lauantai 13. kesäkuuta 2020

Hutkitaanko vai tutkitaanko etnistä profilointia?

Sisäministerimme Maria Ohisalo (vihr) halusi käydä avointa keskustelua etnisestä profiloinnista, mutta ei sitten kuitenkaan malttanut sivistyneen ihmisen tavoin odottaa, vaan ryhtyi saman tien vaatimaan siihen puuttumista. Taustalla on se, että jotkut afrikkalaistaustaiset henkilöt ovat väittäneet joutuneensa maassamme etnisen profiloinnin kohteeksi eli joutuneensa poliisin tai esimerkiksi vartijan huomion kohteeksi pelkästään etnisen taustansa tai ihonvärinsä takia.

Poliisitarkastaja ei ottanut kantaa etnisen profiloinnin käytöstä kissalan poikien järjestyksenvalvonnassa. Sen sijaan hän toivoi, että mahdolliset tapaukset tuodaan poliisille tietoon tai niistä kannellaan, jotta niiden todenperäisyys voidaan selvittää.

Seuraavaksi onkin jännittävää seurata, minkälaisia tapauksia nousee esiin. Ja miten oikeus, Ohisalo tai poliisi itse niihin suhtautuu. 

Samalla varmaankin asetetaan raja sille, mikä on etnistä profilointia. Onko sitä esimerkiksi poliisin toimenpiteiden kohdistuminen etnisten tuntomerkkien perusteella silloin kun tehtävänä on hakea näiden tuntomerkkien perusteella määritelty henkilö? Tai se, kun poliisi tai myymäläetsivä seuraa johonkin vähemmistöryhmään kuuluvan henkilön kaupassakäyntiä sillä perusteella, että juuri tähän ryhmään kuuluvien ihmisten tiedetään syyllistyvän selvästi muita väestöryhmiä useammin varkauksiin. 

Oma ryhmänsä ovat laittomat maassaolijat, jotka lienevät suurelta osin tiettyihin etnisiin ryhmiin kuuluvia. Onko jatkossa siis niin, että etsiessään ilman maassaololupaa olevia henkilöitä poliisin pitää kohdistaa suurin osa toimenpiteistä etnisesti kantasuomalaisten näköisiin? Vai voittaako järki, ja viranomainen voi suorittaa valvontatehtävänsä mahdollisimman suurella kustannustehokkuudella?

Selvää on kuitenkin, ettei ihmisten pysäytteleminen täysin ilman muuta perustetta kuin etniset tuntomerkit ole hyväksyttävää. Siten poliisi ei voi ottaa puhallutettavaksi vain muslimin näköisiä autonkuljettajia, eikä marketissa työtään tekevä vartiointiliikkeen palkollinen voi tarkastaa satunnaisen kulkijan taskuja vain siksi, että hän näyttää etnisesti erilaiselta.

Hyväksyttävää ei myöskään ole pääsyn estäminen ravintolaan etnisin perustein, vaikka onkin selvää, että ravintolan omistaja haluaa asikasprofiilistaan toiminnan kannattavuuden ja järjestyksenpidon kannalta hyvän. Tähän tavoitteeseen pääsemiseksi on kuitenkin käytettävä muita keinoja kuin etninen profilointi, vaikka omistajalla olisikin kokemusta joidenkin etnisten ryhmien ongelmallisuudesta.

Sen pidemmittä jaaritteluitta jään odottelemaan minkälaisia etnisen profiloinnin tapauksia saamme hämmästeltäväksemme. Ilmeneekö erityisesti poliisin toiminnassa moitittavaa, vai onko niin, että afrikkalaistaustaisten kokemukset ovat pelkkää tarinaperinteen jatkoa ja poliisin toimenpiteet on tehty hyväksyttävistä syistä. Oma veikkaukseni on, ettei poliisintoiminnasta synny sen suurempaa hälyä, mutta joidenkin ravintoloiden ja vartiointiliikkeiden toiminnasta sellaista saattaa löytyäkin. 

Maria Ohisalolle haluaisin kuitenkin tässä vaiheessa muistuttaa siitä vanhasta viisaudesta, ettei kannata hutkia ennen kuin on tutkittu. Ei varsinkaan sisäministerin asemassa.

Aiempia ajatuksia samasta aiheesta. 

11 kommenttia:

  1. Jos etnisen profiloinnin taustalla ei ole muuta, kuin jotkin perusteettomat ennakkoluulot, niin onhan se hanurista. Mutta jos se perustuu joihinkin tilastollisesti merkitseviin havaintoihin eroista kansanryhmien toimintatavoissa tai vaikkapa rehellisyydessä, niin ikävä kyllä sitä täytyy vain suvaita. Joku raja täytyy sinisilmäisessä höynäytettävyydessäkin olla.

    VastaaPoista
  2. Turvapaikkakandidaatteja valmennetaan maahanmuuttoteollisen kompleksin toimesta. Tavoitteena on räätälöidä yksilölliset tarinat, joilla turvapaikkamahdollisuudet maksimoidaan. Asiaan kuuluu tietysti aivan aluksi henkilöpapereiden hävitys, jolloin mahdollinen rikosrekisteri nollautuu. On myös selvää, että rasistikortin käyttöön kehotetaan. Etnisestä profiloinnista valittaminen istuu hyvin tähän kokonaisuuteen. Sillä voi päästä elämässä eteenpäin hyväuskoisten hölmöjen maassa. Ministerinä ollessaan Petter Orpo vieläpä sanoi, että turvapaikanhakijoiden motiivien epäily on rasismia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikoinaan Yhdysvaltain silloinen presidentti kenraali Eisenhower varoitti jäähyväispuheessaan kansalle sotateollisesta komplexista. Varoituksesta ei välitetty - seuraukset tunnetaan.

      Kukahan arvovaltainen henkilö Suomessa varoittaisi maahanmuuttuteollisesta kompleksista: "Kuinka maahanmuutto pelastaa Suomen työllisyyden?",
      http://jukkahankamaki.blogspot.com/2017/12/kuinka-maahanmuutto-pelastaa-suomen.html


      Poista
    2. Maahanmuuttoteollisen komplexin kärkimaihin kuuluvan ja samalla Ohisalon sekä muiden viherkommunistien ideaalimaan Ruotsin TAVANOMAISTA arkipäivää:

      ”Mustat tuhosivat kaupunkia Göteborgissa
      Göteborg ajautui eilen täyteen kaaokseen mustien rotumellakoiden takia. Pitkin kaupunkia oli isoja mellakkatilanteita, joihin osallistui satoja mustia. Poliisi otti kiinni iltapäivän ja illan mittaan kymmeniä mellakoitsijoita.
      Pahimmat mellakat sijoittuivat Göteborgin keskustan ympäristöön. Väkijoukko liikehti kuin aalto ja pysähtyi aina johonkin paikkaan rikkomaan ikkunoita ja repimään istutuksia maasta. Kaupungin keskustassa oli useita satoja mellakoitsijoita, joista enemmistö oli maahanmuuttajataustaisia henkilöitä…”
      https://pt-media.org/2020/06/08/mustat-tuhosivat-kaupunkia-goteborgissa/

      ”Useissa kaupungeissa jättimäisiä joukkotappeluita
      Illan mittaan useissa kaupungeissa on ollut jättimäisiä joukkotappeluita, joihin on parhaillaan osallistunut satakin uusruotsalaista. Ainakin Uddevallassa, Uppsalassa ja Tukholmassa ollaan oltu sotatoimissa…”
      https://pt-media.org/2020/06/09/useissa-kaupungeissa-jattimaisia-joukkotappeluita/

      ”Uppsalassa jo monta päivää kestäneitä mellakoita
      Mustien afrikaanojen rotumellakoiden varjoon on jäänyt Uppsalan ongelma-alueen Gottsundan ja Valsätran joka keväiset mellakat. Maahanmuuttajalähiö on muistuttanut nyt jo viikon päivät sotatoimialuetta…”
      https://pt-media.org/2020/06/09/uppsalassa-jo-monta-paivaa-kestaneita-mellakoita/

      ”Perjantaipaatos: Rikollisen mustan takia tuhotaan paikkoja, mutta kiltin vammaisen valkoisen nuorukaisen kuolema ei kiinnosta ketään…”
      https://pt-media.org/2020/06/05/perjantaipaatos-rikollisen-mustan-takia-tuhotaan-paikkoja-mutta-kiltin-vammaisen-valkoisen-nuorukaisen-kuolema-ei-kiinnosta-ketaan/

      Kunhan kunhan SUOMENKANSAN-vihollinen numero1 eli Ohisalo kannattajineen edistyy Suomen ”ruotsittamisessa” niin varmasti saamme autopaloista valoa talvisiin pimeisiin pohjolan öihimme ja vaihtelua ilotulituksilta kuulostavista terroristisista räjähdyksistä tavan takaa Ruotsin malliin!

      Ohisalo: ”Turvapaikan haku on perusoikeus” – ainakin Suomi-nimisessä hölmölässä. Tyypillisiä Ohisalon "rasisti-fasisti-natsi"-vastaisia sotureita: https://taikaluukku.com/_files/system_preview_detail_200002137-09fe609fe8/ylepila.jpg

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
    3. Ruotsin poliiisn pitäs palkata muutama sata Omonin miestä hillitsee niitä mallekoita Göteporiin ..

      Poista
  3. Ohisalon kannattaisi kieltää itseltään nämä turvapaikka-ajattelua koskevat pakkomielteet. Sisäministerin tehtävä olisi huolehtia suomalaisten turvallisuudesta, ei suojella -- vieläpä ryhmä-ajattelun pohjalta -- niitä jotka suomalaisten turvallisuutta tilastojen mukaan eniten uhkaavat.

    Ruotsissa, joka on "poliittisen korrektiuden" seurauksena jo aivan toivottomassa tilassa, on oltu siinä oudossa tilanteessa että poliisipäällikköä on ojennettu kurinpitotoimin, kun hän on erehtynyt puhumaan "kulttuurisesta rikollisuudesta". Sama näyttää toistuvan meilläkin. Eli de facto ministerit haluavat kieltää sosiologian tieteenä.

    Toki heillä on siihen valta. Puheet voidaan määritellä rangaistaviksi ihan niinkuin totalitarismeille ominainen poliittisen vallan, eli korrektiuden, ja syyttäjälaitoksen, eli suojeltavia ryhmiä valikoivan instanssin, valtakeskittymä oikeaksi näkee.

    Kun on ministereinä ja muina korkeina viranhaltijoina ihmisiä, joilla on enemmän valtaa kuin ymmärrystä, hyvä tulee. Hyvä totalitarismi. Totalitarismi ei ole koskaan paha, se on aina pelkkää hyvää. Niin nytkin.

    VastaaPoista
  4. Poliisin on pakko kehittää kaikelle suvaitsevaiset kiertoilmaisut, kuten Neuvostoliitossa tehtiin ja joita koko maa nauroi radio Jerevanin kanssa.

    On olemassa jo nyt "kantasuomalainen ja Baltian alueelta tuleva mies", joiden ilmaisujen puuttuminen rajaa jo 95% väestöstä pois ja saa poliisit etsimään jotain korkeammasta kulttuurista tulevaa henkilöä. Ja se näkyy pigmentistä.

    VastaaPoista
  5. Tätä menoa rikollisten kiinni jääminen vaikeutuu, kun poliisi ei voi tehdä kunnollisia etsintäkuulutuksia. "Haetaan henkilöä, jonka ihon pigmentti poikkeaa keskimääräisestä tasosta. Henkilön sukupuoli tuntematon. Partainen. Ripakintut. Puhuu suomea ymmärrettävästi. Unohtakaa koko juttu."

    VastaaPoista
  6. Kauaksi on tultu siitä ajasta kun joku ministeri kertoi luottavansa oman hallinnon alan työntekijöihin ja suositteli kansalaisia kääntymään ongelmissaan viranomaisten puoleen. Miksi Ohisalo tekee väkisin juopaa ja epäluottamusta kansalaisten ja viranomaisten välille? Miksi hän ei halua kertoa lukuisista eri valituskanavista viranomaisten väärinkäytösien tutkimiseksi? Ellei hän ole valmistelemassa valtaväestöön kuulumattomille omaa, muilta suljettua valitus ja ilmiantojärjestelmää, vai onko syynä kuitenkin se että Ohisalokin tiedostaa Afrikkalaisen tarinankerronta perinteen värikkyyden ja joustavan tilanteeseen mukautumisen.

    VastaaPoista
  7. Kun lukee twiittejä ulkomailta, niin rauhallisemmallekin tulee mieleen, että jonkinlaista sisällissodan tapaista on ilmassa. Suomessa se tuskin räjähtää silmille, mutta usa, englanti ja ranska. Nyt aletaan puuttua ratkaisevasti poliisien oikeuksiin. Tuleeko pian aika, jolloin nettiin ei uskalla kirjoittaa mitään vallassa olevien kritiikkiä. "Isoveljellä" tulee työteliäät ajat.

    VastaaPoista
  8. Jos luulet puolisosi huijaavan, ja sinun on palkattava todellinen hakkeri tarkkailemaan / hakkeroimaan puhelintaan, palauttamaan varastamasi bitcoin / mikä tahansa muu kryptovaluutta tai hakkeroimaan tietokanta, jolla on taattu yksityisyys, ota yhteyttä easybinarysolutions@gmail.com tai whatsapp: +1 3478577580, ne ovat tehokkaita ja luottamuksellisia.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!