sunnuntai 14. kesäkuuta 2020

Vanhanen linjasi tulevaisuutta

Kun Katri Kulmuni (kepu) lähti Sanna Marinin (sd) jakopoliittisesta hallituksesta, astui hänen tilalleen valtionvarainministeriksi veteraanipoliitikko Matti Vanhanen (kepu). Ennen sitä hallitus oli ehtinyt kasvattaa budjettia edellisvuotisesta 11 miljardilla eurolla eli reilulla 20 prosentilla. Niinpä valtion tämän vuoden menojen kattamiseksi Marinin kabinetti ottaa velkaa peräti 17 miljardia euroa eli reilut kolme tonnia per suomalainen.

Uudessa tehtävässään Matti Vanhanen totesi hallituksen rahanjakoinnosta, että "tämän elvytysvaiheen jälkeen tarvitaan myös sopeutustoimia, ja ne ovat vielä tällä vaalikaudella edessä. Toivomme nyt kaikilta pitkämielisyyttä."

Nähtäväksi jää, saako Vanhanen tahtonsa läpi hallituksen naisnelikossa. Vaihtoehtoina sille ovat Vanhasen taipuminen eli Keskustan pettäminen jälleen kerran tai hallituskriisi. 

Ei ole yhdentekevää, kumpi näistä vaihtoehdoista toteutuu. Ensimmäinen tuhoaisi julkisen taloutemme kymmeniksi vuosiksi ja jälkimmäinen pysyttäisi päätöksenteon siksi aikaa, kunnes saataisiin pystyyn uusi valtioneuvosto. 

Toisaalta Marinin hallituksen kaatuminen saattaisi pidemmällä aikavälillä johtaa nykyistä vastuullisemman hallituksen valtaanpääsyn ja sitä kautta aloittaa taloutemme tervehdyttämisen paljon ponnekkaammin kuin nykyisen valtioneuvoston johdolla tapahtuisi. Tai ainakin luopua vastikkeettoman rahan kylvämisestä ympäri maailmaa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

9 kommenttia:

  1. Matti Vanhanen vuonna 2007: "Nyt on jakovaraa." Noinkohan on Matista tyttöjen paimeneksi ;-) ?

    VastaaPoista
  2. Naisviisikko (-Kulmuni) ei halua tunnustaa taloudellisten olosuhteiden muutosta vaan roikkuu vanhentuneessa hallitusohjelmassa. Kulmuni ei tajua, että hänellä ei ole mitään mahdollisuuksia uusia kepun puheenjohtajuutta, mutta julistaa pj-ehdokkuuttaan. Realiteettien tajun puute on naispoliitikoilla hirmuinen.

    Alkusyksystä käynnistyy kovan kädenvääntö valtion budjetin sopeuttamisesta. Siitähän Vanhanen puhuu. Todellisia rakennemuutoksia ei tule, mutta se pienikin muutos markkinoidaan suurena onnistumisena Vanhasen ansiosta.

    On tietysti mahdollista, että hallitus kaatuu. Ei kepu muuten nouse,jos se profiloidu irti punavihreydestä. Kunnallisvaalit jo painavat päälle, kun budjettia hyväksytään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu siltä, että vallassa olevat nuoret utopistit katsovat tilaisuutensa tulleen. On taottava, kun rauta on kuumaa. Nyt on menossa idealistien toivekonsertti. Hallitus tuumii, että ”kyllä siihen rahat jostain kaivetaan”. Valtamedialle rahoitussuunnitelma menee täydestä.

      Poista
  3. Tuosta olen kyllä samaa mieltä. Hallituksen kaataminen = Isänmaan pelastaminen velkavankeudelta = Kepun kannatuksen palautuminen aiempiin tasoihin. Vaan riittääkö Katrilla pokka ja rohkeus?

    VastaaPoista
  4. Uuniperuna masa varmasti keskittyy ydinosaamiseensa eli arabien edessä matelemiseen ja sananvapauden anteeksipyytelyyn.Kuvottava selkärangaton biojäte jonka ylistäminen mediassa kertoo varsin karua kieltä siitä kuinka päin helvettiä asiat tässä maassa ovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viherkommunistis-feministinen valtamedia kyllä osoitti taas kerran olevansa VALE-media tekemällä selkärankaisesta kansalaisesta biojätettä:

      "Valtamedia todisti kirjani väitteet oikeiksi reaktioillaan",
      http://jukkahankamaki.blogspot.com/2020/06/valtamedia-todisti-kirjani-vaitteet.html

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
    2. Ihan fiksusti Hankamäki vastaa kritiikkiin. Pitäisi lukea tuo kirja, jotta voisi oman ymmäryksen rajoissa arvostella. Pitihän sitä aikoinaan koraani ja mein kampf lukea, jotta tietäisi mistä puhutaan. Koraani on umpisurkea kirja, jo kaunokirjallisessakin mielessä. Vaikea käsittää hatunalustaa, joka kumpaankaan hurahtaa. Persujen kannatuksen kannalta, noissa "räväköissä" ulostuloissa on ongelma. Puoluen kannattajissa aiheuttaa eripuraa, ja vastustajissa perusteetonta oikeassa olemisen tunnetta.

      Poista
    3. Vanhanen ei ole paras mies saamaan rahan syytämistä haittamaahanmuuttoon ja gepardihattujen lihottamiseen loppumaan. Hänellähän oli aikanaan oikein maahanmuuttoministeri edistämässä maahanmuuttoa, nimittäin tuo vähä-älyinen Astrid Thors. Vanhasella oli myös sellainen periaate, että hallituksen valmistelemista asioista ei saa hiiskua julkisuuteen, jotta niistä ei synny turhaa kriittistä keskustelua. Oli lautakasaa ja nuorisosäätiötä, ja yksityiselämässä todella törkeää naisystävien kohtelua. Ja joku ääliömäinen anteeksipyyntö muslimeiltakin tuli tehtyä.

      Poista
  5. Santa Marinin ja Pyhä Maria Ohisalon kaltaisten pitäisi tyytyä pitelemään Punaisen Ristin keräyskippoa Stockkan kulmalla, eikä käsitellä valtion kassaa.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!