perjantai 18. syyskuuta 2015

Ruutitynnyri Kauhavalle?

Kauhavalle rakennetaan nyt ruutitynnyriä. Tarkoitan paikkakunnan entisen lentosotakoulun tiloihin suunniteltua noin 300 ihmisen vastaanottokeskusta.

Sitä vastustaa Helsingin Sanomien jutun mukaan 88 prosenttia kauhavalaisista kyselyssä, jonka paikallislehti Komiat on teettänyt. Eikä siinä kaikki: puukkkopitäjän (nykyisin kaupungin) ihmiset ovat ryhtyneet perustamaan turvasaattueita koulutytöille, perussuomalainen valtuutettu on masinoinut adressin, jonka on allekirjoittanut jo 1900 ihmistä ja jopa yksi demari-valtuutettu on vastustanut keskuksen perustamista.

Silti kaupunginhallitus äänesti kepulaisen puheenjohtajansa äänellä vastaanottokeskuksen perustamisen puolesta. Ainakaan rohkeuden puutteesta sitä ei voi syyttää, jos sen päätöksellä on vain 12 prosentin kannatus äänestäjien keskuudessa! Demokratian halveksumisesta kylläkin.

Äänestyksen jälkeen on esille noussut selvästi pienemmän vastaanottokeskuksen perustaminen Kauhavan Vuokra-asunnot Oy;n omistamiin tiloihin. Ajatus lienee, että pienemmässä keskuksessa on vähemmän riskejä kuin suuressa. Ajatus lienee oikean suuntainen.

Kauhava ei ole mikään köyhien pitäjä, jossa ihmiset elelevät työttöminä, vaikka kaupunginhallituksen kepulaispuheenjohtaja sellaiseen viittaakin. Työttömyys on siellä käsittääkseni edelleen häpeä, joten työpaikka hankitaan vaikka väkisin. Niinpä paikkakunnalla oli vuosi sitten työttöminä vain kuusi prosenttia työvoimasta.

Myös kaupungin väkiluku on kasvusuunnassa. Näin siis siitä huolimatta, että paikkakunnan iso työllistäjä eli lentosotakoulu siirrettiin muualle viime vuodenvaihteessa.

Niinpä paikalliset yrittäjät ovat lähtemässä innolla mukaan myös turvapaikkabisnekseen. Heillä on, Komiat-lehden tutkimuksesta huolimatta, sellainen käsitys, että "kauhavalaiset suhtautuvat voittopuolisesti positiivisesti vastaanottokeskukseen". Ja panevat vastustuksen kateuden piikkiin.

Kuitenkin keskuksen vastustajat ovat ilmiselvästi huolissaan suomalaisen elämänmuodon jatkumisesta Kauhavalla. He puuhuvat tyttöjen nykyisestä pukeutumisesta haluamatta muuttaa sitä turvapaikanhakijoiden takia. He puhuvat seksuaali- ja väkivaltarikoksista, joissa nykyisin Suomeen rynnistävät maahanmuuttajat ovat tilastojen perusteella vahvasti yliedustettuina. Ja he suunnittelevat turvasaattueita lastensa suojaksi sen sijaan että supistaisivat näiden elintilaa turvapaikanhakijoiden takia.

Aika näyttää kuinka Kauhavalla käy. Jos itse olisin päätöksentekijänä maahanmuuttovirastossa jättäisin keskuksen perustamatta edellä kuvattuun ilmapiiriin, sillä mikäli turvapaikanhakijat syyllistyvät raiskaukseen tai muuten vain naisten tai lasten ahdisteluun, nuorisoon kohdistuvaan väkivaltaan tai ryöstelyyn, saattavat seuraukset olla... hmh... ikimuistoiset.. 

Odottaisin myös muun Suomen ottavan kauhavalaisista esimerkkiä ainakin siinä suhteessa, ettemme itse vapaaehtoisesti luopuisi omasta elintavastamme ja supistaisi naistemme ja lastemme elintilaa, vaan järjestäsisimme asiat niin, että heidän turvallisuutensa hoidetaan muulla tavalla. Turvasaattueiden kokoamisen sijaan keskittyisin kuitenkin juuri tällä hetkellä Ruotsista saapuneiden palauttamiseen Tornionjoen toiselle puolelle Dublin-sopimuksen henkeen vedoten. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

23 kommenttia:

  1. Karmea tilanne ja mikä pahinta, ei tämä pakolais- tai turvapaikanhakijatulva ole mitään sattumaa vaan suunniteltu juttu.

    Eri keskustelupalstoilla ihmiset käyvät kuumina, syystäkin. Myönnän, että "hieman" keittää täälläkin.

    Sisäministeri Petteri Orpolla ei käytännössä ole enää sekuntiakaan aikaa hukattavanaan. Yleisen järjestyksen ja turvallisuuden varmistamiseksi länsiraja pitää heti panna tukkoon, tilanne jo nyt on erittäin räjähdysherkkä.

    Lisäksi meidän pitää vaatia Ruotsi kantamaan vastuunsa ja vaatia Ruotsi noudattamaan kansainvälisiä sopimuksia. Tällä kertaa aivan sananmukaisesti.

    VastaaPoista
  2. Tästä Kauhavankin VOKista pitää vaatia Maahanmuuttovirastolta lain edellyttämä hankintapäätös, joka julkisuuslain mukaan on julkinen asiakirja. Sitä tosin ei löydy mistään, kuten ei löytynyt Evitskogistakaan. Sitä ei löydy, koska sitä ei ole.

    Lainvastaista touhua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän, että tämä äkillisesti ryöpsähtänyt kansainvaellus aiheuttaa paniikkia. Mutta nyt hallitus toimii typerästi. Ensin pitäisi sulkea vyöry ja vasta toissijaisesti katsoa, mihin tulijat saadaan sijoitetuksi. Sitä ennen olkoon vaikka teltoissa aitojen ympäröimänä.

      Tilannetta voisi verrata siihen, että Hollannissa tulisi patoon pieni reikä ja sen paikkaamisen sijaan maan hallitus alkaisi kaivelemaan kuoppia, mihin tulvivan veden voisi varastoida.

      Poista
  3. Uskon, että maahanmuuttovirastolla on pelisilmää, mutta tilanne on melko varmasti jo nyt niin epätoivoinen, että huonotkin vaihtoehdot otetaan käyttöön ja toivotaan kädet ristissä parasta. On aivan totta, että Orpolla ja hallituksella on iso rooli tässä, mutta ainakin toistaiseksi mitään konkretiaa ei ole tapahtunut. Dublin-sopimukseen viitaten ilmeisesti turvapaikanhakijoita on lähetetty "alkuperämaahan" takaisin, mutta se vaatii joka tapauksessa tutkinnan ja tutkinnan aikaisen majoituksen, josta alkaa olla pulaa.

    Vanhasene puheissa on pelottavaa realismia ja on selvää, ettei Suomi selviä 100 000 saatika 200 000 irakilaisesta. Se vaatisi nyt järeitä toimia, mutta meillä valitettavasti ei ole hallituksessa ainakaan vielä tekemisen kulttuuria, vaan puhumisen kulttuuri. Lupauksia tilanteen hillitsemiseksi on tehty, mutta todellisuudessa mitään konkreettista ei ole vielä tehty. Tässä avainasemassa lienee balkanilainen päätös, jossa lyödään rajat kiinni ja sanotaan suoraan, että meillä ei ole tilaa. Jos tuoreet tulijat laitetaan telttaan (niinkuin nyt on jo käynyt), niin veikkaan,että iphonet laulavat takaisin kavereille ja kotiin päin, että tänne ei kannata enää tulla. Puskaradion kontrollointi voisi olla yksi parhaista keinoista tällä hetkellä. Samoin tukien leikkaaminen esim. väliaikaisestis nollaan ja luovutussopimus Irakin kanssa. Kun noiden yhteispeli alkaa toimimaan, niin täältä lähtee nopeasti viestiä, ettei tänne kannata tulla.

    VastaaPoista
  4. Hyviä uutisia: http://www.ilkka.fi/uutiset/maakunta/takaisin-kotiin-haluaa-vajaat-200-irakilaista-suomi-ei-ollutkaan-paratiisi-1.1908708

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jopas jotakin. Olisiko oppi tästä se, että suomalaisten pitäisi suhtautua tulijoihin entistä ystävällisemmin vai....?

      Poista
    2. Oikea ratkaisu olisi majoittaa tulijat tyypilliselle pakolaisleiritasolla oleville telttareileille jonnekin perähikiän takametsiin, jossa ei ole tarjolla paljon muuta kuin ruokaa ja patja. Se täyttäisi varmastikin kansainväliset sopimukset. Tulijoiden rekisteröinnin kanssa ei kannata pitää kiirettä, jotta saadaan palautettua heidän mielen muuttuessa heidät paremmin Ruotsin ongelmiksi. Enkä kantaisi pahaa omaatuntoa siitä, jos Suomi vitkastelisi niin pitkään rekisteröintien kanssa, että pääsevät takaisin Ruotsiin ennen sitä. Eihän Ruotsikaan ollut pitänyt tarpeellisena rekisteröidä niitä ennen massakuljetuksiaan Suomeen.

      Poista
    3. Ja liikaa elintilaa ei kannata järjestää uusia tiloja jatkuvasti avaamalla, vaan nimenomaan oikein ahtaat olot, niin iPhonella viestitetään seuraville tulijoille, että on täyttä, jolloin he jäävät/palaavat Ruotsiin:

      IL paikalla: Tornioon tulvii turvapaikanhakijoita - osa kääntyy jo takaisin Ruotsiin

      ...
      Avustustyöntekijät ovat huomanneet, että ulkomaalaisten virta on kääntynyt myös toiseen suuntaan.

      - Osa on palannut takaisin Ruotsiin, koska he ovat kuulleet Kemissä, että pohjoisen vastaanottokeskukset ovat täynnä.
      ...

      Jos haluaa vähän hifistellä, niin majoitustilojen lämpötila kannattanee jo ekologisista syistä pitää 18-21-asteen välillä, eikä missään nimessä sitä kuumempana.

      Poista
  5. Professori pahoittelen OT-postausta. Tämä ilmastonmuutokseen liittyvä artikkeli saattaa kiinnostaa sinuakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista. Mutta kuitenkin vain mallinnusta tämäkin.

      Ei niin, että olisin mallinnusta vastaan: oikein tehtynä mallinus on erinomainen työkalu, mutta siinä on aina omat epävarmuutensa, joiden suhteen tulisi olla varovainen.

      Poista
  6. Kyllä tässä elintila supistuu. Käyn usein uimahallissa. Paikkakunnallemme on tullut 400 lähinnä irakilaista nuorta miestä, jotka ovat keksineet oivan ajanvieteen, tulevat uimahalliin tyttöjä katsomaan (nuoren vaalean vesijumpan ohjaajan taakse asettui tuijottelija) ja aikuiset miehet riemukkaasti laskevat vesiliukumäkeä, valtaavat porealtaan suihkupaikat. Ikäni takia en ole heidän kohderyhmäänsä, eikä siinä mielessä pelota, mutta sen verran ärsytti, että lähdin pois astumattakaan veteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arja Alhon sanoin: opettele uimaan. Vakavammin sanottuna juuri elintilan ja elämäntavan (negatiivista) muutosta meidän ei tule sallia.

      Poista
  7. Vieläkö joku oli sitä mieltä että tämä loppuu ilman aseita?

    VastaaPoista
  8. Kyllä on syytäkin olla huolissaan. Gatestone institute 18.9.15. Migrants' rape epidemic. Saksassa monin paikoin poliisi on kieltäytynyt julkaisemasta turvapaikanhakijoiden rikoksia, koska ei haluta syytä massamaahanmuuton kritiikille. Turvapaikanhakijoista 80 % on miehiä, joten raiskauksia tapahtuu vastaanottokeskuksissa, esim. pakolaismies raiskasi 13-vuotiaan muslimitytön. Koska naisia on vähän, kertoo Baierin radio, että turvapaikkaa hakevat naiset myyvät seksiä 10:llä eurolla. Münchenin turvapaikkakeskuksissa poliisi sulkee silmänsä prostituutiolta ja keskittyy vain aseiden ja huumeiden etsintään. Saksalaisnaisten raiskauksista on tullut jokapäiväisiä: Hamm, Hellbronn, Karlsruhe, Bad Kreuznach, Dresden, München...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linkkejä kehiin niin joku uskoo..

      Poista
    2. Linkki Gatestone instituutin uutiseen tässä. Gatestone instituutti lienee asiallinen amerikkalainen laitos jota Wikipedian mukaan johtaa USA:n entinen YK-suurlähettiläs..

      Poista
  9. Yhtään liioittelematta: Suomen yhteiskunta on lähempänä romahdusta kuin koskaan rauhan aikana sitten Mäntsälän kapinan.

    Sipilälle on vasta tänään selvinnyt maahan-muuttotilanteen olevan niin vaikean, että hänkin joutuu ehkä tekemään jotain muuta kuin harjoittamaan rahansiirtoa omistavalle luokalle. Akuuteinta tilannetta hoitavat Lindström ja Orpo, miehet joista voidaan epäillä osaavatko he sitoa omat kengännauhansa.

    Pääministerin ensimmäinen varamies Soini on kadonnut reilun kahden viikon takaisen Alaskan-matkansa jälkeen. Hoipumme sellaisen kriisin partaalla, jonka hoitaminen vaatisi neuvotteluja erityisesti Ruot- sin ja muiden EU-maiden kanssa, vaan ulkoministeri(!) on jonkin halkopinon takana piilottelemassa persujen puheenjohtajan nuijaa.

    Jonnekin on kadonnut myös Stubb, mikä ei välttä-
    mättä ole menetys. Huomioitakoon toki se, että kysessä on virkaiältään vanhin ministeri..

    Kauhavalla on siis leviämässä käsitys, ettei poliittisen johtoon sen kummemmin kuin virkamiehistöön voida luottaa. Vaarallista. Vielä vaarallisempaa on se, että näkemys on osoittautu-
    massa oikeaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maan johdon kädettömyys on tosiaan silmiinpistävää.

      Poista
  10. Alamme lähestyä hetkeä, jolloin Molotovia lainaten siviilit ovat puheensa pitäneet ja on sotilaiden vuoro ratkaista, kuka tässä maassa valtaa pitää. Euroopassa on eurokriisistä jaettavana niin valtavia tappioita, että niitä ei vapaaehtoisesti kukaan ota vastuulleen. Nyt saimme lisäksi miljoonia nuoria miehiä. Tästä ei voi seurata muuta kuin sota.

    VastaaPoista
  11. Jos ihan foliohattuasteelle lähdetään, niin oletteko muuten huomannut, että armeijalla on ollut lähiaikoina useita kertausharjoituksia? Useat tuttuni ovat päässeet ainakin kolmeen eri otteeseen vähän kertaamaan. Yksi jo ennen kesälomia muistaakseni, yksi elokuussa ja yksi nyt syyskuussa. IS:n sivuiltakin löytyy uutinen, että kertausharjoituksiin osallistuvien määrä on nelinkertaistettu nyt tänä vuonna.

    VastaaPoista
  12. Ne kertausharjoitukset pitaisi pitaa tuolla Ruotsin rajalla, siella olisi opittavaa.
    Uskomatonta muuten katsella tuon Urpon tietamattomyytta.
    Kansanvaihtovirastolla pitaa kuitenkin kiiretta.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!