torstai 24. syyskuuta 2015

Stubbin laskelmat, mutta Sipilän luvut

Alexander Stubb iski tänään lukunsa pöydälle. Hänen mukaansa se, että Suomeen saapuisi 15 000 turvapaikanhakijaa vuodessa maksaisi veronmaksajille noin 114 miljoonaa euroa vuonna 2016 ja 300 miljoonaa euroa vuonna 2019.

En tiedä minkälaista kaavaa arvostettu valtiovarainministerimme on käyttänyt, mutta jos uskon pääministeri Juha Sipilää, Stubbin luvut ovat yli kolminkertaisesti pielessä. Sipilähän on veikannut tämän vuoden saapujamääräksi 50 000 tulijaa.

Jos tehdään uusi laskelma Sipilän lukumäärä- ja Stubbin yksikköhinta-arvioiden pohjalta, eli kerrotaan 114 miljoonaa euroa Sipilän ja Stubbin lukujen suhteella saadaan ensi vuoden kustannuksiksi 114 miljoonaa x 50 000 / 15 000 eli yhteensä 380 miljoonaa euroa.

Ja kun vielä huomioidaan, että Sipilän veikkaamat 50 000 tulijaa tulevat käytännössä vajaan puolen vuoden kuluessa, voidaan laskelman loppusumma kertoa huoletta kahdella. Silloin päädymme noin 760 miljoonaan euroon vuonna 2016, ja kahteen miljardiin euroon vuonna 2019.

Vaan entäpä, jos ministeri Stubb oli yli kolminkertaisesti väärässä paitsi tulijoiden määrän  myös yksikkökustannusten suhteen. Siinä tapauksessa 114 miljoonaa muuttuisikin jo 2,28 miljardiksi ja 300 miljoonaa puolestaan kuudeksi vuoden 2019 miljardiksi.

Pikkurahoja, sanoisi öljyrahoissa rypevä arabisheikki tai sveitsiläistä pankkitiliään lihottava gepardihattudiktaattori. Vaan mitäpä tuumaa arvoisa veroja maksava lukija edelle kirjatuista luvuista? Turhanaikaista numeroiden pyörittelyä, vai ajatuksia herättäviä laskuharjoituksia?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Paljonko kolmen viikon ja 1300 turvapaikanhakijan tahti maksaa?
Suomen Perustan laskelman puutteet vähättelevät somalien ja irakilaisten aiheuttamia kustannuksia
Kuinka julkisista menoista vähennetään kuusi miljardia?

16 kommenttia:

  1. Selvää on, että hintalappu tulee olemaan karvasta kalkkia niellä. Hieman hämmästyttää, että Sipilälle kustannukset eivät ole ongelma, niitä ei jopa saa edes ajatella, kun kyse on auttamisesta. Edesvastuutonta ja raivostuttavaa puhetta pääministeriltä.

    "Hei, me autetaan" episodi tulee kalliiksi myös muunlaisina kustannuksina. Nämä muut kuin tuotantokustannukset muodostavat tärkeän osan liiketoimintakustannuksista. Kun pelisäännöt ja niistä nimenomaan ns. epämuodolliset instituutiot muuttuvat, tekee se taloudellisen toiminnan tehottomammaksi.
    ---
    vtt

    VastaaPoista
  2. Sipilä on uskovainen ja pelkää joutuvansa helvettiin jos ei vastaanota kaikkia haluavia suomeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ehkä ihan noin, mutta kyllä Sipilän, kuten meidän kaikkien muidenkin, maailmankatsomus vaikuttaa tekemisiin. Samalla tavalla maahanmuuttajankin maailmankatsomus vaikuttaa hänen tekemisiinsä.

      Poista
    2. Sipilä ei toimi kristillisesti. Hän antaa tilaa eksyttäjille (muuhun uskontoon kuuluvalle), mikä on päinvastoin kuin kristinuskossa opetetaan.

      Kristillistä on auttaa omaan ensisijaisesti omaan kansaan eli samaan etniseen ryhmään kuuluvia. Omat ensin ja jos jää yli niin sitten jotain voi tarjota muille jossain muodossa.

      Tuon löytää Raamatusta kun etsii mitä Jeesus sanoi ja miten toimi.

      Unkarin nuiva pääministeri, Viktor Orban on kristitty, tarkalleen ottaen kalvinisti. Orban sanoi että muslimien siirtolaisvirta vaarantaa Euroopan kristillisen identiteetin.

      Poista
    3. Eiköhän tämä uusliberalistisen kristityn tasajako mene niin, että köyhät antavat omastaan niin muille köyhille kuin rikkaillekin. Sipilän kaltaisten varakkaiden tuskallinen osa on jäädä vaille antamisen ilon tuomaa puhdasta mieltä, minkä vuoksi pääministerimmekin joutuu vielä vuodattamaan monet katkerat kyyneleet optiosalkkunsa karheaa pintaa vasten.

      Poista
  3. Stubbin lukujen ainoa tarkoitus on näyttää pieniltä, jottei tosiasioiden synnyttämä shokki aiheuttaisi sellaisia seurauksia joita moisella shokilla on taipumus aiheuttaa. Tarkoitus on siis vain tyynnytellä ja tasoitella. Siinä vain on se ajatusvirhe, että tuon suuruusluokan tosiasioiden piilottelu ei onnistu kovin pitkää aikaa. Ja sitten, kun tosiasiat pomppaavat silmille, shokkivaikutusta tehostaa petoksen paljastuminen ja toimintamahdollisuuksia heikentää menetetty luottamus ja uskottavuus.

    Minkä suuruusluokan kustannuksista siis on kyse? Lähtökohdaksi voidaan ottaa maahanmuuttoviraston tilinpäätös 2014, jonka mukaan vastaanoton kustannukset olivat 20 000 euroa/henkilö/vuosi. Tämä kattaa vastaanottokeskustoiminnan, mutta ei turvapaikkakäsittelyn kustannuksia, ei terveydenhoidon kustannuksia eikä muita muiden toimijoiden kustannuksia. Olettakaamme tässä varovasti, että yhden turvapaikanhakijan kustannukset olisivat vaikka 25 000 euroa/vuosi.

    Turvapaikanhakijoiden määrä on viime aikoina vaihdellut jossakin 450 - 600 hengen välillä/vuorokausi. Olettakaamme keskiarvoksi 500 henkeä/vuorokausi. Vuositasolla tämä merkitsee pyöreästi 180 000 tulijaa/vuosi. Tämän joukon kustannukset ovat siis vuositasolla suunnilleen 4,5 miljardia.

    On ymmärrettävää, että tällaisia lukuja ei haluta esittää, vaan esitetään lukuja, jotka perustuvat vain lyhyen ajan tulijamäärään ja muutaman kuukauden ajanjaksoon. Mutta ketä näiden lukujen esittäjät kuvittelevat huijaavansa? Kyllä tässä maassa löytyy vielä viljalti peruslaskutoimitukset osaavia ihmisiä, vaikkei heitä lehtien toimituksiin olekaan eksynyt. Ei heidän ole viisasta huijata itseäänkään, koska heidän on varsin pian pakko ryhtyä toimenpiteisiin, jolla estetään tuon perustason skenaarion toteutuminen. Ja mitä myöhemmin korjaaviin toimenpiteisiin ryhdytään, sitä suurempia vaurioita ehtii syntyä ja sitä vaikeammaksi tulee talouden muiden ongelmien hoitaminen.

    VastaaPoista
  4. En oikein tiedä mistä ja miten sinä, Sipilä ja Stubbido nuo luvut otitte, mutta ne eivät oikein täsmää sen kanssa mitä SPR, Migri ja Sosiaaliministeriö ilmoittavat kuluiksi.

    Jos kulut lasketaan SPR:n viimeisen tilinpäätöksen luvuista, saadaan yhden tulijan vuosikustannukseksi ilman terveydenhoitoa ja kouluja 20300€.

    Jos lasketaan Migrin ilmoittamien 40€ per vuorokausi mukaan, niin yhden tulijan vuosikustannus on 14600€, siis tämäkin ilman terveydenhoitoa ja kouluja.

    Jos lasketaan Hanna Mäntylän ilmoittamien kustannusten mukaan, joilla ilmeisesti tarkoitettiin vastaanottokeskusvaiheen jälkeisiä kustannuksia, hänhän on sosiaaliministeri, eikä hypi sisäministeriön tontille, jota vastaanottotoiminta on, niin luku on 13500€ sisältäen terveydenhoidot ja koulut. Tähän lukuun on ilmeisesti laskettu se että osa porukasta työllistyy ainakin johonkin ja näin vähentää sosiaalipuolen kuluja, mutta pieni tuo vähennys on VOK-vaiheen jälkeen....

    Näistä saadaan siis VOK vaiheelle, joka kestänee nyt ainakin vuoden, koska ennen tätä tulvaa se kesti puoli vuotta, seuraavat luvut 50 000 tulijalle:

    SPR:n mukaan: 1 015 000 000 € ensimmäiselle vuodelle.

    Migrin mukaan: 730 000 000 € ensimmäiselle vuodelle.

    Ja kaikille seuraaville vuosille Sosiaaliministeriön laskelmien mukaan: 675 000 000 €.

    Aikalaille suurempia lukuja, joskaan noissa ei ole kaikkia kuluja eli VOK vuodelta kouluja ja terveydenhoitoa ei ainakaan, ja seuraaviltakin vuosilta Mäntylä sanoi Sosiaaliministeriön laskelman olevan alakanttiin.

    Summa summarum, nämä 50 000 tänä vuonna tulijaa tulevat maksamaan meille 700 - 1100 miljoonaa vuodessa liki maailman tappiin.

    Ja seuraavat 50 000 ensi vuonna tulevaa maksavat saman verran.

    Eli välittömät kulut ovat +/- miljardin verran vuodessa lisää jokaiselta vuodelta kun otamme 50 000 sisään.

    Meidänhän piti karsia valtion kuluja 5-7 miljardia jotta päästään eroon velkaantumisesta, ja sitten lisää, jotta voidaan alkaa maksaa niitä velkoja pois. No poismaksua ei kai kukaan kuvitellut, oikeasti. Siihen ei päästäisi ilman näitä lisäkulujakaan, ottaen huomioon millainen äbäläväbälä tuli muutamien satojen miljoonien säästöistä.

    Jotain kokoluokkaa antaa se, että kaikkien työttömien peruspäivärahaan menee "vain" 260 miljoonaa vuodessa, ja pakolaisten lakiasiain menoihin 60 miljoonaa. Pelkät lakiasiainkulut, joita noissa yllä olevissa luvuissa siis ei ole, ovat neljänneksen peruspäivärahalla olevien työttömiemme kuluista. Hei hulinaa.... me tienataan tällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä mistä migri on tuon 40 euroa/vuorokausi tempaissut, mutta heidän tlinpäätöksensä antaa luvun, joka on hiukan yli 20 000 euroa/henkilö/vuosi. Ja se täsmää huomattavan hyvin SPR:n lukuihin.

      Poista
    2. Eiköhän nuo luvut tarkennu ja täsmenny pikkuhiljaa. Ainakin voi tehdä vertailun budjetissa vastuuministeriön ko. momentille. Siellä nyt oleva varaus tulijoille kasvanee kymmenkertaiseksi. Samalla voi laskea per nuppi -kustannuksen.

      Poista
    3. Käytin Stubbin antamia lukuja tässä. Muualla olen käyttänyt yleensä Mäntylän tai norjalaisten antamia lukuja.

      Poista
  5. miten siitä yhtälöstä selvitään kun valtion menot kasvaa
    y l l ä t t ä e n tajuttomasti niin silloinhan kuntien valtionosuus vähenee? ja kuntien pitäisi selvitä kaikista kuntalaisten palveluista. kuka selvittäisi sen asian? jja
    miksi kukaan kantasuomalainen enää haluaisi verorahojensa kuluvan joutosakin elättämiseen?
    kuinka hallitus antaa yhden sukupolven eli nuorison
    koko tulevaisuuden mennä hukkaan?

    VastaaPoista
  6. Sanot uskovasi Sipilää. Minä en usko häntäkään, niin paljon Sipilän luvut ja faktat ovat olleet viime ainoina pielessä. Kirjoitinkin asiasta tiistaina ja sivusin silloin myös Sipilän pielessä olevia pakolaisia koskevia lukujakin:

    http://kyseenalaistava.blogspot.fi/2015/09/sipilalla-heittaa.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katso tämän aamun kirjoitustani. Sieltä selviää että Sipilän luvut ovat pahasti pielessä. Kuten tästä keskustelustakin.

      Poista
    2. Ei tuo Eeva-Maria Maijala (kesk) tarkoita tavallisia töitä, vaan mallia olisi otettava opiskelijoiden harjoittelupaikoista, vajaakuntoisten työllistämisestä ja oppisopimuksista. Toisin sanoen näistä halutaan halpatyövoimaa.

      Vaikka onhan se toisaalta niin, että työn tekeminen olisi sinänsä hyvä tapa kotouttaa näitä tulijoita ja pienikin palkka vähentäisi veronmaksajien maksutaakkaa. Kysymys kuuluu siis, että onko kotouttaminen niin tärkeää, että työmarkkinat kannattaa sotkea halpatyövoimalla? Vai kannattaisiko mieluummin yrittää jotenkin tukkia tulijavirtaa.

      Poista
  7. Tämän päivän Iltalehdessä arvellaan edelleen tulijoiden tämän vuoden määräksi 30 000 tulijaa. Olisi kiva kuulla perusteet sille, millä perusteella tulijatulvan arvellaan vähenevän.

    VastaaPoista
  8. Miksi Suomi enää roikkuu eurossa?
    Se on käyttäjälleen ulkomaanvaluutta, korollinen, tyhjästä luotu velka.

    Jos Suomi ottaisi oman valuutan käyttöönsä ja Suomen Pankki loisi tämän korotta, ei meidän tarvitsisi velkaantua ulkomaalaisille yksityispankeille.

    Velaton valtio mahdollistaisi paljon pienemmän veroprosentinkin, eikä meillä olisi jatkuvaa puutetta julkisesta rahoituksesta, joka nyt näkyy mm. teiden rapautumisena ja yleisenä infrastruktuurin huonokuntoisuutena.

    AK

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!