lauantai 5. syyskuuta 2015

Tutkivaa laatujournalismia odotellessa

Iltalehden uutisen mukaan Suomessa on 2,8 pakolaista tuhatta asukasta kohti. Huomioiden Suomen väkiluvun 5,479 miljoonaa saadaan yksinkertaisen laskutoimituksen perusteella pakolaisten lukumääräksi noin 15 341.

Vertailuksi jutussa annetaan mm. pakolaisten määrä Ruotsissa, joka on 226 04 eli 23 pakolaista tuhatta ruotsalaista kohti. Siis lähes kymmenkertainen verrattuna Suomeen.

Aika vähäiseltähän noiden pakolaisten määrät vaikuttavat. Niitä vastaan tuntuu oudolta, että Ruotsissa on koko poliittinen kartta mennyt sekaisin vain 2,3 prosentin vähemmistön takia.

Ja eihän asia tietenkään ole niin, että pakolaiset - siis turvapaikkastatuksen saaneet ynnä kiintiöpakolaiset - olisivat tämän poliittisen muutoksen tärkein voima. Huomaamme tämän vaikkapa selvittämällä muslimien määrän Ruotsissa: heitä on tällä hetkellä noin 500 000 eli noin viisi prosenttia koko väestöstä ja paljon enemmän kuin Iltalehden uutisoima koko pakolaismäärä.

Kaikkiaan Ruotsin väestöstä noin 1,6 miljoonaa on syntynyt ulkomailla. Siihen sisältyy kaikenlaista väkeä maailman suurimmasta Lähi-idän ulkopuolisesta kristittyjen assyrialaisten yhteisöstä aina ruotsinsuomalaisiin.

Suomessa puolestaan asuu noin 285 000  ulkomailla syntynyttä ihmistä. Heistä suurimpia ryhmiä ovat entisen Neuvostoliiton alueella, Ruotsissa ja Somaliassa syntyneet.

Kielen mukaan ryhmitellessä suurimmat ryhmät ovat venäjän-, viron- ja somalinkieliset. Kaikkiaan määrät ovat kuitenkin oleellisesti pienemmät kuin Ruotsissa, mutta toisaalta merkittävästi suuremmat kuin Iltalehden uutisen mukaisten pakolaisten määrät. Esimerkiksi pelkästään somalia, arabiaa ja kurdia puhuvia elää Suomessa yhteensä noin 35 000 eli yli kaksinkertainen määrä verrattuna Iltalehden ilmoittamaan pakolaisten määrään.

Kirjoitin tämän jutun siksi, että Iltalehden juttu on tyypillinen valtamedian kirjoitus, joka pyrkii sotkemaan ihmisten mielikuvaa nykyisen kansainvaelluksen faktoista. Itse jutun pääsanomahan oli, että kaikki Euroopan maat ovat ottaneet vastaan naurettavan vähän pakolaisia verrattuna esimerkiksi Syyriaan, Libanoniin tai Keski-Afrikkaan. Näistä ensimmäisen ja kolmannen pakolaiset lienevät lähinnä niiden omia kansalaisia.

Miten olisi, jos jokin lehti tekisi asiallisen jutun, jossa kerrottaisiin erilaisten stausten perusteella Suomeen saapuneiden ihmisten määrät. Siis esimerkiksi kertoisi kuinka moni somali on saanut oikeuden asua Suomessa työperäisenä maahanmuuttajana, opiskelijana, kiintiöpakolaisena, turvapaikan tarpeessa olevana tai toissijaisin perustein. Ja sama kaikista muistakin tulijaryhmistä.

Samaan juttuun voisi kirjata myös tilastotietoja eri ihmisryhmien työllisyysasteista, veronmaksusta, heille suuntautuvista tulonsiirroista ja osuudesta erilaisiin rikoksiin. Tällaisen tietopaketin jälkeen kansalaiset voisivat muodostaa mahdollisimman oikean käsityksen maahanmuutosta ja sen seurauksista.

Tämä varmasti muuttaisi keskustelua Helsingin Sanomien tänään esille nostamasta toisten ohi huutelusta kohti asiaperusteista argumentointia. Samalla suomalainen maahanmuuttopolitiikka saataisiin vastaamaan mahdollisimman hyvin sekä ikääntyvän Suomen tarpeita, sen vastaanottokykyä että myös kaikenlaisten maahanmuuttajien tarpeita.

Tällaisin ajatuksin näin lauantai-päivänä. Jään odottelemaan tutkivan journalismin esiinmarssia myös tässä asiassa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
HS ja MTV3 uskovat maton alle lakaisemiseen
Paljonko kolmen viikon ja 1300 turvapaikanhakijan tahti maksaa?
Helsingin Sanomat kiihkoilee maahanmuutosta



5 kommenttia:

  1. Eihän tuohon loppujen lopuksi toimittelijaa tarvittaisi, vaan joku jolla on aikaa, ja joku joka ymmärtää virallisten tilastojen päälle, ne kun on monissa tapauksissa tehty lähtöaineistoltaan sellaisiksi ettei niistä näy tiettyjä asioita suoraan, vaan ainoastaan vertailemalla useampaa tilastoa. Sitten vain työn tulokset nettiin esille. Ei toimittajat tuohon lähde tai jos lähtevät, se on viläkin suurempaa puppua se heidän esille tuomansa kuin ne tarkoitushakuiset tilastot sinällään. Silmäilin Migrin virallisia julkisia tilastoja, ja niistä puuttuu monta sellaista tietoa jotka nimenomaan nataisivat käsitystä suuruusluokista kokonaisuutena.

    VastaaPoista
  2. Suomen kansalaisuuksiakin on jaeltu suht nopeasti lähes kuin vaalimainoksia ennen vaaleja. Nämä kansalaisuuden saaneet ilmeisesti sekottavat tilastoja negatiiviseen suuntaan (mikä lienee ollut tarkoituskin). Saattaa asioiden tarkempi tutkiminen siksi vaatia melkoisen panostuksen.
    -Beowolf-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toimittajat saavat palkan asioiden selvittelystä ja löytöjensä julkaisemisesta.

      Poista
  3. Täytyy sanoa, että IL esittää perin mielenkiintoisia lukuja..
    Tuosta hiukan osviittaa alkupaloiksi:

    http://www.migri.fi/download/58101_Tilasto_ulkomaan_kansalaisista_2014.pdf?ec9841adb8a7d288

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos luotamme Iltalehden lukemiin ja oletamme työperäisen maahanmuuton kehitysmaista olevan vähäistä kertoo Migrin tilasto karua kieltä niistä ihmismääristä, jotka oleskelevat Suomessa toissijaisin syin. Siis ilman pakolaisstatusta tai turvapaikan tarvetta.

      Poista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!