tiistai 8. syyskuuta 2015

Ruotsalaiset rikkovat avoimesti EU-sopimuksia ja kuljettavat elintasopakolaisia Suomeen

Ruotsalainen junayhtiö on ilmoittanut haluavansa auttaa ns. pakolaisia matkustamaan Ruotsin läpi Suomeen. Näin toimien se on avoimesti ilmoittanut halveksivansa ja rikkovansa EU:n pakolaisiin liittyvää sopimusta, jonka mukaan turvapaikanhakijat tulisi rekisteröidä ja heidän hakemuksensa käsitellä siinä maassa, mihin he ovat unionin alueella saapuneet.

Ruotsista on viime aikoina tulvinut turvapaikanhakijoita Suomeen Haaparannan ja Tornion kautta. Rautatieyhtiön päätös vahvistaa, ettei tuo liikkuminen ole spontaania, vaan ruotsalaisen yhteiskunnan erityisessä suojeluksessa. Vastuu tapahtuneesta on Ruotsin hallituksella.

Tässä tilanteessa oletan, että Suomen hallitus pyytää Ruotsin hallitusta pikaiseen neuvotteluun tapahtuneen johdosta. Neuvottelujen pääasiallisena sisältönä tulee olla ilmoitus siitä, että mikäli Ruotsin hallitus ei neuvottelujen seurauksena ryhdy Tanskan tavoin noudattamaan EU-sopimuksia, ja määrää myös kansalaisiaan tekemään niin, Suomi sulkee Ruotsin vastaisen rajansa ja palauttaa rajatarkastukset.

Samalla toivon suomalaisten poliitikkojen eduskunnassa ja etenkin EU-parlamentissa ryhtyvän toimiin, jotta unioni tuomitsisi Ruotsin toiminnan eurooppalaisten pelisääntöjen vastaisena. Tai ellei se ole mahdollista, järjestäisivät Ruotsin päivänvaloa kestämättömälle toiminnalle mahdollisimman paljon medianäkyvyyttä.

Suomalaiselta medialta pyydän ryhtymistä tiedonvälittäjäksi Ruotsin toimien ja yleisemminkin turvapaikanhakijavirtoihin liittyvien laittomuuksien suhteen. Siis sen sijaan, että media kirjoittelee päivä toisensa jälkeen propagandatekstejä suomalaisten enemmistön asenteiden muokkaamiseksi ja heidän silmiensä peittämiseksi todellisuudelta.

Samalla saatan tässä lukijoideni tiedoksi, kuten eilen lupasin, että elokuussa Suomeen on saapunut eniten turvapaikanhakijoita Irakista (1891), Somaliasta (337), Afganistanista (204) ja Albaniasta (161). Kaikki maita, joista tulevilla ei mitä suurimmalla todennäköisyydellä ole tarvetta kansainväliseen suojeluun.

Syyriasta saapuneita kotimaastaan todellista hätää todennäköisesti paenneita ihmisiä oli 73. Tämä kaikki tarkoittaa sitä, ettei Suomeen ole tullut juurikaan hädänalaisia vaan pelkästään parempaa elintasoa ja/tai sosiaaliturvan varassa elämää hakevia. Siis elintasopakolaisia.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Turvapaikanhakijoiden kansallisuudet eivät osoita kansainvälisen suojelun tarvetta
Laatujournalismia
Minkälaiseen yhteiskuntaan Petteri Orpo meitä johtaa?


6 kommenttia:

  1. Kysymys kuuluu, mitkä ovat ruotsin intressit toimia näin?
    Keitä ja millaisia ihmisiä siellä oikein näistä asioista päättää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on selvä. Maa tukehtuu ja pian myös tuhoutuu tulijoihinsa.

      Poista
    2. Ajatuksia siitä miksi se antaa näin tapahtua?

      Poista
  2. Järkevä yhteiskunta olisi jo mobilisoinut puolustustaan invaasiota vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voidaan lisätä edelle kirjoittamien toiveiden luetteloon. Ulkoministerinä Timo Soinin tulisi ottaa asia hoitaakseen.

      Poista
  3. Ruotsille pitää tehdä selväksi se, ettemme me täällä Suomessa hyväksy näiden touhuja. Miten ruotsalaiset poliitikot ja päättäjät voivat saarnana kansainvälisistä sopimuksista ja vastuusta, kun ne tuosta vaan dumppaavat tänne tuhansia elintasopakoloisia?

    Ei muuta kuin kaikki Ruotsista tulleet iPakoloiset härkävaunuihin (muistaakseni tyyppi GBLK), kipinämikoksi Petteri Orpo ja muutamat tyypit maahanmuuttovirastosta ja juna johti Ruotsia. Sen jälkeen sitten rajat kiinni, jääkööt Orpo sinne kaupanpäällisiksi.

    Tammikuussa tuli 326 turvapaikanhakijaa, elokuussa melkein 3000 eikä Petteri Orpo tee asialle yhtään mitään. Sivistysvaltioissa moinen * olisi jo erotettu ellei itse olisi tajunnut jättää eronpyyntöään.

    Noottia Ruotsin feministihallitukselle, ehdottomasti. Tämä lienee Soinin tai/ja Sauli Niinistön hommia, mutta aivan sama kumpi tekee kunhan Löfven ja kumppanit saavat kuulla kunniansa.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!