nykytrendin vastainen.
    Mutta asiaan. Naisen ympärileikkaus, varsinkin somalien harjoittama "faraoinen" leikkaus, jossa kaikki leikataan pois, siis kaikki.
    Toimenpide suoritetaan terävällä lasuurikivellä tai lammaskeritsimellä. Sitten ammottava haava ommellaan umpeen, ensimmäistä aviollista seremoniaa varten.
    Oksettavaa somalikulttuuria.

    VastaaPoista
  8. Jooh, onhan se todella vaikeaa keksiä mitään positiivista sanottavaa murjaaneista, ei kyl kuukereistakaan...löydy..aina pelkkää sontaa ja negatiivista

    hmm..no joidenkin n.sana naisten perssiit on ihan kiihoittavia...siinä kaikki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ne Sannikan mukavat pelihetket...

      Poista
  9. Itseasiassa tässä tämä on poikkeuksellisesti kyllä suomen vika. Suomenlaissa on sellaiset kohdat kuin törkeä pahoipitely, törkeä ruumiinvamman tuottaminen ja törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö. Jotka kaikki täyttyvät mutta systemaattisesti jätetään syyttämättä. Jos suomalaien tekisi vastaavaa lapseleen mitä luulette, että tapahtuisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä pidettäisiin täysin sairaana puhuttaisiin uudesta jammusedästä jne.. Se, että tuohon alettaisiin keksiä uusia lakeja on täyttä paskaa.. Genitaaliamputaatio on tuossa oikea nimi ja sen vertaaminen johonkin miehiin on myös täyttä paskaa, vastaava olisi miehille peniksen poisto, eihän dekapitaatiotakaan kutsuta miksikään päänympärileikkauksesti joka varmasti näille ryhmille kyllä sopisi.

      Poista
  10. Pikkupoikien silpominen on eräässä syvällisesti kieroontuneessa kulttuurissa täysin ok.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näillä puheilla ja vertauksilla vähätellään pikkutyttöjen amputaatioita.

      Poista
  11. Missähän ovat nämä, jotka niin innokkaasti puolustavat hijabin käyttöä naista vapauttavana tekijänä, koska se on muka naisen oma vapaa tahto (naurua). Onko tämä silpominenkin näiden feministien ja viherkommunistien mielestä tytön oma vapaa tahto. Totta kai se on, koska vanhemmat naisetkin sitä kannattavat. Sehän ilmeisesti tehdään jo vaikka kuinka nuorena. Ei muuta kuin nyt feministit osoittamaan tukea silpomisen puolesta, koska se on naisen vapaa tahto. Pirullista, jos kerkeävät julistaa sen tavaran maailman kulttuuriperintökohteeksi. Eikö edes entinen kulttuuriministeri Arhinmäki (velkaa ei tarvitse maksaa takaisin) voisi tehdä jotain asian jarruttamiseksi?

    VastaaPoista
  12. Sama koskee myös poikien ympärileikkausta ja käsittämätöntä, että sille löytyy edelleen puolustajia. Varsinkin monelle kristitylle asia tuntuu olevan arka, mutta on suorastaan naurettavaa, että jokin Amnestyn kaltainen ihmisoikeusjärjestö ei ole pystynyt ottamaan asiaan kielteistä kantaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin huomaa että pojilla ei ole mitään väliä vaikka heitäkin leikellään jonkun satuolennon kunniaksi. Kaikki on ihan yhtä sairasta sekä tyttöjen että poikien leikkelyt. Ainostaan poikia pitäsi leikata jos se on terveydellisesti tarvittava toimenpide.

      Poista
    2. Ei ole terveydellisistä syistä tarvittava. Tai joskus hyvin hyvin harvoin saattaa olla. Ei voi myöskään dissata poikien kärsimyksiä tässä asiassa, pienten vauvojen.

      Poista
    3. Miehellä ei ole kuukautisia, hän ei voi olla raskaana eikä synnyttää. Siinä ero naisten ja miesten kärsimysten suhteen ainakin vanhan biologian mukaan. Molemmat leikkaukset ovat väärin, mutta kyllä naisen osa on monta kertaa huonompi kun samalla häneltä viedään mahdollisuus seksistä nauttimiseen.

      Poista
    4. Mistäs tiedät mitä miehelle merkitsee ison kaistaleen tiheästi hermotettua kudosta poistaminen? Neurojuttuihin erikoistuneet lääkärit sanovat että merkitsee paljon. Eli lopeta tuo typerä vertailu ja feministinen uhriutuminen, täällä et saa siitä sympatiapisteitä. Väärin, ehdottomasti väärin molemmat.

      Poista
    5. Jenkeissä ympärileikataan valtaosa pojista ihan uskonnosta riippumatta. Poikien ympärileikkaus ei ole niin selkeästi vain ja ainoastaan törkeää uskonnollista väkivaltaa. Siihen on joskus harvoin lääketieteellinen peruste, ja tosiaan tuossa maailman entisessä johtovaltiossa käytäntö on hyvin, hyvin yleinen. Tästähän oli Sinkkuelämässäkin jakso, kun Charlotte tapasi miehen joka oli "sharpei", eli leikkaamaton, ja se oli vähän ällöä sitten.

      Poista
    6. Sehän on juuri se vastaava kehon osa, joka tytöiltä poistetaan mitä brutaalimmalla tavalla epähygienisissä olosuhteissa. En ole täällä mitään sympatiapisteitä keräämässä ja feministiä minusta ei saa tekemälläkään! Säälittää ja suututtaa vaan, että tällainen hyväksytään vaikenemalla. Ihmisruumiissa kun ei ole umpilisäkkeen ja miehen nännien lisäksi yhtään turhaa tai poistettavaksi kelpaavaa osaa.

      Poista
    7. Kyllä huomaa että ei kiinnosta poikien raakalaismaiset leikkelyt monia täällä, se ei syö pois sitä että raakuus vietäisiin pois tyttöjen raateluista, vain sairas aivo voi muuta väittää. Sen sijaan toista väittävä ei välitä poikiin kohdistuvasta sairaasta teosta mitään, se on kuvottavaa! "ei ole uskontoon perustuvaa" Juutalaiset raatelee joka poikalapsen.

      Poista
    8. Aikoinaan nämä ympärileikattujen poikien nahkat tuotiin Suomeen ja istutettiin maahan ja kun niistä kasvoi oikein isoja kyr**ä, olivat heti valmiina katsastusmiehiksi ja poliiseiksi. Mutta tämä kuten sanottu, ennen vanhaan, kun katsastuskin oli ainoastaan valtion hoteissa.

      Poista
  13. Kyseessä on sairas rikos ihmisyyttä vastaan, jonka yhteydessä ei pitäisi puhua hienolta kalskahtavasta 'kulttuurista' tai 'kulttuuripiirteestä'. Kaikki feministien paasaus lasikattojen rikkomisesta kuulostaa vähämieliseltä houreelta samalla, kun he hyväksyvät moisen brutaliuden kulttuuriin kuuluvana ilmiönä vastustamatta sitä mielenosoituksin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkihan sen tunnustaa vaikkapa matkaillessaan Lähi-idässä ja Afrikassa, että onpa helkkarin takapajuista porukkaa, mutta sitten kun se porukka hilaa itsensä Suomen rajan yli, siitä tuleekin ihanaa monikulttuurisuutta ja rikkautta.

      Poista
  14. Yle tänään

    Poliisi: Tampereella asuvilla kytköksiä pääkaupunkiseudun katujengiläisiin

    Tampereella ei toistaiseksi ole tunnistettu katujengiä. Kaupunkiin on palkattu kaksi katujengeihin erikoistunutta poliisia ennalta ehkäisemään jengiytymistä.

    https://yle.fi/a/74-20054986

    Artikkelista poimittua

    Pirkanmaalaisilla henkilöillä on havaittu olevan kytköksiä pääkaupunkiseudun katujengeihin.
    Poliisi on kertonut jo aiemmin, että Tampereella on nähty liikkuvan pääkaupunkiseudun katujengeissä toimivia jäseniä. Nyt tilanteesta on saatu lisää tietoa.
    – Tällä hetkellä Pirkanmaan alueella asuu sellaisia henkilöitä, joiden on muiden poliisitehtävien yhteydessä todettu liikkuvan yhdessä tunnistettujen katujengiläisten kanssa, rikoskomisario Markus Antila Sisä-Suomen poliisin ennalta estävän toiminnan yksiköstä kertoo.

    Poliisi on aikaisemmin kertonut, että Tampereella on jengiytymiselle otollisia ihmisiä. Antilan mukaan pääkaupunkiseudun katujengiläisten kanssa liikkuneet ovat henkilöitä, jotka poliisi on tunnistanut jengiytymiselle otollisiksi.

    Pirkanmaalla ei kuitenkaan toistaiseksi ole tunnistettu katujengejä. Tähän mennessä katujengejä on havaittu Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Turussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hervanta on otollista aluetta, koska siellä on paljon etnisesti profiloimatonta porukkaa.

      Poista
  15. Taas törkeästi halutaan tässäkin blogissa puuttua toisten kansojen kulttuuriperintöön. Siihen ei ole mitään oikeutta suomalaisilla tai yleensä eurooppalaisilla. Oksettavaa toimintaa professorilta.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!