maanantai 8. kesäkuuta 2020

Poikkeuksellisen absurdi aika

Juuri nyt minusta näyttää siltä, että elämme aivan poikkeuksellisen absurdia aikaa. Ilmeisenä syynä siihen on kehitysmaalaisten kansainvaellus länsimaihin viimeisten vuosikymmenten aikana.

Tarkoitan sitä, että amerikkalaisen tummaihoisen kuolemasta syntyneet protestit ovat levinneet myös pohjoismaihin, jossa ihmiset ylireagoivat ja käyttäytyvät ennennäkemättömällä tavalla. Suomessa aiheesta seonneet ovat heittäytyneet makaamaan kadulle ja Ruotsissa jopa poliisinainen on polvistunut mielenosoittajien edessä nostaen kätensä nyrkissä pystyyn jo yli puolen vuosisadan ajan mustan voiman merkiksi käytetyllä tavalla. 

Ajan kuluessa kierrokset ovat vain kiihtyneet, eikä loppua näy. Sunnuntaina Göteborgissa suurelta osin maahanmuuttajataustaisten henkilöiden mielenosoituksen keskeyttäminen koronaviruksen takia johti anarkiaan, jossa rikkottiin paikkoja sekä heiteltiin poliiseja pulloilla, kun nämä kieltäytyivät polvistumasta väkijoukon vaatimuksesta. 

On tietenkin selvää, etteivät nämä ylilyönnit ole vakavimmasta päästä niitä ongelmia, jotka syntyvät kehitysmaalaisten maahanmuutosta pohjoisiin hyvinvointivaltioihin. Niitä monin verroin vakavampia ovat esimerkiksi luottamusyhteiskunnan rapautuminen, naisten ja lasten elinpiirin supistuminen, terrorismiriskin kasvaminen ja nettoveronmaksajien taloudellisen taakan kasvaminen yhä suuremmaksi. 

Siitä huolimatta nyt nähty tolkuton ylireagointi on syytä panna merkille ja tehdä siitä tarvittavat johtopäätökset. Muussa tapauksessa olemme matkalla sellaiseen yhteiskuntaan, jossa vahvat vievät ja heikot vikisevät. Eikä niiden vahvojen joukkoon juurikaan kuulu heitä, jotka ovat ryhtyneet - nykyisessä ihmiskunnan historian valossa poikkeuksellisen tasa-arvoisissa hyvinvointivaltioissa - edellä mainitsemiini ylilyönteihin. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

30 kommenttia:

  1. Krokotiilinkyyneleet uhkaavat nostaa merenpintaa napaan asti. Pelottaa ja stressiä pukkaa.
    Hieman helpotti, kun kuuntelin eloisaa englantia puhuvan tummahipiäisen naisen näkemyksen tummahipiäisen miehen oletetusta marttyyriydestä ja sankaruudesta.

    https://www.frontpagemag.com/fpm/2020/06/candace-owens-video-i-do-not-support-george-floyd-frontpagemagcom/

    Näinköhän tästä niggerialaisten hengitystä salpaavasta toimesta saadaan senaatintorille isotkin laumat kokoon:

    https://www.jihadwatch.org/2020/06/mali-muslims-murder-27-burn-some-alive-in-jihad-attacks-on-predominantly-christian-villages

    VastaaPoista
  2. Olihan se Floydin kohtalo kieltämättä aika karmaiseva. Silti, nämä mielenilmaukset selkeästi toimivat alustana rähinöinnille, joka on olemassa vain itsensä vuoksi. Muistan aikanaan 2006 VR:n makasiinipalon, jota edelsi rauhanomainen kulkue. Nämä pikku pussikalja-puunhalaajat ehtivät vetää skraaduille Manskulla useamman myymälän lasit ennen päätymistään nykyisen musiikkitalon huudeille.
    En juuri usko salaliittoihin, mutta joku kokoava voima tällä globaalilla hulinaporukalla on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Verenkarvainen suuri portto ilmestyskirjan pedolla ratsastellen.Muistaakseni monipäinenkin.

      Poista
    2. On aika monta paljon karmaisevampaa tapaa lähteä kuin Floydilla. Tyyppi oli niin vahvasti aineissa että tuskin edes tajusi tapahtunutta.

      Poista
  3. Yhdysvalloissa ollaan tilanteessa, jossa suurten demokraattijohtoisten kaupunkien (joihin ongelmat ylipäätään ovat keskittyneet) johtajat miettivät yleisön vaatimusta poliisilaitosten lakkauttamisesta.

    Minneapolisin pormestari yritti vielä harata vastaan, mutta kaupungin valtuuston enemmistö on kuulema nyt luvannut lakkauttaa poliisin.

    Bill De Blasio New Yorkissa lupaa nyt aluksi ainakin leikata poliisin rahoitusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän seuraaminen tulee olemaan äärimmäisen mielenkiintoista. Yleensä kuitenkin on nähty, ettei missään ole valtatyhjiötä. On siis luultavaa, että poliisin jättämän vältatyhjiön täyttää joku muu. Kysymys kuuluu, että kuka tai mikä?

      Poista
    2. Yhdysvalloissa jengit tulevat ja valtaavat alueet, jossa ei ole riittävää järjestyksenpitoa.
      Saat elää rauhassa, vain maksamalla valtaapitäville suojelurahaa.

      https://www.youtube.com/watch?v=2BqN423qeu4

      Poista
  4. CIA keksi "salaliittoteoria"-miekan juuri siksi, että TODELLISET salaliitot kulissien takana eläisivät ja voisivat hyvin.

    Saksalainen toimittaja Udo Ulfkotte sai maksaa hengellään sen, että paljasti CIA:n korruptoivan läntisen valtamedian toimittajia kirjoittamaan ohjeistuksensa mukaisesti - luonnollisesti ml. esim. meidänkin johtava joukkoharhautusmediamme Brysselin Pravda.

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kommenttini oli tarkoitettu Nimettömälle klo 8.44.

      Kalergi-suunitelma

      Poista
    2. Sieltä neuvostoliiton raunioista vihervasemmistolainen suvakkihulluus ponnistaa, joten lähtisin kyllä katselemaan "syyllistä" ennemminkin toiselta suunnalta.
      Toisaalta onhan se nyt varmaa, että valtamedian ja monen muun sektorin tapaan yhdysvaltain tiedusteluorganisaatiotkin ovat aika hyvin toveroitettu.
      Demoralisointi, porvarillisen yhteiskunnan avainasemien haltuunotto, yhtenäisyyden särkeminen, heikentäminen, velkaannuttaminen, syyllistäminen, vastakkainasettelujen lietsominen, kumouksellinen toiminta.
      Ihan neuvostotiedustelun kehittämien oppien mukaan tässä mennään. Kohteena ja sotatantereena länsimaat aivan kuten kylmänsodan aikanakin.
      Itse ajattelen(olen varma) niin, että kylmäsota ei koskaan loppunutkaan vaan jatkui kulissien takaisena myyräntyönä kuten ennenkin. Erona entiseen verrattuna vain se, että tällä kertaa länsi ja nato-maat olivat riisuneet "suojavarustuksensa" lukuunottamatta armeijoitaan, joita myöskin on voimakkaasti heikennetty.

      Poista
    3. Juuri näin on!

      Poista
  5. Noh, en myöskään voi olla ajattelematta että onko tämä kalergi-suunnitelma vain kuvitteellinen "salaliitto", jonka kuvitelman takaa on hyvä huutaa puskasta.

    Nimetön @8.44

    VastaaPoista
  6. Jospa ihmiset yleisemmin ymmärtäisivätkin sen tavan, jolla yhteisövoimat ja yhteisöominaisuudet tuottavat yhteisöilmiöitä. Mutta kun käsitteellinen ajattelumme on muodostunut itsetietoisuuden asteelle kehittyneen yksilön kokemuksellisessa tietoisuudessa, meidän on aika mahdotonta kurkistaa alitajunnan puolelle.

    Jos ymmärtäisimme yleisemmin miten uhriajattelu -- uhriroolien kaikki variaatiot, uhraaminen, uhrautuminen, uhriutuminen, ylimalkaan uhristatus -- aiheuttavat alitajunnassamme oikosulun joka johtaa suoraan omankädenoikeuteen, olisimme paljon viisaampia, emmekä hurahtaisi näihin vahvistusta ja voimaantumisen tuntoja antaviin joukkohysterian bakkanaaleihin.

    VastaaPoista
  7. Ihan sama. Masentaa kaikki ilmiselvä uushulluus. Myös taviksen möllöttäminen ja kuvittelut, että mikään ei ole muuttunut. Ei löydy ketään, jolta kuulisi selväpäistä puhetta. Hallituksen puuhatkaan eivät tunnu hetkauttavan. Tunnen olevani lamassa ja ihan surkea. Umpihulluutta on kestänyt jo vuosia ja yhä pahenee ja laajenee. Minkälainen on tämän homman kulminaatio?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin,ja Oikkoselle ja muille yksisilmäisille: olen nainen ja feministikin vielä.

      Poista
    2. Käypä lukemassa esimerkiksi J. Sakari Hankamäen blogikirjoituksia. Niissä loistaa mielestäni selväjärkisyys. Harmi, ettei päässyt eduskuntaan persujen listalta.

      Poista
    3. Olen lukenut ja jo kauan seurannut. En tykkää henkilöpalvonnasta, mutta kyllä tykkään Hankamäestä,kunnioitan.

      Poista
    4. Ja olen korkeakoulutettu. Tunnen myös kriittisen teoriankin ja sen huurut ympäriämpäri.

      Poista
    5. Kun tuli sanottua pahasti Oikkosesta. Sosiologian teorioiden referointihan on mallikasta ja kiintoisaa, soveltamisvaiheessa tahtoo vain loppulauseissa tökkiä.

      Poista
    6. Filosofian tohtori ja valtiotieteiden tohtori Jukka Hankamäen tietokirja Totuus kiihottaa – Filosofinen tutkimus vasemmistopopulistisen valtamedian tieto- ja totuuskriisistä ladattavissa ajatuspaja Suomen Perustan verkkosivulta.

      https://www.suomenperusta.fi/julkaisu/jukka-hankamaen-kirja-totuus-kiihottaa/

      Poista
  8. Tässä Chauvinin tapauksessa tuomio on annettu huutoäänestyksellä ilman oikeudenkäyntiä. Tätä pidän huolestuttavan poliisienkin oikeusturvan kannalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuttu kuvio vanhoista länkkäreistä. Toivottavasti jostain löytyy se sankari, joka varmistaa puolueettoman oikeudenkäynnin ja siinä vielä todistusaineistoon perustuvan oikeudenmukaisen ratkaisun.

      Poista
  9. Nimimerkille 'Nimetön 8. kesäkuuta 2020 klo 9.33':

    Jorma Jaakkola:

    "Tämä sitaatti löytyi Turun yliopiston sivulta:

    "Toisen maailmansodan jälkeen käynnistyneen Euroopan yhdentymisprosessin perustan rakentamisessa itävaltalaisella kreivi Richard Coudenhove-Kalergilla (1894 - 1972) ja hänen Paneurooppa-liikkeellään on ollut keskeinen sija.

    Coudenhove-Kalergi jos kuka ansaitsee kunnianimen "Euroopan isä".

    Euroopan vanhimman yhdentymisliikkeen, Paneuroopan vaikutus on tullut Euroopan yhdentymisessä esille monin tavoin. Coudenhove-Kalergi oli vuonna 1947 johtavana sieluna mukana pystyttämässä Euroopan parlamentaarikkojen liittoa, ensiaskelta kohti vuonna 1949 perustettua Euroopan neuvostoa. Tästä taas muodostui peruskivi koko yhtyneen Euroopan kivijalkaan.

    Richard Coudenhove-Kalergilla oli merkittävä asema myös Euroopan yhdentymisen jatkokehittelyssä. Vuonna 1951 allekirjoitettu sopimus Euroopan hiili- ja teräsyhteistyöstä oli tavoite, jota Coudenhove-Kalergi oli pitänyt esillä jo vuonna 1923.

    Myös taloudellista yhteistyötä vuonna 1958 laajentamaan perustettu Euroopan talousyhteisö, Euroopan unionin ydin, oli Coudenhove-Kalergin varhaisten visioiden täyttymys. Paneurooppa-liikkeeltä Euroopan unioni on perinyt myös ulkoiset symbolinsa, Euroopan hymnin ja Euroopan tähtilipun. Tämä kaikki osoittaa hyvin, että vaikka Euroopan yhdentymisprosessin ylläpitämisestä kiitetäänkin juhlapuheissa valtioita ja niiden johtajia, niin yhdentymisen suunnan näyttäjinä myös yksityisten henkilöiden ja kansalaisjärjestöjen osuus on ollut usein hyvin keskeinen."

    Yllä oleva tieto oli osoitteessa:
    http://domino.utu.fi/tiedotus/tiedotukset.nsf/2cc140786c515fab422568a4003f5d25/a757af401fb25e44c2256baa003c1077?OpenDocument"

    http://jormajaakkola.fi/Taustatietoa

    Jokunen vuosi sitten Jaakkolan antama linkki vielä toimi, mutta enää en löytänyt mainittua sitaattia sieltä.
    Virallista totuutta edustava yliopisto samoin kuin virallista totuutta hyödyllisille idiooteilleen jakava valheellinen valtamedia luonnollisesti vaikenee Kalergi-suunnitelmaan olennaisena osana kuuluvasta kantaeurooppalaisten etnisen, valkoisen kansanmurhan agendasta, josta kerrotaan seuraavassa:

    https://www.taikaluukku.com/products/euroopan-vaesto-vaihdetaan/
    https://www.magneettimedia.com/suomen-tuhoamisohjelma/

    "THE EU's GREATEST ACT OF TREASON TO EUROPE. Free Muslim Immigration to Europe,
    Secretive European Union-agreements with 10 European and North African Countries
    Abstract from the Barcelona - Euro Mediterranean Declaration of 1995:...",
    https://www.facebook.com/AntiEUNet/posts/the-eus-greatest-act-of-treason-to-europe-free-muslim-immigration-to-europe-secr/1631911023548734/

    Kalergi-suunnitelma




    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalergi-suunnitelman käytäntöön soveltamista:

      "Commission: "EU Too White, Mass Third World Migration Must Be "New Norm"",
      https://www.breitbart.com/europe/2017/12/18/eu-white-mass-migration-norm/

      "Kilpailu kulttuuripääkaupungin tittelistä: Unkarilainen kaupunki on liian valkoinen eikä siellä ole tarpeeksi maahanmuuttajia",
      https://www.kansalainen.fi/kilpailu-eun-kulttuuripaakaupungista-unkarilainen-kaupunki-liian-valkoinen-eika-siella-ole-tarpeeksi-maahanmuuttajia/

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
    2. Eipä tainnut kreivi arvata, että kommarit omivat kyseiset suunnitelmat, sovellettuina ja muokattuina omaan käyttöönsä.

      Poista
    3. Tässä on lisää Barselonan julistuksesta:

      "The Greatest Act of Treason in History",
      http://www.theeuroprobe.org/2016-081-the-barcelona-declaration-treaty-for-the-destruction-of-the-european-people/dmqaxmuw0aa5_ow1/

      "The Barcelona Declaration-Euro-Mediterranean-EU’s Dirty Secret…",
      https://centurean2.wordpress.com/2009/08/12/the-barcelona-declaration-euro-mediterranean-eus-dirty-secret/

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  10. Ehdottomasti läpiluotaavin analyysi Pink Floydin sanomasta ikävään episodiin rodustiikan erimielisyyksistä (siis kommenteissa).
    https://www.youtube.com/watch?v=VR1JdNsLd5k

    VastaaPoista
  11. Salajuoni:
    https://www.taikaluukku.com/products/salajuoni/

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!