torstai 3. lokakuuta 2019

Mainio uutinen jääkarhuille ja muille huolestuneille

Kertoessani, että pohjoisen merijään laajuus käväisi syyskuussa mittaushistorian toiseksi pienimmässä koossaan, lupasin palata sen pinta-alatietoon heti kun se ilmestyy. Nyt tuo kuukauden keskiarvotilasto  on ollut käytettävissä pari päivää, joten saatettakoon se alla olevan kuvan muodossa arvoisan lukijani tietoon.


Kuvasta nähdään, että siinä missä napajään laajuus käväisi mittaushistorian toiseksi pienimpänä, jäi sen pinta-ala neljänneksi tässä vertailussa. Ylivoimaista kärkisijaa molemmissa tilastoissa pitää vuosi 2012. Pinta-alatilastossa kuluvan syyskuun alle jäävät lisäksi vuosien 2007 ja 2016 lukemat.

Uutinen on aivan mainio jääkarhujen ja muiden arktisen ilmaston lämpenemisestä huolestuneiden tahojen kannalta, sillä jään minimipinta-alan ennätys täytti tänä vuonna jo seitsemän vuotta. Se on aivan jotain muuta kuin alan professorin vuoden 2012 pelko jään sulamisesta kokonaan neljässä vuodessa.

Iloinen uutinen on myös edelle NSIDC:n tilastojen perusteella piirtämäni käyrän muoto, joka ainakin omaan silmääni näyttäisi osoittavan pohjoisen napajään pinta-alan supistumisen pysähtymistä - tai ainakin huomattava hidastumista - tämän vuosituhannen ensimmäisen vuosikymmenen puolivälin jälkeen. Ainakaan se ei tue ajatusta jään sulamisen hurjasta kiihtymisestä.

Se kieltämättä kuitenkin ihmetyttää, ettei tästä tilastotuloksesta ole uutisoitu lainkaan samassa mittakaavassa kuin tapahtui silloin, kun vuoden 2012 tilastot saatiin käyttöön. Eikö näinä ilmastoahdistuksen aikoina olisi huolestuneiden ihmisten ja jääkarhujen kannalta hyvä, että edelle piirrettyä kuvaa jaettaisiin kaikissa vakavasti otettavissa tiedotusvälineissä ja myös luotettavissa sosiaalisissa verkostoissa? Ja ehkäpä se ansaitsisi tulla mainituksi myös aikamme tunnetuimman ilmastogurun tunteikkaissa esityksissä?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ilmasto on lämmennyt lähes yhdellä asteella - mutta mistä?
Arktinen merijään laajuuden tämän vuoden minimi oli tilastojen toiseksi pienin
Nuoret ilmastoaktivistit Stalinin jalanjäljillä?

8 kommenttia:

  1. Arktisen jään määrä 1979-.
    Mutta mitattiinhan jään määrää ennen tätäkin, ja vähissä oli verrattuna 1979 korkeaan piikkiin (video 3 min 31 sek eteenpäin):
    https://www.zerohedge.com/geopolitical/global-warming-fraud-exposed-pictures

    Onko prof. tai muut nähneet Gretan huikean veneseikkailun kuvia/videoita avomereltä matkalla jenkkilään? Kuvia lähdöstä ja saapumisesta satamaan kyllä löytyy, mutta olisi hienoa nähdä kunnon päästötöntä maailmanmatkailua veneessä Gretan poseeraatessa taivaanrantaa vasten tyrskyjen raivotessa vasten paattia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se voinut että kun ovat päässeet avomerelle, on moottorivene tulut ja noutanut, lentänyt sitten jenkkilään, jossa moottoriveneellä taas purjeveneeseen ennenkuin satamaan tulleet ja avot ..

      Poista
    2. En löytänyt kuvan kuvaa joka olisi selvästi otettu "in the high seas"
      aina rannikoa takana tai muuten epäilyttävä kuvakulma tms ... Outo Juttu

      Poista
    3. No oli miten oli, niin poliittisesti oikein purjehdittu.
      Mainingit löivät vasten vastuuttomien päättäjien kasvoja.
      How dare you!

      Poista
    4. En ole seurannut Gretan matkailua. Journalisteja ja vihreitä se näyttäisi kuitenkin lämmittävän ja nuoria ahdistavan.

      Poista
  2. Tuossa pinta-alamittarissa on 15 vuoden jyrkkä lasku vuoteen 2012. Eipä ihme, jos alan professoritkin (kuten Wadham) ovat nähneet kiihtyvää sulamista. Viimeiset tusina vuotta on kuitenkin keskimäärin tasaista, joten ainakin puhe kiihtyvästä sulamisesta on parasta unohtaa. Joko sulaminen on hidastumassa tai peräti kääntymässä laajenemiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Risto
      Yleensä kommenttisi ovat ok. Mutta, nyt puhut aikavälistä 15v. How dare you!
      Katso linkkaamani video...

      Poista
    2. Risto: voi sen toki tulkita noinkin - eli että lasku jatkui aina vuoteen 2012 asti. Se ei kuitenkaan muuta sitä asiaa, ettei tuo jään supistuminen ole sen jälkeen jatkunut.

      Veijo: maapallon lämpötilat ovat tosiaan vaihdelleet ennenkin. Kirjoitin tästä aiheesta vuonna 2013 todeten, että "on varmaa ettemme elä koko maapallon ilmastohistorian lämpimintä kautta (kuten joistain mediassa esiintyvistä kirjoituksista voisi päätellä), sillä jo edellisellä interglasiaalikaudella ilmasto oli merkittävästi nykyistä lämpimämpi. Ja dinosaurusten aikaan vielä selvästi sitäkin kuumempi.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!